Pelaaminen ahdistaa

Hei kaikille,

Olen ongelmapelaaja siinä mielessä, että pelaan liikaa tuloihini nähden. Pelaan myös sillä tavalla, että siitä seuraa ahdistusta ja morkkista.

Olen pelannnut tänä vuonna noin 950 euroa, mikä on aivan liikaa tuloihini nähden. Se on myös liikaa ns. objektiivisesti arvioiden.

Olen tehnyt pelaamisen hallitsemisen eteen monia ratkaisuja. Olen laittanut vuoden kiellot RAY:n, Veikkauksen ja PAF:n sivuille, tehnyt korttipelaamisen melkein mahdottomaksi asettamalla nollarajat korteille RAY:n automaatteihin. Tänään hankin porttikiellon kasinolle, joten en voi sinnekään mennä pelaamaan, jos tarve. Ajattelin myös varmuudeksi hakea porttikieltoa RAY:n saleihin, mikä olisi ns. viimeinen silaus peleihin. Tarvittaessa olen harkinnut nostorajan ottamista käyttöön pankkikortille.

Minulla ei ole mitään himoa pelata ulkomaisilla kasinoilla netissä tms, vaan akilleen kantapää on ollut nämä helpot RAY:n automaatit. Ne ovat koukuttaneet jo monta vuotta, samoin viimeina aikoina erilaiset slotit. Tämä kesä on ollut vaikeaa aikaa - siihen on monia syitä, joihin en tällä palstalla ota kantaa. Oikeastaan koko viime vuosi ollut hankalaa aikaa.

Vuodessa mennyt karkeasti 1500 euroa rahapeleihin. Pelaaminen ei ole ollut kovin tasaista. Kaksi putkea on ollut. Marras-helmikuussa meni noin 450 euroa ja nyt touko-heinäkuussa mennyt noin 500 euroa.

Pelaan aina humalassa tai ainakin pienessä sievässä. Selvin päin en pelaa juuri koskaan. Ja jos pelaan, niin arvostelukyky säilyy kutakuinkin. Tämänpäiväinen episodi, jonka seurauksena pelasin automaatteihin noin 110 euroa oli seurasta humalasta.

En hae sääliä, vaan vertaistukea. Toivottavasti täällä osataan suhtautua peliongelmaan asiallisesti.

Lopuksi, Olen pelannut raha-automaatteja siitä lähtien, kun täytin noin 15 vuotta. Nyt olen 30-vuotias ja arvioin pelanneeni koko elämäni aikana noin 10 000 euroa. Varsinaista pelivelkaa minulla ei ole, mutta muuten velkaa jonkun verran.

Alan kirjoittaa tänne nyt säännöllisesti, toivottavasti joku osaa sanoa jotain mikä antaa voimia tsempata ja olla pelaamatta.

terveisin,

Mies, jota hieman ahdistaa

Jatkan vielä kirjoittamista. Tämä pelaaminen on ollut monta vuotta yksi osa ns. selviytymistä viikosta toiseen. Välillä kun on ollut hyviä hetkiä, niin ei ole paljon tullut pelailtua, silloin tällöin euroa sinne ja tuonne. Sitten välillä näitä ns. hällä väliä kausia, jolloin pelaa monta sataa.

Nyt elämässä monta hyvin vaikeaa asiaa. Minulla monta muutakin asiaa, joiden avulla puran paineita. Liikunta on tärkeää, samoin kavereille avautuminen. Mutta jotenkin tyhjyys ja yksinäisyys välillä kaihertaa sydäntä, mikä saa pelaamaan.

Tekisi mieli välillä vaan käpertyä “jonkun” syliin ja olla vaan. Mutta kun sitä “jotakin” ei ole olemassa, vaan on vain oma itse ja omat ajatukset. Kyllä sitä muilta voi oppia ottaa, mutta jokaisen tulee kantaa oma ristinsä. Siksi ottaa päähän tämä pelaaminen, kun tajuaa, että kyseessä omasta toiminnasta ja omasta vastuusta.

Huomenna on pelaamaton päivä nro 1. Viime kerralla pelaamattomuus kesti 7 päivää, toivottavasti ja vankasti uskon, että nyt päästään pidemmälle.

terv. Edelleenki mies, jota pelaaminen ahdistaa

No niin, ajattelin pitää tällaisen debriefingin täällä nyt klo 14 noustuani. Eilen pelasin 100 euroa ja siinä sivussa aika paljon - yksin.

Viime viikonloppuna meni 40 euroa. Mulla on ollut nyt viimeisen kuukauden aikana se ongelma, että juotuani jonkun verran on alkanut tehdä mieli pelata. Ja ne peliaajatukset aktivoituvat aika nopeasti ja sitten tulee se “hällä väliä” olo.

