Paven kanssa

Sattumalta huomasin, että on kulunut kaksi kk siitä, kun kirjauduin Plinkkiin havahduttuani liialliseen alkoholin kanssa läträämiseen, erityisesti menneenä kesänä. Ajattelin, että olisi aika vähentää, mutta lopettamisen kokemuskin alkoi houkuttamaan teidän juttuja lukiessani.

Miehen kanssa oltiin samoilla linjoilla terveyssuunnitelmien suhteen. Alettiin vähentämään, suoriuduttiin muutamasta pakollisesta kosteasta tilaisuudesta, laitoimme kodin järjestykseen, ilmoitimme ystäville tulevasta tipattomasta, tissuttelimme itse ostamamme ja lahjaksi saadut juomat pois ja vietimme eilen alkoholille läksiäisjuhlat herkkuillallisen kera.

Tänään se alkoi. Lopettaminen. Tai siis aloittaminen. Hyvin nukutun yön jälkeen, ilman krapulaa, toiveikkaana.

Mutta iskihän se sekunniksi sängystä noustessa, pelästys että ei juokaan enää. Pikku hiljaa tuli muitakin välähdyksiä ja muljahduksia. Naapurikin istui pihalla tölkki kourassa ja pystyin mielessäni maistamaan sen ensimmäisen huikan…

Mutta kuinka ollakaan, pikku hiljaa alkoi huvittamaan; olen kuin Pavlovin koira, jonka kuola valuu kellon kilistessä!

Aloin katselemaan tuntemuksiani ulkopuolelta. Pavlovin kunniaksi annoin impulssimöykylleni nimeksi Pave. Laitoin sen liekanaruun, tai paremminkin kettinkiin, koska se rakkikoira on niin arvaamaton. Lähdin ulkoiluttamaan sitä ja se räksytti vähän joka tienristeyksessä, yritti riuhtoa ja rimpuilla ja oli ihmeissään, kun emäntänsä oli ottanut komennon omiin käsiinsä.

Aion kouluttaa Pavesta kunnon dogin. Olen PaveDog-kouluttaja. Jännä nähdä, minkälaiseksi se evolvaa ja mitä kaikkea tapahtuu matkalla. Yhteinen kävelytiemme tulee olemaan pitkä ja työntäyteinen, mutta lähden reissuun hymyssä suin. Pave murisee lattialla ja näyttää hampaitaan.

.

Koiruus nimeltä Pave voi hyvin, kiitos kysymästä. Mutta mikäs tässä meidän on loikoillessa, kun kylässä käy välillä Masa-masennus lataamassa täyslaidallisen taistelukaasua ilmaan…

Mikä perkele siinä on, että perjantaina tuli sellainen olo, että juomattomuus on IHAN TYHMÄÄ!? Onko se niin, että odotukset viikonlopulle, vapaa-ajalle, perheelle, harrastuksille, parisuhteelle, tekemättömille töille, siivoukselle, lauantaisaunalle ym. - tai siis omalle suoritukselle, suoriutumiselle - ovat niin kovat, että päätä pitäisi vähän päästä pehmentämään?

Käytiin eilen miehen kanssa kauppamatkalla sushilla ja juotiin vettä. Maha meni sekaisin. Voi olla, että hotkasin liikaa wasabia, nenä tulessa, silmät valuen. Kotona lisää mussuttamista. Valvoin puolet yöstä, koska söin liikaa. Muutenkaan ei huvittunut mennä nukkumaan, vaikka väsytti. Aamulla oli melkein krapulainen olo. Ja vitutus.

Helpotti kai vähän, kun vastentahtoisesti kirjoitin sivullisen tekstiä, kynällä. Ennen ylösnousua. Teen sen nykyään aamuisin.

Aamiaisen jälkeen palasin sänkyyn. Käsillä Juhani Seppäsen kirja Selvästi juovuksissa. Hyvin kolahtaa meikäläisen tilanteeseen, tarina alkaa juomattomuuden ensimmäisistä päivistä. Tässä pätkä: “Itken ja tajuan samalla, että vaikka kuinka toivoisi, ei yhden ongelman, suurenkaan, ratkaiseminen poista muita.”

Niinpä. Alkoholin liikakäytön lisäksi on kohdattava paljon muutakin. Mutta selvä pää pohtii viisaammin ja terve keho jaksaa paremmin.

