Pitää nyt vaan avautua

Piti lähteä miehen kanssa viikonlopuksi reissuun, kaikki suunniteltu valmiiksi. Turha varmaan sanoakaan, miten kävi.
Eniten soimaan itseäni, kun aina vaan jaksan uskoa, että suunnitelmat toteutuu (ja usein ne toteutuukin). Olen kuin pikkulapsi joka innosta soikeana odottaa ja sitten pettyy ja pahoittaa mielensä. Aina tuntuu, etten jaksa pettyä enää kertaakaan ja kuitenkin tiedän, että aina vaan jaksan.
Joskus tuntuu, että olen sairaampi kuin mieheni, koska vaan roikun ja roikun tässä.
Kiitos jos jaksoit lukea. Helpotti vähän.

Tämä on niin totta. Usein parisuhteet joissa alkoholi (tai muu riippuvuus ) näyttelee suurta roolia, ovat pirun vaikea vyyhti. Itseään soimaa hyväuskoiduudesta, ehkä juoppokin edes välillä uskoo omiinkin lupauksiinsa. Yhtä kaikki jatkuvat pettymykset murtavat läheisen mieltä pikkuhiljaa vuosi vuodelta. Itsetuntokin laskee; ja miksei laskisi, koska on niin vähäpätöinen toisen elämässä. Minä surin ja olin vihainen, kun entinen puolisoni kyllä vaivautui olemaan selvinpäin töissä, tai edes järkevässä kunnossa muutaman korjaavan aamulla ottaneena… Kaikki mulle luvatut jutut jäi lähes poikkeuksetta hoitamatta juomisen takia, tai hän katsoi oikeudekseen olla humalassa seurassani aina.

Lopulta siinä tulee todella paha olo, on varpaillaan ja hälytystilassa. Energiaa menee varasuunnitelmien tekoon ja ylipäätään ajatustyöhön, toteutuuko joku juttu vai ei. Yksi keino on tietysti yrittää tehdä yhteisetkin suunnitelmat niin, että juopon jättäminen/jättäytyminen pois, ei niitä kaada. Katsoo vaan hetkeä aikaisemmin, kykeneekö tämä osallistumaan ja jos ei, niin itse tai muut lähtee ilman häntä.

Mulla on muitakin vaikeita ihmissuhteita ja olen miettinytkin jo jonkin aikaa niidenkin tilaa ja tehnyt karsintaakin. Jos johonkin ihmissuhteeseen liittyy enemmän tuskaa ja itkua kuin iloa, en niitä halua kovinkaan tiiviinä tai ollenkaan jatkaa. Ei se helppoa ole, joutuu itseään vähän väliä muistuttamaan ja kääntämään väkisin kuin hevosta suitsista taas oikeampaan kurssiin. Omat vinot käyttäytymismallit on aika sitkeitä ja syvällä. Niitä voi korjata ainakin jonkinverran.

Jokaisella on oikeus voida hyvin ja tulla kohdelluksi kunnioittavasti ja arvostavasti. Usein alkoholisti ei siihen ongelmansa takia pysty. Läheiset kuihtuvat siinä vieressä, välinpitämättömyys, ilkeys ja jatkuvat pettymykset lyövät koko ajan lyttyyn. Olen yrittänyt aloittaa siitä, että itse edes voi arvostaa ja rakastaa itseään ja tarjota mukavia hetkiä, rauhaa ja kieltäytyä olemasta ikävässä seurassa.

Ehkä viisain kuulemani neuvo alkoholistin läheisille on tämä “lakkaa olemasta koko ajan saatavilla”. Suhde voi hiukan parantua, jos lopettaa pyörimisen alkoholistin ympärillä huonepalvelijan tavoin. Meillä aikaan sain lopulta enemmän kiinnostusta osakseni, kun mulla oli omiakin menoja yksikseni ja en ollut aina “käytettävissä”, kieltäydyinkin joistakin entisen puolison ehdotuksista. Silloin ei olekaan itsestäänselvyys ja toinen voi nähdä edes hiukan eri silmin.

Kuulostaa niin tutulta tuo pettyminen sen innostuneen odotuksen jälkeen. Että jos nyt, jos nyt tällä kertaa onnistuisi, lupaukset tulisi pidettyä ja suunnitelmat kävisivät toteen. Ja sitten saa taas kerran huomata, että paskat. Kaikki muu on tärkeämpää (siis se juominen).

