Näinhän asiat ovat.
Yhteisöllistä toimintaa, aktivoivaa toimintaa, voimaannuttavaakin toimintaa ja elämänhallinnassa tarvittavia taitojakin lisäävää toimintaa todella järjestetään myös uskonnollisissa yhteisöissä.
Ei siis pelkästään niissä muissa, eli julkisen vallan voimin pyöritetyissä, jotka nekin tekevät hyvää työtä, eikä vain yhdistyksissä jotka kuuluvat maamme kulttuuriperintöön olennaisena osana kansallista identitettiämme, eikä se rajoitu vielä siihenkään että tähän lisätään se pienempimuotoinen yhdessäolo, ilman mitään “sääntöjä” tai määriteltyä tarkoitusta tapahtuvaa ystävien, sukulaisten, naapurien ja työkaverien ym kanssa tapahtuvaa epävirallista yhdessäoloa.
On aivan totta, että uskonnolliosilla yhteisöillä’ on oma merkityksensä joka varmasti on yksi vaihtoehto myös ongelmista selvkiytyvän/ selviytyneen etsiessä sisältöä elämäänsä.
Eri tavoin se toimii kuin yhdistykset, mutta on niissä yhteisiäkin piirteitä. Ja kun asiat hyvin menevät, niin löytyy mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä julkisen, yhdistyssektorin ja uskonnollisten yhteisöjen kesken. Ja jos joustavuutta ja halua ylittää rajoja löytyy, niin siitä seuraa paljonkin hyvää meille kansalaisille.
Kuuntelin tässä jokin ilta radiota, yksinäisyydestä puhuttiin. Joku soittajista esittiajatusta, että seurakunnat voisivat järjestää toimintaa myös uskonnottomille, tilaisuuksia jotka olisivat “uskontovapaita”. Eivät innostuneet asiasta, seurakuntien edustajat.
Ja olivat aivan oikeassa. Kirkkokin on jäsentensä oma. Ei siihen ole ulkopuolisilla sanomista. Minullakaan, kun en siihen yhdistykseen kuulu enkä jäsenmaksujani maksa., ei ole mitään sanomista miten he sisäisen toimintansa järjestävät. Yhteistyössä tehdyt asiat ovat toinen juttu, niistä’ voi aina neuvotella.
Kyseinen soittaja ei varmasti ollut ainoa, jolla on tuonsuuntaisia ajatuksia. Tämä juontaa siitä vuosisatojen saatossa kehittyneestä ajattelusta, että kirkko olisi jotenkin kaikkien asia.
Se taas johtuu siitäkin, että meidän jokaisen esi-isät ja äidit ovat, pakon edessä, sen kaiken maksaneet. Veroja oli maksettava kirkolle, halusi tai ei. Ei se jäsenyys ole vapaaehtoista ollut kuin pienen hetken.
Ja verojen lisäksi on aina ollut maksettava kaikesta mitä kirkko teki, joka ruumiin siunaaminen hautaansa ja jokainen hautapaikka oli tottakai maksettava erikseen.
Kirkko repi rahaa ja maita haltuunsa, sen liikevaihto ja omaisuus on nytkin aika suuren kansallisen yhtiön tasoa ja juuri tuo omaisuuden alkuperä, kaikkien suomalaisten selkänahasta revittynä, on saanut ihmisille sen harhaluulon että myös jpokaisella kansalaisella olisi oikeus sanoa mitä kirkon on tehtävä. Ymmärrän hyvin tuonkin ajattelun, mutta toisaalta olisi mahdoton sekin tilanne että kaikki me uskonnottomat saisimme olla päättämässä uskonnolsesta toiminnasta?
Kenties olisi kohtuullista jo alkaa jakamaan sitä omaisuutta takaisin kansalle, eikä ainakaan enää paisuttaa sitä mutta sellaista jalomielisyyttä ei kukaan muukaan maailmassa toteuta joten se siitä.
Ne muut uskonnolliset yhteisöt, jotka, kuten perusmies sanoikin, saavat toimia vähän eri lain mukaan kuin yhdistyslain mukaan valvotut yhdistykset, mutta kyllä sekin laki ymmärtääkseni jotenkin turvaa kohtuullisen oikeudenmukaisuuden sisäisessä vallankäytössä. Pitääpä tutustua asiaan, kun se kerran esille nousi.
Niin, joo, on vielä yksi toimijaryhmä, joka sitten on kans tavallisen pulliaisen osallisuuden ulkopuolella mitä asioiden suunnitteluun ja päättämiseen tulee. Säätiöt ovat myös erityisasemassa. Tosin perustettaessa niiden tarkoitus ja toiminta hiukan selvitetään ja tutkitaan … mutta silti väitetään että niillä kyllä harrastetaan rahojen ja vallan piilottelua, veronkiertoa ja elinikäisiä virkoja sijoitetun pääoman turvin… no, saattaapa löytyäkin. Sekin on asia josta en vielä ihan tarpeeksi tiedä, jos aikaa jää muun mukavan touhun lisäksi niin voin joskus tuostakin selvää yrittää ottaa…
Eli, erilaisia rakennelmia on, ja toimijoina olemme vähän eri asemassa riippuen siitä minkä mallin mukaisessa yhteisössä toimimme.
