Plikkiläiste kotieläimet

Mulla tossa vartiopäällikkönä 9v dopperipoika ja ikä on loppumassa mikä on sääli, tuo mun selkä ei vissiin ikinä parane joten soitin Pinserin kasvattajalle. Se meinasi että rotu vaatii Liiderin eli johtajan, sanoin että entinen oli karhukoira ja nykyisellä dopperin isällä on pokaaleita enemmän kuin nykäsellä. Voin olla johtaja hyvässä ja pahassa, vaimo menee uimaan ja tämä meidän kahlaaja on laiturilla ja sanon vaimolle että sukella ja sit koirolle hae. Ei kerkeä rantaan vaan molskahdus ja pelastamaan, mä en voi uida ollenkaan koska mut haetaan heti pois. Koirahan ei kokoonsa tiedä mutta 47Kg dopperiuros nostaa sut vaikka suosta, se että tekee ihan mitä vaan eli oma henki ei ole niin arvokas kuin johtajan, uskomatonta sanoo hän ja silittää vartiopäällikköä.

Tämä ei ole kilpailu, eli kissat ja niiden tavat. Liskot/käärmeet mukaa, mun haaste saattoi olla provosoiva. Ei tässä voittajaa haeta, mitä tapahtuu kun ovikello soi, meidän koira tietää mitä etiäiset on. Nyt kerrotaan eläintei etukäteen vaistoista ja muusta oudosta käyttäytymisestä.

Oon tänään taas vaan ihaillut tuota kissaa, kun se on niin s ö p ö! Ja nauranut sille, kun se pitää niin hassuja ääniä. Se soittaa mulle suutaan, raakkuen kuin mikäkin varis. Ja kun mä alan nauraa sille, se korottaa äänen voimakkuuttaan, tapittaa mua tiukasti ja sen raakkumiseen tulee ihan selkeästi sellasta aggressiivisuutta. Taitaa raukkaparka loukkaantua, kun mä nauran sille! Äsken se sai taas sellasen hulluuskohtauksen, joita se välillä iltaisin saa. Vetää hirveetä rundia ympäri tätä yksiötä, matot menee ruttuun, kissa mouruu, sen korvat viistää päälakea ja sen selkänahka nykii. Ei oo toista noin äänekästä kissaa ollu mulla koskaan ennen. On toi sitte niin ihanan seurallinen!

Ahaa, nyt se kävikin paskalla. Selittää sen hulluuskohtauksen. Se rundaaminen vissiin auttaa sitä irtoomaan paremmin tai jotain. :mrgreen: Ja nyt tyytyväisenä takas syömään.

Me tehtiin virhe ja laitettiin tommonen laminaattilattia joka ei ole liukas ja sukat kuluu mutta Dopperipoika laittaa kynnet esiin niin luistelee, kämppä on ny täynnä mattoja mutta kun kolmiossa innostuu juoksemaan niin kolareita tulee. Joskus ku semmonen koiranluu ei maistukkaan se pitää piilottaa ja jos naurat niin kätkö on jo löydetty ja sitten etitään uusi, sitten joku menee liian lähelle niin taas uusi kätköpaikka. Murinalla koittaa piiloansa puolustaa, saaressa löytyy kätköjä ja heti muistaa tarkistaa. Kuoppa kaivetaan tassuilla mut peittely kuonolla pökkien, robotti imurin osaa sammuttaa jos lähestyy kätköä. Ovat niin viisaita ettei mitään saa näyttää, liian vanhan veden saa uusittua ku tassulla läiskyttää kipon tyhjäksi. Kuuma ku on menee eteiseen makaan ja kattoo et paa ny se ilmastointi päälle. Auton avaimia ei voi näyttää ku sitten lähdetään, kylmälaukku ja saarikassit niin hyvä et ovet kestää.

Joku eläin olisi mahtava, mieluummin koira kuin kissa vaikka kissatkin ovat mukavia.
En kyllä ota mitään lemmikkiä jos en edes itsestäni saa pidettyä huolta.
Onneksi frendeillä on koiria ja kissoja mitä voi lainata terapia elukoiksi.

Pari kissaa löytyy. Molemmat äärettömän hyvää seuraa mm. nukkumisessa ym. kissoja kiinnostavissa aktiviteeteissa. kissat <3

Taidan olla allerginen tuolle kissalle. :frowning: Allergialääkkeet loppui muutama päivä sit, ja nyt on pari päivää nenä kutissu ja irvelyt, kunnes äsken räjähti: ihan hillitön aivatuskohtaus. Valehtelematta noin 10 minuuttia putkeen rajua aivastelua - tai no jaa, tais siinä välillä olla jotain reilun minuutin tauko… Inhottavaa!!

mullon sika…wiivi…se on ollu aika masentunu vime ajat.makailee vaan sängyn alla piereksii…

Iina, otat niitä allergia lääkkeitä mut minimaalisen määrän. Siedätyshoito voi onnistua, jos saat katin pestyä hilseshamppoolla niin hyvä.

