Pitääkö antaa anteeksi?

[marina56]

Katselin Inhimmillistä tekijää telkkarista. Siinä keskusteltiin vanhempien alkoholismista. Pitääkö heille antaa anteeksi?

Mulla, kuten tässä plinkissä kirjoitavilla monella muullakin, on alkoholistivanhemmat. Itsekin me monet ollaan alkoholistivanhempia.
Pitääkö omille vanhemmilleen antaa anteeksi, jos he ovat lopettaneet juomisen? Entä jos he eivät ole lopettaneet? Jos he ovat jo kuolleet?

Omat vanhempani, isä jo kuollut ja äiti n. 8 vuotta sitten juomisen lopettanut, entinen alkoholisti. Sisareni on alkoholisti, samoin veljeni. Sukuvika siis.

Veljeni on todella kärsinyt, mielenterveyssyistä eläkkeellä vaikka on alle 50- vuotias. Sisareni, katkera nelikymppinen työtön. Itselläni on kaikki ok, työpaikka,mies,lapset, mökki ja koira…

Olen paljon miettinyt sitä vanhempieni elämää. Hyvin nuorina he jo alkoholisoituivat, erosivat, ja kumpikin avoitui uudelleen ja myös uudet puolisot alkoholisoituivat. Olen siis kasvanut ja varttunut alkoholismin ympäröimänä.
Nyt, jo itse jo yli viisikymppisenä, ajattelen omaa lapsuuttani vähän katkerana, onnettomana ja yritän antaa vanhemmilleni anteeksi…

Oma alkoholisoitumiseni alkoi vähitellen, kuten kai useimmille meistä. Alkuun juominen oli hauskaa, kontrolloitua, silloin tällöin tapahtuvaa. Perhe-elämä ei kärsinyt. Vähitellen kaikki muuttui,pitkän ajan kuluessa. Hauskuus katosi, ahdistus ja pelko ja masennus astui kuvaan.

Pitäisikö omille vanhemmilleen antaa anteeksi? He ovat tavallaan pilanneet elämämme, lapsuutemme, nuoruutemme, antaneet meille nämä geenit ja elämäntavat. Elämä nuorena ja lapsena oli vaikeaa. Muistan omasta nuoruudestani sen hetken, kun n. kolmetoistavuotiaana kävin koulutoverini luona…hänen äitinsä oli leiponut pullaa. Meillä ei koskaan leivottu pullaa ja se tuoksu oli jotain käsittämätöntä. Niin monesta normaaliin elämänmenoon liittyvästä jäin paitsi.
Mikä merkitys sillä oli tulevaan elämääni? Juomiseeni? En tiedä…Jos olisin saanut varttua normaalissa perheessä, ehkä en olisi koskaan sortunut alkoholiin.

Syyllisten etsiminen on turhaa, mutta monta on sellaista asiaa, joita en omille vanhemilleni voi antaa anteeksi. Tosin en ole heidän kanssaan koskaan näistä asioista keskustellutkaan eikä se enää ole mahdollistakaan.,

Jonkinlainen katkeruus ehkä seuraa loppuelämän.

[helisee]

Niin se vain on, että omia vanhempiaan ei voi valita. Varmaan sitä minunkin omat lapset manailee. Ajatteleppas sitä, että on vanhempia, jotka ei ole alkoholisteja ja siitä huolimatta ovat täysiä mulkkuja. Tulee heti mieleen kiihkouskovaiset, jotka saattavat elosta tehdä yhtä helvettiä, vaikka eivät ole maistaneet viinan tippaa ja vaikka leipovat pullaa harvase päivä.

Ja mikä oleellisinta vanhempasi eivät ole sitä viinaa suuhusi kaataneet. - Itse se on naamariin vedetty.

[andante]

Huomenta Marina. Pystytkö ystävystymään sellaisen ajatuksen kanssa, että monilla on haavoja jotka eivät parane koskaan vaan ainoastaan arpeutuvat?
Arpienkin kanssa voi elää varsin hyvin - myös allekirjoittanut. Kunhan niitä ei ala repimään auki. Eikä varsinkaan salli toisten tehdä tätä.
Sulla ei enää ole mahdollisuutta selvittää isäsi kanssa nokikkain menneitä, sääli sinänsä. Entäs äitisi?
Mutta koska asiat ovat niinkuin ovat, elä tämän tosiasian kanssa. Syyttämättä ketään - vähiten itseäsi. Katso eteenpäin.

