Pelaamalla kuiville (niin varmaan)

Hei kaikille,

Olen lukenut tätä palstaa jo useamman vuoden enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Monta kertaa on ollut aikeissa kirjoittaa, muutaman kerran jopa klikannut uuden otsikon auki menemättä kuitenkaan sen pidemmälle. Nyt on kuitenkin vihdoin oman avautumisen aika.

Olen siis noin kolmekymppinen peliongelmainen mies, joka on aloittanut “uransa” jo varhain markka-aikoina pelikoneilla sekä Veikkauksen eri peleillä. Niihin aikoihin ei kyselty iän tai papereiden perään, ja kun alettiin kyselemään, olin jo siirtynyt “väkevimpiin” peleihin. Väkevimmillä tarkoitan totta kai internetin vallankumousta, ja sen tuomaa mahdollisuutta syytää rahaa bittiavaruuteen 24 tuntia vuorokaudessa, viikon ja vuoden jokaisena päivänä. Alussa tämä totta kai tuntui jännittävältä ja hienolta, koukussa siis oltiin heti.

Summat pysyivät alussa pieninä, tai no nyt tuntuu siltä, mutta silloin muutaman kymmenen tai jopa sadan euron pelisessiotappiot tuntuivat todella suurilta ja omaa tyhmyyttä soimasi pitkään. Tänä päivänä tuota omaa tyhmyyttä sadattelee edelleen, summiin vaan on tullut muutama nolla perään. 500-5000 euroa kolmessa tai neljässä tunnissa tuntuu siinä hetkessä vaan numeroilta, jälkeenpäin morkkis on kauhea. Kymmenet pikavippifirmat ja lainasivustot mahdollistavat helpon, nopean rahan saamisen vain minuuteissa. Pitäähän ne hävityt rahat voittaa takaisin, mielellään mahdollisimman nopeasti. Näin on käynytkin muutaman kerran. Turha edes sanoa, tiedätte varsin hyvin että nekin on kuitenkin pelattu takaisin korkojen kera.

En edes halua ajatella miten paljon rahaa on mennyt peleihin, se on täysin turhaa. Niitä ei sieltä takaisin ongita. Mutta summa jota joudun miettimään, on hieman yli 50 000 euroa. Sen verran nimittäin on tällä hetkellä vippejä ja kulutusluottoja. Siihen päälle vielä asuntolainaa noin 100 000 euron verran. Säännölliset palkkatulot ovat juuri loppuneet, eli työttömyystukien varassa mennään tällä hetkellä. Ei tarvitse olla matemaattinen nero todetakseen, että dominopalikat eivät pitkään pysy pystyssä.

Tästä kaikesta huolimatta olen aina ollut positiivinen luonne, myönteisyys ja iloisuus toki ovat välillä olleet pahastikin koetuksella ja hakusessa. Ongelmani onkin tällä hetkellä finanssipuolen ohella se, että kuvittelen edelleen voivani sinnitellä ja voittaa rahaa pelaamalla. Täysin absurdia, koska juuri tuossa ylempänä itse kirjoitin että “niitä ei sieltä takaisin ongita”. Mutta se ei peliongelmaisen päähän näytä menevän millään, vaikka kuinka monta kertaa se on kantapään kautta koettu. Ehkä tämä kirjoitus on uusi askel minulle.

Toivotan kaikille teille peliongelman kanssa kamppaileville paljon voimia ja aurinkoista syksyä! Se aurinko nimittäin kyllä vielä paistaa pelimaailman sekavaan risukasaan.

Hyvä kun aloitit kirjoittamaan tänne, se jäsentää asioita siinä pelisumussa mitä on ja mitä on kokenut, On jotenkin helpottavaa huomata vaikkei pahaa toisille toivokkaan ettei ole yksin tämän ongelman kanssa. Tuo rahan arvon hämärtyminen peleissä on varmaan yleistä meille kaikille, ei tunnu vielä pelatessa niin pahalta kun on hävinnyt tuhansia se tulee vasta jälkeen päin esimerkiksi minulla seuraava aamu on erittäin vaikea ja toivoton. Sen jälkeen tulee tarve hoitaa asioita kuntoon milläs muulla kuin velkarahalla. Kulissikin pitäisi pitää pystyssä sekin ahdistaa kun tietää mikä todellinen tilanne on. Mutta on toki toivoakin sen ei vaan pitäisi suuntautua siihen että aikoo voittaa pelaamalla rahansa takaisin, tosin sekin voi jossain määrissä onnistua mutta jatko ei vaan rahat tulee seuraavan voiton toivossa pelattua takaisin uuden rahan kera. Näin kävi minullekin kun voitin kesällä 40K nyt velkaa on paljon enemmän, omaisuuden myynnin jälkeen velkaa minullakin on tuo 150K josta pelivelkaa 50K.
On tosiaan tärkeää pitää toivoa yllä muttei väärään asiaan. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Moi,

