Pettämisestä syytetty

[ansku82]

Erolla uhkailu kuului myös meidän talouteen, jos ukko oli kännissä ja tuli mun mainittua siitä. Sehän on kuulemma ihan normaalia, jos rankan työviikon ottaa muutaman…No joo, se oliskin ihan ok, jos se ois muutama, mutta ei…Se oli perjantaisin koppa kaljaa, lauantaisin sama homma ja sunnuntain korjailut…Ja jos sattu tulemaan pekkaspäivä keskellä viikkoa, se tiesi sitä, että 24 olutta tuli työpäivän jälkeen miehen mukana kotiin.

Ex:ni myös kännissä päiden haukku mua melkeen kokoajan. Varsinkin viimeiset pari vuotta. ( Ja oli niitä ylilyöntejä suhteen alkuvaiheissakin ollut, muistin sen vasta, kun luin päiväkirjaani ) Milloin mistäkin syystä ja seuraavana päivänä ei muistanut/halunnut muistaa mitään ja oli niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja kaikki, mitä tein, oli väärin. Jos vastasin vittuiluun, se oli väärin, jos olin hiljaa, sekin oli väärin. Yritin monesti “paeta” tilanteita ja menin esim.nukkumaan, mutta ei auttanut. Tuli makkariin ja se vaan jatkui. Sitä lässytyksen määrää…Monesti häneltä itseltä kuulu lause: “en mä silti mikään paha oo, vaikka oonki juonu, en ees oo koskaan lyöny” Niinpä…

Ja ne valehtelut…Se valehteli jo ihan arkipäivisistäkin asioista, varsinainen patologinen valehtelija. Uskoi raukka varmaan itsekin niihin ja koitti kehittää jotain “haavekuvaa” asioista.

[Anonymous]

Silloin, kun meillä tämä kaikki alkoi, niin se tapahtui ihan yhtäkkisesti (haukkumiset siis). Jälkeenpäin ajateltuna ilmassa oli ollut jo miehen puolelta outoa etäisyyttä ja välillä sanoa töksäytteli tavallisista asioistakin jotain. Eilen illalla vasta täysin tajusin, että napsahdus miehen päässä johtui suuresta viinan himosta - olihan tuolloin takana kolmen viikon ryyppyputki, siitä neljäntenä päivänä selvinpäin oltuaan oli kuin myrskyn merkki eikä ollenkaan oma itsensä! Se kamala paskan määrä mitä toinen suustaan syyti oli todella kamalaa kuunneltavaa! Syyti minulle mitä mielikuvituksellisimpia syytöksiä: pettämistä, rikollista toimintaakin olin jopa mielestään harjoittanut
Tuosta “napsahduksestaan” alkoi reilu 1,5 vuoden syyttelyputki, teki sitä kännissä ja selvinpäin. Välillä oli rauhallisempia aikoja, jolloin uskoin / toivoin sen kaameuden menevän ohitse ja miehen palautuvan normaaliksi.
Sillä alkoholismin lisäksi oireet viittasivat myös mielenhäiriöön (ei tietenkään sitä myöntänyt saati lääkäriin suostunut).
Nyt oli pitempi jakso, ettei ole syyttänyt pettämisestä, mutta siellä pintansa alla epäilykset kuitenkin näköjään elää ja voi hyvin Koska taas ne jutut esille - selvinpäin - otti.

En tiedä miten olen jaksanut näin kauan tätä kaikkea paskaa. Olen monesti jo miettinyt millaista elämäni olisi olla yksin ja täytyy myöntää, että tulevaisuus yksin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin olla “ikeen alla”.
Itsetuntoni on kokenut kovan kolauksen, saihan mies minut aluksi uskomaan, että jopa työkaverinsa minua halveksivat ja häntä loukataan sillä, hän joutuu takiani häpeään. Samoin kuin omat työkaverini minua halveksivat myös
Alkuun uskoin, että joku on niin pahantahtoinen, että on halunnut mustamaalata minut miehelleni. Nyt minulla on täysi työ saada itsetuntoni takaisin. Työtä siksi, että masennus alkaa valtaamaan mieltä, en jaksa tehdä itseni eteen mitään. En halua “laittautua nätiksi”, sillähän ei ole mitään merkitystä, kun ei kerta yhtään arvosteta.
Toisaalta tiedän, että minun täytyisi näyttää miehelle, ettei minua nujerreta. Ettei käy niin, että itsetuntoni, se vähäinen määrä mitä vielä jäljellä on, nujertuu kokonaan enkä pysty tekemään ratkaisevaa päätöstä - lähteäkö vai jäädä. Järki sanoo “lähde”, mutta sydän jääräpäisesti vielä haluaa (tulla enemmän loukatuksi :mrgreen :mrgreen: olla ja toivoo (turhaan) parempaa tulevaisuutta.
Ajatustenvaihto kanssanne auttaa ja näiden sivujen lukeminen. Huomata se, ettei ole yksin, miten monta on samankaltaisissa tilanteissa kärsivää. Ja miten toiset ovat olleet niin voimallisia, että ovat saaneet riuhtaistua itsensä huonoista suhteista pois. Se antaa voimaa ja uskoa siihen, että ehkäpä itsestäkin sellainen voima vielä löytyy

