Terve vaan kaikille vanhoille tutuille ja uusille. Oli ahkerasti täällä vuosina 2011-12/13, kun tein oman pohjakosketukseni ja sen jälkeen pyristelin irti juomisesta. Mulla se oli viinin litkimistä illat pitkät kotona yksin. Mies on matkatöissä, lapset oli visusti nukkumassa kun aloitin. Ja varsin tyytyväinen olen itseeni pitkään ollutkin. Uudessa työpaikassa lanseerasin itseni alusta asti henkilönä, joka ei käytä lainkaam alkoholia.
Lähes kokonaan juomatta olen ollut kolmisen vuotta. Lähes kokonaan, koska tänä aikana olen 3 - 4 kertaa kokeillut ns. hillittyä juomista. Siis että ottaisin vain lasillisen tai pari. Yksin ollessani en ole retkahtanut. Ja joka kerta olen huomannut kaksi asiaa:
Viinan himo kasvaa juodessa. Ja seuraavana aamuna on huono olo, päätä särkee vaikka olenkin onnistunut juomaan ns. kohtuudella.
Tiedän, että yksin juominen on mulle kaikkein pahin loukku. Viime viikkoina on vaan se stanan viinapiru taas ilmesynyt houkuttelemaan ja pannut vaarallisia ajatuksia päähäni. Todella pitkään aikaan ei käynyt edes mielessä, että joisin, varsinkaan yksin. Mutta mutta: Nyt taas joudun haraamaan viinanhimoa vastaan ihan kuin silloin alussa. Mikä heltti siinä on, että ne ajatukset tulee takaisin.
Luin juuri isien ja äitien juttuja täältä. Ja tulin surulliseksi siitä, kuinka monessa perheessä lapset joutuu kasvamaan juovan vanhemman kanssa. Ja mulla on kolme lasta. Oma isäni kuoli viinan ja lääkkeiden sekakäyttöön. Niin että lapset on mulle se syy pysytellä raittiina. Mutta kokemuksesta tiedän että tämä pätee vain raittiina. Juodessa sitä vaan torjuu ajatukset siitä että lapset kärsii aina vanhemman juomisesta.
Huomenta Omama. Erittäin hyvä, että tulit tänne ajoissa jakamaan tuntemuksiasi ennenkuin mitään vakavampaa retkahdusta tapahtuu. Saatko tunnistettua sitä seikkaa joka aiheutti juomishimosi? En ihan saanut selvää siitä kuinka usein ja minkälaisella kehityksellä juomisesi on etenemässä. Itse pyrin pitämään täydellistä nollalinjaa alkoholin suhteen. Tutulta kuulostaa tuo juomishimon kehittyminen kohtuukäytön kokeilun yhteydessä. Mullakin oli n. 3,5 vuotta sitten retkahdus jota edelsi melkein päivälleen kolmen vuoden täysraittius. Moodi oli samankaltainen. Pieniä määriä pari päivää. Kunnes sitten joku hälläväliä-fiilis tai yksinkertaisesti vain addiktiomekanismi kyseenalaisti kaiken. Mulla oli paljon turhautumista mukana. Tunsin saavuttaneeni liian vähän muussa kuin raittiudessa. Ikäänkuin raittiuden pitäisi automaattisesti ratkaista kaikki elämiseen liittyvät seikat ja ongelmat. Näin ei ole. Raittius on “vain” perusedellytys kaikelle muulle.
Onneksi sain putken katkaistua 3-4 päivän jälkeen ennenkuin se lähti käsistä. Hakeuduin välittömästi päihdeneuvojani puheille joka oli palannut lomiltaan. Varmasti tuo kontrollitahon poissaolokin vaikutti osaltaan otteeni lepsumiseen. Mulla on täysin vapaaehtoisesti kerran kuussa tapaaminen paikallisessa päihdeneuvonnassa ( ollut jo 7 vuotta!).
Tällä hetkellä mulla ei ole mitään tiedostettua ongelmaa alkoholin kanssa - se on muuttunut merkityksettömäksi. Sosiaalisessa tilanteessani sensijaan on parantamisen varaa. Liian vähän kontaktia ulkomaailmaan josta seuraa eristäytymisen vaara. Niinpä olenkin ajatellut hypätä varjoni yli ja kokeilla taas jotain itseapuryhmää. Viimeksi olin lyhyen aikaa vieraana parin kuun ajan yhdessä ryhmässä (ei AA) 5 vuotta sitten, mutta silloin ei tuntunut mun jutulta. Ajat muuttuvat, ihmiset myös. Joten saatanpa hyvinkin käydä taas kurkkaamassa jossain.
Onko sulla minkäänlaisia ulkopuolisia apujoukkoja? Mielestäni on tärkeää pitää huoli siitä ettei joudu eristykseen muusta maailmasta. Muuten vanha tuttumme on kyllä ottamassa entisen paikkansa kiihtyvällä vauhdilla. Tällasia.
Hyvää viikonloppua, tsemppiä ja ennenkaikkea skarppausta!
On aika luonnollista, että sellaiset ajatukset tulevat takaisin jokaiselle, joka on juonut itsensä jonkin ennalta määräämättömän rajan yli. Käsittääkseni jotkut pystyvät tämän rajan ylitettyään juomaan kohtuullisesti tai hallitusti. Minulle se ei onnistunut eikä niillekään, joiden kokeiluista olen nyt raittiina kuullut AA-palavereissa.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tänne on hyvä palata! Muistan sinutkin noilta aikaisemmilta vuosiltani. Koitetaan taas yhdessä eteenpäin!
Itsellä myös nyt toinen kunnon yritys menossa 7 kk plakkarissa, retkahdus tuli 1 v 3 kk jälkeen edellisellä kerralla. Minun täytyy tunnustaa että siihen “kohtuuteen” en pysty ja nyt päämääränä on se kuuluisa onnellinen raittius. En tiedä onko se satua mutta ehkä se voi löytyä jostain kauempaa kuin tuo aikaisempi yritykseni oli. Sen olen oppinut että liian varomattomaksi ei kannata ryhtyä vaan muistaa että se vaara vaanii jokaisessa pahassa mielessä, yksinäisessä illassa, väsymyksessä…
Tapailen toisinaan psykologia ja otin myös Revian mukaan kuvioihin, näyttää auttavan ruokailun järkeistämiseen jos ei sillä ole mitään vaikutusta muuten alkoholismiini. Syön nyt pienempiä määriä kerralla enkä enää sellaisia rekkamiehen annoksia joten voisi olla toiveissa vaikka aloittaa laihtuminen.
Auttaisiko retkahdusten välttämiseen myös sellainen seura jossa ei ole tapana juoda,siis poislukien apuryhmät,niiden lisäksi siis?Muistan itse erään kerran vuosi sitten kun oli eräs vastoinkäyminen ja sen sijaan että olisin mennyt tissuttelemaan kotiin soitinkin yhdelle raittiille tuttavalle ja menimme kävelylle ja kahville puhumaan asiasta. Auttoi vaikka olikin sellainen levottomuudenpoikanen ensin mielessä. Eihän se seura yksistään ketään retkahdukselta kai pelasta mutta on silläkin merkitystä. Eikä niinkään että asettaisi raittiin ystävän itselleen joksikin vartija-kainalokeppi-psykiatriksi vaan omaksuisi toimintaa ihmiseltä jonka elämään ei kuulu juoda.