Toivoa totta kai on, ja kuten sanoit se pitää vaan kanavoida oikeaan suuntaan eikä siihen toivoon että “iso voitto osuisi kohdalle”. Sinulla näyttäisi olevan jo hyvä alku pelaamattomuuden kanssa, loistava homma! Tulee hyvä fiilis jo pelkästään siitä ajatuksesta, että yksi ihminen vähemmän on rahoittamassa Maltan jo ennestään paksuja tilejä. (Edit: Katsoinkin ilmeisesti väärin tuosta laskurista pelaamattomuutesi pituuden. No, jokainen päivä ilman pelejä on kuitenkin parempi päivä!) Itse olen vielä sen verran alkuvaiheessa tämän oikeasti lopettamisen kanssa, että pelaan edelleen. Pitkähkön peliuran muutamana viimeisimpänä vuotena kuitenkin on alkanut pikkuhiljaa itämään se ajatuksen siemen, että tälle on saatava täysi stoppi. Panoksien rajoittamiset, pelitilien jäädytykset yms. on kaikki kokeiltu. Ne toimivat jonkin aikaa, kunnes naksahtaa. Silloin mennäänkin sitten yleensä lujaa niiden “maltillisten” vaiheidenkin edestä. Ongelmapelaajalle ei ole kultaista keskitietä. Tämän viikonlopun useamman tuhannen maksaneesta kierteestä huolimatta olen hyvillä mielin siitä, että nyt minulla on kuitenkin se tunne että haluan oikeasti lopettaa kokonaan uhkapelaamisen. Aikasemmin se on ollut vain itsellensä valehtelua, toivottavasti tästä lähtee ryhtiliike. Vaikka aionkin vielä pelata ainakin tänään. Aika ristiriitaisia nuo edelliset lauseet, kyllä se pelipiru supattaa edelleen korvaan liian lujaa. Mutta aion voittaa sen!

Tsemppiä sinulle pelit poikki ja kaikille muillekin!

Miksi ihmeessä aiot “pelata vielä tänään”?

Hyvä kysymys. Tämä sairaus vaan on näköjään sellainen, että en vaan pysty noin vaan laittamaan stoppia pelaamiselle. Minä, jolla muuten on tahdonvoimaa ja joka pystyy pitämään päänsä, paitsi tässä asiassa. Sairaus nimeltä peliriippuvuus on minua vahvempi, valitettavasti. Ainakin vielä. Yritän ottaa askeleita oikeaan suuntaan, ensi viikolla on tarkoitus mennä juttelemaan asiasta ammatti-ihmisen kanssa. Otan mielelläni myös kaikki vinkit vastaan täällä, mitä vain voi mieleen tulla. Rehellisesti siis on sanottava, että en ole kuskin paikalla tässä asiassa. Olen erittäin huono hakemaan tai pyytämään apua, aina on menty asenteella että purraan hammasta yhteen ja mennään vaikeuksien läpi vaikka väkisin, omin voimin. Peliriippuvuuden edessä minun vain on pakko nostaa kädet pystyyn. Tätä taistelua en yksin näytä voittavan.

Tsemppiä myös sinulle Laura!

Morjesta vaan Re-raise ja kaikki muutkin. En viitsinyt avata omaa osiota, mutta toivottavasti ei haittaa että kirjoittelen tänne itsekin. Hämmentävän samanlainen tarina oli sinulla kuin itsellänikin. Lyhyesti ja ytimekkäästi, reilu 30-vuotias mies itsekin ja peliriippuvainen ollut varmasti jostain 10-vuotiaasta asti. Omalla kohdallani ihan klassiset pelikoneet on se eniten riippuvuutta aiheuttava asia, vaikka toki netissä isoimmat rahat menneetkin. Joka kerta ihan viattomasta “parin euron” pelailusta on pelikierre valmis, mitä lähdetään sitten jatkamaan netin puolelle, jotta saisi omat takaisin.

