Perkeleelliset perjantaikiusaukset

Moni kertoo töissä, mitä ihanaa viiniä aikoo tänään juoda. Minun tekisi kanssa aivan kamalasti viiniä. Se rentouttaisi ja toisi sen ihanan olon… Raittiuteni on vasta aivan alussa. Kaipaan aivan älyttömästi perjantaipulloa, joka takaa hyvän olon - hetkeksi. Olisi niin helppo pistäytyä Alkossa ja ostaa pullo - tai sittenkin laatikko, ettei tarvitse roudata pulloa kierrätykseen. Pahvin voi polttaa takassa.

Että on perkeleellistä taistella tätä kiusausta vastaan.

Heipsan! Koita keskittyä oikein kovasti ihanan hiprakan ikävään kylkiäiseen, eli huomis aamuun. Onko se sen arvoinen nautinto, että aamulla ajattelis vielä, että kylläpä kannatti. Jotkut ihmiset voi nauttia viiniä ilman, että sitä menee koko pullo ja vähän toista kerralla. Jotkut meistä on allergisia omalle alkoholinkäytölleen, minä olen sellainen… Mihin ryhmään sinä kuulut?

Se menee OHI!!! Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat… Mutta oikeasti: käännä äkkiä ajatuksesi johonkin muuhun:
jumppaa, joogaa, juokse, tee ristisanatehtäviä, tee monimutkaista ruokaa. Idea on torjua ajatus, aivosi pystyvät vain yhteen asiaan kerrallaan. Ajatus herättää hingun ja aivosi ovat tottuneet huutamaan: viinaa heti tahtoo.
Jos onnistuu kääntämään ajatuksensa muualle, kiljuva viinakeskus hiljenee (vähäksi aikaa).
Jotkut lähestyvät ongelmaa toisin päin: antavat hingun tuntua ja elävät sen läpi. (jaa-ha, minun tekee nyt kovasti mieli, tältä se tuntuu, aika inhottavaa, vain niin).
Tsemppiä, tulet huomaamaan, että hingut hiljenevät aika nopeasti. Tulevat toki uudestaan, mutta ajan myötä harvemmin ja niiden nujertaminen käy helpommin.
Usko pois: been there, done that.
Keksin tänään uuden kannustuskonstin itselleni: ostin tiimarista sellaisia värillisiä koristekiviä ja panen yhden niistä jokaisena raittiina päivänä lasipurkkiin. Sitten kun niitä on iso kasa (toivottavasti) aion kipata ne ruusupuskan juurelle ja tehdä itselleni salaisen “monumentin”

Mä oon just töissä iltavuorossa. Huomenna heti perään aamuvuoro. Ei kerkeä saada kiusauksia.

Mene lenkille. Siellä on ihana ilma. Sprintime in the air. :sunglasses:

Ite oon ottanut asenteen, että silloin en ota, kun tekee oikein mieli, en kiusallanikaan. Ja kun ei tee mieli, mitäpä sitä silloin väkisin ottamaan.

Tsemppiä sinulle,aamulla on mukavaa,elämä on kuitenin ihan mukavaa vaikka aika tasaista ainakin minulla mutta ei ole morkkista ei krapulaa eikä varmasti kaduta ettet ottanut. Sitä paitsi ainako sitä on tehtävä samoja juttuja . Keksi jotain muuta nyt heti, saunaan jos mahdollista…

Mukavaa, keväistä ja ihanan krapulatonta lauantai-aamua kaikille. :slight_smile:

Ikinä ei ole aamulla herätessä katunut sitä, ettei olekaan illalla tullut dokanneeksi.
Ei sen enemoää vapaapäivän aamuina, kuin varsinkaan työpäivän aamuina, niinkuin tänään taas täällä “sorvin ääressä”.
Vapaaksikin viikonlopuksi voi keksiä uusia harrastuksia; vaikkapa kuntosali, uimahalli, joku itsensä hemmottelu.
Voi tehdä vaihteeksi itselleen hyvää, sen sijaan että tekisi itselleen pahaa niinkuin ryypätessä tehnyt.

Liikunta- ja hyvinvointikeskuksista löytyy todellista high-functioningia viikonloppuihin. Eivät ihan ilmaista huvia nekään, mutta edullisempaa ja palkitsevampaa kuin ryypiskely.

Lisäksi on paljon huveja jotka on ihan ilmaisia. Esim. ulkoilu perheen kanssa.

Taistelu juomisen mielitekoa vastaan on raskas urakka ja hyvin usein se päättyy vahvemman osapuolen eli alkoholin voittoon. Hyvät aikomukset ja kaikki juomista vastaan puhuvat syyt vain menettävät vain yks’kaks arvonsa ja paluu alkupisteeseen on tapahtunut.

Juomisen lopettaminen on kuin hupun poisottaminen silmiltä. Vasta silloin näkee millaisiin tilanteisiin,tunnetiloihin alkoholia on tullut käytettyä ja millaista roolia alkoholia on näytellyt elämässä ja ajatusmailmassa. Lopettaminen ei olekaan mikään sellainen temppu joka tuosta noin vain kuka tahansa helposti voi tehdä - ei ainakaan pysyvä lopettaminen. Ei riippuvuudesta vapautuminen koskaan ole helppoa.

Minusta sinä tarvitsisit face-to-face tukea pysyäksesi päätöksessäsi. Esim. A-klinikka voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Tai sitten joku yksityinen terapeutti mutta edellytyksenä on ehdottomasti päihdeongelman tunteminen.

Itse olen löytänyt avun aikonani AA:sta ja käyn edelleen kokouksissa. Kaltaisiasi fiksuja naisia jotka eivät ole vielä “kaikkea menettäneet” on joukossamme paljon. Jos asut PK-seudulla niin vaihtoehtoja kokouksissa on paljon. Parvessa on helpompi lentää ja toisten samaa asiaa prosessoivien kanssa oma motiivi raittiuden säilyttämiseen kummasti vahvistuu.

Hieno idea! :slight_smile:

ONNISTUIN VÄLTTÄMÄÄN KIUSAUKSEN!!! Nyt on tosin menossa lauantaikiusaus, että eipä silti. Juon jotakin sikakallista erikoisvettä (aika namia) kuohuviinilasista. Tulee tästäkin aika hyvä olo. Mutta taas minulle tuotiin 2 pulloa viiniä lahjaksi… Ja kännykkään tupsahtelee terassikutsuja. Koettelee, koettelee…

Mutta huomenna olisi aivan hajoittava olo. Heräisin väärässä seurassa, katuisin aivan kaikkea, pelkäisin menettäväni kaiken. Miten ihminen, joka rakastaa perhettään näin paljon, voi olla niin helvetin ongelmainen päissään?

Taidan hakeutua ryhmään. Se oli hyvä vinkki! Kunhan ryhmän idea on LOPETTAA eikä VÄHENTÄÄ.

Jos ottaisin tänään, niin huominen krapula pitäisi saada heti aamusta korjattua ja seuraavana päivänä samaa rataa. No thanks! Herkän ihmisen pää ei kestä niitä henkisiä krapuloita, vaan viinasta kehittyy mielialalääke ja avot, noidankehä on valmis.

^^hf, lopettajien ryhmiä on enemmän. Esimerkiksi näin virtuaalisesti tämä lopettajien puoli on huomattavasti aktiivisempi ja ns. selkeämpi, kuin vähentäjät. Tuntuu, ettei kukaan usko (kenenkään) vähentämiseen tosissaan, ja monille se ei vaihtoehto olekaan. Eli uskoisinpa, että jos lopettaa tahdot, tukea löytyy varmasti :slight_smile: