Jep, Mirtsu, lueskelinkin sun ketjustasi noista koiranhankintasuunnitelmistasi, vaikken kai(Voi vittu tätä minun olematonta muistiani ) niihin juttuihin mitään kommentoinutkaan . Toivottelen paljon iloisia hetkiä ja hassun hauskoja tilanteita hauvavauvan kanssa sitten, kun asia tulee ajankohtaiseksi .
Itsekin pidän paljon koirista(Oikeastaan pidän melkein kaikista eläimistä) ja väliin olen kovasti koirasta haaveillutkin, mutta nämä reaaliteetit, eli mun ja mieheni MT- ja päihdeongelmat, on otettava toki huomioon tässäKIN asiassa, joten koira jääköön vain haaveeksi. Kissojen hoito nyt onnistuu ongelmitta, etenkin, kun meitä on tässä 2, joten jos jommalla kummalla menee huonommin, niin toinen pystyy ottamaan sen suuremman vastuun noiden kattien hyvinvoinnista. Koira vaatii kuitenkin ne säännölliset, päivittäiset lenkit ja muutenkin paljon enemmän kaikenlaista aktiviteettia(Toki kissatkin aktiviteetteja tarvitsevat, eipä sillä), joten olisi aivan liian riskaabelia ottaa koiraa meidän “ongelmapesäkehuusholliin”, vaikka se tietysti hyvin rakas perheenjäsen tulisikin olemaan.
Mua miellyttävät melkeinpä minkärotuiset koirat tahansa; kaikissa on jotakin omanlaistaan, josta pidän, vaikken mikään suuri koira-asiantuntija olekaan. Ainoastaan ne tyystin piloille jalostetut rodut eivät ole mieleeni, mutta siinäkin on kyse lähinnä siitä, että mun käy hirvittävästi surku niitä, kun joutuvat kärsimään kaikenlaisista vaivoista vain, koska ihmisten sairaat “kauneusihanteet” . Itse noita koiria vastaan mulla ei ole mitään. Toki jotkin täysin luonnevikaiset tapaukset kierrän mieluusti kaukaa, mutta noissakin jutuissa vika taitaa olla lähes aina siellä hihnan toisessa päässä, eikä alunperin siinä koirassa . Tietty jotkin rodut vaativat kovemman koulutuksen, kuin toiset, mutta hittoako sellaisten ihmisten, jotka eivät osaa/muuten ole valmiita kouluttamaan koiraa kunnolla, pitää mennä ottamaan jokin ns. vaikea rotu . Vihaksi pistää aina, jos koira joudutaan lopettamaan sen vuoksi, ettei isäntäväki ole osannut hoitaa hommaansa kunnolla .
Suruhalit kaikille, mun vaimo sanoo ettei enään koiraa ja kissasta puhuu. Noin se sanoi edellisen koiranki kohdalla ja pian oltiin hakemassa dopperipoikaa, nyt pitäisi saada pinseri ja taas sen ihanan karvan takia. Saan kyllä suostutella ja painohan olis alle puolet tästä eli ei vedä taluttajaa minne haluaa.
Mulla sekoaa pää jos eläkettä yksin vietän täälä kotona, sain ison akvaarion ja teen mun huoneeseen tilaa ja ostan jonku liskon sitte.
Kai sun dopperipoikasi voi vielä hyvin? Edit: Luinkin tuolta toisesta ketjusta, että se päivä lähestyy. Mä toivotan jo etukäteen voimia! Nauttikaa nyt yhdessäolosta kun sitä vielä on.
en ole pystynyt lukemaan näitä tämänlaisia topccei vuosiin, juuri sen takia,
että olin itku-herkkä ja se on todella raskasta jatkaa mutta nyt on itel paris
vuodes sopeutunu siihen ajatuksee et ei ole enää sitä tiettyä (Hän oli16v
hauelia jota olin tunnollisesti lenkityttänyt 10vuotta ja reilut… mutta…
kaikesta selviää. haudan kaivoin itse. noh, parin kaverin kanssa.
…:>::>::>:>>>>>>>>>>>>>> Lucrezia Voimia sulle paljon .!
välillä ei osaa pukea ajatuksiaan sanoiksi,
mutta kuten sanottu, otan osaa.
