En tiedä mistä aloittaisin. Minulla on ollut useampi päihdeongelmainen läheinen, ja varmaan se sama trauma nousee aina pinnalle uudestaan kunnes sen pystyisin kunnolla käsitellä ja kohdata. Ex oli väkivaltainen juodessaan ja hänellä oli erittäin paha alkoholiongelma. Nykyinen kumppanini on tyystin erilainen ihminen, hän on rakastava ja ihana ihminen, jonka kanssa meillä on syvä yhteys ja olemme olleet yhdessä miltei kymmenen vuotta. Mutta hänelläkin on päihdeongelma, joka varjostaa meidän suhdettamme. Alkuun ajattelin, että liittyy nuoruuteen eikä ole niin vakavaa, mutta se meni pahemmaksi ja lopulta hän oli päihtynyt joka päivä ja jos ei, niin oli todella kireä tai makasi sängyn pohjalla. Hän saattoi kännipäissään kusta seinille, eikä vienyt koiraa ulos vaikka lupasi, jolloin jouduin lähtemään kesken koulupäivän tunnin matkan takaisin kotiin, jotta koira pääsee ulos. Ennen saattoi lähteä kolme kertaa viikossa bilettämään, nyt onneksi ihan sellaista ei enää ole ollut. Hän on pitkälti jättänyt jo sitä kaveriporukkaa elämästään pois, joilla päihteet olivat se yhteinen tekijä elämässä ja kun muutimme toiselle paikkakunnalle niin elämä näytti välillä valoisammalta. Etenkin koronarajoitusten aikana yhtäkkiä olikin että päihteet jäivät ja yhteinen tulevaisuus tuntui paljon mahdollisemmalta ja valoisammalta. Nyt kun hän aloitti opinnot, niin tuntuu että ulos lähteminen on joka viikkoista ja ”yksille” lähteminen ei koskaan jää yhteen, vaan tulee täysi radiohiljaisuus ja ehkä kuulen hänestä jotain aamuyöllä tai seuraavana päivänä. Opiskelukulttuuri normalisoi liiallisen alkoholinkäytön. Mä haluaisin keskittyä yhteiseen elämään ja asioihin, mutta nyt vaikuttaa siltä että hänen rahansa katoavat baariin. Mä rakastan häntä tosi paljon, meillä on kaikessa muussa asiassa asiat hyvin, tai siis toki haasteita löytyy, mutta niin kaikissa suhteissa. Päihteidenkäyttö ei ole niin pahaa kuin aiemmin, mutta nyt hän on taas mennyt siihen moodiin että mitään ongelmaa ei edes ole ja että hän osaa kohtuukäytön eikä edes halua olla päihteettä. Onneksi ei ole lapsia, enkä edes voisi kuvitella että haluaisin lapsia hänen kanssaan, jos alkoholi on elämässä. En usko että kohtuukäyttö on hänelle mahdollista. Mulla ei ole väliä vaikka olisin loppuelämäni ilman alkoholia, juonkin tosi harvoin ja vähän, eikä mua haittaisi olla kokonaan juomatta, jos hän olisi.
Tällä hetkellä oksettaa, vituttaa, itkettää ja on niin yksinäinen olo. Viime viikolla mulla oli yhdet juhlat, jotka olivat olleet tiedossa ja puoli vuotta etukäteen. Käyn juhlissa max 2 kertaa vuodessa. Kumppanini lupasi huolehtia koirasta. Jossain vaiheessa iltaa tuli puhelu, joka oli tosi omituinen. Kertoi että meidän yksi ystävämme tarvitsee ehkä yösijaa tms. ja kysyin että tarvitseeko mun tulla kotiin jne. mutta sanoi että kaikki ok. No päätin kuitenkin jossain vaiheessa lähteä ja soitin matkalla ja selvisi että hän ei ole kotona vaan baarissa. Valehteli siinäkin kuinka pitkään on ollut poissa. Siinä vaiheessa mulle selkiytyi todella kirkkaasti, että en voi enää häneen luottaa ja että tämä on mennyt taas tähän entiseen. Itkin koko matkan kotiin ja koko yön. Hän tuli kotiin hetken päästä kun olin tullut ja lähdin heti koiran kanssa ulos. Juttelimme miltei koko yön ja hänkin vihdoin tajusi, että olen tosissani etten aio enää katsoa tätä ja jos hän ei hae apua niin hän saa luvan muuttaa. Mä en enää jaksa tätä. En enää halua elää siinä pelossa että aina kun hän lähtee kouluun tai minne ikinä niin hän ei enää tulekaan kotiin tai katsoa sitä saatanallista levottomuutta, joka iskee kun on tietyn ajan ollut juomatta ja taas tekisi mieli.
16.12.2022
Olen yrittänyt nostaa asiaa pinnalle ja pyytää että hakisi apua, kuten lupasi. Voisin olla yhdessä siinä ja olla tukena. Tämä viikko on ollut niin raskas. Tuntuu että hän vain odottaa että sanon että kaikki on hyvin, ei tässä mitään hätää ole, eikä mitään ongelmaa olekaan. Viime viikolla hän myönsi pariin otteeseen että on ongelma, mutta nyt taas sanoo että ei mitään ongelmaa ole ja vähättelee. Mä olen niin väsynyt tähän ja väsynyt tähän itkemiseen. Olen niin yksin ja on niin paha olla. Mä rakastan häntä aivan älyttömästi ja tuntuu että tukehdun. Viimeksi kun kirjoitin tota olin niin vihainen. Nyt olo on vain niin yksinäinen. Hän sanoo, että valehtelu johtuu musta, koska en halua hyväksyä häntä sellaisena kuin on (eli tarkoittaa juomista). Mä ymmärrän, että nämä asiat johtuvat sairaudesta. Mutta en vain tiedä keinoja miten hän itse sisäistäisi sen.
Voi apua kuinka tutulta kuulostaa! Samojen asioiden kanssa kamppailen minäkin. Ja juuri tuo luottamus… kun se on petetty liian monta kertaa…. Pakko kai se on silti miettiä ensi sijaisesti omaa hyvinvointia ja ottaa ne reaaliteetit käteen. Mutta se on niin sairaan vaikeaa siinä hetkessä kun toinen on selvinpäin ja niin ihana.
Mutta totuus on että ilman hoitoa alkoholismi ei muuta kuin pahenee koko ajan, se ei tuu sillä paraneen että vähentää.
Kyllä meidän saada arvoistamme kohtelua. Mutta me alkoholistien läheiset annetaan käyttää kiltteyttämme hyväksi. Ja me siitä kärsimme ei muut.
Riippuvuus muuttaa ihmisen käytöstä. Kaipa juova hetkittäin tuntee halua lopettaa, mutta se haihtuu, kun riippuvuus kaappaa taas mielen. Usein ainoa, mihin ongelmainen haluaa sitoutua on “vähentäminen” ja se harvoin onnistuu ja on lähinnä tapa rauoittaa puolisoa ja ostaa aikaa; muutosta ei tapahdu.
Elin exäni kanssa joitakin vuosia sellasta pätkäelämää; kehityskeskustelu, joissa puhuin juomisen suhteelle ja minulla aiheuttamista haitoista, hän sanoi, ettei halua menettää minua ja “vähentää” juomistaan… odotin kuukauden, toisen, puoli vuotta ja havahduin, ettei mitään muutosta ollut tapahtunut ja sama näytelmä uudestaan… ja uudestaan ja uudestaan.
Moisessa huomaamattaan hukkaa vuosia omasta elämästään ja odottaa jotain, minkä tulemisesta ei ole mitään takuita. Pääsin lopulta henkisesti irti ja omaan elämääni.
Nykyisin ajattelen, että juovasta on parasta erota ajoissa… tavallaan jättää kohtalon hiomaan se, raitistuuko toinen ja mahdollisesti elämä johdattaa myöhemmin uudestaan yhteen, jääkö elämään yksin vai löytää jonkun muun. Niitä odottelun (stressin ja kärsimuksen) vuosia ei saa takaisin ja päihderiippuvuuteen liittyvä hyväksiksikäyttö ja piittaamattomuss syö huomaamattakin itsetuntoa ja henkstä terveysttä… Opinnot tai työ, oma terveys ja muut ihmissuhteetkin kärsivät.
Yksi ratkaisu on omat asunnot ja jonkinlainen aikalisä. Omat silmäni aukesivat, kun lopetin seksin silloisen kumappanini kanssa. Päihdeongelmaiset vääntyvät kumppaninsa luo useinkin juuri sen sksin ja hoivaamisen takia ja ns nalkuttaminen ja ongelmista jauhaminen ovat heille pieni hinta näistä (helposti saatavista) palveluista.
Oman merkityksensä toiselle näkee sitten; lopettaako tämä juomisen ja hakeutuu hoitoon vai eikö tyyppiä sen jälkeen juuri näy. Tauko seksissä mahdollistaa paremmin omienkin tunteiden tarkastelun ilman hormonihuuruja; mitä tuntee toista kohtaan ja onko tämä itselle sopiva kumppani.