Varmaan viimeiset 10 vuotta olen yrittänyt päästä irti peleistä, siinä onnistumatta. Viimeisen vuoden pelannut taas rankemmin ja alkuvuodesta tuli sitä varten otettua Norwegianin laina ja toki luottokortti tappiin. Lyhentelin tuota lainaa joka kuukausi ja maksoin luottokorttia aina välistä ja sitten taas otin sen täyteen. Vuoden rahoista varmasti joku 70% on mennyt taas peleihin. Loppuvuodesta tosin tuli voittoputki ja maksoin lainan pois ja luottokortin nollille. Kyllähän sen tyhmempikin ymmärtää, että miten tulee toki käymään, kun pelaamista ei lopeta ja sitten voittoputki tyrehtyi ja yhdessä päivässä oli taas luottokortin raja vastassa. Siihen seuraavana päivänä juuri tullut tili tyhjäksi ja eikun uusi luottohakemus Norwegianilta, jotta pystyisi edes kuukauden elämään. Sieltä tietysti ilomielin myönsivät minulle 5000 euron lainan ja pelihimoisen mielihän ei mitään järkeviä ratkaisuja tee. Pyörittelin siinä mielessäni, että lyön vedonlyönnissä 2 kertoimella 2500 euroa ja maksan lainan heti pois ja lopetan pelaamisen, mikäli ei osu. No eihän se tietenkään osunut, kuten varmasti jokainen tietää. “Hauskintahan” tässä on se, että en minä mitään korkoehtoja tai muita katsonut, kun piti vain saada rahaa pelaamiseen. Sen tiedän, että viidelle vuodelle tuon lainan otin, joten sitä sitten takaisin maksamaan. Tässä vaiheessa jotain varmasti kiinnostaa tietää, että mitä jäljelle jääneelle 2500 eurolle tapahtui. Ihme kyllä en pelannut sitä sukkana takaisin, vaan maksoin Visaa hieman pois, vuokrat ja laskut ym. ja jätin loput loppukuulle. Pelaamatta pysyin 7 päivää, kunnes ajattelin ihan vain parilla eurolla pelailla. Tämä pari euroa taisi olla sitten parin sadan euron luokkaa, mutta omassa mittakaavassani jopa yllättävän vähällä pääsin.

Tuo itsensä kusettaminen on kyllä aivan taitolaji. En edes muista, millä sain itseni lähtemään pelaamaan, mutta kerta toisensa jälkeen sitä saa itsensä vakuuteltua. Oikeastikin hävettää mennä nykyiseen Pelaamoon tai markettien pelikoneille, kun totta kai ihmiset siellä minut tunnistaa. Tunnistan toki itsekin kaupungin pelihimoiset, kun samat tyypithän niissä päivästä toiseen pyörii. Pakkohan sitä on yrittää vielä kerran päästä näistä pelikoneista irti. Tänään oli palkkapäiväkin, joten maksoin samalla 600 euroa luottokorttia pois. Rahan laittaminen tuohon luottokorttivelan lyhentämiseen ei edes harmittanut, vaan tuntui lähinnä hyvältä lyhentää lainaa. Enemmän ahdistaa se Norwegianin laina, jonka maksaminen alkaa ensi kuussa. Tavoitteet loppu- ja ensi vuodelle on se, että maksan aina kuun alussa hyvän summan pois ja kuun lopussa jäljelle jäävät pennoset.

Eihän se mielialaa kovin hyväksi nosta, kun miettii, että muut ostelee asuntoja ja perustaa perheitä ja itsellä on velkaa, vuokrayksiö, ei autoa tai mitään. Vaatteitakin ostin varmaan viimeksi joku vuosi sitten. Kaupassakin miettii, että raaskiiko ostaa jotain 6 euron juustoa, mutta pelatessahan tuo 6 euroa on mitätön panos. Jottei nyt mene liikaa synkistelyksi, niin aina on toivoa paremmasta ja jos tämän pelihimon selättää, niin enemmän elämässä olisi päiviä (todennäköisesti :wink: ) tarjolla ilman pelejä kuin niitä on eletty pelaamalla.