Hankin itselleni eilen porttikiellon kasinolle, mikä helpottaa varmasti paljon tässä pelaamisen lopettaisessa. Sinne en pääse vuoteen, vaikka mitä yrittäisin. Pelaamiseni tai pikemminkin ongelmapelaamiseni on sijoittunut juuri tuonne kasinollle, siellä tullut vuoden aikana 4-5 yli sadan euron pelikertaa.

Elän mielestäni muuten ihan säntillisesti ja pyrin kohtuullisuuteen. Mutta tuo pelaaminen on sellainen kivi kengässä, joka on pysynyt mukana jo monta vuotta.

Selvennän nyt tähän loppuun vielä omat tavoitteeni pelaamattomuuden suhteen (samanlainen word-tiedosto mulla on koneella, jota tarkastelen aina silloin tällöin).

Tavoitteet:

  • Pelaamattomuus 6.7.2014 alkaen.

  • Alkoholinkäytön vähentäminen nykyisestä noin 14 viikkoannoksen tasosta 0-7 annokseen viikossa.

  • Talouspäiväkirjan jatkaminen, johon kirjaan ylös kaikki tulot ja menot (myös pelaamisesta aihetuvat kustannukset)

  • Talouden tasapaino ja rakentava rahankäyttö. Rahaa voi ja tulee käyttää oman hyvinvoinnin edistämiseksi.

Keinot:

  • Pelaamisen hallinan työkalut, otettu käyttöön 6.7.2014 mennessä: korttimaksamisen esto RAY:n automaatteihin, nettikasinoihin peliestot vuodeksi, peliesto-ohjelma tietokoneelle, porttikielto kasinolle.

  • Omien ajatusten peilaaminen päiväkirjassa ja täällä päihdelinkin sivuilla, erilaisten apumuotojen pohtiminen

  • Muiden aktiviteettien harrastaminen: liikunta, lukeminen, kavereiden tapaaminen, auringonotto, kuvataiteet

t. mies edelleenkin, jota ahdistaa

Tulin taas tänne avautumaan. Kävin ulkona pyörällä ja koitin lukea puistossa kirjaa, ei oikein tullut mitään. Sitten kävin kaupassa ja ostin hedelmiä ja mehua. Nyt taas kotona.

Ahdistava todellisuus on se, että olen pelannnut viimeisten 8 viikon aikana noin 500 euroa. Eli 250 euroa kuussa. Summat ovat todella suuria, joten nyt on pakko viheltää peli poikki jo lopettaa pelaaminen kokonaan. Koko vuonna päästään noin 950 euron pintaan, kuten jo edellisessä viestissä taisin mainita.

Selvin päin ei oikeastaan tee mieli pelata lainkaan. Mutta tuntuu kuitenkin siltä, että ne orastavat peliajatukset aktivoituvat aina, kun olen selvin päin. Ahdistus ja stressi taitavat laukaista aina tuon pelaamisen, ja sitten kun ottaa muutaman niin ajatukset muuttuvat pelaamiselle otolliseksi. Taidanpa siis olla juomatta viikonloppuna, mikä on haaste sinänsä.

Ja lopuksi. Kapakkaan ei kannata lähteä yksin lompakon kanssa, siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää.

t. mies, jota pelaaminen ahdistaa

ps. 6.7.2014 pelaamaton päivä nro 1.

Taas pieni päivitys.

Liityin pelivoimapiirin ja tein itselleni muistutusviestejä sillä tavalla, että nyt tulee kaksi kertaa päivässä tsemppiviesti (aamupäivällä ja iltapäivällä), perjantaisin (illalla) ja lauantaisin (päivällä) lisäksi viestit, joissa koitan tsempata itseäni aidosti mukavaan viikonlopun viettoon. Lisäksi kerran kuussa tulee sellainen viesti, jossa pyydän itseäni arvioimaan kulunutta neljää viikkoa. Näiden omamuistutusviestien lisäksi tulee parin päivän välein pelaamisen hallintaan liittyviä valmiiden viestisarjojen viestejä.

t. mies, jota pelaaminen ahdistaa

Siinä meni pelaamaton päivä nro 2. Päivällä oli aika ahdistunut olo, mutta sitten kuuntelin zen musiikkia kirjastossa ja menin töihin.

Olen hahmotellut tässä mielessäni ajatusta “mustasta pelikesästä”, jossa kuuden viikon sisällä tuli pelattua aivan liikaa. Tähän aikaan kuului myös epäonnistunut pelaamisen hallinnan kausi, jossa kolme viikkoa tuli oltua täysin pelaamatta, mutta sitten taas retkahdin. Nyt kahtena perättäisenä viikonloppuna tuli mentyä baariin ja pelattua, yhteensä 150 euroa noina kertoina.

