Olen jo jonkin aikaa ollut täällä ihan vain nurkka lurkkaajana ja lukenut muiden tarinoita. Nyt kuitenkin ajattelin, että voisinpa avautua myös omasta elämästä.
Olen 25-vuotias ja ensikosketus pelikoneisiin tuli heti 15-vuotta täytettyäni. Samalla kuviin astui veikkauksen tiskiltä ostettavat pelit. Useita vuosia pelaaminen pysyi kuitenkin melko hyvin hallinnassa ja vuotuiset tappiot pyörivät varmaan maksimissaan parinsadan pinnassa. Viime vuonna kuitenkin lähti lapasesta, olin hiljattain muuttanut uuteen asuntoon ja aloittanut vuoropäällikön työt. Pakenin työstressiä netticasinoille, sillä pelatessa ei ajatellut töitä ollenkaan. Niinpä pian käytinkin lähes kaiken vapaa-ajan netticasinoille. Aloittaessani pelaamaan minulla oli ihan kivat säästöt, mitä olin saanut kerättyä ihan mukavasti asuessani vanhemmilla ja käydessä töissä. Vuokraa eikä juuri muita menojakaan silloin ollut.
Aluksi pääsin voitolle, siten että olin säästöjen päälle 4000e voitolla. Silloin olin vähällä lopettaa. Jatkoin kuitenkin pelaamista ja pikku hiljaa panokset kasvoivat. Hävisin lopulta kaikki rahat. Sitten tuli mukaan pikavipit, joita aluksi tuli otettua 3 eri paikasta, kustakin 2000e. Silloin tuli ensimmäisen kerran halu lopettaa. Sain neuvoteltua nordeasta yhdistelylainan jota maksaisin 280e kuukaudessa. Noh, kuten arvata saattaa pelaaminenhan ei siihen loppunut vaan jatkoin pelaamista.
Tilanne on tällä hetkellä se että lainaa 6 eri paikkaan yhteensä 25 000e ja vanhemmille velkaa 12 000e. Jouduin muuttamaan nyt vanhempien luokse ja käytännössä koko kuukausipalkkani (lukuunottamatta 100e käyttörahaa) menee velkojen maksuun. Olen miettinyt hakevani takuu säätiöltä yhdistely lainaa tuolle 25 000e lainalle kun tulee 3kk täyteen ettei ole velkaantunut. Nyt vasta 2kk täynnä. Jotta pääsisin maksamaan sitten samalla 1000e kuussa vanhempien
velkaa.
Nyt vasta tuli ilmeisesti sitten itsellä se pohjakosketus ja todellinen halu pelipirun pois kitkemiseen. Olen käynyt nyt kunnan psykologilla 5 kertaa ja tarkoitus olisi lähteä myös mukaan johonkin vertaistukiryhmään. Suosittelen kyllä kaikille ulkopuolista henkilöä, jolle voi avautua. Auttoi omalla kohdalla todella paljon, kun psykologi sai minut ymmärtämään asioita, jotka on ajanut minut tähän pisteeseen. Se ensimmäinen kerta on se pahin. Se häpeän määrä ja tunne, että en mä mikään hullu ole. Tavallaan mun mielestä se pelipiru teki musta hullun, josta uskon päässeeni irti. Pelihimo kun ottaa vallan, niin se on menoa.
Minulla on sinänsä vielä hyvä tilanne kun on vanhemmat jotka, eivät jättäneet minua yksin tämän kanssa. Heille olen ikuisesti kiitollinen. Tällä järjestelyllä olisin jo parissa vuodessa velaton. Tietenkin onhan tämä kova paikka punkata 25 vuotiaana vanhempien nurkissa.
Kiitoksia, kun jaksoitte lukea 