Niin,minä paniikkihäiriötä ja masennusta sairastava koin eilen illalla valaistuksen
Mä haluan saada pääkoppani kuntoon. Niimpä sitten rupesin miettimään että mitenköhän se tapahtuu…?
Lääkkeinä menee cipralex 20mg/ päivä ja opamox ja ketipinor tarvittaessa. Ketipinorin lopetin ja opamoxin haluaisin lopettaa. Samoin kuin cipralexinkin. Kirjotetaanko se c;llä vai s;llä…? No kuitenkin.
Terapiassa käyn joo ja ennen joulua pitäs kuulemma varata aikaa vielä mtt;n lääkärille. No siinä on noi lääkkeet ja yleinen hoito.
Mutta mä haluaisinkin tietää mitenkä ihmiset hoitaa itseänsä kotona? Ja ne jotka on päässeet sairaudesta yli/parantuneet, mitenkä se tapahtuu? Tiivistettynä; mitä mä voin kotona tehdä että paraneminen nopeutuis tai edes helpottuis? Paniikkihäiriön oon joskus saanut hallintaan mutta nyt lääkäri meinasi että oon sairastunut vaikeaan masennukseen, niimpä haluaisin tietää ihmisten kokemuksia ja hyvä kotikonsteja selvitä päivästä toiseen. Ja ehkä vielä joskus … terveen elämään…
Itelläni auttoi, silloin kun paniikki ja ahdistus olivat pahimmillaan vuosia sitten, terapia ja lääkkeet. Lääkkeenä Cipralex, 5-10 mg taisi olla annostus. Söin sitä tosin puoli vuotta liian kauan, puolen vuoden kuuri olisi riittänyt ihan hyvin mutta menin uskomaan lääkäriä ja muutuin tunnezombiksi, joten lopetin sen. Aluksi se auttoikin jonkin verran mutta ei se varsinaisesti niitä kohtauksia poistanut, vei ehkä vain suurimman terän niistä pois. Terapiasta sen sijaan oli huomattavasti enemmän hyötyä. Kävin myös aikoinaan astangajoogassa puolisen vuotta, jossa opin sellaisen syvähengitystekniikan jolla saan nykyään palautettua itseni ainakin fyysisesti suht. normaaliin tilaan silloin harvoin kun kohtaus meinaa iskeä. Bentsoja en missään vaiheessa kohtauksiin käyttänyt. Meditaatiosta voisi myös olla apua, toisaalta alitajunnasta saattaa puskea sellaisia asioita joita ei ole valmis kohtaamaan, joten sitä kannattanee kokeilla jonkun siihen vihkiytyneen kanssa ensin. Itselläni kaikki stimulantit kofeiinista lähtien aiheuttavat enemmän tai vähemmän tiettyjä olotiloja, joita on läsnä aina kohtauksen lähestyessä, joten niitä käytän maltillisesti jos ollenkaan. Ootko kokeillut sellaista, että kohtauksen iskiessä sen sijaan että taistelisit sitä vastaan koittaisit tutkia, mitä tapahtuu; miltä tuntuu kehon eri osissa, pelottaako, jos niin mikä? koko ajan keskittyen hengitykseen. Se on varsin kuumottavaa mutta kun sen kerran käy läpi, ei niitä kohtauksia enää pelkää samalla tavalla… Tai ainakin omalla kohdallani kävi näin. Voimia!
Huomenta grip. ihanaa että löytyi edes yksi ihminen joka on valmis jakaan kokemuksiaan ja ehkä auttamaan mua tästä eteenpäin
Toi kohtauksen läpikäyminen. Oon miettinyt samaa mutta toistaiseksi en oo vielä uskaltanut kokeilla. Samoin kuin kohtauksen itse tuottaminen. Sillon kun ( melkein 3-vuotta sitten ) tää koko homma alkoi niin yritin elää niitten kohtausten kanssa ja antaa niiden tulla. Lopulta en enään uskaltanu vaan otin mieluummin lääkkeet ja karkasin paikalta. Ne oli niin pelottavia kokemuksia. En saanut kunnolla hengitettyä, kädet puutu, tärisi, pisteli. Maailma pyöri ympyrää ja kun rupesi tuntumaan että jopa kieli puutuu alko tulemaan se kuolemanpelko. Kohtaukset meni niin pahoiks että pelkäsin tosissaan kuolevani. Vaikkakin hoin samaan aikaan itelleni että; Kukaan ei oo koskaan kuollut,kukaan ei oo koskaan pyörtyny,se loppuu kohta.