[Valtio-mies]

Oikein hyvä kysymys, marina56. Minulla vähän samantapainen tilanne, että alkoholisti-isä on kuollut aikoja sitten. Ajattelen niin, että pääasia on tulla toimeen oman menneisyyden kanssa, ja nähdä siinä hyviä asioita. Kuollut ihminen ei minusta sinänsä tarvitse mitään anteeksiantoa, oli kuoleman jälkeistä elämää tai ei.

Anteeksiannolla voi olla enemmän merkitystä, jos kyseessä elävä ihminen joka kuuluu edelleen elämään ja joka tarkoitus pitääkin jollain tavalla omassa elämässä.

Muussa tapauksessa, kuten kuolleen tai muuten elämästä häipyneen kohdalla on vain tärkeää, että menneisyys ei paina mieltä, ahdista eikä katkeroita.

Minä muistelen lapsuuttani hyvällä, vaikka äitini (joka vahvasti elossa) siitä vieläkin joskus käsiään vääntelee. Rikkonaisessa perheessä kasvamisesta koitui myös hyvää. Se opetti pärjäämään, selviytymään… ja antoi nuorena myös vapautta ja riippumattomuutta jota ei monilla ikätovereilla ollut.

[Elama_on_iloista_apr]

[kimmorantan]

kun olin lapsi, niin mun faija oli mulkku. todellinen kusipää. eikä koti ollut sellanen paikka, missä halusin olla. päinvastoin. välttelin kotona olemista viimiseen saakka.

asia tietenkin vaivasi ja katkeroitti mielen. en jaksanut lopunelämääni sitä paskaa kantaa, vaan annoin anteeksi. ja se teki hyvää.

[aamuaurora]

Elämässä pitää pystyä katsomaan peilistä itseään silmiin. Itselleen pitää antaa anteeksi. Se lienee kaiken lähtökohta.
On niin kovin haastavaa antaa anteeksi aidosti, jos toinen osapuoli ei kadu tai ei ole tässä maailmassa enää pyytämässä anteeksi. Isoäitini kantaa edelleen lastia isoisäni tekemisistä, se on todella hetkittäin raskasta myös meille läheisille. Isoisäni pyysi vanhuuden päivillään anteeksi tekojaan, mutta ne muokkasivat isoäitini elämää niin vahvasti, etten tiedä, voisinko itse moisia antaa anteeksi. Isoisäni katui aidosti ja hyvitti äidille ja meille lapsenlapsille mennyttä vilpittömällä rakkaudella ja läsnäololla. Äitini on saanut asiat käsiteltyä jollain tavoin, arvostan sitä että saimme tutustua isoisään ilman tietoa menneisyydestä ja saimme luoda oman suhteemme häneen lämpimäksi ja arvostavaksi. Olen silti pahoillani, ettei isoäitini ikinä ole saanut rauhaa asioiden kanssa, onneksi hän on löytänyt uskon ja sen kautta saanut jonkinlaista mielenrauhaa. Jokaisella on varmasti oma polkunsa tuohon, eikä kaikilla se varmasti tule uskon kautta, mutta tässä tapauksessa korkeampi voima ja monitahoinen sana “usko” on kannatellut sukuni naisia.

Minuun on vahvasti vaikuttanut parisuhde, jossa olin ovimattona. (Olen syyttänyt itseäni tuhat kertaa, miksi vain jäin ja jäin). Voin vakuuttaa, että minua on nöyryytetty niillä kaikilla tavoilla, joilla parisuhteessa voidaan nöyryyttää. Noh, kaikilla meillä on näitä kokemuksia, että joku on todella nöyryyttänyt ja jättänyt arpia. Mutta mutta. Se mikä on pahinta, on että kaiken tuon jälkeen tämä ihmispasha vain porskuttaa! Minä väistyin ura-asioissa, menetin tärkeitä ihmisiä ja kokemuksia. Nyt näen somen kautta, kuinka hänellä menee hienosti, on uraa, kaunis vaimo, matkustelua, rahaa… Ai jumaliste, että pientä ihmistä syö kuin oravaa joka hukkasi käpynsä. Vaikka miten hänen onnensa on minun onnestani pois?