Viime lauantaisen episodin jälkeen otin käyttöön järeämmät aseet. Hankin porttikiellon kasinolle, joka on ollut se minun akilleen kantapääni. Sinne en pääse vuoteen, vaikka mikä olisi. Ja mitään nettikasinohimoa ei ole, joten kasinot sanana ovat siis vuoteen historiaan.

Pelaamisen hallinnan tueksi olen siis ottanut käyttöön pelivoimapiiripalveun. Tänään kännykkään alkoi jo pompahdella viestejä, jotka pitää toivottavasti pitävät minulla mielessä sen, minkä takia ylipäätänsä haluan lopettaa pelaamisen.

Olen muuten mielestäni kohtuullinen ihminen, mutta tuo pelaaminen on ollut se akilleenkantapää jo monta vuotta. En halua itselleni hankaluuksi, enkä yhtään enempää stressiä ja masennusta. Sen takia on parempi jättää pelaaminen taakse.

Mukavia pelaamattomia hetkiä kaikille ja tsemppiä itse kullekin omien tavoitteidenne kanssa!

Täällä pelaamaton päivä nro 3 vierähtänyt käyntiin. Edelleen vähän masentunut olo, toivottavasti viikonloppuna helpottaa. Veikkaan, että sunnuntaina on jo ihan ok olo.

Mulla on jo ollut pitkään sellainen mielikuva päihde- ja riippuvuusongelmista, että niihin liittyy vahva odotusarvo ja sellainen “kunpa aika rientäisi nopeammin”-ajattelu. Ei osata ehkä elää hetkessä, vaan eletään mielikuvissa “sitten kun”. Alkoholin suhteen mulla ei ole ollut tällaista tunnetta enää vuosiin - otan silloin kun tekee mieli, enkä odota esimerkiksi viikonloppuja sillä mielellä, että pääsee juomaan. Pelaamisen kanssa ei myöskään yleensä ole ollut tällaista meininkiä, mutta totuuden nimessä täytyy myöntää että viime viikkoihin on kuulunut myös sellaista kutkuttavaa odotusta, että pääsee pelaamaan.

Yleensä ne pelihalut aktivoituvat jo päiviä aikaisemmin itse repsahdusta. Viime viikkoina mielihalut ovat liittyneet Helsingin kasinolle ja tiettyihin slotteihin - niistä ovat tulleet ne kaikkein miellyttävimmät mielikuvat. Ja toisaalta näiden pelisessioiden jälkeen kasinolle - jolloin tappiot ovat pyörineet 100-200 euron välillä per pelikerta - on ollut paljon morkkista ja ahdistusta, samalla kun mielessä ovat pyörineet rullat. Juuri tämän takia hankin rohkeasti vapaaehtoisen porttikiellon kasinolle, sillä se on ollut pelaamiseni hallinnan kannalta se kaikkein vaarallisin paikka. Tätä päätöstä kaavailin jo aikaisemmin keväällä, mutta onneksi nyt tajusin tehdä sen. Olen helpottunut ja iloinenkin tästä päätöksestä.

Nyt tavoitteenani on pysyä kokonaan pelaamatta päivä kerrallaan. Samalla jatkan itsestäni huolta pitämistä liikkumalla ja syömällä hyvin.

t. mies, joka on kyllästnyt pelaamisesta johtuvaan pahaan mieleen

Terve ahdistunut mies! Täällä yksi ahdistunut mies lisää, jota pelaaminen ahdistaa myös.

Itsellä tuo pelaaminen on kyllä humalassa sellainen ärsyttävä virike, että olen nyt päättänyt sen alkoholinkäytönkin lopettaa kun talous on nyt vuoden aikana mennyt paljon alaspäin. Itsekin pelaan kolikkoautomaatteja, kasinoihin netissä ja rayn korttimaksun olen laittanut kiinni. Samalla tavalla tulee humalassa pelattua, baari-ilta menee kolikkopelien äärellä. Selvinpäin en yleensä pelaa, tai suurimmat tappiot ovat tulleet kännireissujen seurauksena. Seuraavat viikot sitten syödään makaronia ja vettä. Ei tämä ole oikeata elämää.

Velat ahdistavat. Eihän minullakaan ole tällä hetkellä kuin n. 500€ pikavippejä, jotka saan maksettua ensi kuun opintolainasta. Silti tuntuu tyhmältä ja ahdistavalta kun ilman pelaamista minulla menisi taloudellisesti ihan hyvin ja olisin henkisestikin paremmassa kunnossa. Pienin askelin yritän tästä suosta itseni nyt vääntää ulos. Odotan vain sitä päivää kun saan edes nuo pikavipit maksettua ja “pelkkä” opintolaina maksettavana.

