oma “ketjuni” on tuolla vähentäjien puolella, mutta lueskelen näitä. Varsinkin A:n äidin tarinaa. Olet huikea jaksaja. Muuta en voi tehdä, kuin ajatella Sinua ja lähettää, jos se on mahdollista, en tiedä, energiaa, jaksamista ja positiivisia ajatuksia. Minulta on kuollut kavereita ja olen ollut tukena heidän vanhemmilleen sen minkä pystyin tajuten täysin sen, että en koskaan voi tajuta sitä tuskaa ja huolta,minkä äiti kokee, kun lapsi on ns. rajoilla ja voi huonosti.
Mitä muuta voisin sanoa kuin: ajattelen sinuakin. Toivottavasti saat siitä edes pienen lohdun.
Kovasti voimia minäkin ajatuksien kautta lähetän sinulle A:n äiti! Eiköhän nykykirurgia pysty ne sojottavat sormetkin hoitamaan jossain vaiheessa. Ne hirveät verijäljetkin silmistä hiipuvat vähitellen pois. Poikani teloi kerran itsensä lasinsirpaleilla, sotki niin itsensä kuin minutkin verellään, ja vielä talon rappukäytävän, niin että näytti kuin teurastettava sika olisi siellä juossut. Kummasti kaikki pahatkin muistot haalenee ajan mittaan (?). En huomaa enää edes tapeteissani olevia veripilkkuja, nekin näyttävät kuuluvan tapetin kuvioon. Jaksamista edelleen toivon sinulle koko sydämestäni.
Hyvä että mustaakin huumoria löytyy A:n äiti, olet ollut mielessä ja samoin tyttäresi.
En oikeastaan kuuluisi tälle palstalle, koska olen lopettajien puolella eikä tyttärelläni ole ainakaan vielä huumeongelmaa. Hänellä on anoreksia/bulimia ja ehkä vähän siksi tiedän, mitä on pelätä lapsensa hengen puolesta, varsinkin kun on akuutti vaihe päällä eikä myönnä sairauttaan. Pelottaa päivittäin, milloin lähdetään sairaalaan nenämahaletkuihin tai kaliumtiputukseen Tai tekee muuta itselleen, viiltelyjälkiä on kädet täynnä.
Joka tapauksessa voimia paljon sinulle - käsikirurgi voinee korjata myöhemmin tuon sormen sojotuksen, mutta toivottavasti hän pääsee sinne vieroitukseen - tai saa “korvaussubuteksia” sairaalassa, ettei uloskirjaudu aineiden puutteen vuoksi.
Uusin korjausleikkaus kesti yli 8 tuntia. Päätin etten mene tänään sairaalaan, vaan vedän rehelliset kännit,
Menen huomenna.
Kun sain kirurgien arvion leikkauksen kestosta, romahdin.
Mä en tiedä onko muilla käyttäjillä/kuiville yrittäville sama ku mulla mut ne muutokset tulis ennakoida, tietää; paras olis ku mikään ei muuttuisi koska päätökset on liian vaikeita ja elämää saa kokoajan hakea uudelleen ettei jää sinne sängyn pohjalle telkkua katsomaan… tai mene muiden kanssa vetämään ja “kuvitellaan” että kivaahan tämä on (kuten aina tavoitellaan sitä ensi humalaa), vaikka todellisuudessa haitat peittoavat hyödyt mennen tullen…
Mä en suuremmin ala asiaa spekuloimaan mut mulle oli hemmetin vaikeaa yrittää aloittaa elämää uudestaan. Vieläkin on itsetunto tosi huono ja 4 vuotta koin että en vain voi jättää muuta porukkaa; mitä MÄ olin tehny sellaista että ansaitsen eroon kun siellä on parempiakin tyyppejä ketkä sen enemmän ansaitsis? Miten musta voi tulla onnellinen vaikka en koe olleeni onnellinen lapsuuden (jos silloinkaan) jälkeen jne jne. Tarpeeksi usein kun sanotaan että “tuossa on sun arvo, enempää et ole” ihminen sen uskoo. Siitä nämä puheet “mä oon 10 vuotta vetäny, en mä tuu koskaa lopettaa”. Pelottaa enemmän onnistuminen koska kaikki elämän asiat on opeteltava alusta ja näin ei pety niin pahasti kuin jos on useamman kk:den raittiina ja retkahtaa silloin; olihan se odotettavissa. Itse ei edistymistään huomaa helposti, tosin alussa jo pienet edistyksen askeleet auttavat nostamaan itsetuntoa joka on tässä vaiheessa se tärkein tekijä…
Paljon voimia teille, tuo oli todella shokki-uutinen… Monesti nuo ovat hetkellisiä päähänpistoja kun ei vain tunnu jaksavan enää. Mulla tulee noita selvänäkin, JIPPII! Eli kyllä tuossa varmasti on epävakaa tai 2-suuntainen mieliala-häiriöä takana.
