Tässä sitä taas ollaan. Alkkis mikä alkkis. Toivottavasti saan teistä voimia lopettaa tämän turhanaikaisen läträämisen, joka vie pohjan elämältäni ja ehkäpä muutamalta muultakin.
Olisi niin kiva taas joskus katsoa peiliin itseään kunnioittaen ja tuntien, että hei, mähän olen ihan kansalaiskelpoinen ihminen. Ja herätä aamuisin kirkkain silmin ilman väsymystä, masennusta ja huonoa oloa, iloisena siitä, että saa olla elossa ja nauttia arjen pienistä ja suurista ihmeistä.
Tsemppiä teille! 
Tervetuloa vaan, ainakin minun puolestani.
Saattaapa hyvinkin tänne kirjoittelusta ja keskusteluista olla apua selviämisessä - ja myös selviämisen jälkeisessä elämässä. Sitäkin nimittäin on, ja se on usein jopa kivaa elämää. Selviytyminen, lopettaminen, alkoholiongelmasta irrottautuminen on kuitenkin vain yksi välivaihe, ja elämä on jotain paljon enemmän.
Tuo peiliin katselu… voisi se olla niinkin päin, että kun hyväksyisit itsesi, toteaisit että tottakai minä olen yhtälailla kansalainen ja ihminen kuin muutkin, se voisi kans helpottaa selviämistä kun ei tarvitsisi ainakaan siihen alemmuudentunteeseen ja nöyryyteen ryypätä.
Mutta, konstilla millä hyvänsä, tietysti, jos niillä konsteilla ei muiden oloa tee vaivautuneeksi tai muuten hankalaksi, niin siitä vaan selviytymään.
Se siinä taitaa olla kaikissa keinoissa, tempuilla ja loitsuilla tai ilman niitä, että ensimmäiseksi tarttis sitten lakata ryyppäämästä. Ja sitten rakentamaan sitä uutta elämäntyyliä.
Lämpiästi tervetuloa tänne!
Kirjoittelemaan vaan tänne tuntojasi. Lainasin tuon yllä olevan pätkän - se läträäminen vie kyllä elämältä pohjan. Multa ainakin.
Tai no jos “runolliseksi” heittäytyy, niin alkkis kokee jonkinlaisen pohjan kun tajuaa olevansa alkoholisti. Kun on pohja valmiina niin siihen on hyvä alkaa rakentaa uutta raittiimpaa elämää oli sitten miten rauniolla se entinen elämä… Eka pohjatyöt, perustukset… Näin kai se rakentaminen alkaa… 
Paljon tsemppiä!
Sepä se tässä hassua onkin, että kun on päässyt viinasta eroon, on vasta päässyt viinasta eroon. Se ei itsessään tuo mitään, mutta toisaalta tuo kaiken. Ilman sitä mikään ei voisi edetä vaan taantuisi kohti hautaa. Kun viinasta pääsee eroon, on pohjalla, johon rakentaa. Ennen tätä ei ole ollut pohjaa, paitsi pulloissa. Monta.
Tämä pohjan löytyminen on sikäli ainakin minulle ollut vapauttavaa, että oman itsensä etsiminen onkin lähinnä tunnistamista. Hyviä asioita on hautautunut ja niitä pitää kaivella esiin. Lopulta myös oikeasti huonot asiat itsessään on löydettävissä ja niitä voi alkaa kehittää, kun tietää syyn olevan oikeasti oma luonne eikä viinan vaikutus. Eli pystyy myös kehittymään.
Tarvitaan vielä iso palanen nöyryyttä myöntää, että ei olekaan mitenkään erityinen. Ihan tavallinen, sikäli ehkä erityinen. Kukapa nyt olisi mielestään tavallinen.
Joo, komppaan Sportboyta. Olen itsekin paljon miettinyt tätä, että korkin kiinniruuvaaminen on vain eka askel. Mutta toisaalta…vaikka se jäisi ainoaksi askeleeksi, se on jo tosi paljon! Parempi olla kusipää ja idiootti mutta raitis sellainen, kuin olla kusipää idiootti ja juopunut.
Voimaa raitistumiseen!
Sportboyn viestiin sellainen, että en voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi tuosta: Juomisen lopettaminen ei todellakaan tarkoita mitään muuta kuin juomisen lopettamista. Mitään muuta siitä ei saa. Ei mitään sädekehää, eikä mitään muutakaan.
Mutta…
Se antaa mahdollisuuden saada sen kaiken muun. 
Sen eteen pitää vain sitten tehdä jotain. Jatkuvasti juopuneella ihmisellä, kun ei ole paljoa mahdollisuus saada muuta kuin turpiinsa ja nuhtelut milloin miltäkin taholta. (Noin hieman kärjistäen)
Hyvä kirjoitus!
Toisaalta sitä en ymmärrä miksi ihminen on niin “tyhmä”, että pitää juoda itsensä pohjalle, että voi lopettaa juomisen?? Omaa kohtaloa mietin… Toisaalta se lopullinen pohja on hauta ja sitä ennen kokee monia pohjia. Pitäis tajuta ennen viimeistä pohjaa missä ollaan… Kaikki kokee sen oman elämänsä pilaneen pohjan kuka milläkin tavalla. Siitä on hyvä alkaa rakentaa raitista elämää…
Kiitos kaikille tsempeistä ja viisaista sanoista. Olen sikäli ehkä poikkeus, että olen aina myöntänyt olevani alkoholisti. Kaikenlaista ikävää on tietysti sattunut, mutta pohjakosketus on vielä kokematta ja sen haluaisin jättääkin väliin.
En oikeastaan enää tiedä, mihin juon. Fyysiseen riippuvuuteen kai eniten. Lopetuspäätöksiä ja tsemppimielialaa riittää vain hetken, sitten jo roikun kaksin käsin pullossa.
On kokeiltu kirjallisuutta, vitamiineja ja aminohappoja, buddhismia, you name it.
Yhden pidemmän jakson olen ollut elämässäni selvinpäin. Ei ollut aina helppoa olla oma itsensä, mutta sain sinä aikana kymmenkertaisesti enemmän aikaan kuin juopottelujaksoinani. Nyt en kehtaa enää palata takaisin hyvän tyypin ja ryhmän hoteisiin. Ja yritän yksikseni.
Ei voi kuin ihmetellä, mitä asioita on valmis laittamaan vaakalaudalle päästäkseen tasaisin väliajoin känniin. Ja minkälaista paskaa terveyttä, ulkonäköä jne. on valmis sietämään.
Haluaisin taas löytää sen tarmokkaan, fiksun ja kauniin naisen jostain fyysisen ja psyykkisen turvotuksen uumenista. Huhuu?
Kaikille hyvää ja kaunista päivää ja puhtimielialaa
Vastaan itselleni, kauheeta uikutusta…