[Anonymous]

Kerran ollessamme mökillä oli oikein ihana kesäpäivän aamu, en nyt muista oliko loma alkamassa vai mitä kivaa tiedossa. Olin herännyt ennen ex:ääni, sitten ex:änikin pääsi jalkeille ja kohtasimme ulkona mökin pihalla. Olin ihan suu auki, kun hän ensi töikseen aivan yllättäen alkoi rähjäämään ja haukkumaan mua, en edes muista mistä, sen muistan, että itse asia oli ihan olematon ja mitätön, mutta huonot tunteet valtavan suuria.

(Minun mieltäni masensi hänen ainainen happamuutensa, etenkin aamuisin masensi, kun itse tykkään aloittaa päivän positiivisesti).

Silloin en ymmärtänyt, että kuivakärvistelyähän se. Ja tuolloin vielä yritin puolustautua aiheettomia syytöksiä vastaan, eli tulin antaneeksi vaan lisää vettä myllyynsä. Myöhemminhän sitten en enää edes puolustautunut, vaikka hän osoitti mieltään milloin mistäkin: esim. sijoittelin kuulema tiskaamista odottavat astiat väärin tiskipöydälle/altaisiin.

Ex:ni oli tuurijuoppo, ja juuri etenkin kuivakärvistelyjaksojen alku- ja loppuvaiheissa hankakuutensa oli hankalimmillaan.

Ex käyttäytyi aika lailla niin, että tuloksena mulle oli huonot tunteet, etenkin verbaalisen kommunikaation rajoittaminen/säännöstely/pihtaaminen ja vihamielinen elekieli oli tosi ikävää, aina piti nyhtää sanat ulos hänestä, jos halusi vastausta johonkin ihan arkipäiväiseen kysymykseenkin. Tai sitten hän vetäytyi kokonaan kuoreensa. Ja paljon osoitti mieltään elekielellä. Jos minulla oli vaikeaa, myötätuntoa ei herunut - no, joillain käytännön asioilla ehkä. Koskaan ei sanonut rakastavansa mua, eikä kehunut.

Nyt olen onnekseni tavannut vanhoja kavereitani, ja olen ihan hämmästynyt, millaisella asenteella käytännössä toimivat normaalit parisuhteet (jotka nekään eivät ole täydellisiä). Tututkin ovat antaneet ymmärtää minun ja ex:n suhteesta, että sen kuulema huomasikin, että välimme vaikuttivat ei- rakkaudellisilta, kylmiltä ja epänormaalilta ollakseen ok parisuhde.

Neuvoni ja oma-apuni itselleni on, että koitan oppia kavereiden ja tuttujen terveitä parisuhteita havainnoimalla, että millaisia piirteitä niissä on. Jotta en uudelleen haksahtaisi parisuhteeseen ei-tervemielisen miehen kanssa, ja myös ymmärtääkseni mennyttä alkkiksen kanssa, että mitkä asiat oli pielessä.

[Anonymous]

Kuivakärvistely - just tota se meilläkin on ja kyseessä kans tuurijuoppo. Voi olla pitempiäkin aikoja ilman alkoa, kunnes sit taas alkaa useamman päivän/viikon juomaputki.
Ja itellä kans sama kuin sinulla “yksin jouluna”, että itse kun olen iloisella tuulella (ollut yleensä, nyt mennyt viikko happamana/hiljaisena syytösten jälkeen, mittani alkaa olemaan täysi) yleensä jo aamusta lähtien, niin latistaa omankin tunnelman totaalisesti, jos toinen näyttää hapanta naamaa. Siitäkin huolimatta, vaikka miten yrittäisit itse olla pirteä ja iloinen. Ollessani hiljaisempi (miksi yksin jutella, kun toinen monesti osoittanut mieltään, ollut hiljaa jne. ) mies alkaa kyselemään mitä mietin. Silloin tuntuu, että tuo laittaa hiljaisuuteni sen piikkiin, että silloin"heilojani" aattelen, seuraavaa pettämiskertaa suunnittelen tai hekumoin viimertaisilla

[Anonymous]

Toi napsahdus, mistä “Tunteet kuolee” kertoi:

voiko esim. kolmen viikon ryyppyputken jälkeen aivot olla jo niin mäsäksi menossa / lähestyä mäsäksi menoa niin, että vaikka varsinaisia juoppohulluskohtauksia ei olisikaan vielä, aiheettomat syytökset ja muu epänormaali käytös on esimakua tulevasta?