Mun mielestä on hyvä että apu tuli ajoissa ja leikkaukset tehdään niin nopealla tahdilla että suurin osa kädestä varmasti saadaan kuntoon. Vedä vain kännit, ei kaikkea vain VOI KESTÄÄ!
[i]Tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisen edellytykset
Mielenterveyslain 8§:n perusteella täysi-ikäinen henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain mikäli kaikki seuraavat kolme kohtaa täyttyvät samanaikaisesti: [2][/list]
1. Henkilön todetaan olevan mielisairas
Todettava lääketieteellisin perustein.
Edellyttää huolellista tutkimusta.
Tarkoitetaan sellaista vakavaa mielenterveyden häiriötä, jossa todellisuudentaju on merkittävästi alentunut:
Skitsofrenian eri muodot
Delirium
Vakava masennustila
Kaksisuuntainen mielialahäiriö[/i]
Elimelliset ja muut harhaluuloisuushäiriöt
Vaikea dementian ilmenemismuoto
[i]Muu psykoosi[/i] (esimerkiksi amfetamiinin käytön aiheuttama), (THC+masis+diagn.?)
2. Henkilö on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen:
joko
Olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan.
[i]Esimerkiksi ei käytä soveltuvaa lääkitystään.[/i] <-Tähän vetoavat että masis-lääkkeet
ja/tai
[i]Vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan[/i]
[i]Itsemurhavaarassa[/i]
[i]Taloudellinen turvallisuus uhattuna[/i]
Jättää fyysisen sairautensa (esimerkiksi diabetes) hoitamatta.
[i]Kyky huolehtia itsestään alentunut[/i].
ja/tai
[i]Vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta[/i]
Laajempi kuin pelkkä väkivallan uhka. Voi sisältää esimerkiksi lapsen kasvun ja kehityksen vaarantumisen.
3. Muut mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä tai eivät sovellu käytettäväksi.
[i]Esimerkiksi potilas ei suostu minkäänlaiseen hoitoon tai on vakavassa itsemurhavaarassa[/i].
[i]Potilas on suostuvainen avohoitoon, mutta se ei riitä estämään sairauden pahenemista[/i].
Hoitoon toimittaminen, tarkkailu, ja hoitoonmääräämispäätös
Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon määrääminen edellyttää aina vähintään kahden (tavallisimmin kuitenkin kolmen) eri lääkärin kannanottoa potilaan hoidon tarpeeseen. Sairaalan ulkopuolella olevien ihmisten hoitoonmääräämisprosessi käynnistyy tavanomaisimmin terveyskeskuslääkärin toimesta. Myös kuka tahansa muu laillistettu lääkäri voi laatia potilaasta tahdosta riippumattoman lähetteen.