Meidän kissoilla(3 kpl) on kaikilla tuo sama tapa, että ennen paskomista pitää juosta ympäri kämppää ja riehua lähes silmittömästi :laughing: :unamused: . Tuo vanhus ei tosin jaksa enää niin hirveällä vimmalla sitä harrastaa, kun ikää on kohta 20 vuotta. Hieman huolissani olenkin siitä, kuinka pitkään tuo vielä jaksaa seuranamme olla :frowning: . Rakas se on kuin mikä ja mikseipä olisi, kun on kuulunut kalustoon jo siitä lähtien, kun mieheni tapasin. Kyllä tulee olemaan tyhjää täällä, kun siitä aika jättää :cry: . Miksi mä nyt aloin tuollaista miettiä :confused: ? Eihän sillä tietenkään enää montaa vuotta voi jäljellä olla, mutta kun se nyt toistaiseksi on aivan kunnossa, niin miksi murehtimaan huomista. No, mä olen sellainen murehtija. Mutta, joo, kaipa tuo riehuminen tosiaan auttaa jotenkin siinä paskan liikkeelle lähtemisessä. Kyllähän ihmisilläkin liikunta usein auttaa ummetukseen.

Eikös tuo ole juuri hyvä tilanne, että saat halutessasi itsellesi elukkaterapiaa, mutta sun ei tarvitse ottaa koko vastuuta itsellesi? En mäkään usko, että ihan ypöyksin pystyisin eläimistä huolehtimaan, ainakaan noista kaikista kolmesta, sen verran huonoon kuntoon välillä menen. Eiväthän kissat sinänsä vaikeahoitoisia ole, mutta kyllä ne tarvitsevat sen pakollisen ruokkimisen ja laatikon siivoamisen lisäksi myös paljon seuraa ja hellyyttä. Toisaalta on kyllä parempi, kun noita on useampi, niin ne pitävät toisilleen seuraa ja siksi voimmekin lähteä välillä 2-3 päivän reissuun huoletta, kunhan joku vain käy ruokkimassa nuo ja katsomassa, että kaikki on kunnossa. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto kissojen hoitoa varten :smiley: .

Tässä ku lähetään lomalle Turkkiin niin tulee kotihoitaja, ei ilkee vanhaa poikaa viedä koirahoitolaan.

Sillä välin, kun nukuin ja kaiketi olin melko syvässä unessa(sinänsä hyvä juttu), kaikki kuivumassa olleet pyykit oli revitty telineeltä alas ja levitelty ympäri kämppää :angry: . Hetken kiroilin itsekseni ja kyräilin kissoja, miettien, kuka noista on syyllinen vai ovatko kaikki olleet temppuun yhtälailla osallisina. Vanhuksen syyllisyyteen en tosin ensisijaisesti usko, mutta sen verran juoni tapaus hän kyllä on, että on saattanut yllyttää nuorempansa pahantekoon :smiley: . No, nyt pyykit ovat jälleen järjestyksessä, kissoilla vatsat täynnä ruokaa ja mulla sydän täynnä rakkautta heitä kohtaan <3. Naurattaa jo :laughing: .

Edit: Voi kamala! Nyt aloin epäillä, josko se olinkin minä, joka oli yöllä unissaan riepotellut niitä vaatteita täällä :open_mouth: :laughing: .

YYhky nyyh, ku mullon jo ikävä kissaa! Eilen lähti hän vanhuksien kaveriksi. Vähäksi aikaa vaan siis, en mä hänestä kokonaan sentään ole valmis luopumaan! Niin oli hiljaista tulla eilen illalla kotiin, kun ei kukaan ollu ovella maukumassa tervetulleeksi. Ja aamulla herätessä, kun kukaan ei seurannut mun perässä, ja maukunu ruuan perään, kulkenut joka askeleella mun hermostumiseen saakka, kun jaloissa pyörii. Ja yöllä välillä mun herätessä, puoliunessa, ei ollukaan sitä ihanan pehmeää, lämmintä ja hyrisevää karvakasaa vierellä, eikä ollu muuta rapsuteltavaa ku oma pää. :frowning:

Luppakorvakani on mulla kaverina. On nyt kuudes kani menossa, eli aina olen ollut kanien ystävä.