No se kulkee ulkona ihan jees mutta kahdeksantoista rappua ylös kotiin on vaikea paikka, onneksi puuta ja suht syvät. Kotona me tyhmät laitettiin tuo laminaatti joka on tosi liukas, olis pitänyt laittaa oikea parketti semmonen vahapintainen niin ei olis luistinrataa. Nyt niin paljon mattoja et robottiimuri on aina hapsuissa kiinni vaikka ei kuulemma pitäisi.
On tää kyllä yhtä helvettiä. Pari viikkoa sitten tuo suru alkoi viimein iskeä kaikessa todellisuudessaan. Olen kyllä joka päivä itkenyt niin helvetisti, että pää on koko ajan kipeä.
^Höh, voivoi.! toisaalta on hyvä että olet itkenyt, silloin se kuulostaisi
mun korvaan ainaki huonolta jos on “hälläväliä- otetaan uus tilalle ku muillaki on”
-meininkiä. kipeäksihän tuossa henkisesti joksikin aikaa tulee, vaan niinku
sanotaan, aika parantaa haavat + kultaa muistot. aikaa se vaan vie.
itse loin omasta hauasta albumin,
+teetin pari hyvää kuvaa ihan raameihin seinälle, aina mielessäin. mut pointtina se,
että itke, itke, ja itke! se on puhdistavaa! mutta kaikella rajansa, älä ns ruoski
itseäsi liikaa–> (tee surutyösi sillä tavalla kuin se tuntuu loogisimmalta) vaan koita väliin olla kevyin mielin, vaikka edes pienen hetken, ottamalla vaikka niitä lääkärin määräämiä substansseja.
Hän varmasti on paremmassa paikassa kuin me, ja Hän jääköön elämään mieleesi
positiivisella tavalla… niin se lopuksi mennöö, voimavirtuaalihalaus
(et prkl kerro isännälles;)
^^/^ Hurjasti voimia ja suuri virtuaalihalaus täältä, Lucrezia <3.
Komppaan duudsonia, että se itku on hyvä asia, joten itke, jos itkettää. Se on täysin normaali reaktio suruun ja auttaa selviytymään siitä. Itkuun ei kuole, eikä siitä sekoa, vaikka joskus sellaista pelkäisikin. Paljon pahempi juttu olisi se, että kieltäisit tyystin kaikki tunteesi. Se johtaisi loppupeleissä vain pahempaan romahdukseen ja siihen oikeaan sekoamiseen.
Kissalla ovat nyt kaikki asiat tosiaan hyvin, joten hänen puolestaan sun ei tarvitse surra, mutta, joo, ymmärrän toki sen hirveän ikävän ja menetyksen tuskan, jonka rakkaan ystävän poismeno tuo tullessaan .
Nyt loppui lässytys ennen kuin menee liian imeläksi…
Voi kiitos kullat pienet molemmat! Ja olen kyllä iloinen, että tunteita on alkanut tulla ulos. Kauheampaa se oli kun ensin vaan kielsi sen, ei ikään kuin hyväksynyt edes koko asiaa. Ja tätä itkua nyt riittää ihan monen asiankin takia.
Mä en ikinä vois vaan ottaa uutta tilalle, meidän 2 jäljellä olevaa nuorta kaveria on tyytyväisiä nyt toistensa ja meidän seurassa. Uusi kissa vaan sekottaisi pakkaa. Ja kun ne on kaikki yksilöitä, tämä paappa kun oli lähes 16 v. meidän kanssa kulkenut, niin se oli muodostunut mulle kaikkein läheisimmäksi. Se siis ihan oikeasti oli aina mun kanssa. Katto tv:tä mun kanssa sängyssä, nukkui tuolissa vieressä kun nettasin ja öisin se tuli mun ja miehen väliin nukkumaan.
Me ollaan kans mietitty kun on nyt 6 kk sisään molemmat vanhus-kissat menetetty et teetetään niistä isot kuvat. Ei vaan ole vielä saanut valittua kuvia. Mutta jääkaapin ovi on täynnä kuvia niiden matkasta vauvasta vaariin. Eli pentukuvista nuoriin miehiin ja sitten pappakuvat.