Lähetteelle on olemassa erilaisia vahvistettuja kaavoja, mutta periaatteessa vaikka tyhjälle paperille laadittu vapaamuotoinen lähete voidaan tulkita lainvoimaiseksi mikäli se täyttää perustellun (M1)-lomakkeen vaatimukset. [3]
Terveyskeskuslääkäri (tai muu lääkäri) Saatuaan tiedon henkilöstä (vastaaotolla, omaisilta) jolla edellytykset tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon määräämiselle todennäköisesti täyttyvät:
On toimintavelvollinen (MtL 29§) [4]
Kutsuu asiakkaan (mikäli ei jo ole vastaanotolla) tutkimukseen Asiakkaan kieltäytyessä tai kiireellisessä tapauksessa (esimerkiksi itsemurhavaara) tekee virka-apupyynnön poliisille, joka MtL 31§:n perusteella noutaa asiakkaan lääkärin vastaanotolle. Tekee henkilökohtaisen tutkimuksen.
Käyttää tarvittaessa myös muita lähteitä (sairauskertomus, omaiset jne) tutkittavan tilan arvioimisessa.
Mikäli arvioi tutkittavan olevan todennäköisesti (siis pelkkä epäily riittää) tahdostaan riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon tarpeessa laatii tarkkailulähetteen (M1-lomake), joka on perusteltu kannanotto siihen miksi lääkäri arvioi potilaan olevan hoidon tarpeessa riippumatta omasta tahdostaan.(MtL 9§) [5][/list] Tahdosta riippumattoman hoidon lähete (M1) on voimassa kolme päivää tutkimuksen jälkeen. (Tämän jälkeen voidaan päättää että pl pärjää ominensa joten jos tytär ei tätä tiedä (yleensä tiedetään ellei uskota kyseessä olevan M3-lähete), niin kaikki painostus lääkäreihin ja kertomukset miten viime hoito loppui!
Psykiatrisessa toimintayksikössä potilaan vastaanottava lääkäri
Mieluiten psykiatrian erikoislääkäri.
Arvioi ovatko edellytykset tahdosta riippumattomalle psykiatriselle sairaalahoidolle todennäköisesti olemassa.
Mikäli näin arvioi hän ottaa potilaan sairaalaan tarkkailtavaksi.(MtL 9§) [5]
Mikäli vastaanottava lääkäri toteaa, että edellytykset eivät todennäköisesti täyty voidaan päätyä ratkaisuun, jossa potilas jää hoitoon vapaaehtoisuuden perusteella tai jopa kotiutuu.
Ei voi olla sama kuin lähettävä lääkäri.
Tarkkailusta vastaava lääkäri
Voi olla sama kuin potilaan sairaalaan ottanut lääkäri, mutta ei sama kuin lähettävä lääkäri.
Usein osastonlääkäri (mieluiten psykiatri).
Arvioi päivittäin potilaan tilaa. Edellytysten tulee yhä todennäköisesti täyttyä, muussa tapauksessa tarkkailusta on luovuttava ja potilas voi jatkaa hoitoaan vapaaehtoisesti tai kotiutua.
Laatii viimeistään neljäntenä päivänä tarkkailuun ottamisesta tarkkailulausunnon (M2-lomake)Käytännöksi on muodostunut, että M1-lähetteellä tulevan potilaan tulopäivää ei lasketa varsinaiseksi tarkkailupäiväksi (potilas on saattanut tulla osastolle esimerkiksi klo 23.50). (MtL 10§) [6]
Ennen tarkkailulausunnon laatimista tarkkailusta vastaavan lääkärin tulee kuulla potilaan oma mielipide hoidon tarpeesta. (MtL 11§) [7]
Hoitoonmääräämispäätöksen tekevä lääkäri
Mieluiten ylilääkärin asemassa oleva psykiatrian erikoislääkäri.
Ei voi olla M1-lähetteen tehnyt lääkäri eikä tarkkailusta vastannut lääkäri.
Laatii tarkkailulähetteen, -lausunnon ja sairauskertomuksen perusteella hoitoonmääräämispäätöksen (M3-lomake).
Voi myös perustellusta syystä päättää toisin kuin esimerkiksi tarkkailusta vastannut lääkäri ehdottaa.
Ei edellytä henkilökohtaista tapaamista.