Ai niin, jos nyt en tänään jostain syystä ratkea pelaamaan, niin kolmas päivä ilman pelejä täyteen.

Kirjataan nyt loppuun vielä velkatilanne, niin voin sen kehittymistä aina täältä seurata:
Luottokortti about 1420e (oli 3000)
Norwegian 5000

En oikeastaan tiedä miksi tänne tulin kirjoittelemaan, kun mielessä ei mitään erityistä pyöri. Hieman tekemisen puutetta vain, joten tämä on hyvä paikka kirjoitella sitä sun tätä.

Viikonloppu on tässä mennyt mukavissa merkeissä, eli pelikoneisiin en ole koskenut. Tänään on tulossa kuudes päivä ilman pelaamista ja viime kerrallahan minä kestin seitsemän päivää, joten nyt olisi mahdollista parantaa “ennätystä”. Suunnitelmissa ollutta paistinpannua en ostanut, koska en jaksanut kävellä Prismalle asti, mutta muuten tuli käytyä keskustassa ja ostettua juustoa ja makkaraa torimyyjäisistä :slight_smile: Tämän lisäksi hemmottelin itseäni käymällä uimahallissa. Pelikoneita tuli tietysti nähtyä kaupungilla ja kyllähän se itsensä pelaamaan houkuttelu alkoi taas päässä pyörimään, mutta hienosti maltoin mieleni.

Normaalille ihmiselle se kuulostaa tietysti täysin käsittämättömältä, että miten niistä ei voi pysyä erossa, mutta jos pelikoneet ovat olleet viimeiset 20 vuotta tärkein asia elämässä (kuulostaa säälittävältä, mutta tottahan se on) niin ei se ole aivan niin simppeliä niistä luopua. Nytkin haaveilin miten ostaisin kupin kahvia, pelaisin pelikonetta ja bonuspelien tullessa laittaisin nuuskan huuleen :smiley: Tällaisia opeteltuja ajanviettotapoja on vain niin paljon, liittyen pelaamiseen. Yksi asia mistä en ole ylpeä on se, että tämän vuoden aikana olen opetellut pelaamaan ja juomaan itseni humalaan. Siis mennä johonkin paikalliseen pubiin, ostaa olutta ja “voittaa” tuoppirahoja takaisin. Aikaisemmin pelasin aina selvinpäin ja baarissa käydessä pelit eivät pyörineet juurikaan mielessä (no okei, joskus saatoin hieman pelata jotain Blackjackia). Itselläni ei ole alkoholiongelmaa ja toivottavasti ei tulekaan, mutta kyllähän se hieman pelottaa, että jos käy kaljalla, niin sortuuko sitten pelaamaan, kun itsekuri ei muutenkaan ole ollut kovin hyvä ja humalassa tunnetusti se ihmisillä vielä laskee…Kävin tosin lauantaina ystävääni katsomassa lyhyen aikaa baarissa ja join siellä yhden oluen, enkä mennyt sen jälkeen pelaamaan, joten kai se mahdollista on, kunhan yrittää pitää tuon asian tiukasti mielessä.

No kaiken kaikkiaan siis hyvä viikonloppu ollut itseni kanssa ja taistelu kohti normaalia elämää jatkuu.

Tämä humalapelailu on itselle nykyään se pahin rasti. Homma menee lähes aina samalla kaavalla. Baarissa pelailee koneisiin jonkun kympin ja ne hävinneenä palailee nousuhumalassa sitten pelikipinän saaneena kotiin. Sitten saattaakin olla täysi katastrofi tiedossa, kun alkoholi luo hälläväliä asenteen. K9 webprodection löytyy koneelta, mutta aika monta casinoa se päästää läpi. Aina toki pyytää seuraavana päivänä casinoa sulkemaan tilin pois.

Tuplat.

Moi!

Pelihistoriasi on kuin omasta elämästäni. Päättelen nimimerkistäsi, että pelit, joihin lahjoitat eniten rahaa on juurikin nettipokeri?

Oletko ollut nyt pelailematta ja miten menee noin muuten? Vaikutat järkevältä ihmiseltä tekstiesi perusteella. Oletko puhunut tästä ongelmastasi vielä kenellekään? Ongelmasta puhuminen on ensimmäinen askel tervehtymiseen. Tiedostat itsekin, että olet pelannut liikaa. Sinun olisi ensiarvoisen tärkeää jättää pelit kokonaan! Kuinka meinaat selviytyä 50K korkeakorkoisista lainoista, varsinkin kun siinä rinnalla kulkee vielä 100K asuntolaina ja sanoit, että jäit hiljattain työttömäksi? Ymmärräthän, että peleistä sinä et saa tuota pelattua rahaa takaisin? Ikinä.

