Tervetuloa mukaan palstalle @bri!
Teit erinomaisen päätöksen liittyessäsi plinkkiin.
Täältä löytyy varmasti vertaistukea oikeastaan raitistumisen jokaiseen vaiheeseen ja täällä on viime aikoina vieläpä aloittanut niin monta uutta, että en minä ole ainakaan pysynyt laskuissa mukana.
Hei, lämpimästi tervetuloa! Uskon, että olet tullut oikeaan paikkaan… Itsekin vasta ihan vähän aikaa sitten tänne kirjautuneena olen jo aistinut, kuinka lämmin ja hyvä ilmapiiri on täällä kaikkien kesken.
Vertaistuki on ihan parasta, vaikka ongelmaa ei olekaan vielä selätetty…Viestitellään!
Kovin samanlaisiahan tarinamme riippuvuuden suhteen ovat monien kanssa. Ja me, jotka (edes joskus) kirjoittelemme ja luemme kirjoituksia, olemme kuitenkin havahtuneet ongelmaan, myöntäneet sen. Työelämässä on valtavasti ihmisiä, jotka juovat paljon ja usein, mutta hoitavat hommansa eikä kukaan välttämättä tiedä ongelmista.
Iso asia mihin alkoholi vaikuttaa on unen laatu! Kun uni on pitkään, vuosiakin, huonolaatuista, niin sehän syö ihmistä hurjasti. Ja sitten tietty masennus ja ahdistus. Riippuvuus on sairaus ja aina kannattaa apua hakea. Nykyään pelkona voi olla se, että kaikki lääkäri- ja hoitajakäynnit kirjataa Kantaan.
Hei tsemppii kaikille, samassa veneessä ollaan <3
1 tykkäys
Kiitos lämpimistä viesteistä!
Nuoruudessani on ollut paljon väriä, hyvää, hulvatonta, villiä ja vapaata. Äidin rooli, ihanat lapset, yhteiskunnalliset velvoitteet, vastuun kantaminen ja lopulta yksinhuoltajuus… tuli tehtyä vääriä valintoja, silloin alkoi salaa viinittely. Olin unelmatyössäni yli 20 vuotta kunnes kaikki muuttui, henkilöstö vaihtui. 10 vuotta taistelin tuulimyllyjä vastaan kunnes ilmoitin, että nyt riittää. Turrutin itseäni, elämääni ja karkasin viini- ystäväni kanssa yö-matkoille!
Nyt olen työstänyt uuden elämän alkua jossa tärkein asia on omat unelmani ja siihen ei mahdu mukaan alkoholi! En ole koskaan kieltänyt itseltäni mitään. Raskaus- ja imetysaikoina olin vain tauolla… Tulevaisuus arveluttaa! Kunpa myytäis taikapölyä!
Muutamia kirjaehdotuksia:
- Asta Raami: Älykäs Intuitio ( Se, joka ei osaa ulvoa, ei löydä laumaansa).
- Clarissa Pinkola Estes: Naiset, jotka kulkevat susien kanssa ( Vain itsellä on pääsy sisäiseen tietoon, toisen tarjoama polku ei voi johdattaa sinua oman itsesi sisälle) - naisille!
- Hector Garsia & Francesc Miralles: Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain ( mm. Logoterapia, elämäntarkoitus ja Morita…)
Uuden elämän, matkan alkumillimetreillä, bri
3 tykkäystä
Bri, tarinasi kuulostaa kovin tutulta.
Suurkiitos kirjaehdotuksista, olen innnokas tarttumaan niihin.
Haluan tarttua mihin tahansa oljenkorteen - paitsi ammattiapuun, josta jää OmaKantaan raportti.
Päihdeongelmia, minullako!
1 tykkäys
Terve
Kertoisitteko joku mikä siinä on pelottavaa, että jää omakantaan merkintä “jostain”.
Olen siis itse käynyt hakemassa apua ja pääsin maksusitoumuksella avohoitoon 3v sitten. Omakannassa on kymmenien muiden merkintöjen seassa 2 tähän liittyvää käyntiä ja niiden muistiinpanot.
Minulle ei ole ollut vaikutusta eikä merkinnät määritä minua ihmisenä.