Päätöksen perusteella potilas voi jäädä psykiatriseen sairaalahoitoon omasta tahdostaan riippumatta tai vaihtoehtoisesti omasta tahdostaan tai jopa kotiutua.
Myös omasta tahdostaan sairaalahoitoon saapunut potilas voidaan määrätä tahdostariippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon. Näissä tapauksissa hoitava lääkäri voi perustellusta syystä toimia kuten sairaalassa vastaanottava lääkäri ja asettaa potilaan tarkkailtavaksi sairalaan (MtL 13§) [8]. Luonnollisesti todennäköisten edellytysten tulee tällaisessa tilanteessa täyttyä.
[muokkaa] Tiedoksi antaminen
Mielenterveyslain mukaan hoitoonmääräämispäätös tulee saattaa potilaalle tiedoksi viipymättä [7]. Tämä tulkitaan yleensä siten, että asia on tiedotettava potilaalle hoitoonmääräämispäätöksen tekopäivänä. Mikäli hoitoon määrätty on alaikäinen tulee hoitoonmääräämispäätös alistaa heti lääninoikeuden vahvistettavaksi. [7]
Tiedoksiantamisen toteuttaa usein hoitohenkilökuntaan kuuluva työntekijä.
Tiedoksiannon yhteydessä on yleensä kerrottava ainakin:
Päätöksen sisältö
Päätöksen perusteet
Päätöksen voimassaoloaika
3 / 6 kk
voidaan purkaa aiemminkin
Päätöksen tekijä
Valitusoikeus
Potilaan tulisi allekirjoituksellaan vahvistaa tiedoksisaantinsa. Allekirjoitus ei siis ole kannanotto siihen onko potilas samaa tai eri mieltä päätöksen sisällöstä. Mikäli potilas kieltäytyy allekirjoittamasta päätöstä voi kaksi henkilökunnan edustajaa allekirjoituksillaan vahvistaa tiedoksi antamisen tapahtuneen.[/i]
[size=150]Erittäin paljon Voimia kaikille ja halauksia <3 <3 [/size]
Nyt ollaan lauantaissa ja vaikeammaksi on viikko mennyt päivä päivältä. Kun kaikki tiedätte, millainen maanantai minulla oli, voitte uskoa, että nyt on joo huumori loppu.
Hain tyttären eilen sairaalasta ja vein kotiin. Ostin matkalla lääkkeet apteekista ja kassin ruokaa. Palasin kotiin ja sain kuulla, että tyttäreni on tehnyt miehestäni rikosilmoituksen ja hankkinut asianajajan meitä vastaan. Kyse on siitä kerrasta keväällä, kun tyttäreni alkoi taas piikittää piriä ja kun mieheni piti häntä lukolla maassa kiinni. Tyttö on sitä mieltä, että mieheni yritti kuristaa häntä. Jos mieheni olisi halunnut tyttäreni kuristaa, hän olisi sen vaivatta pystynyt tekemään.
Nyt päätin, että en halua olla missään tekemisissä tyttäreni kanssa. En jaksa enää!! Jokainen päivä ja tapaaminen on tuskaa, vaikka kuinka koettaisin auttaa ja jeesiä. Hän ei koskaan kiitä, pyydä anteeksi! Hän soittaa vain silloin kun tarvitsee kyytiä tai rahaa! Hän ei millään tavalla ole vuoteen osoittanut välittävänsä minusta! Karmealta tuntuu “hylätä” tytär tässä vaiheessa, mutta minun on valittava puoleni.
Mieheni on tukenut minua kuluneen vuoden sinnikkäästi, kuunnellut ja paijannut, tukenut taloudellisestikin. Juuri hän osti tyttärelleni pyykinpesukoneen kuukausi sitten ja mikron.
Tyttäreni haluaa minulta vain rahaa, ei osoita kiitollisuutta eikä kiintymystä.
Vaikka kamalalta tuntuukin, ei minulla ole kuin yksi valinta.