Ehkä nyt pitäis alkaa kokeilemaan uudestaan…? Kun vain uskaltais ja olisi sellanen oikea hetki. Kuten lapset jossain muualla kuin vieressä. Mieluummin olen sillon ihan kokonaan yksin.
Mä tosiaan käyn kanssa terapiassa. Tosin takana ei oo vasta kuin 3 käyntiä mutta oon huomannu ainakin että sinne terapiaan on kiva lähteä. Ja tulla pois. Olo kevenee aina puolella. Mä uskon että tästä on hyötyä ajan kanssa. Myös tota joogaa tms aion vakavasti harkita. Uskon kyllä että oman kehon hallinnasta on varmasti hyötyä.
Heips! Mulla on paniikkihäiriö ja masennuksesta alan olla voiton puolella, lääkityksenä voxra, ketipinor ja tenox tarvittaessa yöksi. Toi voxra mulle määrättiin lievän AdHd:n ja masennuksen hoitoon, auttoi melkeinpä heti, ketipinor tasaa mieltä ja antaa unen, tenox nukahtamisvaikeuksiin niinä iltoina, kun päässä hulisee niin, ettei kykene rauhoittuu unille.
Tuosta itsensä hoitamisesta, no itsellä se lähti siitä, että aloin pitämään tiukasti kiinni päivärytmistä, ts aina nukkumaan suunnilleen samaan aikaan, kello soimaan aamulla samaan aikaan, olipa yöunet olleet millaiset tahansa. Syön säännöllisesti samoihin aikoihin, liikun reippaasti tai vähemmän reippaasti melkein päivittäin, rankasti liikun 2-5 kertaa viikossa riippuen siitä, millainen sää ym on, näin talvella noi pakkaset saa vähän hermot kireälle, kun kerään ylimääräistä energiaa ulkoilun vähentyessä. Paniikkihäiriön olen ottanut huomioon siten, että vältän kahvia ja kolaa, kofeiini saa itselläni aikaan sen, että panikoin paljon herkemmin, joten en juo kahvia kovinkaan paljon, aamulla kuppi, että herää, muuten teetä tms. Tuo elämänrytmin säännöllistäminen helpottaa kaikin puolin oloa, kun se tuo sellaista hyvää turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta elämään, että asiat tapahtuvat tiettyyn aikaan, että edes ne ovat pysyviä, vaikka olosuhteet ja tilanteet päivässä muuttuvatkin.
No onhan meitä “päävikasia” täällä Kun vaan hetken aikaa odottaa niin alkaa ihmisiä tulemaan esiin. Hienoa. Ilmeisesti monella on auttanut nuo kunnon rytmit. Itse ilmeisesti liityn samaan porukkaan koska pelkästään tuo nukkuminen ja herääminen on tuonu mulle turvallisuuden tunnetta. Elimistökin on jo nin tottunu siihen että illalla alkaa väsyttään aina samaan aikaan ja aamulla herään aina kellon tarkasti. Ja vaikka kuinka yyritän nukkua pidempään ni ei onnistu Mulla hetken aikaa menikin ihan mukavasti nuo rytmit mutta sitten mies jäi töistä kotiin. Ja lapset kanssa. No kaikki pyörähti sitten ympäri ja nyt opetellaan asioita taas…
Liikuntaa pyrin myös harrastamaan säännöllisesti. Kai tää tästä…
Onhan meitä Joo, itselläkin iskostunut takaraivoon tuo rytmin ylläpitäminen, samoin päivittäiset, pienet rutiinit, esim tiettyyn aikaan koiran kanssa ulos, tiettyyn aikaan ruuanlaittoa, tiettyyn aikaan nettiä ja telkkua. En toki orjallisesti seuraa tuota rytmitystä, mutta on se sen verran tärkeä juttu psyykelle, että pyrin noudattamaan asettamiani “aikatauluja”, koska se tosiaan on sellainen turvallisuuden tunteen ylläpitäjä.