Mun tuurijuoppo ex sitten koki myös (pois muuttonsa jälkeen) juoppohulluuskohtauksen, tietääkseni ainakin yhden.

Mun kanssa asuessaan erään katkon jälkeen sekosi pahasti / tuli välillemme tosi paha kriisi, kun oli kuulema noin (vajaan?) viikon ollut jo katkolla “kuntoutumassa”.

Tuurijuoppoudessa aivot ehkä joutuu kovemmalle kuin kokoaikaisessa tissuttelussa, joka sekin on huonoksi päänupille, mutta enempi muulle kropalle?

Ja aivoihin voi jäädä “päälle” ja “tausta-ajoon” sairaalloisia ja epätodenmukaisia juttuja, joita asianomainen pitää totena, vaikka tilanne/riita/kriisi/sanoiksi puettu epäilys menisikin ohi. Todellisuudentajun hämärtyminen kai liittyy muihinkin päänupin hämminkeihin.

Läheisinä ollaan omien mielialojen sekä alkkiksen mielen ja aivojen hämminkien kanssa tekemisissä, usein ilman perheen ulkopuolista apua - ei ihme, että on rankkaa! Epänormaalia olisi, jollei sattuisi sellainen, mikä on pahasta. Ajatelkaa ihan fyysisiä vaivoja, vaikka tikkua jalassa (joka tosin sattuu aika mitättömästi alkoholismiin ja alkoholismin komplikaatioihin verrattuna).

“Tunteet kuolee”, jojottelua eli “mene pois -tule lähemmäs - mene pois jne.” suhteessanne / alkkiksen käytöksessä ja toimintatavoissa?

[Anonymous]

Juoppohulluuskohtausta aattelin kans, mutta sitten se “kohtaus” vaan kesti ja kesti ja jatkui vaan. Mies itsekin jossain vaiheessa kyseli meinaanko, että hän on hullu, kun ehdotin lääkäriin menemistä. Tuolloin tuntui, että hänestä tosiaan jossain mielen sopukoissa tuntui siltä, että apua tarvis kunhan siihen sais itsensä suostumaan. Se täysin totaalinen muutos miehessä napsahduksen tapahduttua sai minut ensimmäiseksi miettimään mielisairautta. Eli kyllä se kova useamman viikon kestävä pään sekoittaminen viinalla saa mielen taatusti sekaisin. Ihmettelen miten tuo suoriutui työstään tuolloin, eikö ketään huomannut mitään outoa hänessä?

Kärvistely kun alkaa, niin ei kauheasti siedä lähellä oloa, tuntuu kuin haluaisi olla vaan yksin ja eri huoneessa. Öisin kuitenkin vierekkäin, ihan kuin saisi jotain lohtua viereen tullessa. Tunteiden vaihtelu tuntuu olevan tosi nopeaa - iloisuus voi vaihtua hetkissä nyrpeään naamaan.
Tuohon napsahdukseensa mm.loppui se, että päivittäin aina tuota ennen ohi mennessään taputti tai silitti päätä, pieniä hellyydenosoituksia. Ei enää kädestä kiinni pitämistä, kylmäkiskoisuutta esiintyy usein. Kuitenkin nukkumaan mennessä haluaa käpertyä viereen?

[Anonymous]

Voi kai muissakin psyyken hämmingeissä, esim. töistään suoriutua mallikelpoisesti, vaikka olisi täysin harhojensa vallassa jollain muulla elämänsä osa-alueella.

Mun alkkis ei lähellä oloa sietänyt yhtään eikä läsnäoloon kyennyt. Etenkin viimeisinä vuosina se sietämättömyys oli absoluuttista. Silloin kun ei juonut, kuivakärvistelyä lie ollut kaikki reilut parikymmentä vuotta, mikä oltiin, mutta kärvistelyn ja myös juopottelukausien voimakkuus ikään kuin lisääntyi yhdessä asumisemme loppua kohden. Eli paheni loppua kohden. Ja kriisit paheni.