Nyt olen itse päässyt tuosta jo väkisin tietysti sinänsä eteenpäin (tai yli tai mikä olisi se oikea sana), koska ero on nurkan takana ihan, mutta muistan niin elävästi vielä nuo pettymyksen tunteet ja sen juuri tuollaisen pikkutyttömäisen innostuksen, että entäs jos nyt… että jos oikeasti nyt. Ja miten sitä kerta toisensa jälkeen kuitenkin uskoi, ehkä juuri siksi, että sitä halusi uskoa niin palavasti siihen, kun toinen puhuu ja vakuuttelee.

Lähetän täältä ison virtuaalihalauksen täynnä voimaa ja jaksamista siihen tilanteeseen. Tuo mitä pohdiskelija kirjoitti siitä, että hommata niitä omia menoja, niin sen neuvon antaisin myös minä sinulle. Että kun se yhdessä sen kivan tekeminen ei onnistu kerran sinusta riippumattomista syistä, niin voisitko tehdä jotakin sellaista yksin? Tai jonkun ystävän kanssa, mutta ilman sitä juovaa miestä. Tiedän, että tietyissä tilanteissa se ei todellakaan ole noin vain sormia napsauttamalla tapahtuva asia, mutta sinä olet takuulla ansainnut ne pienetkin onnenpisarat.

Olen toki yrittänyt aina jotain tekemistä itselleni keksiä ja nyt mietin jopa, lähtisinkö pienelle reissulle yksin. Mutta en vaan jaksaisi kuunnella taas sitä rakutusta muista miehistä, miten olen jonkun toisen kanssa tai jossain naitavana. Toisaalta noita syytöksiä saan miehen sillä päällä ollessa vaikka töihin. Kun se haluaa alkaa sättiä, syy löytyy aina jostain.

Voi miten tutulta kuulostaa, taas kerran. Tuolla omalla (kohta onneksi entisellä sellaisella) miehellä tuota samaa laulua on alkanut olla yhä enemmän ja enemmän. Niin ärsyttävä piirre, ja toisaalta myös hajottava.

Mutta se on totta mitä kirjoitit tuossa, että niitä syytöksiä tulee aina, teitpä mitä tahansa (tai olit tekemättä). Toki omalla käytöksellään voi asiaan vaikuttaa noin yleisesti, mutta näillä känniääliöillä, joilla se oma napa on se kaiken lähtökohta ja känninen ja harhainen mieli ajattelun alustana, on vain ja ainoastaan se oma totuus, ei mitään muuta. Ja siinä on oikeasti ihan yksi lysti mitä sitä toinen osapuoli tekee, kun se Miehinen Mies on jotakin päättänyt, niin asiahan sitten on juuri niin.

Toivon sydämestäni, että keksit jonkin keinon piristää itseäsi. Ellei sitten pienellä reissulla, niin jollakin muulla tavoin. Pidän peukkuja, että se pieni reissu kuitenkin toteutuisi, koska se maisemanvaihdos itsessään on jo voimaannuttava asia.

Vuokrasin sitten mökin naapurikunnasta ja olin siellä yhden yön. Kävin patikoimaissa, saunoin ja otin rennosti. Ja pitihän se arvata, mitä viestejä alkaa tulla: mulkun perässä olin kuulemma lähtenyt ja mies ei aio sulattaa sitä, että minulla on toinen. Siis mistä se noita juttuja repii? Koskaan en ole pettänyt ja hän tietää sen.
Mutta onhan se itselle varmasti helpompaa ajatella ja juomistaan perustella sillä, että eukko lähti viikonlopun viettoon toisen miehen kanssa, kuin myöntää itselleen, että eukko lähti yksin viikonlopun viettoon kun hän itse ryyppäämisellään sössi yhteiset suunnitelmat.
Mutta voi, kyllä minua tänään kaivattiinkin: “Milloin tulet, tuotko pari olutta tullessasi”. Näin se on aina, minua voi kohdella kuin ihmistä sen hetken, kun jotain (=alkoholia) tarvitsee. En vienyt. Nyt on ollut aika hiljaista ja hyvä niin, en jaksa kuunnella miten paska ihminen olen.
En kuvittelekaan, että tuo pikku reissu herättää miestäni millään tavalla ajattelemaan, mutta itselleni se oli tärkeää. Vaikka mitä haukkuja niskaani saisin, aion lähteä jatkossakin, jos toinen viettää viikonloppua aamusta iltaan ryypäten.
Huomenna olisi miehellä töihin meno. Enpä kovin suuresta summasta vetoa löisi, että lähtijäksi on.