Nyt olen ollut kesän sairaslomalla töistä ahdistuneisuuden vuoksi, joka on jatkunut pidempään ja siihen on muitakin syitä kun pelaaminen. Jos pääsisin ensi kuussa takaisin työelämään niin siitä voisin aloittaa taas säästöjen kerryttämisen tulevaisuutta varten.

Itselleni asetin päivämäärän 7.7.2014, jonka jälkeen pyrin alkoholittomaan elämään ja rahapelien lopetukseen. Tänne kirjoittaminen auttaa melkoisen paljon. Jatka kirjoittamista! Muiden kokemuksia on kiva lukea, vaikka tilanne ei olisikaan kovin kiva.

Täällä lähtenyt pelaamaton päivä nro 4 käyntiin oikein hyvin. Samat rutiinit vapaapäivänä, ensin syömään ja sitten salille. Iltapäivällä kirjastoon tai puistoon istumaan. Tällä viikolla sosiaalisesti aika hiljaista, mutta ei anneta sen häiritä.

Ja terve sinä toinen mies, jota pelaaminen ahdistaa. Kommentoin lyhyesti kirjoittamaasi seuraavaksi:

“Itsellä tuo pelaaminen on kyllä humalassa sellainen ärsyttävä virike, että olen nyt päättänyt sen alkoholinkäytönkin lopettaa kun talous on nyt vuoden aikana mennyt paljon alaspäin. Itsekin pelaan kolikkoautomaatteja, kasinoihin netissä ja rayn korttimaksun olen laittanut kiinni. Samalla tavalla tulee humalassa pelattua, baari-ilta menee kolikkopelien äärellä. Selvinpäin en yleensä pelaa, tai suurimmat tappiot ovat tulleet kännireissujen seurauksena. Seuraavat viikot sitten syödään makaronia ja vettä. Ei tämä ole oikeata elämää.”

Alkoholinkäytön lopettaminen on hyvä ratkaisu, itsekin olen sitä pohtinut. Itse yritän sillä tavalla, että otan kohtuudella (max 3-4 annosta) 1-2 kertaa viikossa ja samalla yritän tutkailla niitä tuntemuksia, joita alkoholinkäyttöön itselläni liittyy. Onko sinulla tullut usein kännäiltyä? Itse olen huomannut sen, että pelihimot aktivoituvat ehkä 6 annoksen jälkeen kunnolla, joten kovin tuhtiin humalaan itseään ei kannata juoda. Se on totta, että ei se kovin kummoista elämää ole, jos pelaamisen takia joutuu syömään makaronikeittoa.

“Velat ahdistavat. Eihän minullakaan ole tällä hetkellä kuin n. 500€ pikavippejä, jotka saan maksettua ensi kuun opintolainasta. Silti tuntuu tyhmältä ja ahdistavalta kun ilman pelaamista minulla menisi taloudellisesti ihan hyvin ja olisin henkisestikin paremmassa kunnossa. Pienin askelin yritän tästä suosta itseni nyt vääntää ulos. Odotan vain sitä päivää kun saan edes nuo pikavipit maksettua ja “pelkkä” opintolaina maksettavana.”

Ota nyt se asenne, ettet velkaannu enempää ns. kevytmielisesti, kuten talousalan termi kuuluu. Maksat sen 500 euroa pois ja sen jälkeen laitat oman taloutesi kuntoon. Itselle on auttanut talouspäiväkirjan pitäminen. Olen kirjannut jo muutaman kuukauden päivittäiset menoni vihkoon ja sitten kuukauden päätteeksi arvioin, missä on menty enemmän tai vähemmän päin mäntyä. Kuukauden tulot ja menot kun laittaa paperille havahtuu kyllä, mihin sitä rahaa oikein kuluu. Jos paljon ryyppää ja pelaa, niin tottakai ne sitten näkyy siellä paperilla, mikä onkin ihan juttu. Talouspäiväkirja on yksi taloudenhallinnan muoto ja siis osa elämänhallintaa.

“Nyt olen ollut kesän sairaslomalla töistä ahdistuneisuuden vuoksi, joka on jatkunut pidempään ja siihen on muitakin syitä kun pelaaminen. Jos pääsisin ensi kuussa takaisin työelämään niin siitä voisin aloittaa taas säästöjen kerryttämisen tulevaisuutta varten.”

Ahdistuneisuus on siinä mielessä ikävä juttu, ettei sille oikein voi kunnolla mitään. Se on sellainen persoonallisuuteen tai luonteenpiirteisiin usein kytkeytyvä jutut - toiset vaan ahdistuu herkemmin kuin toiset. Onko ahdistuneisuutesi miten lamaannuttavaa? Kykenetkö toimimaan yleisesti arjessasi? Onko ahdistuneisuus ns. yleistä eli sillä ei ole varsinaista syytä, vai kytkeytyykö se sosiaalisiin tai muihin spesifeihin tilanteisiin?

