Moi!
Olen kehittänyt itselleni ongelman joka on eskaloitunut siihen pisteeseen että ulospääsy alkaa tuntumaan liian vaikealta. Pelaamiseen menee kokoajan enemmän aikaa ja sitä kautta rahaa. Euforian tunne jonka siitä saa on jotain mitä en ole muusta asiasta saanut! Olen n. 20 000 velkaa eri luottoyhtiöihin ja olen jo hävinny myös nuorempana hankkimani osakeasunnon.
Juuri syntynyt lapsenikaan ei ole saanut mieltäni oikealle tielle, tottakai ajattelen että haluan turvata hänen tulevaisuutensa ja aion lopettaa pelaamisen mutta hetken kuluttua löydän itseni jälleen nettikassulta ja tänäkin viikonloppuna sorruin häviämään 2500e lisää ja kerryttämään velkaa jälleen!
Mitä tässä voi tehdä, rakastan vaimoani ja lastani mutta en ole uskaltanut kertoa totuutta. Isoin ongelma myös on se että olen n.1v sitten myöntänyt peliongelmani perheelleni ja kertonut lopettaneeni. Pelaaminen on kuitenkin jatkunut salassa ja peittelyt siinä myös, olen siinä aikamoinen seppä jo. En haluaisi valehdella ja loukata enää yhtään enempää mutta pelkään suhteeni kaatuvan totuuden myötä.
Miten tästä pitää jatkaa. En halua satuttaa lähesiä mutta epätoivo alkaa olla jo päivittäistä…
Tervetuloa Shem! Toivottavasti löydät täältä apua tilanteeseesi ja uskoa peliongelman päihittämiseen. Tuntematta sinua, vaimoasi ja teidän parisuhdettanne on vaikea antaa neuvoja, jotka varmasti toimisivat. Jos haluat säilyttää perheesi pitemmän päälle, rehellisyys varmaan on se oikea ratkaisu. Jos jatkat salailemista, jatkat todennäköisesti myös pelaamista - ja häviämistä.
Jos päätät kertoa, varmaan olisi eduksi, että mietit valmiiksi, miten aiot toimia peliongelman ja velkojen suhteen. Hakeudutko kenties GA-ryhmään, terapiaan tai haetko muuta apua, miten alat lyhentämään velkojasi, annatko raha-asiat vaimosi hoidettavaksi, ettet heikkoina hetkinä päättäväisyydestäsi huolimatta sorru pelaamaan. Harvoin se pelaaminen kerrasta loppuu, vaikka se mukavaa olisikin. Täällä on ketjuissa hyviä vinkkejä ja kysele itse lisää.
Tervetuloa tarpomaan meidän muiden kanssa tällä hemmetin vaikealla tiellä kohti pelitöntä elämää! Täällä tosiaan on jos jonkinmoista tarinaa ja neuvoa, joten kannattaa lueskella ketjuja läpi ja aina voi sitten kysäistä apua tai neuvoa jos kysymyksiä herää mieleen. Apua ja tukea täältä saa varmasti vertaistuen mielessä, mutta tilanteet kun ovat niin yksilöllisiä niin on vaikea antaa konkreettisia neuvoja.
Itse olen käynyt läpi jo monta päätöstä lopettaa pelaaminen ja sen myötä lähes yhtä monta repsahdusta. Tällä hetkellä keskityn elämään päivä kerrallaan niin että päätän etten tänään pelaa. En laske pelaamattomia päiviä tai viikkoja muutoin kuin silloin tällöin, yritän täyttää päivät muulla kuin pelaamiseen liittyvillä ajatuksilla. Hypnoosista oli minulle iso apu mutta ei sekään saanut pelaamista täysin kitkettyä vielä pois ja viimeisin repsahdus tuli kolmisen viikkoa sitten. Yritän päästä hypnoosiin vielä uudestaan kun vain on rahaa sitä varten tilillä. Päivä kerrallaan siis!
Tervetuloa Shem!
Kiitos! Tuntuu jo astetta helpommalta kun kirjoitti ajatuksia edes tänne ja sai vähän rohkasevaa palautetta takaisin!
Tosiaan neuvoja tulen varmasti tarvitsemaan ja olenkin jo selaillut ketjuja läpi jonkun verran. Päivä kerrallaan otettava, sepä se suurin neuvo oikeastaan on ollut 
Kohti parempaa huomista vaan 
Kirjoittaminen auttaa kummasti kyllä. Miten pelien suhteen on nyt mennyt?
Sorruin tos vähä pelaamaan mutta nopeasti tajusin tilanteen ja kiinni. Itsepetosta kokoaika kun mieles pyörii vaa pelaaminen ja mukamas voittaminen… mut täst mielentilasta pitää vaan päästä pois ja keksii muuta aktiviteettia vaan, onneks toi muksu antaa ainaki muuta ajateltavaa monesti.
Laita muksu pyörimään mieleen. Pohdi mitä hänestä tulee isompana ja isona. Mieti vaihtoehtoja mitä teet hänen kanssaan tulevana talvena, ensi vuonna, viiden vuoden sisällä, kymmenen… Suunnittele mitä hän tarvii, mistä on hänelle hyötyä. Leiki ajatuksilla missä hänen olisi parasta asua ja miksi. Jos tulee kuningasajatus niin ala pikkuhiljaa toteuttaa sitä. Täytä elämäsi positiivisessa mielessä lapsellasi, ei vain niillä arkipäivien pakollisilla jutuilla, jotka joutuu jokatapauksessa hoitamaan.
Kaikilla peleistä irti pääseminen etenee tietenkin omalla tavallaan, mutta luulen että jotain samaa näissä kaavoissa kuitenkin on. Itse esimerkiksi koen että jokaisen repsahduksen jälkeen on tullut opittua jotain uutta itsestä ja peliriippuvuudesta, siitä miten pelaamiseen ja ongelmaan suhtautuu. Ja repsahdukseksi lasken ne lukuisat kerrat jotka ovat tulleet sen suurimman romahduksen jälkeen. Sen hetken jälkeen kun päätin kertoa vanhemmille ja hakea apua.
Ja niitä repsahduksia tosiaan riittää. Ja nyt vasta olen päässyt sellaiseen olotilaan etten ajattele pelaamista tai pelaamattomuutta sen enempää ja tutkin asiaa jollain tavalla ulkopuolelta. Enkä vieläkään luota siihen että mitenkään pysyvä rauhallinen tila olisi kyseessä vaan olen melko varma että jossain nurkan takana se pelipiru edelleen luuraa ja minun pitää vain olla skarppina että saan sen nirhattua ennen kuin päädyn sokeana rahojani tuhlaamaan.