Oi ihanaa, että teit kuitenkin tuon ratkaisun, että lähdit pienelle reissulle! Ja tuo on jumaliste kummallista, että aina on se toinen ukko siellä vaanimassa Kunnon Miehen vaimoa! :smiley: Kuulostaa kyllä NIIN tutulta käytökseltä! Nuo ihmeelliset syyllistämisviestit ja muut, syyttelyt vieraista miehistä jne ja sitten taas sillä hetkellä, kun haluaa jotakin, alkaa tulla niitä kullitteluja ja aneluita parista oluesta jne. Onkohan nuo meidän Miehiset Miehet veljeksiä? :smiley:

Miten siellä kävi miehen töihinlähdön kanssa? Iskikö “vatsatauti” tai äkillinen flunssa?

Itsekin sain eilen omalta mieheltäni viestejä (se oli töissä), joissa se kertoi vakuuttuneensa siitä, että mulla on “jo joku toinen”, koska valvoin lauantaina pitempään enkä tullut nukkumaan ajoissa (syyttelyä, kontrollin tarvetta siis) ja kehtasin vielä viestitelläkin silloin illalla kavereille (tai siis tietysti viestittelin sille toiselle miehelle). Paska akka, kun vapaailtanaan valvoi vähän pitempään, vaikka Miehellä oli sentään töitä seuraavana aamuna! :smiley: Hyi sitä akkaa, hyi! Ja sitten taas hetken päästä ihan normaalia viestittelyä, kaikki nämä syytökset olivat unohtuneet kummasti. Hohhoo.

Halauksia sinulle ja voimia pirusti!

En tiedä, mutta kun juttujasi lukee, niin alkaa tuntua, että ollaan saman miehen kanssa :smiley:
Sinnepä tuo jäi aamulla sänkyyn makaamaan. Oli kuitenkin rehellisesti ilmoittanut töihin olevansa krapulassa. Ehkä nyt on pientä yritystä selvitä, sen verran näkyy vissyä menneen päivän mittaan (mutta pitihän ne pari tasoittavaakin saada).
Mies ei myönnä toiminnassaan olleen mitään väärää, mutta minä olen kyllä se paha taas (“En voi uskoa, että lähdit sillä tavalla”). Ei minun edessä tartte madella eikä pyydellä anteeksi (niitä tyhjiä anteeksi pyyntöjä on tullut jo tarpeeksi), mutta osoittaisi edes pientä häpeää siitä, että on lusmunnut juomisen takia töistä toista viikkoa.
En jaksa edes yrittää keskustella sen ihmisen kanssa nyt.

Kieltämättä tulee sellainen olo, että ollaan! :smiley: Ja veikkaan kyllä, että monella muullakin… taitaa ne samat piirteet löytyä niin monesta alkoholistista, että huh.

Eihän Mies voi tietenkään myöntää, että olisi jotakin väärää hänen toiminnassaan. Miesparka yrittää vain parhaansa! Se itsesäälissä rypeminen on kans yksi asia, joka saa näkemään meikäläisen aika punaista. Itseaiheutettua olotilaa (krapulaa) pitää märistä ja marista ja voivotella, hakea sääliä, kun on maha niin kipeä ja mikään ei pysy sisällä jne. Hooh. Kyllä ei nouse myötätunto vanhalta viinalta haisevaa krapulaista miestä kohtaan yhtään. :smiley: Vaikka se varmasti omassa mielessään niin ajatteleekin, että onpa se akka nyt kohta myötätuntoinen, kun vähän sille voivottelen tätä kauheaa olotilaani…

Ja tuokin on vaan niin totta, että kännisen tai krapulaisen miehen kanssa keskustelu on ihan turhaa. Siitä ei tule kuin itse pahalle tuulelle ja hyötyä on yhtä paljon kuin niistä surullisen kuuluisista nunnan nänneistä.

