Niin ne ongelmat vaan aina kärjistyy tähän, pelaamiseen. Ihme että aina sitä löytää jonkun keinon. Eikä se helpota yhtään, pahentaa vaan oloa. Ja sen tietää jo siinä vaiheessa, ennen kun painaa sitä talleta nappia, että ei se auta. Josko nyt taas nöyränä katsoisi peiliin. Varaisi ajan psykologille. Kertoisi taas kerran kaikille, että en selviä tästä yksin.
Nyt on soitettu pankkiin ja laitettu nettiostokielto kortille. Toisen kortin pilkoin saksilla pieniksi palasiksi ja heitin menemään.
Mitenhän sitä oppisi olemaan stressaa matta asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa, vaikka ne asiat omaan elämään vaikuttaisivatkin. Turhaa energian tuhlaamista stressata etukäteen itsensä hengiltä. Voisi ajatella vain, että asiat järjestyvät aina jotenkin.
Oon koittanut viettää aikaa itseni kanssa. Tehdä vähän ajatustyötä ja miettiä mitä mä oikeasti haluan ja minkälainen mä haluan olla. Siis miettiä ihan kunnolla asioita. Tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä. Töissä edelleen huono tilanne, mutta kotona hyvä. Koitan ajatella, että asiat kyllä järjestyy.
Pitkästä aikaa en ole ahdistunut, toi kortin pieneksi silppuaminen oli aika puhdistavaa. Ja se, että nöyrryin ja astuin tavallisten ihmisten pariin ylpeyden tuolitani ja soitin pankkiin ja pyysin estämään nettiostot kortilla.
Pelejä tekee mieli pelata edelleen, mutta toistaiseksi on ollut vaan ohimeneviä kaipauksia. Olen tehnyt pelaamisen sijaan asioita perheen kanssa, lapsista parhaiten huomaa milloin olen läsnä oikeasti.
Palaan varmaan nyt kirjoittelemaan tänne, kun oon vähän taas päässyt balanssiin. Menee muutama päivä kun lueskelen kaikkien kuulumiset.
Miten ihminen muuttuukin kokonaisvaltaisesti pelatessaan. Kaikki muu ympärillä menettää merkityksensä, kun vaan saa pelata. Silloin, kun ei pelaa, miettii miten voisi pelata. Oon monet kerrat ajanut 50 kilometriä kaupunkiin saadakseni paysafe-kortin, sitten oon saattanut laittaa rullat pyörimään jo ajomatkalle kännykkään ja kotiin päästessä rahat jo pelattu. Pelaaminen vaan oli niin pakonomaista.
Nyt on reilu pari viikkoa taas ilman pelejä mennyt. Morkkis on vielä iso ja silloin on helppoa olla pelaamatta, pikkuhiljaa se tunne aina hiipuu niin pieneksi, että pelihimot ottavat vallan. En todella tiedä millä sen hetken saa estettyä. Pelaamista on vaikea tehdä mahdottomaksi, joten jostain sisältä sen pitäisi löytyä…
Kun antaa pikkusormen, se vie koko käden. Lyhyesti kuvattuna, mitä tapahtuu, kun peliriippuvainen aloittaa pelisession. Pitäisi vain saada pidettyä se pikkusormi kurissa. Kaikenlaista vaivaa sitä näkeekin ja esteitä raivaa pelaamaan päästäkseen mutta minkään muun asian takia ei kyllä jaksaisi vaivautua. Itseään saa vain ihmetellä 