Siitä on kauan, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut. Silloin ainakin luulin oivaltaneeni jotain… Nyt olen kuitenkin aina vain syvemmällä ongelmassani. Muisti menee joka kerta, kun juon - ja juon itseni humalaan kaksi kertaa viikossa, huolimatta siitä, onko seuraavana päivänä töitä vai ei. Useimmiten saan kuitenkin asiat hoidettua, mutta aina en. Olen valehdellut aina vain enemmän ja nyt en enää itsekään tiedä, mikä on totta.
Torstaina olisi Helsingissä mahdollisuus mennä Cafe Taitolajiin puhumaan juomisestaan. Uskaltaisinkohan mennä paikan päälle? Olen lopullisen puhki ja kulunut alkoholiongelmani kanssa kamppailusta, mutta… Tänään koen taas vahvasti, että minun on lopetettava juominen kokonaan. Kokemuksesta tiedän kuitenkin, että tämä tunne laimenee ajan myötä, ja pian tartun taas viinipulloon.
Pelkään mennä ihmisten ilmoille. Haluaisin ryömiä pieneen koloon, josta kukaan muu ei tiedä, tai päästä johonkin hoitolaan, jossa voisin keskittyä vain tähän ongelmaan. Olen niin rikki ja repaleinen, häpeän itseäni. Itkettää, kun muistelen sitä, miten vahva olin lapsena ja nuorena. Miten paljon minulla oli suunnitelmia tulvaisuuden varalle! Nyt koko elämä pyörii alkoholin ympärillä. Koko elämä!
Olen kerran aiemmin käynyt siellä Taitolajissa puhumassa ongelmastani. Silloinkin taisin kyllä hieman silotella totuutta. Tapaamisesta jäi hyvä olo, mutten kuitenkaan mennyt sinne enää uudestaan. Siellä tähdätään vähentämiseen, ei välttämättä koko juomisen lopettamiseen. En tiedä sopiiko moinen minulle.
Muistelen sitä, kun jouduin sairaalaan viime vuoden puolella - en kuitenkaan juomisen vuoksi. Yhden yön makasin siellä tuskissani, mutta aamua kohti olo helpottui. Kipu meni ohi. Silloin ajattelin, että haluaisin jäädä sairaalaan pidemmäksikin aikaa. Oli käsittämätöntä, että joku huolehti minusta!
Jos vain olisi mahdollista, hakeutuisin kokopäiväiseen hoitoon. Ei vain ole rahaa tai mahdollisuutta olla pois kotoa ja töistä. Kai sitä kuitenkin voi oman päänsä sisälle rakentaa jonkinlaisen turvapaikan. Olisi vain upeaa, jos joku pitäisi kädestä kiinni ja kysyisi, miten voin. Olen menettämässä myös todelliset ystävyyssuhteet juomisen takia. Naru kiristyy kaulan ympärillä, vaikka velä on lapsi, koti ja työpaikka tallella. Kauankohan on näin? Monta mokaa olen jo tehnyt ja paljon menettänyt: opinnot ovat jäissä ja ihmissuhteet hajonneet. Voi tätä häpeän tunnetta!
Tervehdys Apila. Niin, juominen ei taida olla Taitolaji enää sinullekaan, jos on koskaan sitä ollutkaan? Aloitusviestistäsi päätellen olet alkoholisti kuten minäkin, mikä toisaalta tekee valinnan helpoksi: joko jatkat juomistasi, joka tulee väistämättä pahenemaan ja vaarantaa lapsesikin kehityksen, tai lopetat.
Jos ulkopuolista tukea haluat, AA-ryhmiä kokoontuu ympäri maan ja A-klinikoitakin löytyy melko hyvin. AA ei maksa mitään, A-klinikkakin taitaa olla maksuton ainakin omassa kunnassa.
*Mikset soittaisi ensi tilassa, ja kysyisi miten pääset alkuun?
Rohkeutta tarttua toimeen itsesi ja lapsesi hyväksi! Noissa numeroissa vastaa ihmisiä, joille ei tarvitse selitellä, mistä on kyse. Jos haluat olla rehellinen, mahdollisuus on.