Kyllä se on jännä, miten erilainen ihminen täällä kotona on aamulla ja illalla. Aamulla vapistaan krapulassa ja vannotaan, että tämän on nyt ihan pakko loppua ja nyt menee korkki kiinni ihan OIKEASTI tällä kertaa (niin kuin kymmeniä kertoja aiemminkin). On huoli, että meneekö työpaikka tai jätänkö minä hänet.
Päivän aikana tapahtuu ihme ja kas, kaikki huolet ovat kaikonneet ja taas ollaan niin itsevarmoja ja oikeassa joka asiassa.
Että minä alan olla kurkkuani myöten täynnä tuota kaljoissaan sönköttävää ja vanhalle puliukolle haisevaa ihmisrauniota. Ei tuo voi olla se mies, johon silloin rakastuin.

Nuo lupaukset on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Ja miten nopeasti ne lupaukset muuttuukin. Ihan jo muutaman tunnin aikana. Krapulassa puhutaan, että pakko lopettaa tai henki menee. Loiventelujen jälkeen loppuu. Kerrallahan ei voi lopettaa, kun menee se henki. No pari loiventelu päivää menee ja joo joo huomenna sitten ja taas huomenna sitten. Ei sitä huomista tule ja pian on uusi viina känni päällä.

Meillä siis vetää pe-su viinaa useita pulloja. Siihen lonkerot/siiderit/kaljat päälle. Loiventaa ainakin ma-ke ja harvoin loppuu tai jos loppuu niin sehän on taas se perjantai ja alkoon.

Minä en kyllä enää jaksa. Kuutisen vuotta tätä sössötystä katsoneena ja lupauksiin uskoneena uskon kyllä, että uskoa ei kannata. Luottamus on kadonnut. Joskus on sanonut, että on selvinpäin eikä hae viinaa…no kävin töissä mutkan ja viinapullo seisoo keittiössä. Usko nyt tämmöistä ihmistä sitten. Seuraavaksi oletkin ärsyttävä ja nalkuttava akka jota ei selvin päin viittis edes katella…

Tai jos on viikon ollut selvin päin niin onhan se nyt ainakin viikon ryyppääminen ansaittu. Uhrautunut, kun on olemaan nuinkin kauan ilman tipan tippaa.

Just näin. Minä olen kuulemma semmoinen valittaja-akka, jollaista ei ikinä olisi itselleen halunnut. Edes yhtä olutta ei saa hän omien sanojensa mukaan ottaa. Jo yksi vääränlainen katse minulta siinä kaupan oluthyllyllä perjantaina riittää, että ukko saa syyn ottaa nokkiinsa ja vetäytyä omiin oloihinsa kiskomaan perseet olalle.
Osaa toki ottaa kohtuudellakin, enkä ole niistä viikonlopun juomisista naputtanutkaan, jos jäävät iltaan, eikä jatku aamulla (koska jos jatkuu, on vähintään viikon putki edessä). Mutta kun koskaan ei voi ennakkoon tietää, milloin menee överiksi. Jos ostaa vaikka vain kuusi olutta, niin johan se iskee kolmen jälkeen paniikki että kohta ne loppuu ja eikun polkupyörällä lähikauppaan, äkkiä ennen kuin kello tulee yhdeksän. Mieheni pahin viikonloppupainajainen: jääkaappi, jossa ei ole yhtään olutta.

Niin mahtavaa kieputusta tuon alkoholi saa aikaan. Kyllä vie energiaa näiden kaikkien havaintojen tekeminen ja pelkääminen/arvio tulevasta viikonlopusta.

Ajatelkaapa miten taitavia oltaisiin jossakin uudessa taidossa jos juopon asioiden pohtimisen sijaan olisi opeteltu vaikka uusi kieli. Tai luettu kirjoja. Miten monia ajatuksia “ovia avaamatta uusiin maailmoihin” on jäänyt kokematta kun juopon annetaan vielä aikaa/ energiaa elämässämme.

Eilistä ei takaisin saa ja tämän päivän päätöksillä luodaan huominen. Vastuuta pitää ottaa elämästään eikä sotkeentua juopon kutomiin verkkoihin/toilailuihin. Oma elämä ja tahto pitää löytää.