[Akvara]

Pohdin itse paljon tuota mielenterveysongelman mahdollisuutta, kun meillä kanssa exällä oli välillä sellaiset jutut, että epäilin sen olevan psykoosissa. Juttelin asiasta tutun psykologin kanssa ja hän sanoi, että rankka alkoholin käyttö voi aiheuttaa mielisairauden kaltaisia tiloja ja on hyvin vaikea sanoa onko kyse vain juomisesta vai ihan oikeasta mielenterveyshäiriöstä, ennenkuin juominen on saatu poikki. En sitten jaksanut sen pohtimiseen laittaa paljoakaan paukkuja.

Parisuhdemielessähän alkoholistin kanssa olemisessa ei ole mitään järkeä. Parisuhteen pitäisi mun mielestä olla suhde, jossa on ainakin himpun verran parempi olla kuin yksin. Parisuhteessa rakastetaan ja kunnioitetaan toista ja ennenkaikkea halutaan vapaaehtoisesti olla toisen kanssa. Meillä ainakin ex valehteli käytännössä kaikesta mistä vain pystyi (ja siis ihan merkityksettömistäkin asioista, mitä en voi tajuata), puheidensa perusteella piti mua aivan hirviönä ja maailman kamalimpana tyyppinä, joka vain pilaa hänen elämänsä, ei pystynyt hoitamaan talouttaan tai muita asioitaan, katosi ryyppyreissuille, ei pyytänyt anteeksi käyttäytymisiään, oli epäluotettava ja manipuloiva, loukkasi mua aktiivisesti ja tarkoituksellisesti minkä kerkisi ja uhkaili erolla. Kertokaapa mulle yksikin syy olla tuollaisen tyypin kanssa. Jos ystävät käyttäytyisivät noin, niin ne olisivat samantien entisiä ystäviä. Miksi sitten tuollaista pitäisi sietää läheisessä parisuhteessa? Ei todellakaan kuulosta parisuhteelta, jossa kenenkään kannattaisi olla tai jota kukaan voisi haluta. Miksi siihen sitten jäisi?

Paskarealistina sanon myös sen, että en pidä alkoholistin raitistumista erityisen todennäköisenä. Onnistumisprosentti on niin pieni, että sen varaan ei käytännössä kannata laskea yhtään. Lisäksi juopon pohjaton itsekkyys ei välttämättä muutu, vaikka lakkaisikin juomatta. Juoppo on siis juoppo ja ne harvat jotka pystyvät juomisen lopettamaan, ovat mun silmissä vain poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Minusta kenenkään ei pidä sietää huonoa kohtelua. Siksi rohkaisenkin teitä keräämään kaikki itsekunnioituksen rippeet (vaikka juoppo onkin niitä yrittänyt parhaansa mukaan talloa) ja sanomaan vaikka peilin edessä, että “mä en ansaitse tämmöistä”. Tehkää listaa siitä, millainen teidän mielestänne on parisuhde ja verratkaa sitä todellisuuteen. Kerätkää voimaa ja lähtekään! Mä voin sanoa, että mun fiilis sen jälkeen kun potkaisin juopon pihalle, oli ihan mieletön Pääsin niskan päälle, tein itse päätöksen siitä, että tähän paskaan en elämääni käytä ja yllätin juopon ihan täysin. Juoppis kuvitteli pystyvänsä erouhkailuillaan yms pitämään mut nöyränä ja anelemaan häntä takaisin, mutta näin ei tapahtunut ja asiat ei menneetkään niinkuin juoppo oli laskenut. Voin kertoa, että oli hyvin vaikeana, kun tuli siltä viimeiseltä putkeltaan kotiin ja kamat oli täällä pakattuna ja mä ainoastaan roudasin hänet katkolle. Se tunne kun ottaa vastuun omasta elämästään ja seisoo omilla jaloillaan, on todella voimaannuttava!

[Anonymous]

Ehkä tuo päivä vielä koittaa, että voimaannun ja jätän kausijuopon tekemään mitä lystää. Nyt alkaa oma olotila olemaan sellainen, ettei mikään huvita, tekis mieli vaan nukkua ja olla tekemättä mitään. Eli masentuneisuutta vahvasti koen itsessäni.
Alan kokeilemaan tuota neuvoasi Akvara, että peilin edessä hoen itselleni noin:) Listaa olen mielessäni tehnyt mitä parisuhteessa pitäisi olla ja mitä tästä suhteesta puuttuu. Puuttuu aika paljon, mennään päivät vaan toisen ehdoilla. Yksi elämä mulla, en voi sitä elää toisen ehdoilla pelkästään.
Vielä vois kokeilla ottaa puheeksi miehen kanssa tämä kaikki, vaikka tuskin se auttaa, tuo on viinan kanssa lätrännyt jo niin monet vuodet, mihin tapojaan muuttaisi.