En taida olla enää ihan järjissäni… Kun poikani lähti lomalle, ainoa syyni pysyä koossa, lähti hänen mukanaan. En kykene muuhun kuin itkemään. Itkemään tilannetta, tytärtäni ja itseäni.
Tyttäreni on koettanut tänään soittaa useamman kerran. En ole vastannut, mutta jokaisen soiton jälkeen sydämeni on rikki ja itken taas. Jos uskoisin, että hän todella haluaisi puhua kanssani, vastaisinkin ehkä, mutta en halua enää yhtään rahapyyntöä tai kyytipyyntöä.
Syvällä sydämessäni toivon, että tyttäreni kuitenkin rakastaisi minua.
Olen todella pahoillani puolestasi A:n äiti. Muistan kun itse soittelin äiskälle, koska tiesin hänen heikkoutensa (en ajatellut asiaa niin vaan että hänen tulee tukea mun elämänvalintaa ja HÄN mut tahtoi maailmaan; en mä ite!) Tätä käytin myös luvan kärttämiseen että saan tappaa itseni hänen luvallaan. Vasta sen jälkeen kun annettiin ajat tai luuri lyötiin kouraan ja ei haettu vaikka olisi pyydetty (puhelimeen ei vastattu toista kertaa); aloin miettimään että ei äiti välitäkään musta. Silloin itsenäistyin siihen narkki-suuntaan, mutta huomasin myös että mikäli nuo puhelut tekee heidän ehdoillaan (ei olla sekaisin, ei kinuta rahaa/ruokaa tms. ei soiteta mihin aikaan tahansa jne), niin mua kohdellaan kuin ihmistä. Ainoa ongelma siinä oli se, että jos olin 3vkoa soittamatta ja äiskä yritti mulle soittaa niin mikäli en vastannut, hän arvasi että putki on päällä ja jos vastasin tajuamatta olevani sekaisin; hän ei halunnut puhua…
Mulla tulee väkisin mieleen et tyttäres tekee samaa ku mitä mä tein aikoinani eli yritin kaikin keinoin näyttää et “äiti etkö sä näe kuinka paha mul on olla ja silti et auta mua”. Ainoa ongelma tuossa on että käyttäjän mielestä vanhempien tulee kannattaa käyttöä… Mut itse ainakin elin niin “itsenäistä” elämääni et mitä enemmän mua yritettiin kontrolloida, sitä varmemmin mä tein juuri kuten itse tahdoin… Mulla tuohon kyllä liittyi niin monet syytökset mun elämän pieleenmenosta pienestä pitäen äitiin (ukko oli niin pelottava et sille ei uskaltan sanoa mitää), että olin itse riippuvainen siitä mut samalla olin niin oma itseni herra enkä tarvinnut KETÄÄN. Tuo on monesti kuin uhmaikä ja sille on rajat laitettava, mulla ne rajat pistivät mut ajattelemaan hiukan tarkemmin ja huomaamaan kuin törkeästi mä käyttäydyin; en mä sitä ollut ajatellut kun kyse oli MUN tarpeesta saada pää sekaisin ja vanhempien TULEE tukea lapsiaan. Kannattaa muistaa minkälainen tyttö oli kun kävit sairaalassa katsomassa, loppuvaiheessa vastassa oli oma lapsesi. Itse kun muistelen minkälainen olin kun käytin amfetamiinia niin kyllä hävettää millainen pirttihirmu olin… Mun mielestä tuo on melko helppo ajatella kuten masennus, tunteet ovat kadonneet mutta kun sairaus saadaan kuriin niin ne palaavat kyllä. Enpä mä olis ikinä uskonut että mua kiinnostais mitkään uudet verhot tms. ku äipäl on tarve esitellä kaikkea…