Niin ja varsin epäloogisesti sitten tämä nalkuttava, vaikea ja pirullinen akka ei saisi lähteäkää. Kirjoitinkin Hukkamielen ketjuun, että suoraviivaiseksi mainitulla miehen logiikalla (joka on ainoa ja oikea, naisten “logiikka” taas vitsailun aihe) luulisi nimenomaan haluavan erota, äkkiä ja sopuisasti, että pääsee kiviriipasta ja juomisen ja v*tutuksen syystä eroon.
Usein odottelu ei auta. Toisaalta jos ihminen haluaa juoda, se sen saa tehdä. Kukaan ei voi estää. Ei voi estää liikaa syömistäkään, liikaa työntekoa tai muita hulluuksia. Ihminen tosiaan saa juoda terveytensä, juoda itsensä hengiltä, jos niin haluaa tehdä tai ei halua edes yrittää hakea apua.
Me läheiset sitten voimme vain miettiä haluammeko sitä katsella ja siihen oman elämämme käyttää vai puolestaan itse yritämme pikkuhiljaa tehdä jotain. Laajentaa omaa elämää ja alkaa hiukan irrottautua, niin jos sitten loppurepäisyn jossain kohtaa haluaa tehdä, se on helpompi, kun uutta elämää on jo miettinyt ja pedannutkin. Minusta Rinalda on löytänyt itselleen sopivan tavan päästä hiukan irti. Jotkut toiset on äkkirepäisyllä eronneet. Ehkä helpompaa on, jos alkaa hankkia omia harrastuksia ja tehdä omia juttuja, ehkä (salaa) säästääkin pientä rahastoa, siivoilla vintit ja varastot ja toimittaa turhaa roinaa pois. Ero on sitten helpompi toteuttaa tai jos jääkin, niin eihän se hukkaan ole mennyt sillonkaan. Vai mitä? Turhasta irtaimesta on päässyt eroon, rahoilla voi tehdä jotain ja on saanut ehkä uusia tuttuja ja harrastuksia. Ja ajatuksensa saa ongelmasta muualle touhutessaan jo sillä hetkellä.

Tulin itse siihen tulokseen, että samojen keskustelujen käyminen uudelleen ja uudelleen on todella raskasta, ärsyttävää ja ei johda mihinkään. Senkin jauhamisajan voisi käyttää muuhunkin, paljon kivempaan. En tietystikään pystynyt kokonaan “lopettamaan” ajoittaista ärtymistä ja jankutusta juomisesta ym, mutta olo helpottui, kun edes osan kiistoista jätin heti alkuunsa kesken. Sammunen ja kännisen katselukin on raskasta. Väittely vielä raskaampaa. Ja täysin tehotonta.

hei ja vieras 156, kirjoitat vähän samaa mitä nyt itsekin ajattelin ja yritän kirjoittaa. Olisimme saaneet aikaa vaikka mitä, jos tuon juopon kanssa kinaamisen ja sen asioiden vatvomisen sijaa olisimme ne kaikki tunit käyttäneet johonkin muuhun. Puhuisimme tosiaan vaikka sujuvaa kiinaa. :mrgreen:

niin tuo edellinen oli mun viesti

Anteeksi rakkaat kanssaihmiset, kun taas tilitän…
Aamulla kun nousin, ukko makasi (niin kuin muinakin aamuina). Meinasin jo antaa olla, kysyin kuitenkin, että onhan ilmoittanut töihin (on kuitenkin tällä viikolla vuorossa, jossa hälle kuuluu koko lafkan avaaminen). ”En ole, pitää ilmoittaa, kiitos kun herätit”.
En ole itsekään mikään täydellinen ihminen, mutta olen kasvanut siihen, että työt hoidetaan. Tekipä vapaa-ajallaan mitä lystää, niin työt hoidetaan! Tässä kaupungissa on sen verran korkea työttömyys, että varmasti olisi monta tulijaa miehenkin työpaikkaan. Itsellänikään ei ole vakituista työtä, mutta onneksi osa-aikaisia hommia sen verran, että pärjään mukavasti. Jos makailisin viikon kotona, niin eipä tarttisi seuraavaa sijaisuuspätkää enää odottaa.
Toinen mikä pistää vihaksi on, että muut työntekijät joutuvat omasta selkänahastaan repimään sen, kun yksi makaa kotona juopottelemassa. Mies itsekin aina valittaa, miten on kiire, ainakin jos joku on poissa.
Mutta tänään kuulemma juominen loppuu. Tiedän, että mies on täysin vilpitön sanoissaan ja tarkoittaa sitä, mitä sanoo. Se tuntuu varmasti siltä, kun pää vessanpöntössä oksentaa. Mutta sanoinkin hänelle, että vaikka itseään pystyisikin huijaamaan sanomisillaan, niin minua ei enää.
Pakko myöntää, että räjähdin tänä aamuna. Ihan tuon nimimerkkini ansaitsin. Kysyin, tajuaako ukko edes hävetä. Tajuaa kuulemma ja aikoo tämän tilanteen kyllä töissä selvittää ja korkki menee nyt kiinni ja pakko on lopettaa ihan oikeasti ja kyllä on pahoillaan jne jne.
Eipä tässä kummempia. Ihanaa päivää kaikille kuitenkin.