Järkevintä olisi nyt mahdollisuuksien mukaan maksaa pienimmät vipit pois, ennen kuin ne siirtyvät peritään tai ulosottoon. Ulosottoon siirtyessä tuo velkasi tulee paisumaan melkoisesti. Rahamäärä on kuitenkin vielä työllä suoritettavissa. En heittäisi kirvestä kaivoon. Jos ajattelet suurempaa yhdistelylainaa ja siihen mahdollisia takaajia, niin miettisin tuon kortin käyttöä TODELLA tarkasti. Raha on vain rahaa, sinun tulisi tervehtyä ensin, ja vasta sitten voit aidosti rakentaa tulevaisuutta. Haluatko olla vielä 10v tai 20v jälkeen samassa, tai jopa pahemmassa jamassa, niin henkisesti kuin taloudellisestikin?

Tämän viestin kirjoitti lopullisesti peleihin kyllästynyt henkilö, joka on menettänyt mm. Paljon hyviä hetkiä elämästä, parisuhteita, tuplaten luottotiedot… Kaikki tämä pokerin takia, johon olin pahasti koukuttuneena ~15 vuotta.

Tänään olisi 11. päivä pelaamatta, joten ylitin edellisen, huiman 7 päivän, ennätyksen :smiley: Viikonlopuksi olen menossa ystävän luo, joten tuskinpa siis tulee viikonloppunakaan pelattua. Toki tarkkana saa olla koko ajan. Pariin päivään ei pelikoneet pyörineet lainkaan mielessä, mutta äsken kaupassa käydessä teki lyhyen hetken mieli pelata. En tosin ollut kovin lähellä repsahtaa, vaan rauhallisesti ylipuhuin itseni. Mikäli loppukuu menisi pelaamatta, niin saisin ehkä hieman vielä maksettua luottokorttia lisää, vaikka joululahjoja pitääkin ostella.

Tuli tosiaan oltua kaverin luona viikonloppu ja palattua tänään kotia. Bussiasemalle saapuessa alkoi samantien tehdä mieli “palkita” itsensä pelaamalla. Jotenkin huvittavaa, kuinka joutuu mielessään perustelemaan itselle, ettei pelaisi. En sitten lopulta laittanut kolikon kolikkoa sisään, vaikka keksin monta hyvää syytä, miksi voisi tämän kerran laittaa euron pari pelikoneeseen. :smiley:

Mitenkäs Re-Raise muuten menee? Aloin tässä miettimään, että ehkä minun olisi pitänyt aikaisemmin aloittaa oma ketju, kun olen tullut tänne nyt tukkimaan ketjuasi omilla vuodatuksillani…sanohan, jos haittaa, niin polkaisen ihan oman ketjun itselleni. :mrgreen:

Hei Re-Raise!

Hienoa, että olet alkanut kirjoittaa tänne! Siitä voi olla yllättävän paljonkine
hyötyä. Itse olen omia kirjoituksiani lueskellut vuosia myöhemmin aina
välillä ja löytänyt uudestaan jonkin jo unohtuneen oivalluksen tai neuvon,
jonka joku on joskus mulle kertonut. Ja sitten on tietysti jo sekin hyöty, että
usein ajatukset selkiintyy jo heti kirjoittaessa.

Mikäs on tilanne tällä hetkellä?

Halusin lyhyesti toivottaa sinut tervetulleeksi tänne taistelijoiden joukkoon.