[Anonymous]

Kun koitan kiteyttää asioita reilusta parista kymmenestä vuodesta alkkikseni kanssa, niin yksi olennainen juttu on, että hän ei mielestäni kestänyt minussa mitään aitoa iloa, pirteyttä, positiivisuutta, voimaantuneisuutta, eikä tullut mukaan sellaiseen vaan oli vastahankaan (tai täysin välinpitämätön). On ihan järkyttävää, kun sen kirjoittaa näkyviin, mutta niin se vaan oli, että hänen negatiivisuutensa oli jotain käsittämättömän ehdotonta ja voimakasta. Ehkä juurikin kuivakärvistelyaikoihin liittyvää.

Sittenhän minusta alkoi tuntua siltä, että avopuolisoni oli aivan kuin sotajalalla minua vastaan - mikä on aivan hullua, koska nimenomaan parisuhteessa pitäisi olla “samalla puolella”. Ja oli se pelottavaakin, kun sitten silmäni alkoivat avautua sille, miten hän käyttäytyi mua kohtaan, selvin päin (juopotteli silloin, kun en ollut paikalla, “sääntö” oli, että ei ollessamme saman katon alla). En oikein osaa selittää sitä, niin kummallista se negatiivisuus ja "sotajalalla oleminen " oli. Niin tai näin, liittyi alkoholismiin tai muuten vaan hänen persoonallisuuteensa, olen tosi tyytyväinen, että pääsin siitä ja hänestä eroon.

[Akvara]

“Tunteet kuolee”, musta on aika tervettä reagoida jotenkin noin sairaaseen tilanteeseen, joka sullakin on. Masennus on minusta aivan terve reaktio tuollaiseen paskaan, jota saat kuulla. Olen varma, että iso helpotus on jo se, että tilanne muuttuu normaaliksi (siis normaalien ihmisien normaaliksi, ei alkoholisiti-normaaliksi)

Olen masennuksestasi huolissani lähinnä siksi, että ainakin mulla lähtöpäätöstä helpottivat “pienet irtiotot”. Aloin tehdä omia suunnitelmia, tein asioita joita halusin tehdä, en enää tehnyt suunnitelmiani alkoholistin mukaan (enkä enää edes huomioinut häntä palikkana suunnitelmissani). Niistä sai kauheasti voimaa ja uuteen oli paljon helpompi hypätä, kun oli saanut maistiaisia kaikesta siitä kivasta joka siellä odotti. Oli mieletön ajatus, että voisin tehdä mitä haluan, matkustella, käydä teatterissa ja konserteissa, brunsseilla, kaverien kanssa viinillä jne ja ikinä ei tarvinut tehdä varasuunnitelmia sen varalta, että juoppis ei olisikaan tullut töistä kotiin, kun ryyppyputki oli alkanut tai pelätä reissuissa tai keikoilla sitä, että mies alkaa juoda. Oli uskomattoman vapauttavaa, kun ei tarvinut koko ajan varoa sanojaan tai syöskyä lepyttelemään toisen narsistisia, aiheettomia raivareita ja kun ei tarvinut koko ajan kelata, että mistä asiasta uskaltaa puhua, millloin ja mihin sävyyn.

Masentuneena ei yleensä jaksa tehdä mitään ja sekin on alaspäin vievä kehä: kun ei jaksa tehdä mitään, ei saa tekemisen tuomaa piristystä ja olo menee vaan entistä huonommaksi. Yritä tehdä itsellesi kivoja juttuja vaikka väkisin. Sohvalle jääminen on nyt huonoin mahdollinen vaihtoehto.

Onko sulla joku, jolle voisit rehellisesti kertoa tilanteesta? Mua auttoi hirmuisesti kun sain tikistettyä asioiden tilan parhaalle ystävälleni. Salailu on kauhean raskasta myös.

Tuosta asian esiin ottamisesta: onko sulla sellainen olo, että miehesi tietää sun pahasta olosta ja siitä mitä toiminnallaan sulle aiheuttaa? Jos tietää jo, niin miten luulet tilanteen parantuvan uuden keskustelun myötä? Meillä ainakaan keskustelusta ei ollut mitään hyötyä. Mies ei pystynyt ottamaan palautetta vastaan, vaan käänsi kaiken heti mun syyttämiseen. Ei kannata käyttää paukkuja taisteluihin, joita ei voi voittaa.