Aurinko kultaa puunlehdet. Linnut koputtelevat kaurahiutaleita puisessa mökissään. Ystäväni tuuli laulaa lohtuaan…

Turhautunut kärvistely karistettu ainakin tältä päivältä. Pave ja Masa unohtuivat kotiin köllimään, kun jotkut kaksi saivat päähänsä karata stadiin dallailemaan.

Ei tehty niinkuin ennen, ei menty bisselle tekemään toimintasuunnitelmaa, ei pysähdytty aurinkoiselle terdelle tiirailemaan kaupungin kuhinaa. Kun tuli nälkä, menimme yliopiston ruokalaan syömään - vaihtoehto, joka ei olisi tullut mieleenkään aiemmin, kun eihän sieltä saa sopivaa ruokajuomaa.

Isossa kirjakaupassa vierähtää tovi jos toinenkin, kun ei ole kiire kaljalle. Muutaman juoman hinnalla saa jopa ostettua jotain tarpeellista. Tarpeetonkin käy, kun on hyvä syy.

Ja kun hyllyjen sisältö on tutkittu, tekee mieli istumaan. Jospa sitte tuohon rokkibaariin, jossa näkyy porukka viihtyvän syömässäkin. Haluan juoda pillillä pirtelöä niinkuin nuo lapset! Minä saan marjamössöananaskookosjutskan ja siinä on koriste lasin reunassa. Likööripullot näyttävät valoa vasten tyylikkäiltä hajuvesiltä. Olen lapsi taas.

Kotimatkalla haetaan vielä kaupasta saunaa varten juomat, joita ei aiemmin ole raaskittu ottaa, kun ovat niin kalliita. Hah, halvempia kuin tuoppi kaljaa kuitenkin.

Hyvää lauantai-illan jatkoa muillekin!

Oikein mukavalta kuullostaa, Pian’O.
Sieltä ne nousevat esiin selvän elämän makupalat, hiljalleen.
Oikein mukavaa lauantai-iltaa!

Hian’oa Pian’o!!! Hyvä idea ja toteutus näyttää edistyvän hyvin! Hyvää lauantai-iltaa!

Peukutus täältäkin! Hyvä suunta, Pian’O!

Kaunista huomenta ja kiitos sanoistanne! Palaute on tärkeää, te olette tärkeitä.

Sunnuntaiaamun hiljaisuus on saundeista suloisimpia. Tänään teen jättikattilallisen superkeittoa.

Pian´O, olet upeasti visualisoinut ongelmasi konkreettiseksi. Tekstiäsi on kiva lukea. Aurinkoista kirkasta ja selvää päivää ja syksyä sinulle.

Tattista! Visualisointi johtuu varmaan siitä, että vahvinta minussa lienee visuaalinen osaaminen.

Tuosta sun nimimerkistäsi tulee mieleen ruusu, jonka tuhersin punaviinillä luonnosvihkooni parisenkymmentä vuotta sitten. Annoin sille nimeksi Rentun Ruusu - teksti, jonka lisäsin kuvaan äsken Photoshopilla. Saa nähä, onnistuuko kuvan lisääminen Photobucketin kautta…

Kuva

Hienosti onnistui!

Että punaviinillä tehty… mielenkiintoinen juttu.

.

Punaviinillä maalattu on siis tuo iso kukka ja joitain muita kohtia. Kuvaa on jatkettu guassilla eli peitevärillä. Punkun lisäksi mm. punajuuriliemellä ja kahvilla voi maalata. Jälki tosin saattaa haalistua ajan oloon.

Tuon ruusun nimi saa olla ny sit kans Pave, ettei tuu kuittailua siitä, että kuva ei vastaa otsikkoa eikä siis kuulu tähän viestiketjuun :mrgreen:

Voishan ton otsikonkin muuttaa muotoon, joka sallii kaikenlaisen läpänheiton. Oman nimimerkkinikin haluaisin muuttaa. Blah…

(tästä poistettu vastaus thimon viestiin, joka on häipynyt kuten näemmä moni muukin thimo-tinyn kirjoitus plinkissä :frowning:)

.

Melkein ensimmäinen ajatus tänään: IHANA MAANANTAI! Hymyilyttihän se, aamun ihanuus. Ja kohta vähän huvitti myös - ei kai meikäläisen kuuluisi maanantaiaamua hehkutella. On sitä nimittäin niin monet sunnuntai-illat tissuteltu keskaria telkkarin ääressä, sen hirviämmin humaltumatta, mutta mieltä tylsistyttäen ja kehoa väsyttäen kuitenkin, että eipä sitä ole ollut innokkaimmillaan uuteen viikkoon herätessä.