Täällä olisi 17. päivä tänään menossa. Viime päivinä pelit ovat pyörineet varsin vähän mielessä, mutta aikaisemmasta kokemuksesta tiedän, että jonkin ajan kuluttua pelihimo tulee hyvinkin voimakkaana takaisin, joten liekö tyyntä myrskyn edellä :unamused:

Joululahjoja en tosiaan saanut ostettua, kun en keksinyt mitä ostaa, mutta itselleni hommasin vaatteita :smiley: Toisaalta hetkeen en ollut mitään itselleni ostanut, joten en ole lainkaan pahoillani tuhlausta. Lisäksi maksoin hieman luottokorttia pois, joten seuraavaan palkkapäivään jätin sen verran, että selviän kun säästeliäästi elän, mutta ihan makaronilinjallakaan ei tarvitse olla. En oikein liiallisessa itsensä kurittamisessakaan nää mitään järkeä. Kaiken maksan mitä pystyn, mutta pienen pientä hemmottelua myös itselleni sallin. Säästäväisyys on kuitenkin ollut viimeiset 20 vuotta läsnä (koska kaiken pelasin), joten erityistä muutosta ei tarvitse omiin kulutustottumuksiin tehdä.

Tällä hetkellä töitä on paljon tarjolla, joten seuraavat viikot tulee oltua aamusta iltaan töissä. Välillä harmittaa tosi paljon, että raadan niska limassa ja kaikki menee velkojen maksuun, mutta toisaalta helpottavaa, että saa niitä maksettua nopeammin takaisin. Tuon luottokortin saan maksettua vuoden loppuun mennessä ja joulukuusta alkaa norjalaisten rahallinen tukeminen. Näiden lisäksi on “opintolaina” (lue pelilaina), jota en edes mieti, koska se on niin vanha. Olen lyhentänyt sitä suht pienellä summalla automaattisesti joka kuu, joten joskus 10v päästä se on varmaan kuitattu. En edes tiedä paljonko sitä on, mutta ehkä vähän alle 10k.

Terve vaan kaikille,

Kiitos Tiikeri75, koitan kirjoitella tänne tasaisen epätasaisin väliajoin asioiden etenemisestä :slight_smile:

Yksiniistä, pokeriin on mennyt paljon, mutta vielä paljon enemmän on mennyt vedonlyöntiin. Nimimerkki voisi siis myös pokerimuuvin lisäksi kuvastaa sitä, miten panokset nousevat kun yrittää voittaa hvittyjä rahoja takaisin :wink: Rahat ovat menneet siis niihin peleihin, joita pidetään “taitopeleinä” ja joissa luulee vielä pääsevänsä voitolle. Raha-asioissa tosiaan mennään tällä hetkellä täydellä vauhdilla päin seinää. Olen ollut ongelmasta avoin ystävilleni, joilta olen myös saanut niin rahallista kuin henkistäkin tukea. Ikävä kuulla, että olet myös kamppaillut puolitoista vuosikymmentä näiden ongelmien kanssa. Oletko saanut lopetettua? Ongelmapelaajillahan -joita tässä kaikki olemme- ei muuta vaihtoehtoa ole.

Hyväntahdonpelaaja, mukavaahan se vain on että aloitit kirjoittamaan samaan ketjuun. Eipähän tarvitse pelkkää omaa monologia tänne sepustaa. Onnittelut myös noin kahden ja puolen viikon pelaamattomasta jaksosta, siitä se lähtee!

Sitten se oma pelitilanteeni: Kyllä, olen pelannut päivittäin isoilla panoksilla. Nyt kun lukaisin nuo aikaisemmat kirjoitukseni, niin kyllähän niistä paistaa etten ollut valmis lopettamaan pelejä, vaikka se tietty tahdonkipinä siellä oli. Nyt tilanne on kuitenkin se, että tänään olen tehnyt päätöksen lopettaa pelaamisen kokonaan. Tänään oikeasti tunnen, että olen siihen valmis. Ehdin jo pelata tänään ennen päätöstäni, mutta ne pelit oikeastaan olivat se sysäys, se viimeinen pisara joka viimeinkin herätti minut oikeasti taistelemaan pelipirua vastaan. Nyt tuli loppu sille kokopäiväiselle pelien ajattelemiselle, tulosseurannan tuijottamiselle kännykältä kun on ulkona, mielialanvaihtelut sen mukaan miten pelit menevät jne jne jne… Ennen kaikkea tuolle peleille tuhlatulle ajalle saa nyt muuta ajateltavaa, kuten sen miten aion selvittää raha-asiat. Lainanlyhennykset laahaavat kuukauden perässä, muistutuksia tulvii joka tuutista ja ahneet vippifirmat tarjoavat lisää siitä yhdestä jäljellä olevasta tuutista.