Mietin tuossa aamulla että kyllä, rytmi. Se on jännä juttu. Oikeestaan mä teen joka päivä noi samat asiat tiettyyn aikaan ja tietyssä järjestyksessä. Ja uskoisin että just ton paniikkihäiriön takia on jonnekin tonne takaraivoon iskostunu toi ulkoilu pimeällä. Päivällä yrität mennä koiran kanssa lenkille ni rauhottavia saa ensin syödä puolipurkkia. Yleensä ihmiset ulkoilee kauniina päivänä. Mä ihailen sitä kaunista päivää lasin takaa. Vaan kun alkaa tuleen hämärää niin tää äiti lähtee tekeen lumitöitä. Tulee pimeä, mä olen koirien kanssa ulkona ja keksin mitä vaan tekemistä että voin olla ulkona. Mahdollisimman monta tuntia. Mä olen ilmeisesti aika outo . Toi ulkoilu juttu vaan jotenkin jäi päälle kun panikkih oli kaikista pahimmillaan enkä pystyny ees tupakalla käymään. Lenkilläkin kävin yöllä ettei vaan tule ihmisiä vastaan. Tosin puolustelen sillä että mulla on ulkona paljon jouluvaloja ja lyhtyjä. Rakastan lyhtyjä ja ulkovaloja ja kaikkea sellaista. Pimeellä on kiva olla ulkona kun nuo edellämainitut pääsee oikeuksiinsa
Milläköhän tuostakin pääsisi yli??
Spinaalipuudutus… heh… on sitten muuten aikast tehokas. Viimeks sain niitä 2x peräkkäin ja kaikki tunto hävis vyötäröstä alaspäin. Sängystä kun nousin ylös niin sukelsin suoraan,pää edellä, kylpyammeeseen… Mikä vika on lyricassa???
Mulle tuo on tuttua ja vähän hankala juttu . En oikeastaan yhtään pidä pimeydestä, se on mun mielestäni synkkää ja ahdistavaa, eikä houkuttele yhtään lähtemään ulos. Ulkoilla pitäisi, välillä onnistuu, välillä taas täysi mahdottomuus, vaikka mitä vetäisi. Pitäisin ulkoilusta juuri aurinkoisella, selkeällä ja kauniilla säällä. Siitä tunnen saavani voimaa paljon enemmän, kuin jossain pimeillä poluilla taivaltaessani, mutta kun silloin kauniilla ilmalla siellä on pihalla koko kylä yhtä aikaa ja mua ei huvita törmätä kehenkään ihmiseen, jos on vähänkin ahdistusta päällä. Tuntuu siltä, että kaikki kyttäävät mua ja puhuvatkin musta ja ties mitä ja AHDISTAA. No, mä olenkin ihan pöpi… Välillä iskee kyllä joku kummallinen sosiaalisuuden puuska ja silloin ei haittaa yhtään, vaikka kaikki tulisivat juttelemaan. Voisin höpöttää aivan ventovieraidenkin kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Silloin sinne ulos pitääkin lähteä ja kiireellä, kun on tuollainen olotila, että saa otettua siitä kaiken irti, eikä se ehdi mennä ohitse.
Jaa siis mä en olekaan ainoa ja vainoharhaisesti kyttää salaa vastaan tulevia kun on koko ajan sellainen tunne että mua seurataan,katotaan ym ym…
Eilinen meni taas niinkuin muutkin päivät. Illalla kävin koirien kanssa ulkona ja valosaan aikaan olin kotona,sisällä,turvassa. Mutta tääkin on sellainen asia joka saa kyllä luvan muuttua. Se että miten? Mä en tiedä. Mutta tänään aion kyllä olla pihalla heti aamusta asti
Niin ja nyt parin päivän sisällä oon opetellu rentoutumaan hengityksen avulla. Uskomatonta miten noinkin pieni asia auttaa tosi paljon. Oon välttyny yhdeltä paniikkikohtaukselta ja ahdistus on lieventyny hetkellisesti. Ahdistus ja jännitys. Hengityksen suhteen jatkan harjoituksia. Oikean tekniikan opin leikkauksen jälkeen osastolla (just heräämöstä siirrettynä) kun kipulääke arsenaali oli kuulemma täynnä ja paniikkia pukkas päälle. Osastolla opin että pelkkä hengitys tekniikka auttaa todella paljon jo kivunlievityksessä ja ahdistuksessa ja paniikissa. Täytyy varmaan käydä tänään ostamassa pussillinen viinereitä että saan paperi pussin ni voin siihen aina hengitellä… vanilja-mansikka viinereitä, berliininmunkkeja… hmm… ihan vaan sen pussin takia
Aika jännä juttu, kun silloin, kun itsellä on tuo ahdistuskausi menossa, niin juuri PIMEÄLLÄ on hyvä ulkoilla! Itsekin oikein odotan pimeetä välillä, että sais ulkoilla “rauhassa”, eikä tarviis törmätä kehenkään, kenelle pitäis sanoa edes Moi… Hullua.