Ja tuosta valheisiin uskomisesta: mulla on jälkikäteen ajateltuna ihan sama fiilis. Mä luulen, että mies ihan oikeasti uskoi juttuhinsa. Ehkä hänen psyykelleen olisi ollut liikaa myöntää, että hän on surkea juoppo, jonka taloudellinen tilanne on huono ja joka ei ole elämässä saanut aikaan oikein mitään hyvää. Psyyken eheyden kannalta oli paljon helpompi kehittää tarina, jossa hän oli erittäin arvostettu ja erittäin hyvin toimeentuleva, tavoiteltu tyyppi, joka teki kaikkia makeita asioita. Todella säälittävää

[Anonymous]

Meillä meni niin, että alkkis sitten esimerkiksi joidenkin katkojen jälkeen saattoi pyytää anteeksi törttöilyjään. Mutta oikeasti minun huonoja fiiliksiä ei koskaan käsitelty yksinpuheluani syvemmin - silloin harvoin katumusvaiheissa kun juteltiin, koko homma pyöri alkkiksen ja hänen jälleen kerran raitistumispyrkimystensä ja kauheiden krapuloidensa/sekavuuksiensa ympärillä.

Olen sitä mieltä, että mun ex ei yksinkertaisesti kyennyt ymmärtämään sitä pahaa oloa, jonka mulle aiheutti. Niin miten hän olisi siitä voinut keskustella, ja kun oli vielä keskustelutaitonsa olemattomat muutenkin. Jotenkin mä luulen, että alkkikset ovat niiin syvällä siinä omassa liemessään, etteivät oikein kykene aidosti näkemään asioita läheisen näkövinkkelistä.

Hyvittely ei oikeastaan ole hyvä asia - nyt kun kelaan taaksepäin niin yleensä se olin minä, joka sitten hyvitteli häntä esim. viemällä ulos syömään (joko omakustanteisesti tai monesti mun tarjoamana), noin niin kuin sen kunniaksi, kun oli siltä erää lopettanut ryyppäämisen ja palannut elävien kirjoihin mukamas. Sairasta, oma käytökseni!

Ihan totta, että salailusta kannattaa pyrkiä eroon. Mä en oikeastaan uskaltanut paljastaa (hyvää ystävääni lukuunottamatta) asioiden tilaa, ennen kuin olin päässyt alkkiksesta eroon. Ja vieläkin helpottaa suunnattomasti, kun voin esim. uteliaille sanoa, että tiemme erosivat hänen alkoholisminsa takia.

[Akvara]

Meillä oli ihan sama asia ton hyvittelyn kanssa. Hän yksipuolisesti haukkui mut ja syytti ihan päättömistä asioista ja katosi juomaan, jätti menemättä töihin, ja velvollisuutensa hoitamatta (mistä usein seurasi mulle helvetinmoisia ongelmia, kun esimerkiksi mun työreissun aattona aloitti ryyppyputken ja mun piti saada hoidettua koirille hoitaja noin tunnin varoitusajalla). Mä lepertelin ja yritin saada raivon loppumaan, en uskaltanut sanoa mitään poikkipuolista, pehmittelin ja järjestelin kaikkea kivaa “juhlimista”. Nyt tekisi mieli hakata päätä seinään!

Jälkikäteen tajusin, että mä en koko suhteen aikana saanut exältä yhtään mitääb lahjoja tms. Hänen synttärinään järkkäsin yllärinä kaupunkiloman (omilla rahoillani tietty), toin työmatkoilta pikkutuliaisia jne. Häneltä en saanut edes suklaapatukkaa koko suhteen aikana.

Ex oli myös niin omassa narsismissaan sisällä, että ei hän ikinä pystynyt ottamaan vastuuta omista teoistaan. Hänen maailmassaan oli vain hän ja hänen tunteensa ja jos niitä tunteita piti suojella muita loukkaamalla, niin sitten hän teki niin. Ihan helvetin sairasta!

[Anonymous]

Juominen aiheuttaa paranoidista mustasukkaisuutta. Ihan sillä selitettävissä miksi soimataan pettämisestä. Niin soimattiin minuakin. Eikä haukuta enää ikinä kukaan, luurin voi lyödä korvaan eikä ovea tavata. Tehkää itsellenne ja kumppanillenne palvelus ja jättäkää juova/narkkaava kumppani. Jos hän siitä muuttuu , kuten ei voi muuttua ja raitistua, varmaan helpommin ilman teitä. Tuollaisessa suhteessa molemmat on sairastuneita ja käyttäytyvät häiriintyneesti toisia ja muita kohtaan. Päihdeongelmainen osapuoli on niin syyllistetty ettei rypemisestä tule ikinä loppua, ennenkuin koko suhde loppuu! J a pelko kurkussa saa raitis osapuoli odotella ja epäillä millon retkahetaan…

[Anonymous]

Mulla oli kans alkkiksen retkahdusten takia monta kertaa hätä kädessä etenkin, kun koiralle piti äkkiä saada hoitaja, kun itse olin vaikka sairaalassa, juuri lähdössä matkalle tms. Suunnatonta tuskaa ja ahdistusta ja paljon rahanmenoakin ja vaivaa aiheutui juuri niistä tapauksista - eläin on kuitenkin elävä otus, ja koiran pitää päästä tarpeilleen ja saada ruokaa ja vettä.

