Andante, hienoa ajatuksia kiitos niistä! Kiitos myös muille viisauksistanne!
Minulla on sama asia kuin Andantella, on pakko olla armollinen itsellen, kun muuten
lähtee raaka ja rankka itsesoimaamisen kierre päälle, ja tiedän kyllä mihin se johtaa.
Toinen iso haaste on kyetä oppimaan kärsivällisyyttä ja purkamaan omaa false self itsekkyyttä
(en siis koe pohjimmiltani olevani niin paha kuin mitä itse useimmiten luulen olevani, kyse
on mielettömästä, oudosta itsevihasta ja inhosta, jota en oikein ymmärrä… vaikka teoriaa on).
Kiitti itsellesi Grape kun jaat ajatuksiasi täällä. Plärään pikkuisen ketjujasi palauttaakseni asioita mieleeni.
Palaan etenkin mainitsemaasi itseinhoon. Mulla se ei ollut tietoista itsensä halveksimista, mutta piilevänä liittyi oleellisesti itsetuhoiseen juomiseeni. Jostakinhan se alkunsa juontaa??!! Mulle tämä kuvio selvisi vasta 6 vuotta sitten terapiassa. Vedin tiedoista johtopäätökseni ja muutin sosiaaliverkostoani huomattavasti. Tarkennettuna kanssakäymistä myrkyllisten henkilöitten kanssa. Syvennän mielelläni, mutta plärään ensin ketjujasi! Tsemppiä.
Kristillisen itsensäruoskinnan perinne on Suomessa vahva, mutta ei sen tarvitsisi olla. Muutos tulee yksi päivä kerrallaan, niinä päivinä jolloin ei syytä itseään (tai muita) mistään mitä on koskaan tapahtunut. Henkinen vapautuminen menneestä, sepä lie buddhalaisuudenkin perimmäinen sisältö, mikä ainakin meikäläistä kiehtoo noin niinkuin metafysiikan oppilaana.
Nyt kun alan olemaan jo raittiudessakin vanha tekijä, voisin hyvin neuvoja muita.
Mutta odotellaan nyt, että jos tulisi viikko raittiutta täyteen! /sarkasmia…
Oijoijoi! Kamala kolmen kirous kestää vielä iltaan. Monta mahdollisuutta vetää lärvit ryttyyn - pitäis olla jo!
Lämpimikseni läpisen, tuskin sulla mitään hätää on kun kerran jo aamuisen sormijumppasi tänne näppäilit. Katselin vanhoja kirjoituksiasi ja oikeastaan voin vain toistaa omia vastauksiani. Neuvomatta mitenkään. Kiinnostaisi kuitenkin tietää oletko toteuttanut toukokuisia suunnitelmiasi tai ainakin tiedustellut niihin liittyviä asioita?
Ei muuta kun tsemppiä peliin niin tämäkin viikko vierähtää ihan omalla painollaan.