Kirjoitan tännekki tän saman, kun tonne vähentäjiin, koska miksikäs ei.
Mulla on ahdistusta ja usein käytän alkoholia sen lieventämiseen, liian usein mielestäni. Olin juomatta pitkän aikaa, mutta kesä tuli ja urheiluharrastus meni katki, koska loukkaannuin. Nyt kärsin siitä, koska alotin silloin taas juomaan. EN juo mitenkään kuin hullu. Olen yliopistossa ja opiskelen toisessa koulussa toiseen ammattiin ja olen töissä ja urheilen. MUTTA, minun alkoholinkäyttöni, vaikka on pientä ehkä teidän mielestä, on minulle iso ongelma. Juon noin 24 kaljaa viikossa kahdella kertaa. Jee jee, teitä naurattaa, koska teillä on isompia ongelmia. Minulla oli iso huumeongelma aikoja sitten ja siitä pääsin eroon iha omin keinoin, mutta minusta tuntuu, että tämä tissuttelu on vain korvannut sen. Olen jo iso mies ja terve ja hyvä kuntoinen, mutta silti olen huolissani. EN ole lihava tai mitään tälläistä juomisen takia.
Minä haluan apua! Luulin jo, kun olin melkein vuoden juomatta, koska treenasin kisoihin, että tämä oli tässä, mutta se treenaus vain korvasi minun riippuvaisuuteni päihteisiin. Joten sellasta. Älkää tulko mulle selittää kuinka tämä on pientä, tiedän, että en enää vedä amfetamiinia ympäri vuorokauden, mutta en halua vetää näin paljoa alkoholia, enkä etenkää tykkää siitä, että jos päätän , että olen juomatta seuraavat kaksi viikkoa, niin juon ainakin 6 olutta sinä aikana, koska se ei ylitä riskikäytön rajaa.
Terve teille kaikille ja kiva tutustua! Auttakaa miestä hädässä!