Joskus mietin sitäkin, että miksi alkkis retkahteli ryyppäämään juuri silloinkin, kun em. asioiden järkkääminen oli mulle kaikkein vaikeinta?

Kun on selvinnyt jotenkin alkkiksen aikaansaamasta kaaoksesta - hei, ihan varmasti elämässään selviää ilman alkkista ja alkkiskaaostakin!!

[Sibriina]

Luin vasta viikonloppuna tämän ketjun ja kummasti sieltä löytyi yhtenevyyttä suhteessa minun ex-puolisoon ja taas oma taakkani vähän keveni. Hiljalleen alan uskomaan, ettei kaikki johdukaan minusta. Nämä kaikki miehen jutut ovat kuin salajuoni, että minä en tuntisi itseäni liian hyväksi miehelleni ja jättäisi häntä ja toisaalta, että mies tuntisi itsensä vähän paremmaksi ihmiseksi, kun hän vertaa itseään minuun. Alkoholistilla voi myös olla heikko itsetunto, sillä hän juomisen pakosta käyttäytyy jatkuvasti arvojaan vastaan. Sitten kun puolisolle saadaan myös huono olo, niin huono olo tuntuu hetken normaalilta ja on helpompi kestää. Näin sen olen ajatellut.
Tässä minun BINGO rivi:

Paha-olo
Meilläkin oli paha olo, mutta vain miehellä oli masennuskortti. Miehellä on varmaan jotain tunne-elämän häiriöitä lapsuudesta. (Esim hän sanoi, ettei voi osata olla parisuhteessa, sillä häntä ei ole lapsena opetettu.) Hän ei vaan suostunut käsittelemään niitä asioita vaan hukutti ne viinaan. Siitä seurasivat todelliset ongelmat kuten työn menetys ym. ja sitten se juomisen aiheuttama masennus. Minä näin vain sen masennuksen ja koitin ymmärtää ja auttaa. Eihän sairasta miestä voi jättää. Unohtui, että Suomen lakien mukaan eroamiseen ei tarvita syyllisiä. Voi erota, vaikka vain jos rakastuu toiseen.

Mustasukkaisuus
Exä ei ollut alkujaan mustasukkainen vaan hyvinkin sallivainen. Juomisen lisääntyessä tämäkin muuttui. Mustasukkaisuus keksittiin vaikka väkisin. Vuosia sitten sain pari textiviestiä mieheltä, joka oli samalla matkalla. Silloin asia selvitettiin mieheni kanssa, mutta suhteemme loppuvaiheessa mies syytti minua näistä textiviesti pettämisistä. Nyt kun taas olin matkalla, se oli exälle riittävä syy aloittaa putki.

Kehujen puute
Minä olen kertonut miehelleni kuinka olin häneen ihastunut. Minusta hänkin oli silloin onnesta soikeana, mutta sitten hän alkoi vähättelemään niitä juttuja seurustelun alusta. Ei hän ollutkaan yhtään ihastunut, olin hänelle vain ok.
Olemme muutaman kerran käyneet pariterapiassa ja aina siellä kysytän: mihin ihastuit puolisossasi, mistä pidät hänessä. Minulla on aina liuta vastauksia valmiina, mutta mies sai sanottua pitkän hiljaisuuden jälkeen: ulkonäköön. Voi ei! (saman vastauksen antoi juoppo elokuvassa 21 tapaa pilata avioliitto.) Tunsiko mies minua ollenkaan? Kiinnostiko edes? No ei, koska juomiselta ei jäänyt aikaa.

Epämääräiset haukut
Kehuja ei siis tullut, mutta epämääräisiä haukkuja kylläkin. Kuulemma meidän yhteinen kaveri oli minusta varoitellut, mutta mies ei voinut selventää, että mitä. Mies myös sanoi usein, että olisi pitänyt hänen aukaista suunsa silloin, mutta hän vain nieli kaiken. Siis milloin silloin? Mistä asiasta? Mies ei kuitenkaan voinut antaa tarkennusta, että minä olisin voinut korjata käytöstäni. Minussa vain oli vikaa.