Saikulla oleminen on ihan hyvä idea, mutta kannustan sinua - kuten itsekin toivot - palaamaan mahdollisimmin pian työelämään. Tämä on tärkeää ei paitsi taloudellisista syistä, myös yleisen hyvinvointisi ja elämäsi kannalta. Onko sinulla muuten mitään hoitosuhdetta? Syötkö lääkkeitä tai käytkö tapaamassa terapeuttia? Onko ahdistuneisuus ollut mukanasi jo pitkään? Pelaamisesta voi vielä todeta, että sen voi nähdä inhimilliseti arvioiden ymmärrettävänä tapana käsitellä ahdistusta - jokainen meistä pyrkii parhaansa mukaan kestämään elämää ja sen pyörteitä. Tärkeää on, että katkaisee pelikierteen ennen kuin ahdistuksenhallinnasta muodostuu varsinainen riippuvuussairaus. Eli koitetaan molemmat keksiä rakentavampia tapoja hallita ahdistusta kuin ryyppääminen ja pelaaminen.

“Itselleni asetin päivämäärän 7.7.2014, jonka jälkeen pyrin alkoholittomaan elämään ja rahapelien lopetukseen. Tänne kirjoittaminen auttaa melkoisen paljon. Jatka kirjoittamista! Muiden kokemuksia on kiva lukea, vaikka tilanne ei olisikaan kovin kiva”

Tuo päivämäärän asettaminen on hyvä juttu. Ota se asenne, ettet tänään pelaa tai juo. Tärkeintä on se, että aidosti pyrkii joka päivä elämään täysillä ja opettelee kiinnostumaan muista asioista. Pikku hiljaa ne peliajatukset väistyvät ja alkaa syntyä muita ajatuksia ja kiinnostuksenkohteita. Prosessi ei tietenkään ole nopea eikä helppo, mutta mitä pidemmälle elämä menee eteenpäin, sen helpommaksi tämäkin varmaan muuttuu. Tsemppiä!

t. mies, jolle pelaaminne on ollut riippakivi kengässä monta vuotta

Jäi vaivaamaan tuo “kuvitelmasi käpertyä jonkun syliin ja olla vaan”, anteeks kun mun täytyy palauttaa sut maan pinnalle, mut tollasta ei oo kuin saduissa ! :frowning:

Kiitoksia pitkästä vastauksesta! Ahdistukseen olen saanut apua ja lääkkeitä syön, terapian pitäisi alkaa parin kuukauden päästä. Tuo omalääkitys alkoholin kanssa on vaan vähän vinksauttanut tätä maailmankatsomustani niin en ole varmasti saanut täyttä tehoa tuosta lääkkeestä jota olen kohta pari kuukautta käyttänyt. Tyhmäähän se on ollut huijata itseään, mutta ihmisen mieli on heikko. Minulla diagnosoitiin siis jonkin asteinen sos. tilanteiden pelko ja siihen liittyvä määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. Aikaisemmin pystyin toimimaan arjessa paljon paremmin eikä ahdistanut olla ihmisten ilmoilla. Nyt kynnys kaikkeen on noussut kun olen vähän töpeksinyt tämän paranemisen suhteen ja ollut vaan kotona pelaamassa tietokonetta ja välillä vetänyt kännit. Apua hain siis pari kuukautta sitten kun töissä (sosiaalinen ympäristö, asiakaspalvelua jne.) alkoi ahdistamaan pirusti ja mielessä töiden jälkeen pyöri vaan rekan alle hyppääminen tai muuten itsensä pois päiviltä laittaminen. Tajusin että en aio itseäni sen takia tappaa. Monta asiaa kyllä liittyivät ahdistukseeni (pelaaminen, rahatilanne, alkoholi, tupakka, ihmissuhteet, itsetunto-ongelmat) mutta se kaikki paha olo sai kliimaksin siellä töissä.

Tänään oli jokseenkin jo ihan mukava päivä kun sain vähän siivottua ja pyykkiä pestyä. Noh, tupakointi jatkuu mutta enpähän ole pelannut tai juonut alkoholia. Ateriatkin valmistin tänään terveellisesti kuten minulla aikaisemmin oli tapana. Minäkin tykkään käydä salilla ja lenkillä, nyt en ole vain jaksanut pariin kuukauteen tehdä mitään jonka vuoksi painokin on noussut hieman. Se on kyllä hyvä fiilis kun lenkin tai salin jälkeen tulee kotiin!

Tuo suunnitelmien teko auttaa antamaan hieman perspektiiviä että missä ollaan oikeasti menossa. Tein itselleni pienehkön liikuntasuunnitelman ja kirjasin pieniä kotiaskareita joita aion tässä viikon mittaan tehdä, baby steps mutta tästä se lähtee.

