Paska elämä

Tänään sateisena päivänä klo:00.00 18.5.2012, tulin siihen tulokseen että pelikoneet ovat nyt minun kohdallani historiaa, sillä enään en halua, enkä jaksa viettää aikaani surkeiden koneiden ääressä joita on joka paikassa.

Olen monta monituista kertaa päättänyt lopettaa pelaamisen, mutta niistä lopettamisista ei ole koskaan tullut mitään ja rahaa on palanut niin perkeleesti että tän on nyt loputtava, fakta ja karu tosiasia on että ei pitemmän päälle pelikoneita kannata pelata, koska aina kone jää voitolle, siis tarkoitan pitemmällä aika juoksulla.

Tällä hetkellä olen työharjoittelusta koulustani ja eräässä paikassa ja harjoittelu on palkaton, surkeaa aikaa toisaalta hyvää kun saa työkokemusta mutta toisaalta opintotuella kituuttaminen ja lainaaminen pankista ja äitiltä ja isältä ei mitenkään tunnu mukavalta, sitten kun vielä ongelmana on ollut muutamat pelikerrat hedelmäpeleistä nettikasinoihin, joiden harrastamisen olen tänään totaalisesti päättänyt lopettaa. Minulla oikeastaan peliongelma alkoi kehittymään lukioiässä, mutta pelaaminen oli silloin vielä hallinnassa, mutta nykyisin se ei ole ollut kovin kehuttavalla tasolla siis pelaamisen hallitseminen ja mopo on karannut käsistä jo niin monta kertaa että nyt saa riittää kaikki pelaaminen. En tiedä mistä saisin enään uusia tuulia elämään elämäni on suoraan sanoen syvältä, kun ei hirveästi ole täällä opiskelupaikalla kavereitakaan, niin sitä sitten on tylsyyteen ja yksinäsyiteen aina mennyt pelaamaan, mutta joka on totaalisesti pahin temppu mitä ikinä olen tehnyt. Yläasteella olin aika pahasti koulukiusattu, sen jälkeen innostuin tietokonepeleistä jotka olivat niistä räiskintäpelejä tai strategiapelejä, en tiedä pitikö minun aikoinaan purata niihin pahaa oloani kun ei ollut ystäviä koulussa kuin muutama ja luokallani kaikki syrjivät minua. Olisihan se kiva että saisi edes muutaman ystävän kenen kanssa harrastaa jotakin järkevämpää kuin pelaamista, pelaaminen SIIS RAHAPELIEN PELAAMINEN ON SITTEN MINUN OSALTA LOPPU NYT IKIAJOIKSI JA SIIHEN SAAKKA KUNNES KUOLEMA MINUT TÄÄLTÄ VIE SIIS LUONNOLLINEN KUOLEMA. Lukuisista pelaamisen lopetus kerroista tämä saa olla se viimeinen, sillä ei pelaamalla asiat kummene vaan pahenevat. Toivotaan että nyt olen itselleni rehellinen ja myönnän rehellisesti sen että pelaaminen saa nyt luvan loppua. Muutama euro tilillä niillä pitäisi ruokaa saada se on merkki siitä että nyt riittää ja kun ei opiskelijana muutenkaan budjetti ole mikään iso niin järkevä päätös on lopettaa kaikki rahapelaaminen, ei vain saisi antaa niille kuuluisille pelihimon tunteille valtaa, toivottavasti Jumala laittaisi minun tieni kaidalle polulle ja estäisi minut koko loppuelämäksi pelaamasta, jos jossain tuolla yläpuolen edes mitään jumalaa on tiedä sitten.

Juu ei muutakuin tämä päivä kalenteriin ylös ja nyt kohti uusia tuulia, kesä näyttäisi siltä että kesätöitä en saa mistään ja velkaakin joutuisi maksamaan siis opintolainaa eikait se auta kun mennä sossun luukulle ja kysyä josko sieltä antavat vähän hätäapua että ei kuolis nälkään. Toisaalta opintolainan takaisin maksu alkaa opintojen päätyttyä ja siihen mulla on aikaa puolivuotta mutta mielelläni maksaisin jo kesällä pois tuota opintolainaa, koska olen myös vanhemmilleni velkaa.

Sanonpa vaan kaikille pelihimoisille lopettakaa pelaaminen hyvän säään aikana ja ottakaa askel parempaan huomiseen ja ne jotka osaavat pelata kohtuudella niin pitäkää se kohtuuden tasolla tai mieluiten lopettakaa kokonaan täällä on lukuisia karuja tarinoita siitä miten harmittomasta viihdepelaamisesta onkin vuosien mittaan pikkuhiljaa kasaantunut helevetinmoinen ongelma ja siitä seuraantunut velkaantuminen.

TSEMPPIÄ KAIKILLE LOPETTAVILLE PELAAJILLE JA KAIKILLE PELIONGELMAN KANSSA PAINIVILLE IHMISILLE, OTETAAN SUUNTA KOHTI PAREMPAA HUOMISTA JA LOPETETAAN KAIKEN LAINEN UHKAPELAAMINEN!!!

Juu minä aloitin tänään sellaisella periaatteella, kuin pelilakolla yritän olla nyt kuukauden pelaamatta ja tarkoituksenihan on lopettaa pelaaminen kokonaan, pitää vain opetella siihen että kun pelinhimo iskee keksii jotain järkevämpää tekemistä. Onneksi nyt olen löytänyt rakkaamman harjoituksen kuten pitkän matkan polkupyöräily. Tulee hieno olo kun urheilee ja ei pelaa ollenkaan :laughing:

Mut juu nollatoleranssi pelimallia aion ruveta opetella iskostamaan aivoihini ja kun pelinhimo iskee keksin jonkin paremman keinon purata tunteita. Ei raha onnea tuo onhan se nähty monta kertaa raha vain helpottaa elämää, mutta kun pelihimo iskee se ei enään helpotakkaan, joten raha helpottaa jos sen käyttää oikein.

Terveisin mies joka haluaapi todenteolla eroon peleistä.