Hmh, ei lyricoissa mitään vikaa olekaan, päinvastoin toimiva lääke niille, kenelle se on määrätty ja syövät oikealla annostuksella, tehokas ahdistuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon poistaja. Itsellä tosin tekee sen, että olen uneton ja en nuku lainkaan, jos tuota otan, minulla ei siis respaa noihin ja söin joskus aiemmin noita viihteeseen, nykyään en.
Helpottavaa, etten minäkään ole ainoa, kuka ajattelee noin muista ihmisistä, jotka ulkona vastaan tulevat Siis sillä lailla, että ne kyttää tai ajattelee, että mikähän tuokin on koiransa kanssa… Sairasta, mutta totta
Tänäänkin sellainen päivä, että odotan pimeäntuloa, koska en halua törmätä kehenkään tuttuun, ei ole lainkaan sosiaalinen olo. Vaikka onneksi nykyään jo alkaa helpottaa tuo, että voi mennä ihmisten ilmoille ja keskustellakin jonkun kanssa, jos tulee vastaan. Tämä on niin pieni kylä, että kaikki tuntee toisensa, ja aivan varmasti suurinpiirtein koko populaatio tietää, että minä olen narkomaani, mutteivät sitä, että en käytä enää. Huoh, leimasta vaikea päästä eroon, ja ei varmasti koskaan täysin pääsekään täällä, missä asun.
Sama vika, kun itsekin asun pienellä paikkakunnalla. Olen toki myös vainoharhainen, mutta totta se on, että kun täällä aikansa on koheltanut ja hölmöillyt ties mitä, niin kyllä ne ihmiset ovat oppineet tunnistamaan, että tuossa se hullu juoppo-narkki-sekakäyttäjä taas menee .
Winston ; juuri näin. Itsekin täällä sekoillut kaupoissa ja ollut silmät selällään vaikka missä juoksentelemassa sekaisin, kuin seinäkello, niin ehkäpä ei ihan kaikki siitä vainottelusta ole vain oman mielen tuotosta.
Välillä todellakin tuntuu siltä, että ihmiset kattoo ja ajattelee et tuo on se rapanisti, joka käyttää suonensisäisiä huumeita
Valitettavasti olen joutunut täältä kyläapteekista hakemaan vermeitä (silloin, kun vielä käytin) ja onhan siellä ollut toisinaan tuttuja asiakkaita ja tiedän, että täällä tuo apteekkihenkilökunta ei mitään kovin luotettavaa ole, kuulin taannoin keskustelua jonkun ihmisen lääkityksestä ollessani kaupassa, joten eiköhän se ole selvää, että niistä mun ostoksista on myös mainittu jossain…
On vain vaikeaa sairastaa paniikkihäiriötä, kun tietää, että nuo ihmiset saattavat ajatella minusta kaikenlaista, kun paniikkihäiriössä muutenkin pelkää niitä ihmiskontakteja, niin tuo juoruaminen tuplaa tai jopa triplaa sen kuumottelut
Maine Siinäpä on yksi syy miksi me muutettiin toiselle paikkakunnalle. En ollu narkki enkä nisti vaan sekoileva juoppo. Kuulemma. Hullu musta tuli kun sain ensimmäisenpaniikki kohtauksen baarissa. Kohtaus oli paha ja kesti melkein ½tuntia. Ja pahinta siinä oli se että rupesin hyperventiloimaan. Ihmiset meinas soittaa poliisit. Onneksi mulla oli läheisiä ihmisiä mukana huutamassa muille ja käskemässä muita kauemmaksi. En oo sen jälkeen käyny siinä baarissa en. Hävettää. Työmaalla sain hullun maineen kun olin työkaverin nurkissa punkkaamassa. Oli huonossa kunnossa ja kirjaimellisesti romahdin. Huusin,itkin ja vapisin työkaverin emännän kainalossa. Työkaveri häipy ja jäätiin emännän kanssa kahden. Sille sitten kerroin kaiken mun elämästä ja kurjuudesta. Ehkä se ymmärsi…? En tiedä.
