Pelimaailman kahlitsema - haluan ja aion lopettaa.

Tiedän, että samankaltaisia keskustelulankoja on täälläkin enemmän kuin tarpeeksi enkä voi vakuuttaa tarjoavani sinänsä mitään uutta asian tiimoilta. Toivon kuitenkin vilpittömästi, että joku jaksaa edes kahlata vuodatukseni loppuun asti.

Olen 21-vuotias nuorukainen eteläisestä Suomesta, pieneltä paikkakunnalta. Tarkoitukseni on nyt kirjata ensimmäistä kertaa ajatuksiani ylös tietokoneriippuvuudestani, jonka pauloissa uskon eläneeni viimeiset 5-vuotta ja joka on varjostanut elämääni enemmän tai vähemmän vuosien varrella. Myönnän heti aluksi, että olen luonteeltani laiska ja itsekäs ja tietokoneenkäyttö tuo nämä luonteenpiirteeni räikeimmin esiin ja nämä luonteenpiirteet ovat mahdollistaneet pitkän pakoni todellisuutta virtuaalimaailmaan.

Sain ensimmäisen tietokoneeni noin 5 vuotta sitten ja ajauduin kaveriporukan kautta pelaamaan nettipelejä, joiden nimiä en erikseen mainitse. Skaala oli kuitenkin laaja. Aluksi pelaaminen oli viatonta hauskanpitoa kuten niin monilla muillakin ongelmakäyttäjillä ja uudenlainen tapa rentoutua ja tappaa aikaa. Aloitin samoihin aikoihin opiskelut lukiossa ja ensimmäisenä vuonna arvosanani olivat kelvolliset, huolimatta alati kasvavasta tietokoneenkäytöstäni. Toisena vuonna pakenin todellisuutta ja vastuuta yhä enemmän verkkopelien kiehtovaan maailmaan, joka luonnollisesti korreloi arvosanojeni kanssa pahimmalla mahdollisella tavalla. Peliympyröissä tapasin tuolloin kiehtovaksi luulemiani ihmisiä, jotka viettivät päivänsä pelaten koulunkäynnin sijasta. Luonnollisesti nyt miellän nuo ennen niin kiehtovat kaverini totaalisiksi yhteiskunnan sylkykupeiksi, joiden elämäntilanne pelimaailmassa on kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Pelaamiseni karkasi kirjaimellisesti käsistä; lintsasin koulusta ja 3. lukiovuoteen mennessä opiskeluni olivat totaalisesti tuhoon tuomitut - yo-kirjoituksiin mennessä minulta puuttui ~10 pakollista kurssia.

Olin ennen tietokonepelejä iloinen, määrätietoinen ja sosiaalisesti aktiivinen. Keskiarvoni oli yläasteelta lähtiessä 9 ja lukiossa sain yrittämättäkin kiitettäviä aineesta riippumatta, jos vaivauduin tunneille. Harrastin nuorempana maalausta ja piirtämistä, sekä liikuin paljon luonnossa. Tämä kaikki on kuitenkin muisto vain, sillä tunnen pitkäjaksoisen tietokoneen käytön rampauttaneen ennen niin luovan sieluni ja tukahduttaneen entiset intohimoni. Nyt mietin vain milloin pääsen koneelle ja pelkään milloin joudun lähtemään sen äärestä pakon edessä pois ja koen kaiken muun olevan vain välttämätöntä pahaa koneenkäytön lomassa.