Parisen viikkoa on mennyt näilä terveemmillä elämäntavoilla. Ei sen kummemmin olla miehen kanssa päiviä laskettu, kertyyhän niitä näemmä laskemattakin. Alkoholin käytöstä tai sen puuttumisesta ei olla kovinkaan paljon keskusteltu, asioita tuli käytyä aika lailla läpi kesän ja alkusyksyn aikana. Itse pelkäsin etukäteen juomattomuuden tuomaa ahdistusta ja/tai masennusta, mutta luultavasti noita tunteita tulikin käytyä läpi jo aikana ennen raittiita päiviä (sekä selvinpäin että maistissa), koska mitään horrorihetkiä ei ole tarvinnut kohdata.

Mutta totuuden nimissä on sanottava, että kelattavaa on kyllä riittänyt, eivätkä fiilikset ole todellakaan olleet pelkkää auvoa. Alakuloa, masennuksenpoikasta, surua, tyhjyyttä, aivosumua. On tullut kerta toisensa jälkeen eteen hetkiä, tunteita ja tilanteita, joihin on aiemmin liittänyt alkoholin - jos ei heti, niin illalla sitten, helpotukseksi tai palkinnoksi, seurajuomaksi tai loivariksi. Toisaalta olo on ollut välillä vähän unenomainen ja poissaoleva, ja veikkaankin että tulevaisuudessa saattaa tippua yllärinä ajatuspommeja syliin.

“Me ei juoda enää ikinä”, sanoi mies tässä päivänä muutamana. Taisin vastata, että “jaa”. Itsekseni ajattelin, että minä en juo tänään, ikinästä en mene mitään vannomaan. Mutta mitäpä tuosta vääntämään; tärkeintä, että kumpikin löytää oman toimintatapansa yhteisessä projektissa. Itseä varten tässä kuitenkin etupäässä opetellaan uusia elämäntapoja. Onhan tuosta kaverista ehkä tukea, tai ehkä tässä toimii joku sosiaalinen kontrolli tjms.; kun ollaan sovittu, että ei juoda, niin sitten ei juoda, vaan keksitään muuta tekemistä. Joskus kaksi päätä ideoi paremmin kuin yksi, toisinaan taas introverttinä haluan vetäytyä omiin oloihini ja ajatuksiini, itsekseni kelailemaan.

Alkusyksystä mietittiin, että mitäpä jos otetaan käyttöön viinakortti, jota saa käyttää muutaman kerran vuodessa. No niin, nyt kuulen hymistelyä teiltä muilta plinkkiläisiltä. Joo, itsepetostahan tuollainen voi olla, että saa joskus juoda. Varmaan kuuluukin asiaan tällaisia näin alkumetreillä miettiä. Ja jos retkahduksetkin kuuluvat prosessiin, niin voisiko sen tehdä hallitusti? Onkohan tää sitä kuuluisaa petaamista?

Menneenä viikonloppuna otimme taas puheeksi alkoholinkäytön. Kumpikin haluaa joku päivä ablolutistin ahtaan ja puutteelisen elämän. Vitsivitsi, näemme viinattoman elämän rikkaana ja iloisena. Enää ei kauheasti kiinnosta viinan juominen viinan takia, tai pelkkä viinan juominen himassa ajanvietteenä, tai tyhjyyden täytteenä. Selkeä pesäero on myös otettu sellaisesta seurasta, jonka yhdessä pitävä harrastus rajoittuu lasin pitelemiseen kourassa, vaikka muuta yritetäänkin uskotella.

Mutta. MUTTA. Nyt tulee seliseliosuus: loppuvuodelle on ilmaantunut tilaisuuksia, joihin haluamme mukaan, lähinnä niiden hyvien ihmisten takia, joiden kanssa on yhteistä kivaa selvinpäinkin. Siis tilaisuuksia, joissa mekin ehkä tulemme kokeilemaan viinakorttia tai valitsemme hallitun retkahduksen - hah hah, miten naurettavalta kuulostaa…

Tällä viikolla minulla on edessä mainio tilaisuus ulkoiluttaa Pavea ja mahdollisesti päästää rakkikoira irti. Kesäisen (työ)tapahtuman kaatajaiset: ruokaa, juomaa ja hyvää seuraa, parasta seuraa, hengenheimolaisia. Sinne menen ihan varmasti, enkä vielä tiedä miten menettelen alkoholitarjoilun suhteen.