Tyypillistähän tuo on, että kaunistelee juomahistoriaansa, kunnes tulee sitten siihen vaiheeseen, ettei enää itsekään usko kaunisteluita Mutta mikä tämä cafe Taitolaji on? Yritän nyt ajatella niin, että olisin itse raitistumassa, mutta en osaa oikein tuota kahvilatapaamista sijoittaa mihinkään… Mikä on tapaamisen tarkoitus ja mitä sillä halutaan saada aikaiseksi? Onko se niinkuin A-klinikka, mutta jalkautuneena toimistoaikataulujen ulkopuolelle? Vai niinkuin AA, mutta ilman 12 askeleen ohjelmaa? Vai toivotaanko, että sieltä löytää samanhenkisiä ystävia? Toivon, etten loukkaa kysymyksilläni, tämä on minulle vain täysin uusi juttu.
Tervetuloa joka tapauksessa! Täällä meitä ‘kollegoja’ riittää
Näin minäkin ajattelin. Ihan korvaamaton ihminen, nääs…Köh.
Rukoilin että jäisin auton alle ja jalkani menisi poikki! Että olisi syy joutua sairaalaan, että olisi ‘pakko’ panna juominen poikki, että saisin rauhassa koota nämä palaset itsestäni.
Sitten tajusin, että perheeni huokaisee helpotuksesta, että olen poissa tuottamasta heille kipua kuukauden, että työnantajani myöntäisi minulle mielihyvin kuukauden loman ‘perhesyistä’ jos palaisin kunnossa takaisin ja että teho-osaston vuorokausihinta on sitä luokkaa, että pari päivää kattaa kuukauden hoidon myllyssä…
Ihan parhaita ratkaisujani koskaan. Sain keskittyä vain omaan itseeni ja hoitooni kokonaiset neljä viikkoa! Tulin sieltä pois muuttuneena ihmisenä.
Siellä Cafe Tatolajissa meitä oli paikalla neljä ihmistä ja vetäjä, ja jokainen sai kertoa vapaasti omasta juomishistoriastaan. Minkäänlaisia askeleita tms. ei ollut, vaan jokainen sai kortin, jonka avulla voi tarkkailla omaa juomistaan. Se meistä, jolla alkoholismi oli edennyt pisimmälle, sanoi kuitenkin, ettei hän voi vähentää, vaan hänen pitää lopettaa. Viisaita sanoja…
Tänään heräsin ilman krapulaa ja eilisen epätoivo alkaa hellittää. Nyt pelottaakin, että annan itselleni anteeksi liian nopeasti ja alan vähätellä viimeisintä juomareissuani. Siitä onkin sitten lyhyt matka ottamaan lasi tai pari viiniä. Pelottaa, kun ei voi luottaa itseensä ollenkaan ja samalla inhottaa, kun muutkaan eivät luota. Eilen ajattelin, että ainut keino selvitä tästä sotkusta on raitistuminen, koska silloin kaikki tämä on johtanut johonkin hyvään. Se on ainut mahdollinen onnellinen loppu tälle tarinalle.
Niin - sinun on nyt omalla kohdallasi perusteellisesti mietittävä kumpi pelottaa enemmän. Tulevaisuus etanolin kanssa vai ilman. Jos haluat raitistua, sinun on kohdattava kaikki ne mielessäsi pyörivät pelot, jotka liittyvät raittiuteen ja luopumiseen nykyisestä elämäntavasta. Raitistuminen voi merkitä avun hakemista ja avun vastaanottamista. Siihenkin liittyy pelkoja. Jos etsit itsellesi hoitopaikkaa, voit joutua joksikin aikaa eroon myös läheisistäsi. Sekin on oltava valmis kohtaamaan. Ikävä kyllä ei ole tarjolla sellaista ratkaisua, joss söisit pelkät rusinat pullasta. Kyllä se on nieltävä koko kakku.
Kirjoitin pitkän jutun mutta se hävisi kuin uhka tuuleen… yritetään uudelleen.
Kyllä hoitoonmeno on mahdollista, jos niin haluat! Vain juuri Mieheni hoitoon neljäksi viikoksi. Aikaisemmin hän on vastustanut ajatusta. Hän on pitänyt hoitopaikkoja deekuille tarkoitettuina, siis sellaisille joilla asiat on “tosi huonosti”. Kuulemma niitä veneen alla asuvia deekuja on jo todella vaikea auttaa, koska ovat niin syrjäytyneet normaalista elämästä. Paikasta kerrottiin, että heille lähestulkoon kaikki potilaat tulevat työelämästä: suurin osa on yrittäjiä, sitten opettajia ja muuta hoitohenkilökuntaa. Heillä on oma lääkäri, joka kirjoittaa sairasloman hoidon ajaksi. Mies lähti lopulta hoitoon helpottuneinen mielin. Älä sinäkään päästä asioita pahemmaksi!