Kuule kohtalotoveri! Minä jotenkin näen, että tämä paikka on juuri sitä tilitystä varten! :slight_smile: Täältä löytyy meitä kohtalotovereita, jotka ymmärtävät kaikki ne tunteet, joita alkoholistin rinnalla eläminen (tai siitä rinnalta pois pyrkiminen) tuokaan meille. Ja uskon, että aika monelle tämä on se ensimmäinen paikka, jossa uskaltaa avautua omasta tilanteestaan. Ainakin itselleni tämä oli se, ja tämä oli hyvin pitkään myöskin ainoa paikka, jossa uskalsin asiasta puhua. Läheisistäkään ei aluksi tiennyt kukaan (tai siis tiesi, muttei siitä puhuttu ääneen).

Että anna palaa vaan! Ja kyllä, ehkä olit nimimerkkisi mukainen tänä aamuna, mutta olen myös sitä mieltä, että tasan tarkkaan miehesi oli ansainnut joka ikisen sanan. Sitä jäin miettimään, että yllättävän pitkään työnantajansa katsoo tuota tilannetta, kun noita poissaoloja ja toisten “kuseen jättämisiä” on kerran ollut enemmänkin. Varhaisen puuttumisen malli pitäisi olla melkeinpä kyllä joka työpaikassa, joten voihan olla, että kohta siellä puututaan noihin poissaoloihin ja ohjataan hoitoon.

Joo, kyllähän alkoholisti noilla hetkillä on varmasti vilpitön sanoissaan, mutta kylläpä sen melkein yhtä varmasti tietää jokaisella kerralla, että kun se pahin krapula helpottaa, niin se kummasti se lupauskin unohtuu… tai saattaa jopa hetken mennä vähemmällä juomisella, kunnes sitten taas alkaa vituttamaan/on niin hauskaa/mitämilloinkin, joka saa sitten astumaan korkin päälle uudestaan.

Jaksamista ja tsemppiä sulle kovasti tähän päivään!

Tuosta miehen työtilanteesta sen verran, että yhden työpaikan on jo juonut ja kävi hemmetin hyvä tuuri, että sai melkein heti uuden. Tässä työssä on ollut vasta muutaman kuukauden ja nyt on ensimmäinen pitempi ”ryyppyloma” menossa, joten jännän äärellä tässä ollaan…

Tsemppiä tosiaan täältäkin.
Kannustan tietysti siihen että annat miehesi hoitaa omat sotkunsa itse, koska se ehkä nopeuttaa mahdollista hoitoonohjausta, kun ongelmat paljastuvat. Toisaalta tietysti työttömyys tuo kassavajetta yhteiseen talouteen.

Olen itsekin kyllä sortunut äidin lailla hääräämään ja muistuttelemaan asioista jotka pitää hoitaa. helposti se johtaa siihen, että vastuu juopon asioista valuua aina enemmän omaan selkään, koska toinen alkaa luottaa, että häntä muistutellaan ja autetaan ja ulkoistaa asiansa aina enemmän puolisolle. Vaikka olen eronnut, sorrun tähän ajoittain edelleen, koska olen entisen puolison kanssa jonkinverran tekemisissä. Syvässä istuu tämä äidiksi ryhtyminen kyllä.