Olen omalla kohdallani jo sinut sen kanssa, että annoin exäni vedättää, kohdella huonosti ja hyväksikäyttää minua. Omasta taustastani johtuen annoin sen tapahtua, kun en osannut arvostaa itseäni. Hänenkin taustansa on aika surullinen, mutta minun asiani ei ole hyvittää hänelle muiden tekemisiä ja tuhota itseäni. En halua olla enää kynnysmatto, jota ei arvosteta lainkaan. Vähän rikkinäisetkin ihmiset voisivat yhdessä pyrkiä hyvään ja kunnioittavaan suhteeseen, mutta päihdeongelman olllessa kolmantena pyöränä parisuhteessa siitä ei tule mitään. Toinen tai molemmat jauhaantuvat rikki.
Voimia! Kyllä sinäkin selviät tuosta onnellisempaan elämään, kun teet rehellisen tilannearvion, kuuntelet sisintäsi ja haet apua. Jos parisuhde tuottaa pahaa mieltä ja itkua, siinä on jotain pielessä.
Kiitos vieras ja Ollakkovaikoeikäolla <3!
Se on niin totta, että ei vähentäminen poista ongelmaa eikä se meillä varmaan edes onnistuisi. Ehkä juontikertojen vähentämistä tai taukoa niistä, mutta ei sitä että enää ei pysty lopettamaan juomista, jos aloittaa. Meillä oli vastaava kehityskeskustelu viikonloppuna. Sitä ennen aloin itse olla niin rajoilla etten tiennyt miten tästä eteenpäin. Mutta ei sekään keskustelu onnistunut selvinpäin. Hän on nyt ollut juomatta, mutta on ollut pilvessä joka päivä sunnuntaista eteenpäin. Hän niin puhui että sekin on vain väliaikainen asia, mutta eipä se näytä olevan. Tänään oli koko päivän ilman, mutta nyt taas lähti hakemaan, eikä osannut selittää miksi. Pilvessä hän on sentään enemmän “itsensä” kuin kännissä. Mutta en mä tätäkään jaksa. Hän oli joskus melkein joka päivä pilvessä eikä selviä päiviä tullut kuin muutama. Ei mullakaan ole kovin hyvää itsetuntoa kun tätä jaksan. Seksiä en missään nimessä halua, jos hän on juonut. Se nostaa omat traumaattiset kokemukset esille ja hän ymmärtää sen eikä ehdota. Sattuu niin paljon, kun hän tietää että mulle päihteettömyys jouluna on yksi tärkeimmistä asioista. Hän lupasi kyllä hakea apua ja oikeasti soittikin maanantaina, mutta eihän varmaan taaskaan näe pilven polttamista ongelmana. Nyt hän vastasi rehellisemmin audit:n ja se ehkä vähän herätti.
Kaksi eri asuntoa voisi olla hyvä ratkaisu. Siitä juttelin toisen vanhempani kanssa viikonloppuna. Mä olen valehdellut pitkälti kaikille läheisille, ystäville jne. Vain muutamalle olen kertonut tästä. Nyt kerroin toiselle vanhemmistani, en pahimpia asioita, mutta kumminkin suoremmin kuin ikinä hänelle. Hänellä on myös alkoholiongelma ja pelkään, että tämä mun avautuminen oli tosi raskasta. Vaikka hän ei sitä sanonut niin. Mutta sanoin, että en voi edes harkita missään vaiheessa haluaisinko edes lapsia, koska ikinä en halua lapsia, jos kumppanilla on päihdeongelma. En mä vanhempaani halua satuttaa, hän on erittäin rakastava ja ihana ihminen. Mutta ehkä mun ei pitäisi enää varoa jokaista sanaa ja askelta. Ei ihmissuhteissa pitäisi olla niin, että pitää pelätä, että jos on ikävä niin sitten se lähtee ja päihtyy. Pitäisi olla se luottamus, että jos tulee riitaa, niin vaikka hetki voidaan vetää henkeä, vaikka että menee lenkille, ja sitten jutellaan. Eikä että tarvitsee aina pelätä, että tuleeko takaisin kotiin.
Mä oon myös hakenut apua ja yrittänyt jutella tästä. Mä en haluaisi muuttaa erilleen, koska rakastan häntä niin paljon, ja meillä on mennyt muutettua niin moni asia paremmin. Varasin kirjastoon yhden kirjan, josta toivon että löytyisi apua (Rakkaasta raitis : vaihtoehtoja nalkuttamiselle, anelulle ja uhkailulle / Robert J. Meyers, Brenda L. Wolfe).