Ei halua olla kanssani
Esitin toiveeni, että katsoisimme yhdessä TV:tä, vaikka ei aina olisikaan minun mieliohjelma. Tai että mies huomaisi minut, kun olemme yhdessä juhlissa. Hän sai vain syyn haukkua minua roikkujaksi.

Lahjoilla muistaminen
Alkuun sain ihania lahjoja mieheltäni, mutta nämäkin sitten jäivät kokonaan. Jo pelkästään onnittelu halauskin tai sana olivat jo liian vaikeita. Minä koitin lahjoa miestäni vähän pidempään, mutta ei sekään sujunut. Mies vähätteli ja vältteli lahjojani. Tulkintani on, että taas viina on ottanut niin suuren vallan aivokapasiteetilta, että toisen muistamiseen ei enää riitä resursseja. Sydän olisi kuitenkin vielä halunnut muistaa, niin miestä nolottaa ja haluaa siksi vältellä koko asiaa.

Avioerolla uhkailu
Tämä on paras. Mies oli väittänyt, ettei ole juonut mitään moneen kuukauteen, mutta jäi salajuomisesta sitten kiinni. Olimme perheneuvolassa pohtimassa, miten tästä nyt selvitään. Siinä raskaana ja itkuisena sitten sopersin, etten jaksa enää näin. Siihen mies sitten pamautti: ”Minäkin haluan erota.” Jo loppui itku, olin niin hämmästynyt. Miksi siis taistella enää onnellisen avioliiton puolesta? Tästä alkoi minun toipumiseni. No ensin piti haudata haaveet ja itkeä pari kuukautta, mutta sinäkin aikana olin helpottunut, että nyt se on selvää. Oli lupa erota. Olen ajatellut, että tämä on jokin miehen häiriö, sillä hänen alamäkensä vaan kiihtyi. Ajatteliko hän sittenkin niin, että tämä on jotain peliä: kun hän laittaa erokortin pöytää, niin minun on pakko vetääntyä vaatimuksissani? Luuliko mies, että olen nyt hänessä kiinni, kun olen raskaana? Minuun raskaus vaikutti toisin: minussa heräsi leijonaemo suojelemaan lastani, mutta myös minua itseäni. Tunsin hieman syyllisyyttä, kun en ”perunut mieheni eroaikeita”. Olisin voinut sanoa: ”Kulta sä vain olit silloin niin ahdistunut. Kyllähän minä tiedän, ettet halua erota.” Sitten oltais vaan jatkettu ja mies olisi juonut vain paljon, mutta ei niin älyttömästi, että joutuu katkolle ekan kerran.

Edistystä on, mutta vieläkin exällä on vaikutusta elämääni. En koe olevani uuden ihmissuhteen arvoinen. Tuntuu kuin pettäisin exääni, jos haaveilenkin sellaisesta. Menen aivan hämilleni, jos saan huomiota joltain mieheltä. Se on niin outoa. Haukut ja solvaukset ovat tutun ”turvallisia”. Silti yksin on niin paljon perempi kuin alkkiksen kanssa yhdessä.

[Anonymous]

Tämä osui ja upposi…Lahjoilla muistaminen.Huomioiminen vähenee ja vähenee “kun häntäkään ei ole muistettu”.Joku vuosi oli ulkomailla isänpäivän ja kokeiltiin soittaa ,ei vastannut.Tänä vuonna asia tuli äitienpäivän alla mieleen…oli kollega saanut videotervehdyksen ja hän ei siis mitään kun se soitto jäi vastaamatta. Siinäpä oli syytä mököttää äitienpäivä tänä vuonna hänellä.
Hääpäivän jätti kokonaan huomioimatta tänä vuonna. Eli samaa tuttua kuviota täällä mitä muillakin,valitettavasti.
Selvinpäin kärttyisä/äkkiä kiivastuva ja ottaneena kannustaa hakemaan avioeroa.Jospa Tässä ryhdistyisi ja alkaisi toimimaan asian suhteen.
Oma kunto ihan huono,ylipainoa 20 kg…itseäkin voisi hoitaa lasten lisäksi.

[Anonymous]

Niin on kuin omaa elämää lukisi näitä kokemuksianne läpi käydessäni. Joka päivä näitä luen täällä, mutta vastaaminen ei ole onnistunut ja siirtyy nytkin. Eihän täällä voi “notkua”, jos se mustis ja kärttyinen on kotosalla en viitsi turhaa riitaa ja epäilyksiä aloittaa, muutenkin tuntuu täysin pienestä tulevan “nokan koputusta”.
Mutta kyllä näitä luen ja tarkoitus pidemmin vastata hyvän tilaisuuden tullen