Pupu on tyttö ja ja ensimmäinen tyttöpupuni. Todella villi ja utelias, riemuloikkia saa usein katsella ja ne ovat hauskoja :smiley:

Pupu seisoo usein myös takatassuillaan mikä on hulppean näköistä :laughing:

:cry: :cry: :cry:

Nyt meitä on täällä enää 4. Kissavanhuksemme päätti maallisen vaelluksensa viime torstai-iltana :cry: . Kunto romahti aivan yllättäen, parin tunnin sisällä. Ehdimme viedä hänet eläinlääkäriin, mutta muuta ei ollut enää tehtävissä, kuin antaa se viimeinen piikki. Jokseenkin yllätyksenä tuo tuli, sillä kissa oli ollut niin hyvässä kunnossa, mutta olisi kai tuohon pitänyt osata jotenkin varautua, kun ikää kisulilla oli tosiaan jo 20 vuotta. Ainakaan hän ei kärsinyt eläissään huonosta hoidosta, kun eli noinkin vanhaksi, näin ainakin luulisin.

Olen ollut psyykkisesti aivan romuna ja itkenyt niin paljon, ettei kyyneleitäkään tule enää. Nyt olen jonkinlaisessa ihme usvassa, mutta suru ja ikävä tuntuvat senkin lävitse. Olen itkenyt ja huutanut, viiltelin itseäni ja yritin sekoittaa päätäni lähes kaikella, mitä käsiini sain, mutta onneksi edes jokin järjen valo syttyi päässäni ja tajusin, että mun on oltava nyt vahva, enkä voi vain seota, koska nuo jäljelle jääneet 2 kissaa tarvitsevat nyt hyvää hoitoa. Ovat hekin aika ihmeissään olleet ja selvästi etsivät vanhusta täältä :frowning: . Lisäksi isäntä tarvitsee nyt tukeani, sillä hänelle tämä taitaa olla vielä suurempi menetys ja suru. Tuolla hän nyt nukkuu leptikoomassa ja munkin oli otettava unta palloon Levozinilla, jotta en olisi mennyt lopullisesti raiteiltani.

Se siitä. Elämä jatkuu ja suru ja ikävä hellittänevät jossakin vaiheessa ja jäljelle jäävät kaikki hyvät muistot. Näin toivon, vaikka nyt kaikki tuntuukin helvetin vaikealta, enkä oikein saa mistään kiinni. Toimin kuin kone, jotta saisin edes jotenkuten pidettyä pystyssä tätä kaikkea.

Lepäähän rauhassa, maailman paras kissa <3 <3 <3.

^
Voi Winston, otan osaa!! :frowning: Tosi surullista. Kissa sai kuitenkin elää harvinaisen vanhaksi, ja jos ihan vasta elämänsä vikat tunnit oli kivuliaista, niin hänellähän on ollut oikein hyvä elämä. Hän on saanut olla teidän hellässä huomassa - ihmisten, jotka selkeästi ovat välittäneet hänestä paljon -, seuranaan vielä kaksi muutakin oman lajinsa edustajaa. Sulla ja miehelläsi on onneksi on toisenne lohtuna, samoin kahdella nuoremmalla kisulla. Ja kuten itekin sanoit, ne nuoremmat edelleen tarvitsevat teitä. Niin se vaan on, elämä jatkuu.

Tuo mun kissani on kans jo aika vanha, 15-vuotias. Kilpirauhasen liikatoiminnan vuoksi hänellä on lääkitys, mutta muuten on ihan terve ja reipas. Itsekin olen sitä monasti miettinyt, kun kuitenkin jo ton verran ikää on kertynyt, että mitenköhän kauan se tuossa vielä jaksaa potkia eteenpäin. Sitä vaan toivon hänellekin, ettei mitään tuskaisaa sairautta tulisi, vaan että saisi elää terveenä loppuun asti. Että sit kun se loppu tulee, niin se tulisi nopeasti.

Voimia Winstonin poppoo! Rutistushalaus sulle ja miehelle, ja hellimisrapsutteluja kisuille!

Kolme kissaa jotka vähintään yhtä sekavia kuin omistajansakin. :slight_smile:

Osanottoni Winstonin menetykselle. Katti kuitenkin koki kunnioitettavan pitkän, terveen ja onnellisen elämän, joten pidä focus positiivisissa puolissa. Olen havainnut, kuinka varauksetta jaat muille empatiaa, joten koita joskus itsekin iloita siitä mitä sinulla vielä on äläkä enää tarkoituksellisesti vahingoita iteäsi. :confused:

Voi Winston… <3 Otan osaa. Niinhän se vain menee, että aina kun antautuu rakastamaan, pitäisi myös jollain tasolla varautua menettämään. Ja vaikka siihen kuinka varautuisi, se sattuu silti… Surut pitää surra pois, mutta yritä nyt muistaa myös hoitaa itseäsi, sinulla on vielä kaksi pientä rakasta, jotka tarvitsevat sinua! Ja tarvitsee se isompikin… Elän surussasi mukana, itse olen itkenyt vanhaa kissaamme enemmän kuin isääni… Voimia!

Pahoittelut winstonille :frowning:
itse olen kaksi kappaletta kissoja jo joutunut piikille viemään,
ja eipä juuri surullisempia päiviä tule mieleen.