Kyllä tulee vielä päivä jolloin suru alkaa hellittämään ja ikävä muuttuu lämpimiksi muistoiksi. Siitä sammakosta on tullut mun jokaöinen petikumppani. Pidän sen kädestä kiinni öisin, niin kun pidin kissan tassusta. Ei ole mies vielä heittäytynyt mustasukkaiseksi.
Mutta haluan kiittää vielä teitä molempia Winston ja Duudsoni ja annan täältä takaisin molemmille oikein imelän virtuaalihalin <3
Mulla on makkarin seinällä kaikista kehystetyt kuvat, nykyisestä on olkkarissa isohko maalattu taulu. Taulusta tunnistaa johtajan heti vaikkei ole semmonen valokuva tyyppinen, ennemmin Pikasson tyyliä. Kummityttö maalannut ilman kuvaa ainoastaan omat mielikuvat mallina, tatuointitaiteilija osaa.
Pantiin huutokauppaan vähän tosi vanhaa tavaraa ja se kauppias olisi ostanut sen taulun, oli kiva sanoa ettei sinulla ole koskaan niin paljon rahaa.
Niin kotieläimet lisääntyy, akvaarioon syntynyt kaksi pikku parvea. Punasia ja mustia, kertonee että olot on hyvät. Kilpikonnan saan hakea pian ku on heränny mutta sovittiin ettei heti herättyä viedä uuteen kotiin, selkään pitää saada Start/Stop tarra niin koiro voi sammuttaa kuin robotti imurin.
Uusesta koirasta ei voi puhua kun emäntä pillahtaa itkuun, viimeksi sanoi ettei enään ikinä ja niin vaan oli innokkaana hakemassa. Nykyinen syntyi just edellisen kuolinpäivänä, pidän teidät ajan tasalla ku tästä selvitään vaikka silmäkulmia pitää pyyhkiä.
Pidätte mua varmaan ihan hulluna, mutta mulla on tänään kaunis kirjoitettava asia. Kun lopetimme kissavanhuksemme, niin hoin siinä koko ajan kuin mantraa että “mä rakastan sua”, “mä rakastan sua”, “mä rakastan sua” ja sitten sanoin sille, et jos vain voit niin tule kertomaan mulle, että sulla on kaikki hyvin.
Tänä aamuyönä olin puolihorroksessa ja olin osittani hereillä osittain unessa ja siinä tilassa menetetty kissani kömpi kainalooni ja kellahti sinne. Siitä tuli niin lämmin ja ihana olo. Sanoin miehellenikin, että “Petteri tuli”. Tuo vaikka kenties olikin vaan lämmin uni, antoi mulle tosi ihanan ja hyvänolon tunteen kun aamulla heräsin.
Mulla on isoveljen kuoleman jälkeinen “yliluonnollinen” kokemus, jota en tässä viitsi eritellä. Se oli paljon rajumpi, ja todella näin isoveljeni, mutta lohduttava yhtä kaikki. En ole koskaan kärsinyt mistään psykoottisista oireista, enkä ollut käyttänyt mitään huumeita. Mutta kun elämä on itsessään niin ihmeellistä, niin uskon että jotain muutakin on, kuin vain tämä elämä tässä.
Odotuksiin nähden hyvin ja pienellä särkylääkeannoksella, lähinnä tulehdusta vastaan. Ensiviikolla kova paikka ku ei voi pitää mökillä vapaana, kiipeilis isoille kiville ja hyppäis ales. Aina on saanut rymytä vapaana ja kiipeillyt yli 3m korkeiden kivien päällä, sielä se luunsa on murtanut. Syö hyvin ja karva kiiltää.
Lucrezia: En mä ainakaan sua hulluna pidä tuon kissakokemuksesi tähden. Mulla on vielä nykyisinkin usein olo, että edesmennyt kissavanhuksemme on täällä meidän kanssamme. Siis hyvin voimakas ja todentuntuinen tunne asiasta, väliin melkein näenkin hänet. Kyse ei ole siis vain jostakin toiveesta tai ajatuksesta. Muutenkin olen joskus kuolleita(ihmisiä) kohdannut. I see dead people :mrgreen: . No, mutta mä olenkin ihan hullu :mrgreen: .