Pystyisitkö vaihtamaan numeron? Tyttären tekisi hyvää tajuta mitä on elämä ilman teitä! Huomaa että mielessä on vain helpoin raha!! Ethän sä hylkää tyttöäs loppu-elämäks… Tytär tahtoo itsenäistyä eikä osaa asiallisesti sitä tehdä joten teille voi tulla pahempiakin syytteitä jos tuolle linjalle lähtee… Tuosta kyllä huomaa sen uhon joka on alku-vaiheessa kun vielä katsellaan huume-maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Kova kovaa vasten, jos hän tulee ovelle tai soittaa niin jätät vaikka pihalle huutamaan. Sun pitää sanella selkeät ehdot ja pitäytyä niissä (teidän koko perheen), toisaalta siinä pitää olla se taka-portti että mikäli tytär tahtoo alkaa itseään hoitamaan niin tietää että välit eivät ole lopullisesti poikki. Mun mielestä sä olet tehnyt kaikkesi! Tyttö on aikuinen ja hänen tulisi tulla toimeen yksin. Sitä hän tahtoo eikä lopeta perheenne terrorisoimista ennen kuin tuon läpi saa (omilla ehdoillaan tietty mut tehän ne ehdot asetatte). Kenties se pohja tulee vastaan nopeammin kun yrittää omillaan pärjätä… Paljon jaksamisia teille!! <3
Mulla ainakin päässä oli ekat pari vuotta vain ajatus et kunhan saan kamaa, en mä tuntenut muita tunteita; en edes ajatellut että toisia sattuu. Kaikki rakkaus kohdistui kamaan ja koko elämä pyöri sen ympärillä. Toipuessani ja vieläkin ajatellessani joitain tapahtumia mua niin hävettää kuinka olen voinut käyttäytyä niin… Persoona muuttuu vain niin täysin eikä sitä itse huomaa. Itse mietit samaa asiaa kun tyttäresi oli hoidossa ja kk:den päästä (n.) hän oli onnellinen kun tulit, siinä menee aina aikaa. Mun mielestä sä et hylkää tytärtäsi vaan teet aika-lisän. Mikäli hän tajuaa että hänen on kunnioitettava teitä eikä pidettävä renkeinään, niin voitte tehdä uuden sopimuksen. Mikään psykologi en ole mut tuo viittaa aika pitkälti itseeni aiemmin kun ajoin kaikki ihmiset pois luotani (tiedostamattani) jotta pystyin ylläpitämään mielikuvaa että kukaan ei oikeasti välitä musta. Ts. hylkään itse ensin etten vain tule hyljätyksi…
Kiitos, Malibu!
Niin paljon maksaisin, jos pääsisin tyttöni pään sisään. Nyt sinä annoit ainakin yhden näkökulman siitä, mitä sieltä voisi löytyä…
Olen itse psykiatrisella puolella töissä, joten pakkohoitolaki on tuttu. Nykyään ei näillä teoilla vielä pakkohóitoon heilahdeta täysi-ikäisenä, vaan pitäisi olla avoimen psykoottinen. Kansanjärjellä ajatellen pakkohoitoon tyttäreni ehdottomasti kuuluisi. Mutta eipä siitä viime pakkohoitojaksosta 8 viikkoa ollut myöskään mitään hyötyä. Säilövät vain…
Minä antaisin epäröimättä koko vasemman käteni, jos saisin vastalahjaksi takuun siitä, että lapsiani odottaa hyvä elämä ja he ovat onnellisia. Välillä mullakin kävi niin hullu ajatus päässä, että joutuisinpa vaikka pahaan onnettomuuteen ja näkisin, tuleeko tytär sairaalaan eli välittääkö yhtään…
Välillä tuntuu siltäkin, että ajaisinpa hirvikolarin, jotta voisin maata kokovartalo kipsissä kuukausia ja muut hoitaisivat asiat. Ymmärrän kyllä, että nää on aika väsyneen ihmisen puheita ja siksi kriisiterpaiaan meninkin
Voimia vaan kovasti sinulle A:n äiti! Varmasti teet ihan oikean ratkaisun, kun jätät tytön nyt omilleen. Et voi muutakaan vaikka helppoa se ei varmasti tule olemaan.