Raivoamisesta tulee itselle niin paha olo ja stressitasot kajahtaa taivaisiin. Pitkässä juoksussa siitä tulee itselle terveysongelmia mm. sydän ym. Oma äitini ansaitsisi huutamisen diploomin ja kyllä hän on siitä ym stressaamisesta ihan terveydellisestikin saanut seurauksia ja ikäisekseen tavattoman huonossa kunnossa.

Olen ajatellut omalla kohdallani, että yritän välttää ihmisten haveksimista, mikään ei satuta enempää kuin se. Alkoholisti itsekin usein sisimmässään tuntee raskasta epötoivoa ja syyllisyyttä. Mua auttoi se kun ajattelin, että entinen puolisoni sairastaa alkoholismia. Hänellä on vastuu hakeutua hoitoon, jos kykenee tai haluaa. Vastuu hoitaa itseään. (ei ole tapahtunut).
Minä olen itse sairastunut hyysäämiseen ja muihin toimintaongelmiin ja minulla on vastuu itseni hoitamisesta. Toista en voi raitistaa, voin vain valita, olenko siinä vieressä ja katson taudin etenemistä dementiaan, maksakirroosiin tms. En halua halveksia häntä, en voinut hyvin ja käyttäydyin ikävästi, joten erosin.

Alkoholistikaan ei kysy lupaa juomiselle. Läheisenkään ei tarvitse kysyä lupaa avun hakemiselle tai lähtemiselle. Kumpikin on vastuussa itse ongelmansa hoitamisesta ja toisaalta minäkin mietin, millainen ihminen haluan olla. Tunsin omasta käytöksestänni syyllisyyttä. MIeheltäkin kysyin joskus katuuko hän aiheuttamaansa harmia… Vastasi, että “arvaa vaan kadunko”. Mun on pysyttävä hänestä sen verran etäällä, ettei ongelmat tule liian iholle… Enkä oikein odota ihmeitä, joten mukavat hetket sitten on bonusta, eikä isoja pettymyksiä usein tule.

Mihin ne omat voimavarat riittää ja jaksaako elää alkoholistin, liikuntavammaisen, muistisairaan tai vakavasti mielenterveysongelmaisen kanssa, niin senhän joutuu itse miettimään. Ei räjähdyksiä voi oikein täysin välttääkään, mutta jos niitä on usein ja toinen juo koko ajan, niin ei siinä ole kummankaan hyvä olla. Kumpikin toimii ikävästi, näissä sairastuu koko perhe ja toipuminen vie todellakin aikaa.

Kyllä se sieppaa, kun asuntoa haisee jo ovelta vanhalta viinalta ja tuoreeltakin ja toisaalta se surukin, miten maksa vinkuu hätää kärsimässä. Ja ihminen ei pysty eikä halua lopettaa. Jos ei juomisessa ole järkeä, niin ei oikein ole siinäkään, että muitakin ihmisiä tuhoutuu sen juomisen takia.

Voi koitetaan kaikki pitää itsestämme huolta ja rentoutua ja löytää niitä omia ilonaiheita! Ei varmasti ole helppoa syöpäsairaankaan läheisillä, tai muistisairaan, mutta alkoholiongelmakin on aika raskas ja koskettaa liian monia Suomessakin. Mutta pienin askelin eteenpäin, jokainen omaan tahtiinsa. Kiitos muuten avautumisesta, muistui hyvin mieleen omakin tilanteeni ja vaikeudet eroamisessakin. Nämä on aika monimutkaisia juttuja, kun asuu yhdessä ja kenties on yhteistävaikka vaikeasti myytävää omaisuuttakin.

Lisään tuohon edelliseen, että yhtä monta kertaa kuin se juoppo lupaa jättää viinan, puolisokin lupaa tai uhkaa jättää juopon. Kumpikin toimii samalla tavalla, ja päätös ei pidä. Alkoholismissa sairastuu läheisetkin ja käytös muuttuu… tiedän tästä jotain itsekin, koska asuin saman juopon kanssa yhdessä kolmeen otteeseen eli helkkari muutin 2 kertaa takaisin! Mutta nyt pikkusen luulen, etten muuta samaan asuntoon enää kenenkään kanssa. Kumminkin oma asunto tuo vapauden ja arkiset ongelmat, kuten siisteys, eri vuorokausirytmi tai meteli/hiljaisuustoiveet ei ala hiertää…