Ehkä minä joku päivä tiedän paremmin. Tavoitteena on yhä sellainen olotila, että minä en tarvitse humalaa eikä humala tarvitse minua. Ehkä tällainen suuntavaistoton harhailijakin pääse joku päivä perille, kunhan jaksaa pistää kaviota toisen eteen.

Haiskahtaapi pikkaisen petaamiselta. Jokainen silti tekee kuitenkin miten parhaimmaksi katsoo. Täällä missä minä asun, niin täällä on juhlia melkein joka päivä. Välillä tuntuu jopa, että jo pelkkiä nimipäiviäkin juhlitaan. Itse olen pysynyt poissa juhlista, enkä sellaisiin mene ellei ole äärimmäinen pakko.

Kyllähän se on nimenomaan petaamista, luvan antamista juomiselle jollakin verukkeella. Entäpä jos ajattelisit vaan yksinkertaisesti sillä tavalla, että juot reilusti ja avoimesti alkoholitonta, joko olutta, limukkaa tai jotain? Ihan yhtä hauska ilta siitä siltikin tulee ja seuraava päivä näyttää valoisalta ja saa olla tyytyväinen omiin valintoihin.

Valintojahan nämä ovat, eikä kukaan kiellä juomasta jos juotattaa. Palauttele edelleen mieleen, miksi halusit raittiin elämän ja puntaroi sitä kautta jatkoa. Niillä omilla luvilla on taipumus tihentyä, kun sen ensimmäisen itselleen antaa. Kokemusta on nimittäin siitäkin monet kerrat :slight_smile:

Nämä eivät ole ohjeita, vaan sanoja ajatusten herättämiseksi, teet kuitenkin niin kuin parhaaksi näet :slight_smile:

Kiitoksia ajattelemisen aiheesta.

Saapi tosiaan nähdä, millaisissa fiiliksissä tämän viikon tapahtumaan osallistun ja millaisia valintoja teen. Ainakin tulee olemaan mielenkiintoista seurata omia tuntemuksia ja reaktioita. Alkoholittoman juominen ei siinä porukassa ole mikään ongelma, kukaan ei tule kyselemään tai kyseenalaistamaan kenenkään lasin sisältöä, ja varmasti on kivaa ihan selvinpäinkin. Lähinnä omia halujani kelailen.

Mutta tänään vissylinjalla, blandattuna lorauksella sitruunamehua. Vähän illemmalla kaakaota kauramaitoon, nam.

Mulla on ongelma mun Plinkki-nimimerkkini kanssa. Mä en halua enää olla Pian’O. Nimi sisältää muutaman henkilökohtaisen ja positiivisesti latautuneen merkityksen, mm. Pian Nolla (promillea). Viittaukseen liittyy parin salamerkityksen lisäksi myös - ylläriylläri - soitin ja alkoholinkäyttönsä lopettanut soittaja. Nyt kuitenkin haluaisin olla joku muu.

Mutta, yrityksistäni huolimatta en keksi itselleni nimeä. Mulla on moneen muuhunkin paikkaan jäänyt kirjautumatta ihan vaan siksi, kun en parin lempinimeni lisäksi osaa olla kukaan. Olen googlettanut eläinten nimiä, latinaa, mytologista sanastoa, värien nimiä, taidesanastoa, ASTIOITA yyyyyäm. Mutta ei natsaa. Omille lapsillekin oli aikoinaan hirveätä antaa nimet, kun miten sellaisia pieniä viattomia luontokappaleita voi paiskata ihmisenä olemisen painolastilla ja leimata lopuksi ikää :mrgreen:

Väsyin koko nimijuttuun niin, että aattelin yhden vanhan piirrokseni mukaan vaan alkaa olemaan Lentokoni. Kun välillä tunnen itteni pitkiä matkoja klompsotellessani Suomenhevoseksi :laughing: Vähän ehkä lennokkaammaksi tosin, melkein ilmapalloksi välillä. Mutta enpä sitten osaakaan vaihtaa nimimerkkiä. Onkohan se edes mahdollista, vai pitääkö luoda kokonaan uusi tunnus?

Kuva