Tuosta kiittämättömyydestä vielä, että itse en aikoinaan koskaan kiittänyt avusta ja se johtui juurikin siitä, että voin itse niin huonosti, että ajattelin äidin olevan minulle sen velkaa. Ihan kuin huono vointini olisi ollut hänen syytään. Samalla kuitenkin jokainen avun vastaan ottaminen nakersi uskoani siitä, että pärjäisin yksin. Apu ei ollut minulle hyvästä, vaan lisäsi läheisriippuvuuttani entisestään.
Toivottavasti tyttösi tulee vielä joku päivä järkiinsä. Sitä ennen ei voi muuta kuin toivoa parasta.
Kiitos Dahliallekin
Nämä kommentit auttavat ymmärtämään tyttäreni käytöstä.
Nyt kun olen päättänyt auttaa itseäni, lähdin siihen samalla vimmalla, kuin ennen tyttäreni auttamiseen. Tänään menin akuutti psykiatrian sh:n puheille, joka kutsui paikalle akuuttipsykiatrin. Sain lääkityksen eli cipralexia 10 mg x vrk. Auttaa tai ei…
Keskiviikkona menen somatiikan lääkärille, joka saa tehdä jotain tälle verenpaineelle ja jatkuvalle kuvotukselle. Iltapäivällä silloin tapaan jälleen kriisityöntekijän. Viikon päästä uudelleen psyk.sh:n.
Lisäksi on ole vaivannut tukihenkilöäni melkein päivittäin. (Hänen luvallaan)
Voihan olla niin, että kuten tyttäreni kohdalla ei mikään vouhkaaminen auttanut, en minäkään näistä mitään hyödy. Haittaa siitä, että poraan ja käytän jonkun ammattilaisen nessuliinat pöydältä loppuun, ei kuitenkaan kenellekkään ole.
Ainakin olen taas kerran yrittänyt ja tällä kertaa itseni takia.
Tuli muuten mieleeni:
Kun puhutaan siitä, ettei ihmiset saa mitään apua, niin minut on ainakin nyt joka instanssissa otettu ihan vakavasti ja olen saanut ajat samalle päivälle. Eli tänäänkin ensi soitostani laskien olin kolmen tunnin päästä jo tavannut työntekijän ja lääkärin. Samoin oli kriisikeskuksessa. Eli jos apua todella tarvitsee, niin kyllä sitä näköjään saa järjestelmältäkin!
Tajusin, että olisin saanut tyttärellekin apua, jos hänellä olisi ollut motivaatiota avun vastaanottamiseen. Meillä kantona kaskessa oli hänen täysi hoitokielteisyytensä.
Voi Dahlia ja Malibu;
Miten iloitsisin, kun voisin tyttäreni kanssa puhua näistä asioista! Teistäkin on ollut paljon apua ja toivoa. Olisi kiva kuulla, millaiset ovat suhteenne äiteihin tänä päivänä.
Hyvin tärkeää on ollut myös muiden äitien kertomukset ja tuki.
Saa nyt nähdä tuleeko teksteihini enemmän hymiöitä kun lääkitys alkaa vaikuttaa
Mulla on hyvät välit äitiin nykyään ja hän on kiinteä osa elämääni. Olen näin vanhemmiten oppinut ymmärtämään häntä ja varsinkin sen jälkeen kuin sain itse lapsia. Vaikka äidin kaikki päätökset eivät ole olleet kovin hyviä, olen saanut häneltä paljon voimavaroja elämään. Yksi on esim. hänen loppumaton kykynsä nähdä kaikessa jotain positiivista ja etsiä vastauksia ongelmiin.
Minusta sinussa A:n äiti on myös tuo sama ominaisuus joskin vähän tulisemmassa muodossa kuin minun äidissäni. Varmasti siitä on tarttunut jotain myös tyttäreesi, vaikka ei nyt ehkä siltä näytäkään.
Pidä vaan nyt huoli itsestäsi. Mites terve lapsesi jaksaa? Hänenkin vosi olla hyvä päästä johonkin juttelemaan.