Kyllähän tuo rahattomuus vielä tuppaa tuolla takaraivossa kolkuttelemaan, mutta pienellä itsepuhelulla tupakalla käydessäni sain sitäkin asiaa rauhoitettua mielessäni. Ajatuksia oli esim. “Tämä on nyt tilanne ja se ei muuksi muutu, rahat menivät eikä niitä enää takaisin saa” ja “Kyllä asiat tästä pikkuhiljaa korjaantuvat kunhan nyt annan itselleni armoa ja elän päivä kerrallaan”. Eniten pelottaa vanhemmille velkojen paljastuminen, heiltä kun olen paljon rahaa saanut ja ovat muutenkin tarkkoja jokaisesta eurosta, mikä on ihan hyvä juttu, minä vaan olen tuhonnut suhteeni rahaan ja ne ovat vain pelimerkkejä.

Kerroit kokevasi yksinäisyyttä joka on yksi syy pelaamiseesi. Itsellä vähän samoista syistä lähdin aina pelaamaan. Kotona oli tylsää niin “yhelle bisselle” taka-ajatuksena pelikoneen valloitus. Sitten alkoa kuluikin runsaasti ja ray otti heikolta mieheltä rahat. En halua kannustaa sinua mihinkään hihhulitoimintaan jos et siitä ole kiinnostunut, mutta kannattaa toki lukea itsetutkiskelusta ja jonkinlaisesta spiritualismista omassa elämässä. Yksinäisyys on inhottava tunne, sitä minäkin tunnen. En siis ole yksin mutta tunnen itseni yksinäiseksi, minun on todella vaikea kiintyä keneenkään tai olla jonkun kanssa samalla aaltopituudella. Pelkään hylätyksi tulemista. Siksi olenkin opetellut olemaan itseni kanssa, ja tavoitteena olisi pikkuhiljaa korjata suhdetta omaan itseeni mielikuvaharjoittelulla ja positiivisella itsepuhelulla. Loppupeleissä olen tässä elämässä yksin ja jos joku tätä elämää minun kanssa haluaa kulkea, se on ok. Mutta en tarvitse elämääni ketään tekemään minut onnelliseksi.

Hei
Kirjoituksesi on mielenkiintoista luettavaa, mutta älä kehota ketään sotkeutumaan mihinkään spiritualismiin :imp:

En kehotakkaan :slight_smile: Se nyt vaan on sellaista omaa henkistä valmennusta ilman mitään “käännyttämisaikeita”. Kannattaa lukea vaikka Anthony de mellon kirja Awareness. Se on neutraaleista neutraaleinta psykoterapiaa.

Täällä pelaamaton päivä nro 5 lopuillaan, vielä pari tuntia töissä ja sitten kotio. Pelaamista en ole miettinyt lainkaan, vaan ihan normisti elelty. Huominen menee ilta töissä, lauantai toivottavasti hyvä sää niin voi ulkoilla, kun vapaata. Kirjoittelen seuraavan kerran sunnuntaina, joten siihen asti näkemiin.

T. Mies, jota pelaaminen tympii

En jaksanut odottaa huomiseen, vaan ajattelin nyt hieman taas naputella.

Tänään pelaamaton päivä nro 7. Eli tasan viikko pelitöntä aikaa takana. Pelihimoja ei ole ollut, enkä ole ajatellut pelaamista. Viime viikonloppua en enää muistele eikä masennusta ole.

Huomenna alkaa viikko nro 2. Pelivoimapiiripalvelu on ollut päällä nyt 6 päivää. Ihan ok toiminut, joka päivä saanut muistutusta ja kannustusviestejä. Nyt vaan pelaamatta joka päivä ja nautitaan elämästä tavallisesti.

Hyvää viikonloppua!

t. mies, jota pelaaminen ja pelaamisen jälkeiset morkkikset kyllästyttää

Täällä taas hieman kirjoitellaan. Pelaamaton päivä nro 8 lähtenyt käyntiin väsyeissä merkeissä. Viikonloppu mennyt ihan ok, tosin ensi viikko vielä lomaa, niin ei tässä kummempaa. Tiistaina palkkapäivä ja saa maksettua vuokran, sitten tiukalla budjettikurilla loppukuu.

Pelejä en ole miettinyt. Reilu viikko sitten olin pelaamassa ja hävisin 100 euroa. Oli pahat morkkikset, vaikka ne nyt on jo unohtunutkin, en aio palata siihen maailmaan enää. Pelaamaton elämä vaatii hetkessä elämistä ja “sitten kun” ajattelun hylkäämistä. Välillä on tylsää, mitä sitten. Sitten vaikka nukkuu koko päivän, ei se maailma siihen ympäriltä mihinkään muutu.