Kaiken tämän huomioonottaen on jokseenkin paradoksaalista, että fiilis on tällä hetkellä erittäin hyvä! Tämä johtuu siitä virtaa antavasta päätöksestä ja tunteesta, että nyt oikeasti on pantu pelit säppiin. En ole ikinä ennen ollut tämän asian kanssa yhtä varma. Nyt pystyn alkaa suunnittelemaan noita velkajärjestelyjä, ilman turhia kuvitelmia että ne muka kuittaantuisivat yhdellä isolla voitolla. Pitkään tässä tulee menemään ennen kuin nuo finanssipuolen asiat saadaan kuntoon, mutta se on loppupeleissä vain rahaa. Jokainen pelaamaton päivä on voitollinen päivä. Koska ehdin jo tänään pelata, niin huominen tulee olemaan minulle se ensimmäinen pelaamaton päivä. Tulta päin!

Tsemppiä kaikille teille tänne kirjoittaville ja tätä lukeville!

J*******a että v*****aa, laitoin eilen illalla kotiutukseen kaikista lafkoista jäljellä olevat rahat. Tarkoituksena pistää tilit säppiin. No eiköhän yhdestä tullut aamun aikana viestiä, että en ollut kierrättänyt jäljellä olevaa summaa tarpeeksi montaa kertaa. Olin vasta vähän aikaa sitten avannut tämän tilin ja aktivoinut bonukset sinne. Teki mieli laittaa viesti että pitäkää rahat ja sulkekaa tili, mutta laitoin kuitenkin tuon vajaan satasen summan nyt sellaiseen yhdistelmävetoon, ettei sen pitäisi osua. Perkele…

Näin yöllä unta pelaamisesta, herätessä tarkistin tuloksia otteluista joita oli pelattu yön aikana miettien mitä olisin laittanut. Ei näistä tavoista noin vaan päästä eroon. Sitten vielä tuo viesti Maltalta. Huomenna on sitten ensimmäinen pelitön päiväni. Piste.

Mukavaa viikonloppua!

Mites Re-Raise menee? Itse en tänne hetkeen kirjoitellut, kun pelit vei :frowning: Osaa kyllä kohtalaisesti vituttaa oma tyhmyys! Päätin tallettaa vedonlyöntitilille rahaa, kun niitähän minä voin pelata, jos en vaan pelikoneisiin koske…

No pari ekaa päivää hienosti, sit kännissä isompi panos->hävisin->enemmän panosta, et voitan takas->lisää panosta jne.

No nyt sit tuli pelattua luottokortti taas tappiin eli 3000e. Tai no jäi sinne ehkä parisataa. Eilen ja tänään pelasin pelikoneitakin, kun ei enää välittänyt ja sinne 130e myös.

Viime viikot painanut helvetisti duunia, mutta eipä näy niitäkään rahoja siis. Nyt pitäisi jostain löytää motivaatio uudestaan ja aloittaa pelaamattomuutta alusta. Toisaalta tekisi mieli palkkapäivänä lyödä joku iso veto ja toivoa ihmettä, mutta en kai minä niin tyhmä voi olla…

Vituttaa kyllä suunnattomasti oma säheltäminen. Kaikki avaimet olisi elää hyvä elämä, mutta kusen kaiken ihan itse. Ei kai tässä muu auta kuin nöyrtyä myöntämään itselleen, että ne rahat on mennyttä, kuten ovat ne kaikki aikaisemmatkin kymmenet tuhannet eurot. Toivottavasti huomenna tulee pelaamaton päivä numero 1.

Terve hyväntahdonpelaaja ja kaikki muut,

Voihan perkele, kuulostaa kyllä niin tutulta toi kaava. Toivottavasti et laita sitä isoa vetoa, sehän on tuomittu menemään perseelleen… Helppo se on sanoa tietysti, itse kun painin samanlaisten ongelmien kanssa ja monet monituiset kerrat tehnyt samat virheet.

Nyt tuli 6 pelaamatonta päivää, kunnes sorruin jälleen. Syynä tietenkin rahaongelmat, joita kuvittelen helpottavani pelaamalla. Suoraan sanottuna vituttaa, miten helposti sitä sortuu toistamaan niitä samoja virheitä joilla koko tilanne ylipäätään on aiheutettu… Oikeastaan toivon että nämäkin menevät heti päin seinää, jotta tulee se karu muistutus (jälleen kerran) ettei näillä tilannetta korjata. Päinvastoin.

Tsemppiä taisteluun!