T. Puuhapete
6 tykkäystä
Olen samoilla linjoilla kanssasi, että Kanta-merkinnät pelottavat. Ymmärrän sen kyllä, koska päihdeongelmaa piilotellaan viimeiseen saakka ja pelko siitä, että esim. työyhteisö saisi tietää, on suuri. Eihän kukaan halua itselleen “epäonnistuneen ihmisen” viittaa. Toisaalta pelko estää hakemasta juuri sitä ammattiapua, josta on kuitenkin apua - enemmän tai vähemmän. Esim. sosiaaliterapeutin/hoitajan apu on ollut itselleni merkittävää ja olen saanut paljon pohdittavaa. Kukaan ei koskaan syyllistä, kun hakee apua, päinvastoin. Kävin kauan sitten a-klinikalla myös lääkärissä, tokikaan ne käynnit eivät silloin näkyneet Kannassa. Nyt näkyy kaikki ja esim. Antabus-resepti on aina näkyvillä, muttei se ole minua haitannut. Olen sanonut esim. uudelle omalääkärille, että Antabus on minulle hyvä tuki ja vähentää huomattavasti juomista. Eikä siinä sen kummempaa. Suosittelen ottamaan rohkeasti yhteyttä johonkin ammattilaiseen ellei omin avuin ja vertaistuen turvin pärjää. Meitä on Suomessa valtavasti sellaisia, joiden elämää päihteet määrittävät 
3 tykkäystä
En ole vähään aikaan kirjoittanut, ja se johtuu siitä, että olen tuntenut itseni hylkiöksi lukiessani täällä katkaisutarinoita tai raitttiusennätyksiä. Itse en saanut putkea poikki. Hain sen tavanomaisen annoksen illaksi, käyden töissä tietenkin normaalisti ja hoitaen velvollisuudet, joita siellä riittää.
Nyt voin helpottuneena kertoa, että olen mukana täällä lopettajissa lopettajana :
kaksi päivää sitten putken katkaisseena. Päivä numero kolme alkoi. Olo niin kiitollinen, melkein euforinen.
Ei tämä aivan helppoa ole, eilenkin läikähti (n. klo 16 iltapäivällä, vakkariaika) mieleen ajatus iltaviinistä, palkinnosta työpäivälle, jonka voitti kuitenkin pelko. Olen lukenut paljon maksa- ja muista alkoholisairauksista, ja se on auttanut pitämään ajattelua oikealla tiellä.
Kiitos teille kaikille täällä, tärkeitä olleet jokainen kirjoitus.
Kiitos Pinklady lausahduksestasi “kyllä se alkon ovi sinunkin kohdallasi vielä kiinni menee”.
Huh huh, nyt vaan eteenpäin. Iloisena ja toivoa täynnä. Päivä numero kolme.
7 tykkäystä
Hienoa! Ei kuule tarvitse yhtään tuntea itseään hylkiöksi eikä täällä niin ihmeellisiä ennätyksiä läheskään kaikki ole tehneet. Ota päivä kerrallaan, älä aseta pitkiä tavoitteita. Varaa kotiin alkottomia juomia ja hyvää syötävää. Auttaisiko sinua ulkoilu, kun pääset kotiin ja/tai illalla? Onko lähelläsi luontoa? Metsä varsinkin maadoittaa mahtavasti 
1 tykkäys
Jippii!!!
Olet ollut mielessäni!. 3 ensimmäistä päivää kiertelin alkon kuumeisesti, vähällä oli!
Mulla päivä 8 täysi ja teen tämän itselleni. Yoy Tube: Neuvoa antavat.fi. Varsinkin kirjailija Ira Koivu, toimittaja Riitta Castren ja haastattelu Christer Schoultz:n kertomukset koskettivat. TSEMPPIÄ! bri
3 tykkäystä
Mahtavaa, bri! Hatun nosto! Jatka samaan malliin!
Itse retkahdin juuri. 
Perjantai-ilta, aamusta asti töitä. Kun vihdoin pääsin sieltä, oli paitsi jano (en muistanut, ehtinyt, tai tullut juoneeksi päivän aikana), myös sekä henkinen että fyysinen väsymys, yksinäinen ja vähän hällä väliä -olo.
En pahasti, vähän olutta vain.
Nyt täytyy vain psyykata itseään, että retkahdus ei tarkoita epäonnistumista (vaikka vähän tarkoittaakin…) ja sitä, että kaikki pitää aloittaa alusta, vaan tästä pitää yrittää jatkaa, tehdä parhaansa joka hetki.
Toki myönnän, että pelottavaa on se, kun huomaa, ettei tämä menekään enää niin helposti kuin aiemmin.
Yksinäisyys on ehkä pahinta.