No niin eli aiheeseen: Miten annan anteeksi? Jatkanko tätä esitystä ja yritän edelleen olla mukava hänelle? Hän ei itse varmasti kadu, ei osaa eikä tunne tarvetta. Olen kirjoittanut sata kirjettä joissa muistelen kaikki vääryydet ja vaadin häntä pahoittelemaan, mutta ne kaatuisivat minun niskaani. Eli pitääkö minun vain antaa anteeksi ja jatkaa elämääni? Vastaus: Kyllä pitää. Minun pitää ymmärtää, että tämä olisi voinut käydä kenelle vain, itsetunto poljettiin nollaan ja jäin jumiin. Alkoholistien lapseksi voi myös syntyä kuka vain. Se oli sinun alkutarinasi Marina, jolloin sait kurjat kortit elämään täysin aiheetta. Et ole syyllinen, et ole “ansainnut” sellaista lapsuutta. Se on vääryys sinua kohtaan, jonka voit hyväksyä ja päästää siitä vähitellen hieman irti. Arvet se jätti varmasti. Haluaisin halata sitä pientä tyttöä, joka olit ja viedä hänet pullantuoksuiseen kotiin, niin pahalta puolestasi tuntuu Uskon, että vanhempasi kyllä tiesivät ja kärsivät. Juuri siksi pulloon olikin ehkä pakko tarttua uudelleen ja uudelleen. Yhdetkään vanhemmat jotka opiskellessani tapasin, eivät päihdeongelmastaan huolimatta olleet epätietoisia tuskasta, jonka aiheuttivat. He tiesivät sen jokaisella hengenvedollaan, vaikkei sitä voinut ymmärtää. He olivat sairaita, toimivat niin kuin eivät haluaisi, vahingoittivat itseään ja muita tuon paskamaisen taudin vuoksi. He eivät olisi halunneet toimia niin ollessaan terveitä, siitä olen täysin varma.

Sisaruksesi ja sinä kannatte sitä taakkaa, joka lapsuutenne jätti. En osaa oikein muuta neuvoa, kuin että ole heille läsnä, yritä tarjota rakkautta ja ymmärrystä, johon olet kirjoituksesi perusteella oikeinkin kykenevä. Välitä itsestäsi, käythän purkamassa asioita ammattilaisen kanssa? Sinulla olisi todella hyviä syitä kääntyä terapeutin puoleen, sillä noin raskaat muistot pitää purkaa. Ne eivät muutu alkoholin avulla, ne eivät katoa. Mutta voit löytää niiden kanssa jonkinlaisen rauhan ja saada onnesi takaisin. Alkoholi aiheuttaa masennusta ja ilottomuutta, mutta myös masennus aiheuttaa alkoholismia, niinhän se on. Olosi on selvästi alavireinen, mutta oikealla avulla voit saada tuon rintaasi painavan möykyn pois. Se ei tapahdu viikossa, mutta olo alkaa kyllä helpottaa nopeasti, kun löytyvät oikeat konstit. Sinulla on paljon arvokasta elämässäsi, myös sisarukset, joille olet varmasti rakas ja tärkeä. Tärkeintä olet kuitenkin sinä itse. Voit hyväksyä asiat ja antaa ne jollain tavoin anteeksi, kun saat siihen tarvittavat voimat takaisin. Pienet katkeruudenpilkahdukset eivät kaada, ne voi jopa saada käännettyä mustaksi huumoriksi. Sinua on kohdeltu väärin, mutta älä itse kohtele itseäsi enää väärin, vaan ota kaikki apu vastaan. Olet arvokas, kuten jokainen meistä. Paljon voimia sinulle vaikeisiin kysymyksiin, yritetään antaa anteeksi vaikkei aina voidakaan ymmärtää, miksi tapahtui mitä tapahtui.