Ensi viikko menee taas hujauksessa. Toivottavasti paljon jaksaa liikkua, niin enemmän taas tsemppiä töihin.

Joo, ei minulla muuta. Tsemppiä itse kullekin pelaamattomuuden tielle: matka on kenties kivinen ja mutkainen, mutta palkitsee varmasti!

Heippa vaan,

Siinä vierähti ensimmäinen pelaamaton viikko ja nyt ollaan jo menossa toista pelitöntä viikkoa. Tänään siis pelaamaton päivä nro 9.

Pelaaminen ei ole juuri pyörinyt mielessä, tosin viime yönä näin unen, jossa pelasin jotain RAY:n kolikkopeliä. Se oli joku kuvitteellinen monipeli, pelasin jotain pokeria ja sitten jotain villin lännen tyylistä peliä. Voitin ison määrän kolikoita, jotka putosivat suoraan sellaiseen “onnenlampeen”. Muuta en muista unesta, mutta sellainen mielikuva jäi siitä unesta, että se pelaaminen oli vain joku sivujuoni jostain laajemmasta kuviosta. Tiedä häntä, mitään tuntoja ei herättyäni oikeastaan jäänyt unesta. Väsymys painaa ja päätin lähteä syömään ja kuntosalille. Toivottaasti iltapäivää kohden piristyy, ainakaan tämä kahvi ei vielä vaikuta mihinkään.

Rahapelaamisessa ja siihen liittyvissä ongelmissa ei aina ole kyse rahasta. Itsellä ei ole ollut mitään patologista tai sairaalloista rahapelaamista, jossa menee palkka yhdessä yössä. Rahaa on yleensä ollut pelata, mutta varaa ei niinkään. Toki rahapelaamiseen liittyy aina se taloudellinen puolikin, sitä en kiistä. Kyllä minullakin oikein humalaisena katoaa rahan arvo mielestä, siksi siis saattanut mennä se 200 euroa kasinoiltana. Pelihaitat omalla kohdalla ovat olleet kuitenkin ennen kaikkea mielialaan ja omanarvon tuntoon liittyviä. Pelaaminen ja samalla kännien vetäminen yksin baarissa tai kasinolla ovat olleet haitallinen tapa “rentoutua” ja nollata viikon varrella sattuneet tapahtumat ja murheet.

Vasta viime aikoina olen kunnolla alkanut kyseenalaistaa tämän toimintamallin ja sen “rakentavuuden” osana yleistä elämänhallintaa. Uskon ns. hyvään kehään ja siihen, että hyvät yksittäiset valinnat parantavat elämänlaatua ja -hallintaa pidemmällä tähtäimellä. On siis järkevämpää rakentaa kunnon perustukset elämälle joskus tylsienkin ja kuluttavien tapojen ja toimintamallien varaan, kuin perustaa elämän hallinta uhkaavasti huojuvan korttitalon varaan.

Vaikka koen elämänhallintani olevan yleisesti ottaen kohtalaisella pohjalla, huomaan itsessäni riippuvaisia piirteitä ja taipumuksen pakko-oireiseen toimintaan. Huomaan myös aika hyvin tiettyjen ajatustapojen ja -mallien vaikuttavan elämääni vahvasti, ja niistä irtaantuminen on vaikeaa.

Tämän viestin lopuksi heitän pari ajatusta riippuvuuksista ja ns. skeemojen aktivoitumisesta pelihimon kohdalla.

Jokainen meistä liittää pelaamiseen erilaisia asioita, ja usein pelaamishalut ja pelaamiseen liittyvät tunteet ja ajatukset tuntuvat lähtevän liikkeelle ns. tyhjästä. Skeemalla tarkoitetaan yleisesti ottaen johonkin ideaan tai objektiin liittyvää mentaalista rakennetta tai mallia. Kun puhutaan rahapelaamisesta, voidaan ajatella olevan useita rinnakkaisia ja päällekkäisiä skeemoja. Rahapelaaminen sisältää usein skeemoja niin voittamisesta, peliautomaattien toiminnasta, rahojen tunnusta käsissä, kolikoista, seteleistä, raha-automaattiyhdistyksestä jne. Yksittäinen skeema, kuten peliautomaatti synnyttää jokaisella erilaisia ajatuksia ja tunteita, riippuen siitä kuinka käsitämme ja rakennamma subjektiivisessa kokemusmaailmassammet nämä mentaaliset mallit Peliautomaatti voi siis synnyttää toisessa himoa pelata, kun taas toinen ei liitä siihen mitään ajatuksia.