Viikko lomamatkalla ja irti kaikesta teki kyllä hyvää! Suosittelen!
Nyt ollaan taas kotona ja lukemassa Vilpolaa. Kyllä sulla A:n äiti on ollut käsittämättömän rankkaa! Luulisi, että tyttö olisi jo tuolla traumaattisella kokemuksella ja läheltä piti -tilanteella vähän nöyrempi ja aloillaan. Vaan eipä ollut munkaan poikani, kun esim. viimeisen verenmyrkytyksen jälkeen sairaalasta päästyään lähti samana päivänä takaisin baanalle ja vetämään kamaa. Malibu on varmasti oikeassa siinä, ettei tyttö ole psyykkisesti oma itsensä. Mutta mitä äiti voin siinä tehdä? Tai voiko mitään? Itse toivoisin, että olisi joku kolmas osapuoli, joku sosiaaliviranomainen tms, joka toimisi ns. välittäjänä vanhempien ja (aikuisen)huumelapsen kanssa keskustellessa. Eiväthän vanhemmat ole tässä mitenkään ulkopuolisia, addiktilapsi vaikuttaa enemmän taai vähemmän koko ajan vanhempien elämään ja myös vanhemmat tämän lapsen elämään. Meillä ainakaan eivät viestit mene perille niin kuin pitäisi, ei varmaan kumminkaan päin. Jos yrittää puhua lapselle, tämä voi olla kuuntelematta ja paeta paikalta. Eivätkä vanhemmatkaan välttämättä ymmärrä lastaan, niin kuin tämä haluaisi. Tällaisen kriisitilanteen (itsemurhayritys tai läheltä piti - huumemyrkytystilanne) jälkeen pitäisi olla ihan pakollinen keskustelutilaisuus vaikka sairaalan taholta.
Olen itsekin miettinyt tuota kuntouttavaa työtoimintaa. Siihen on vain poikani tilanteessa hankala / mahdoton päästä. Pitäisi olla työkkärin asiakas, mihin opiskelijalla ei ole oikeutta. Viimeksi pari vuotta sitten poika hakeutui työkkärin koulutukseen, häntä ei siihen virallisesti hyväksytty, vaikka hän keskeytti virallisesti opinnot. Hän kuitenkin sai käydä kurssia, mutta ilman mitään korvausta (vain toimeentulotuki). Työkkärin juristi oli sitä mieltä, että alle 25 vuotiaan status on opiskelija tai opiskelupaikkaa hakeva! Nyt kun hän on yli 25 v, voi tilanne olla helpompi, ainakin jos keskeyttää koulun.
Yritin laittaa, Malibu, sulle sähköpostia, mutta meni varmaan väärällä osoitteella, jonka löysin täältä PL:stä. Nyt laitoin uudestaan tuolla mainitsemallasi. Mikäli yhteydenpitoa poikani ja sinun välillä tapahtuu (poika on siihen valmis), se on tietenkin luottamuksellista eikä asia minulle sen jälkeen kuulu. Kaman hankintaan poikani ei sinua tarvitse, niitä väyliä on hänellä enemmän kuin tarpeeksi.
Tai tekee muuta itselleen, viiltelyjälkiä on kädet täynnä.
Monesti nuo ovat hetkellisiä päähänpistoja kun ei vain tunnu jaksavan enää. Mulla tulee noita selvänäkin, JIPPII! Eli kyllä tuossa varmasti on epävakaa tai 2-suuntainen mieliala-häiriöä takana.
Mun mielestä tuo on melko helppo ajatella kuten masennus, tunteet ovat kadonneet mutta kun sairaus saadaan kuriin niin ne palaavat kyllä. Enpä mä olis ikinä uskonut että mua kiinnostais mitkään uudet verhot tms. ku äipäl on tarve esitellä kaikkea…
Varmasti siitä on tarttunut jotain myös tyttäreesi, vaikka ei nyt ehkä siltä näytäkään.