Rahallisesti ja muutenkin asia eteni meidän osaltamme parhaiten kunnan sosiaalitoimen ja sen päihdetyöntekijän kautta. Saimme 5500 kuluihin 4000 euron maksusitoumuksen, loput maksamme itse. Tuohon loppuosaankin on mahdollista saada kunnalta tukea, ja myös maksuaikaa tuloista riippuen. hoitoon voi tietysti hakeutua myös ns. omakustanteisesti.
Sinulla on oikeus hoitoon! Mutta avaimet ovat omassa kädessäsi.
Kiitos kaikille kirjoituksista! Päätin, että nyt saa Cafét jäädä väliin. Hakisin sieltä vain oikeutusta olla “vain” vähentäjä sen sijaan, että alkaisin (taas kerran) tutkimaan todellisia syitä raitistumiseen. Aiemmista yrityksistä olen oppinut paljon: olen luullut olevani valmis luopumaan alkoholista, mutta toisin on käynyt. Olen pettänyt itseäni niin kauan… niin kuin kai jokainen alkoholisti joutuu tekemään. Raitistuminen ei olekaan loppujen lopuksi tuntunut helpotukselta tai lohduttavalta, vaan rangaistukselta. “Miksen minä voi olla niin kuin muutkin?”
Nyt lähden reippaana töihin, vaikka pelkään, että sielläkin joku on perillä siitä, miten asiat todella ovat, kaikista valheistani huolimatta. Aloitin opiskelemaan uutta alaa Avoimella yliopistolla. Se tuo merkitystä päiviin ja iltoihin. Unettomina öinä voi kaivaa kurssikirjan esille ja kokea tekevänsä jotain hyödyllistä. Mutta kai tämän loputtoman suorittamisenkin olisi loputtava joskus. Katsoin moneen otteeseen viimeisintä Inhimillistä tekijää Ylen areenalta. Todella tutun tuntuisia juttuja - ja vielä itseni ikäisiltä naisilta kuultuna.
No niin, aikamoista höpinää tuli kirjoitettua. Oli vain pakko saada ajatuksia päästä ulos.
Kirjoittaminen parantaa. Aivan, kuten puhuminenkin - jos vain muistaa kirjoittaa ja puhua omista aidosta tuntemuksistaan ja kokemuksistaan. Mitä kipeämmältä kirjoittaminen ja puhuminen tuntuu, sen enemmän se parantaa. Sieltä suunnalta ne vastaukset löytyvät, johon ei haluaisi kulkea.
Alkoholistin puolisona ja kahden pienen lapsen äitinä tahdon sanoa, että allekirjoitan täysin tuon Cricketin lauseen. Mies on ollut nyt kaksi viikkoa pois kotoa. Totta kai meillä on ikävä ja mietimme miten hän voi, ja YH:na oleminen on toisinaan raskasta. Mutta hitto, mä olen ollut YH jo vuosia, vaikka mies oli näennäisesti paikalla. Todellisuudessa hän ei paljoakaan lapsia hoitanut eikä perhe-elämään osallistunut. Pätkääkään ei häneen tämän viimeisen kuluneen vuoden aikana voinut luottaa, hän aiheutti vain ylimääräistä huolta ja murhetta. Olin jatkuvasti allapäin ja epäluuloinen. En todellakaan onnellinen!
Näiden kahden viikon aikana olen ollut jopa iloinen! Voin keskittyä lasten kanssa tekemään mitä haluan, ei tarvitse huolehtia muusta kuin meidän hyvinvoinnistamme. Erinomainen tukiverkosto on olemassa ja se tietenkin auttaa.
Tämä on pieni investointi tulevaisuuteen kun ajattelee koko elämää. Toivon, että lapset saavat isänsä takaisin, ja minä puolisoni.
Mutta mikä tämä cafe Taitolaji on? Yritän nyt ajatella niin, että olisin itse raitistumassa, mutta en osaa oikein tuota kahvilatapaamista sijoittaa mihinkään… Mikä on tapaamisen tarkoitus ja mitä sillä halutaan saada aikaiseksi? Onko se niinkuin A-klinikka, mutta jalkautuneena toimistoaikataulujen ulkopuolelle? Vai niinkuin AA, mutta ilman 12 askeleen ohjelmaa? Vai toivotaanko, että sieltä löytää samanhenkisiä ystävia? Toivon, etten loukkaa kysymyksilläni, tämä on minulle vain täysin uusi juttu.