Mä en usko, että tuossa on mitään yliluonnollista, vaan ihmisen psyyke sen vain tekee. Tuo kuolleiden(läheisten) aistiminen ja jopa niiden kanssa juttelu, on käsittääkseni suht yleinenkin ilmiö, siis ihan tervepäisilläkin ihmisillä. Silti musta on kiva uskoa siihen, tai paremminkin kai uskoa uskovani, ajatella niin tjsp., en osaa sitä nyt oikein muotoilla, että kissavanhus olisi oikeasti tullut tervehtimään mua, vaikka tiedänkin järjelläni, että mieleni se vain askartelee ikävissään kaikenlaista. Ei siinä ajatusleikissä mitään pahaa tai hullua ole IMO, jos se mulle kuitenkin tuo tietynlaista lohtua.
Tulin iloiseksi tuosta Lucrezian kissakokemuksesta. Tiedän tuskan kun vanha kissa joudutaan lopettamaan. En nyt muista olenko jo tähän ketjuun kirjoittanut omasta 13-vuotiaasta kissasta, jonka jouduin yhteisten 13 vuoden jälkeen lopettamaan. Oli kamalaa olla paikalla kun eutanasia suoritettiin. Itkin ja itkin koska kuolema johtui tapaturmasta joka olisi aivan hyvin voinut olla tapahtumattakin.
Voi kun omakin Eeka-kissa kellahtaisi unen rajamailla viereen, tulisi tosi iloinen olo, että on nyt paremmassa paikassa.
Niin että todellakin tiedän kuinka surullista on… nyt kuolemasta 1 vuosi ja ehkä kerran pariin kuukauteen iskee se kamala suru ja ikävä.
Jäljelle jäi kissaherran toinen veli, samanikäinen ja kaikkea, mutta tuntuu niin oudolta ilman sitä toista veljeä.
Voi kiitos teille! En olekaan hullu. Mies oli sitä mieltä, että kissa on nähnyt mun niin kovan surun, että tuli tervehtimään.
Tähän lisään että näin isoveljeni kuoleman jälkeen, vasta 6 kk hänene kuolemansa jälkeen. En jaksa sitä tässä enempää eritellä. Mutta muita en ole nähnyt. Mulla ja isoveljellä oli niin hirveän läheiset välit, aivan kun mulla ja just tolla kissalla. Ehkä siksi ne olen juuri nähnyt kuoleman jälkeen.
Onne veijareita, kummipojan kanssa tultiin vene hommista ja ennen ne paini tossa lattialla. Nyt pani pään syliin ja oli tyytyväinen, kun kummipoika lähti tuli koiro eteiseen semmosen ison kumirinkulan kanssa ja ilme oli et ny unohdit yhden leikin.
Lisäystä perheeseen, akvaarion väki lisääntyi eli mustamolleja ja punaisia plätyjä on jo jaettu ystäville. Vain yksi levänuoliainen on kuollut ja se oli arka eikä tullut syömään, dopperi välillä itkee kivuissaan ja extra annos kipulääkettä poistaa kivun. Kumminki ollaan alle ylläpitoannosten, viimeistä kesää eletään.
Edit1: Kalle konna elää parvekkeella ja viihtyy omassa pesässään, siisti poika eli vähän vaihtaa kissanhiekkaa. Ei ole sotkenu mitään ja just annoin kissan nappeja ja palan kurkkua, heti söi kurkun ja kiiruulla nukkumaan päikkäreitä. Dopperi on ihmeissään ja vaimo kauhuissaan, josei anna ottaa uutta koiraa otan papukaijan jonka opetan kiroilemaan. Semmonenki olisi tiedossa kun tässä asuu paljon vanhaa väkeä ja lapset lähteneet kotoa opiskelemaan. Olisin saanut jonkin liskon mut meni pupu housuun eli en uskalla ottaa sitä pois terraatiosta siivouksen ajaksi, kuulemma helppoa senkun heittää veskiin ja siivoo. Uh not me dis duun.
) niihin juttuihin mitään kommentoinutkaan 
. Toivottelen paljon iloisia hetkiä ja hassun hauskoja tilanteita hauvavauvan kanssa sitten, kun asia tulee ajankohtaiseksi 
.
.