Virtuaalivertaistuki täällä on aivan mahtavaa, mutta jospa olisi elävä ihminen, jonka kanssa vaikka lähteä iltakävelylle puimaan näitä asioita…
5 tykkäystä
Melkein meinasin unohtaa… yritän vain ajatella, että teen sen itselleni ja haluaisin löytää itseni uudelleen, hukkasin itseni, enkä jaksanut, menin vain päivästä toiseen harmaassa usvassa kunnes tuli täysin musta ajanjakso. Silloin otin viintä päästäkseni pakoon, pelkäsin painajaisia ja viini auttoi nukahtamaan. Silloinen työyhteisö oli aivan hirveä, siinä unelmieni työpaikassa. Vielä löytyi jostain kipinä ettei kaikkea tarvi ottaa vastaan. Meni pari vuotta, että sain vähennettyä jonki verran mutta se alkoi lipsumaan. Olen lukenut laidasta laitaan elämään liittyvää, erakoiduin ja kävin jatkuvaa keskustelua itseni kanssa. Kellekkään en ole kertonut juomisistani. En halua kaataa taakkaani muille. Nyt kun olen tutkinut vertaistukikirjoituksia, julkaisuja, haastatteluja… meidän puhumattomuuden kulttuuri, paljon erilaisia kohtaloita, suvaitsevaisuutta kiitos! Yritän ja toivon löytäväni itselleni elämän tarkoituksen jotta elämästä sais iloa eikä tarvitse rypeä itsesäälissä ja -vihassa. Yksinäisyys ja yksinolo, eri asioita. Vei aikaa, että opettelin olemaan yksin, nyt olen jo tottunut ja nyt vasta olen alkanut kohtaamaan tuttuja harrasteryhmissä. Minähän en tiedä miten tämä alkoholittomuuden kanssa käy, en ole aikaisemmin kokeillut, se jää nähtäväksi. Kyllä illalla meinasin unohtaa, täytyis varmaan laittaa kaulaan taikakalu jota vois silitellä tarpeen tullen. Sitähän ei tiedä vaikka päädyttäis kasvotusten purkamaan elämäämme! Jospa oikein pienetkin asiat toisi voimia, tämähän on loputonta painimista pohjamudassa…bri
2 tykkäystä
Retkahdus ei ole epäonnistuminen, se on matkan tekoa👍 Ongelmanratkaisuun tarvitaan kaikki mitä ikinä vain suinkaan pystyy keksimään. Ja jokaiselle ne ovat varmasti osittain eri ja osittain samaa.
Itse ymmärsin lopulta viime syksynä etten tule tästä selviämään ellen kerro ongelmastani jollekin ystävälle. Häpeä ja itseinho olivat valtavia. Olin yrittänyt ongelmaa ratkoa itsekseni, mutta tajusin sen viimein olevan mahdotonta. Asiat olivat edenneet liian pitkälle. Mieheni siis tiesi, mutta ei hänkään koko totuutta, salailun jalon taidon kun olin oppinut. Samoin yksi toinen. Mutta se ei riittänyt. Niinpä sitten kerroin ensin yhdelle.
Tiedostin myös että tarvitsen jonkinlaista ammattiapua, mutta edelleen tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta lähteä sitä hakemaan. Koska ne merkinnät ja asian “julkinen” tunnustaminen. Eli jospa läheisten tuen avulla. Mutta asiat pahenivat vielä tuosta aika tavalla. Lopputuloksena ongelman julkitulo kun jouduin hoitoon muutamaan otteeseen.
Nyt saan apua myös terveydenhuollosta, enkä selviäisi pitkässä juoksussa ilman.
Omasta kokemuksesta pahin ongelma on avun hakemisen korkea kynnys varhaisessa vaiheessa. Siitä syntyi ainakin itselle tuo pahin kierre. Ja mielestäni terveydenhuolto ei vastaa tähän ongelmaan, mikä nimenomaan edesauttaa ongelman syntymistä. Olen hoitanut lapset, kodin, työt, liikunnan jne. tunnollisesti. Tämä alkoi nakertamaan hyvinvointia jo vuosia, vuosia sitten. Moni muukin asia. Liikunta vaihtui todenteolla pulloon viimeistään koronan tuomisina. Pahin oli pelko ja realisoituminen oman kunnollisen julkisivun romahtamisesta. Edelleen uskon, että kuka minut missään näkee, niin ei tule mieleenkään minkä ongelman kanssa painin.
En missään nimessä tarkoita yläkerran rouva että sinun pitää näin tehdä jotta ongelmasta alkaa löytää tietään ulos. Jokaisella on omat tiensä. Tämä oli vain oman kokemuksen jakamista, jos tästä jotain saa.
Yksinäisyyden tunne ja siihen liittyvät asiat ovat itselleni myös hankala paikka. Mutta mietin että sillekin asialle “tapahtuu” suuremmalla todennäköisyydellä jotain hyvää ilman alkon kanssa rypemistä kuin tällä tiellä seilaamalla. Se vasta yksinäistä on.
Tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin❤️
3 tykkäystä
Kiitos kun jaoit tarinasi! Paljon pohdittavaa, lähden metsään, siellä on hyvä hengittää ja mietiskellä👍
Ei kestä, hyvää hengittelyreissua bri, metsä on aivan oivallinen paikka😊
2 tykkäystä
[quote=“Elea, post:33, topic:57128”]
Retkahdus ei ole epäonnistuminen, se on matkan tekoa👍
Juuri niin haluan ajatella, ja tässä on varmaan yksi sudenkuoppa alkoholista irtautumisessa: Kun retkahtaa, tuntee, että kaikki on pilalla ja kaikki (laskut) aloitettava alusta ja se tuntuu joka kerran vaikeammalta taakalta. Mutta kuka niin sanoo, että laskeminen täytyy aloittaa alusta?! Minä päätin jatkaa eilisen jälkeen eteenpäin päivästä numero 5, joka viivästyi vuorokaudella. 
Viivästyi, koska yllätykset ovat ihmiselämälle ominainen ilmiö.
Eilisen jälkeen aamu oli karu muistutus siitä, että alkoholista tulee epämukavat seuraukset, eikä ole tullut mieleenkään (jouduin asian kanssa kuitenkin tekemisiin, koska olin juhlissa, joissa tarjottiin kuohuvaa ja viiniä ruuan kanssa) tehdä samaa tänään uudelleen.
Niin kuin täällä niin monesti on todettu, aamu on paras palkinto raittiudesta.
Levollista yötä ja euforista sunnuntaiaamua teille kaikille!
4 tykkäystä
Heipä Hei yläkerran rouva. Kylläpäs tuo kirjoituksesi nappasi syvältä. Itse olen muutamia vuosia nuoremmpi kuin Sinä, mutta tuota juomahistoriaa on myös kertynyt jo parisenkymmentä vuotta. Henkinen ahdistus on ehkä alkoholin pahin vaikutus itsellä. Refluksi ja lihominen varmaan ne toiset - mutta pelkään todella, että jos tämä vielä jatkuu samanmoisena niin kuolo korjaa alkoholin vuoksi. Niinpä sitten sain tarpeekseni ja marssin työterveyteen ja siellä olikin sitten vastassa lääkäri, jolla oli kokemusta päihdetyöstä. Hän puhui aika suoraan, että tällainen peli ei sitten enää vetele ja se on korkki kiinni eikä mitkään vähentelyt auta. Toki olen sen itsekin tiennyt jo pidemmän aikaa. Olen ollut 100 päivää raittiina tässä taannoin ja kun se meni poikki niin tunsin suurta häpeää ja epäonnistumista. Olisi pitänyt vaan ottaa opiksi ja jatkaa eteenpäin, mutta se koukkuhan tarttui takaisin entistä tiukemmin. Sinne Kantaan on nyt sitten kirjattu, että olen käyttänyt alkoholia jo pidempään, mutta minusta se saa siellä olla. Vaikka kyllä hieman hirvittää. Eihän lääkäri saa mennä näitä asioita kertomaan eteenpäin esim töihin. Parempi se on olla rehellinen, koska suurin osa alkoholismin “juonesta” liittyy juuri salailuun. Näin itsekin olen ajattelut retkahtaessani, että eihän se mitään ollut ja jatkan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tällä tavalla myös valehtelee itselleen sensijaan että koittaisi pureutua siihen juurisyyhyn MIKSI retkahdus tapahtui. Ei siinä silti tarvitse rypeä, kuten minä tein. Jatkaa eteenpäin yhtä kokemusta viisaampana, mutta tiedostaen.
4 tykkäystä
Hei,
Minusta on hienoa, että pystyit olemaan 100 päivää juomatta:raised_hands: Itsellä raittiusjaksoja Max 6 viikkoa. Olen yksin asuva, eli juopottelen yksin kotona piilossa muiden katseilta. Nyt näitä ryypiskelyiltoja on alkanut olla yhä enemmän. Mietin menisinko AA ryhmään. Kaupungissani vain ei ole pelkästään naisille suunnattua ryhmää. Olen ollut masentunut ja ahdistunut, sen vuoksi juon. Mutta krapulassahan se masennus oikeen tuplaantuu 
Kuusi viikkoa on jo hyvä saavutus! Täällä toinen yksin piilossa juopotteleva ja masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivä. Kannattaa sinnikkäästi jatkaa vain kirjoittelua täällä ja pyrkimystä raittiuteen. Jonain kertana se vielä onnistuu.
Hyvää uuden vuoden alkua @pippuri07!