Tämä ei vielä riitä analyysin tasoksi, kun puhutaan skeemoista ja niiden aktivoitumisesta. On hyvä mennä syvemmälle, symboli- ja merkitystasolle. Hyvänä yksittäisenä symbolina voidaan nostaa esiin kolme kirjainta RAY. Niistä yksittäiset kirjaimet eivät vielä synnytä merkityksiä, mutta kun laitamme kirjaimet R, A, ja Y peräkkäin, syntyy sana RAY, joka tarkoittaa Suomessa ensisijaisesti raha-automaattiyhdistystä. Kun vastaavasti mietitään RAY:n logoa, siinä on monia tuttuja elementtejä, kuten suomalaisille tutut värit sininen ja valkoinen sekä pelikorttimerkki “risti”. Nämä yksittäiset elementit eivät myöskään itsessään muodosta logoa, vaan rakentuvat vasta, kun ne ovat suhteessa toisiinsa oikeassa järjestyksessä.

Nyt tulee mielestäni tärkein yksittäinen ajatus, jota voidaan kysyä jokaiselta pelaajalta. Millaisia skeemoja sinulla kytkeytyy rahapelaamiseen ja toisaalta, millaisia nämä skeemat ovat itsessään rakenteeltaan? Nostan esiin omalta kohdaltani esimerkin. Kun olen mennyt kasinolle, olen yleensä tilannut tsekkiläisen oluen sitruunalla tai limellä. Kun sitten ei peli-iltana maistelen olutta sitruunalla tai limellä, yhtäkkiä minut valtaa himo pelata. Olisiko mahdollista, että tämä olut sitruunalla olisi osa mielessäni rakentuvaa mallia rahapelaamisesta? Olisiko pelihimo aktivoitunut esimerkiksi juodessani vaikkapa lonkeroa?

Sen sijaan, että pidättäytyisi pelaamasta ja pohtisi pelkästään pelaamiseen syitä, olisi hyvä tarkastella pelaamiseen liittyviä skeemoja symboli- ja merkitystasolla. Jos on oppinut juomaan kasinopelaamisen yhteydessä olutta limellä, pelaamista lopettaessa olisi hyvä rakentaa samalla uudenlainen suhde niin juomiseen, kuin vaikkapa limeen tai sitruunaan.
Tällainen ajatustapa on ollut itselleni merkittävässä asemassa tehdessäni havaintoja omaan pelaamiseeni ja peliajatuksiin liittyen. Joskus kun huomaan peliajatuksieni aktivoituvan pyrin löytämään syyn välittömästi. Se saattaa olla yksittäinen sana tekstissä tai tuoksu, joka aktivoi pelaamiseen liittyvät ajatukset. Esimerkiksi lukiessani tekstiä, jossa sanotaan “ja miehet kulkivat kaivoksen ohi kantaen hakkuja ja dynamiittipötköjä”, saattaa mieleeni juolahtaa kultajaska-automaatti ja rahapelaaminen. Kun tajuan, että sanat “hakku” ja “dynamiittipötkö” aktivoivat peliajatuksen, voin paljon tyynemmin suhtautua tähän peliskeeman aktivoitumiseen. Samalla voin irrottautua siitä ja maadoittaa itseni ajattelemalla, ettei näillä miehillä ja hakuilla ole mitään tekemistä RAY:n peliautomaattiin nimeltä kultajaska.

t. mies, joka on väsynyt mutta kyllästynyt pelaamiseen

Jopas tulee tarinaa :smiley: Ei sinulta aininkaan pohdintaa puutu tässä pelamattomuuden ymmärtämisessä. Omalla kohdalla en kyllä noin syvälle omaan mieleeni ole uskaltanut sukeltaa että pohtisin yksittäisiä sanoja teksteissä että voisivatko ne aktivoida pelaamistani.

Samoin sitäkään että jos tilaan baarissa Tsekkiläista IVA olutta että laukaiseeko se pelihimoa niin ennemminkin omalla kohdalla viinan juontihimoa kylläkin mutta että pelaamis himoa niin on kyllä jo mielenkiintoiset asiayhteydet kyseessä.

Mielestäni uhkapelaaminen on vaan helvetin typerää toimintaa yrittää hukuttaa jotakin omaa heikkoutta, kun ei uhkapelaa se avaa mahdollisuuksia kestää elämän normaaleja vastoinkäymisiä koska rahallista ongelmaa ei enään ole.

Tsemppiä muuten toiseen viikkoosi, jatka samaan malliin.

Hehee, joo vähän syvälle mentiin taas analyysissa. :slight_smile: pelaaminen on kyllä helvetin tyhmää, kuten sanoit. Mutta parasta on se, kun ei oikeesti tarvitse pelata - se on ihan oma valinta.

Kiitoksia vastauksestasi ja tsemppiä!

mies, joka lähtee nyt salille