Melkein ensimmäinen ajatus tänään: IHANA MAANANTAI! Hymyilyttihän se, aamun ihanuus. Ja kohta vähän huvitti myös - ei kai meikäläisen kuuluisi maanantaiaamua hehkutella. On sitä nimittäin niin monet sunnuntai-illat tissuteltu keskaria telkkarin ääressä, sen hirviämmin humaltumatta, mutta mieltä tylsistyttäen ja kehoa väsyttäen kuitenkin, että eipä sitä ole ollut innokkaimmillaan uuteen viikkoon herätessä.
Parisen viikkoa on mennyt näilä terveemmillä elämäntavoilla. Ei sen kummemmin olla miehen kanssa päiviä laskettu, kertyyhän niitä näemmä laskemattakin. Alkoholin käytöstä tai sen puuttumisesta ei olla kovinkaan paljon keskusteltu, asioita tuli käytyä aika lailla läpi kesän ja alkusyksyn aikana. Itse pelkäsin etukäteen juomattomuuden tuomaa ahdistusta ja/tai masennusta, mutta luultavasti noita tunteita tulikin käytyä läpi jo aikana ennen raittiita päiviä (sekä selvinpäin että maistissa), koska mitään horrorihetkiä ei ole tarvinnut kohdata.
Mutta totuuden nimissä on sanottava, että kelattavaa on kyllä riittänyt, eivätkä fiilikset ole todellakaan olleet pelkkää auvoa. Alakuloa, masennuksenpoikasta, surua, tyhjyyttä, aivosumua. On tullut kerta toisensa jälkeen eteen hetkiä, tunteita ja tilanteita, joihin on aiemmin liittänyt alkoholin - jos ei heti, niin illalla sitten, helpotukseksi tai palkinnoksi, seurajuomaksi tai loivariksi. Toisaalta olo on ollut välillä vähän unenomainen ja poissaoleva, ja veikkaankin että tulevaisuudessa saattaa tippua yllärinä ajatuspommeja syliin.
“Me ei juoda enää ikinä”, sanoi mies tässä päivänä muutamana. Taisin vastata, että “jaa”. Itsekseni ajattelin, että minä en juo tänään, ikinästä en mene mitään vannomaan. Mutta mitäpä tuosta vääntämään; tärkeintä, että kumpikin löytää oman toimintatapansa yhteisessä projektissa. Itseä varten tässä kuitenkin etupäässä opetellaan uusia elämäntapoja. Onhan tuosta kaverista ehkä tukea, tai ehkä tässä toimii joku sosiaalinen kontrolli tjms.; kun ollaan sovittu, että ei juoda, niin sitten ei juoda, vaan keksitään muuta tekemistä. Joskus kaksi päätä ideoi paremmin kuin yksi, toisinaan taas introverttinä haluan vetäytyä omiin oloihini ja ajatuksiini, itsekseni kelailemaan.
Alkusyksystä mietittiin, että mitäpä jos otetaan käyttöön viinakortti, jota saa käyttää muutaman kerran vuodessa. No niin, nyt kuulen hymistelyä teiltä muilta plinkkiläisiltä. Joo, itsepetostahan tuollainen voi olla, että saa joskus juoda. Varmaan kuuluukin asiaan tällaisia näin alkumetreillä miettiä. Ja jos retkahduksetkin kuuluvat prosessiin, niin voisiko sen tehdä hallitusti? Onkohan tää sitä kuuluisaa petaamista?
Menneenä viikonloppuna otimme taas puheeksi alkoholinkäytön. Kumpikin haluaa joku päivä ablolutistin ahtaan ja puutteelisen elämän. Vitsivitsi, näemme viinattoman elämän rikkaana ja iloisena. Enää ei kauheasti kiinnosta viinan juominen viinan takia, tai pelkkä viinan juominen himassa ajanvietteenä, tai tyhjyyden täytteenä. Selkeä pesäero on myös otettu sellaisesta seurasta, jonka yhdessä pitävä harrastus rajoittuu lasin pitelemiseen kourassa, vaikka muuta yritetäänkin uskotella.
Mutta. MUTTA. Nyt tulee seliseliosuus: loppuvuodelle on ilmaantunut tilaisuuksia, joihin haluamme mukaan, lähinnä niiden hyvien ihmisten takia, joiden kanssa on yhteistä kivaa selvinpäinkin. Siis tilaisuuksia, joissa mekin ehkä tulemme kokeilemaan viinakorttia tai valitsemme hallitun retkahduksen - hah hah, miten naurettavalta kuulostaa…
Tällä viikolla minulla on edessä mainio tilaisuus ulkoiluttaa Pavea ja mahdollisesti päästää rakkikoira irti. Kesäisen (työ)tapahtuman kaatajaiset: ruokaa, juomaa ja hyvää seuraa, parasta seuraa, hengenheimolaisia. Sinne menen ihan varmasti, enkä vielä tiedä miten menettelen alkoholitarjoilun suhteen.
Ehkä minä joku päivä tiedän paremmin. Tavoitteena on yhä sellainen olotila, että minä en tarvitse humalaa eikä humala tarvitse minua. Ehkä tällainen suuntavaistoton harhailijakin pääse joku päivä perille, kunhan jaksaa pistää kaviota toisen eteen.