Asun edelleen kotona ja olen hädintuskin saamassa lukion oppimäärä kasaan, jonka turvin voin hakea ammattikorkeakouluun linjalle, jonne en koskaan toivonut joutuvani. Vanhempani ajattelevat elämäni luiskahtavan kuin taikaiskusta takaisin raiteilleen, kun pääsen ammattikorkeakouluun. Tämä on kuitenkin vain naiivia utopiaa, sillä tietokoneenkäyttöni luultavasti takaa sen, etten saa mitään aikaan sielläkään. On kaiketi kohtalon ivaa, että tauoton pelaamiseni on katkonut vanhoja kaverisuhteitani siinä määrin, että vietän kuin pakon edessä paljon aikaa koneella, koska muutakaan tekemistä ei ole. Hauskinta tässä farssissa on se, että vihaan tietokonepelejä nyt enemmän kuin koskaan. En näe niitä tarpeellisiksi, mutta alitajuisesti peli aukeaa heti, kun käynnistän koneeni. Fyysinen kuntoni on romahtanut tänä aikana ja olen lihonut noin 30 kiloa, jonka vaikutuksen jo valmiiksi pohjamudissa mateleveaa itsetuntoani kohtaan voi arvata. Naisten kanssa tulen hyvin toimeen, olen satunnaisesti baariin eksyessäni jopa suosittu lähinnä hyvin soljuvan supliikkini vuoksi, mutta rapistunut habitukseni takaa sen, etten ole kenellekään mitään muuta kuin keskustelutoveri. Häpeän itseäni ja kaupan kassallakin jonottaminen saa minut hikoilemaan. Pahinta tässä kaikessa on ehkäpä perheelleni aiheuttama häpeä ja vuosien laiminlyönti. Pienellä paikkakunnalla asioilla on tapana tulla julki. Tiedän, että olisin pystynyt paljon parempaan.

En pyydä ketään kirjoittamaan rohkaisevia korulauseita tai jokaisessa threadissa kuultuja kliseitä, sillä kuulisin mieluiten kivenkovia argumentteja miksi minun tulisi upottaa koko koneeni järveen vielä ennenkuin sen on liian myöhäistä. Rustaan tällä hetkellä myös myynti-ilmoitusta tietokoneelleni, koska koen sen olevan viimeinen keino vapauttaa itseni tästä ilkikurisesta noidenkehästä, jossa vuorottelen äärimmäisen riippuvuuden ja ajoittaisten vastuuntuntoisuuden ja ryhdistäytymisen puuskien välillä. Vaihtaisin mielelläni myös ajatuksia ja kokemuksia aiheeseen liittyen, sillä tunneherkkänä henkilönä todellisuuteen herääminen tuntuu ainakin nyt aluksi karulta.

Moi.

Itelläkin on pelaaminen ja netti rokottanu elämää erittäin paljon. Nyt näitä lueskellessa ja muutenkin päätin, että nyt saa riittää. Itte en ihan nii radikaalisti, että koneestaki luopuisin, mutta pelit kyllä lähtee ikkunasta ulos eikä enää ikinä palaa, ja monet tietyt nettisivut menee permablokkii.

Sulla kuulostaa olevan jopa vielä vakavampi ongelma ku mulla nii nyt kyllä ehdottomasti heität vaa koko roskan menemää ja hankit enintää myöhemmi tilalle semmosen pienen läppäri koneen jolla ei varmasti pelejä pysty pelaa et saat vaa iha kaikki välttämättömät tehtyä. Ja samantien laitappa oikeesti se telkkariki menemää jos uskot että siihenki jäisit sitte koukkuu.

Lupaan, että ekat jopa 2 kk tulee olee iha yhtä helvettiä. Ei välttämättä sen takia, että nii paljoo haluis pelaa ( toki senki takii ) mut sen takii, että ei perhana oo vaa mitää muuta tekemistä ja vaik keksiski muuta tekemistä se ei tunnu nii oikeelta. Yks erittäi suuri ongelma miksei irtautumine onnistu yleensä ihmisilt on ettei vaa löydä nii mielekästä muuta tekemistä ( ja ei heti voi mitenkää löytyykää ku koko elämä aikasi o ollu pelaamista, kestää aikansa enneku löytyy muuta kivaa) . Mut kyllä se sitte aikanaa tulee ku vaa jotenki jaksaa helvetimoises tylsyydes ja vierotus oireis värjötellä pari kuukautta, tai ehkä jopa pidempääki. Pitää vaa aktiivisesti kokeille kaikkee erilaista ja eikä saa hävetä ja olla laiskana ettei jaksa! Esimerkiks jos oot jätkä ja jostai kumma syystä vaik tanssimine kiinnostais nii perkele mee sinne tunneille vaik ei millää jaksais ja olisit nii läski ettei ovesta ulos mahdu!! Sanot vaa voi vittu tähä astine elämä o menny ku tyylii viemäristä alas mut nyt PERKELE TÄÄ EI ENÄÄ VETELE SAATANA KONE EI OO MUA VAHVEMPI. Upota se kone sinne järvee ja vittu hyppää perää ja pistä pesarilla vielä paskaks ja kuse päälle!!

Tsemppä! Onnea matkaa meille molemmille ja muille, sitä tullaa tarvimaa…