Perheenäiti vetoaa: Narkkarinaapurit pois!

Pilveä tai kannabista polttavien lähiasunnon huumeidenkäyttäjien savu tunkee läpi yön omaan asuntoon niin vahvana, että nukkuminen on mahdotonta edes ikkunat auki. Taloyhtiössä leviävä makea huumesavun lemu tarttuu vaatteisiin ja ihoon siten, että hävettää, kun työkaverit saattavat luulla syytöntä huumebilettäjien naapuriakin huumeidenkäyttäjäksi. Pienet lapset tottuvat kasvuympäristöönsä toistuvasti leviävään huumelöyhkään, mikä voi johtaa heidän varttuessaan huumeriippuvuuteen.

Taloyhtiö ei voi tehdä mitään, vaikka tupakointi asunnoissa on taloyhtiön säännöissä kielletty. Poliisikin on voimaton, koska jokainen huumeenkäyttäjä voi tehdä omassa asunnossaan aivan mitä vain haluaa, virkavallan voimatta lain puitteissa puuttua häiriöihin.

Pössyttelijöiden vuokranantaja tukee voimakkaasti häiriöasukkaitensa käytöstä kieltämällä jyrkästi näiden käyttävän huumeita tai polttavan sisällä. Asukkailla saattaa olla yhteys teräasein tehtyyn huumerikollisten välienselvittelyyn, joten heidän häiriöistään liian äänekkäästi valittava naapuri saattaa joutua pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta.

Onko olemassa järjestäytynyttä asukasyhdistystoimintaa, tai yleensä mitään tehtävissä huumebilettäjäasukkaiden häiriöille tähän saakka rauhallisessa tavallisessa taloyhtiössä?

Huumeenkäyttäjät pois lapsiperheiden naapurustosta!

Hei, Tukihenkilö!

Kerrot naapurissasi asuvista huumeidenkäyttäjistä. Voin kuvitella, että tilanne tuntuu kestämättömältä ja äärimmäisen epäreilulta, mitä se kieltämättä onkin. Tiedän millaista huumeidenkäyttäjien elämä on ja kuinka paljon he voivat häiritä toiminnallaan naapurustoa. Se on totta, kuinka vaikea asiaan on puuttua, varsinkin jos vuokranantaja ei halua kuulla tosiasioita. Siihen voi olla syynä, että vuokran maksaa säännöllisesti esim sosiaalitoimi.

Tilanteeseen en osaa muuta neuvoa antaa, kuin että ilmoitat aina häiriötilanteesta poliisille ja isännöitsijälle, vaikka se varmasti alkaa tuntumaan kuin tyhjään huutaisi. Mutta asian jatkumo voi pidemmän päälle auttaa. Myös kannattaa naapureita pyytää toimimaan samoin tilanteen ollessa päällä.

Vaikka tilanne on naapureille todella epämukava kaikin tavoin, en voi silti olla mainitsematta sitä, että he ovat ihmisiä kuitenkin, ja heillä kuten kaikilla muillakin on oikeus ihmisyyteen, se usein unohtuu kun puhutaan huumeidenkäyttäjistä, joita ei henkilökohtaisesti tunneta.

Toivon kuitenkin, että naapurusto yhdessä toimien saisitte toivotun lopputuloksen.

Terveisin
Johanna

[Poistettu asiatonta. -Päihdelinkin moderaattori]

[Poistettu asiatonta. -Päihdelinkin moderaattori]

Taloyhtiötä vastaan on mahdollista nostaa syyte silloin, kun esim. päihdeongelmaisten savu- ja hajuhaitat, vaaralliset huumeruiskut tai -pakkaukset, tai muut päihdetarvikkeet leviävät ongelma-asukkaiden asunnon ulkopuolelle niin, että ne ovat vaaraksi etenkin lapsille.

Syytteen nostaminen kannustaa tai pakottaa taloyhtiötä toimimaan päihdeasukkaista ja näiden pihapiirissä pyörivistä ongelmakavereista eroon pääsemiseksi.

Päihdeasukkaiden häiriöistä on hyvä ilmoittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Taloyhtiön hallituksilla on oikeus päättää vastatoimista päihdehäiriötilanteissa ilman todisteita tai perusteita.

Nimetön päihdeongelmailmoituksen käsittely on usein tarpeen ilmoittajien ja heidän perheidensä suojelemiseksi arvaamattomien päihteidenkäyttäjien uhkailulta ja väkivaltaiselta käytökseltä.

Päihdehäiriöistä kärsivien taloyhtiön alueiden varustaminen kameroilla sekä kameravalvontakylteillä auttaa joskus hillitsemään päihdekäyttäjien vierailuja. Tallenteita voi käyttää virkavallan apuna tunnistettaessa huumeiden ongelmakäyttäjiä sekä seurattaessa huumekauppiaiden liikkeitä.

Taloyhtiölle tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa päihdeongelmaisten häätämiseen, esimerkiksi ilmoittamalla huomattavan korkean kuukausittaisen haittavastikkeen määräämisestä ongelma-asunnoille. Tämä auttaa huumeidenkäyttäjien vuokranantajia irtisanomaan ja hakemaan häätöä ongelmavuokralaisilleen.

[Poistettu asiatonta. -Päihdelinkin moderaattori]

[Poistettu asiatonta. -Päihdelinkin moderaattori]