Täällä missä nyt asutaan ei kukaan tunne mua. Onneksi. Kadulla saa kävellä ilman että kukaan tuijottaa ja tietää… Mä olen sekoillu jo ihan tarpeeksi. Ainoa huono puoli on se että täällä on vain yksi apteekki. Useimmiten hävettää käydä siellä. Parhaimillaan 3-4 kertaa viikossa. Ja AINA vahvoja lääkkeitä tai mieliala lääkkeitä Minkäs teet…
Entisestä elämästä olen jättänyt kaiken taakse. Entisten kavereiden, myös työkavereiden kohdalla mä olen polttanu sillat perässä täysin. En oo pitäny mitään yhteyttä. Puheluihin ja viesteihin en ole vastannu. En halua. Kuningas alkokin on jäänyt kokonaan. Enään on vain nuo lääkkeet. Ja niitäkin vähennän koko ajan. Mä haluan olla taas normaali. mitä se sitten tarkoittaakin…
Minulla oli todettu vaikea-asteinen masennustila, mutta olen siitä jo parantunut. Hyväksi koin lääkehoidon, ja muutamat lyhyet psykologin käynnit, joilla sain pohtia elämääni. Lääkityksenä oli Voxra 300 mg / vrk ja Sepram 30 mg / vrk. Lisäksi oli Xanor 0,5 mg tarvittaessa ahdistukseen.
Itseäni auttoi paljon se, että aloin hoitamaan asioita asia kerrallaan. Tämä vähensi stressiä. Ensin otin tavoitteeksi tehdä yhden jutun viikossa, sitten kaksi, sitten kolme jne. Osastolla sanoivat että kannattaa tehdä itselleen päiväohjelma, jossa on niukasti tekemistä, ja sitten yrittää tehdä niistä puolet.
Yksi hieman lapselliselta kuulostava, mutta toimivaksi havaittu keino on ns. ilopäiväkirja. Kun kirjoittaa joka päivä yhden positiivisen asian muistiin, on niitä jo viikon kuluttua seitsemän.
No siinä tuli jo muutama kotikonsti. Kaikkea kannattaa kokeilla. Masennuksen ennuste on onneksi hyvä, joten toivoa ei kannata menettää, vaikka välillä synkät pilvet varjostaisivat vahvastikin elämää.
No kuitenkin.
Ja ne jotka on päässeet sairaudesta yli/parantuneet, mitenkä se tapahtuu? Tiivistettynä; mitä mä voin kotona tehdä että paraneminen nopeutuis tai edes helpottuis? Paniikkihäiriön oon joskus saanut hallintaan mutta nyt lääkäri meinasi että oon sairastunut vaikeaan masennukseen, niimpä haluaisin tietää ihmisten kokemuksia ja hyvä kotikonsteja selvitä päivästä toiseen. Ja ehkä vielä joskus … terveen elämään… 
ihanaa että löytyi edes yksi ihminen joka on valmis jakaan kokemuksiaan ja ehkä auttamaan mua tästä eteenpäin 
. En oikeastaan yhtään pidä pimeydestä, se on mun mielestäni synkkää ja ahdistavaa, eikä houkuttele yhtään lähtemään ulos. Ulkoilla pitäisi, välillä onnistuu, välillä taas täysi mahdottomuus, vaikka mitä vetäisi. Pitäisin ulkoilusta juuri aurinkoisella, selkeällä ja kauniilla säällä. Siitä tunnen saavani voimaa paljon enemmän, kuin jossain pimeillä poluilla taivaltaessani, mutta kun silloin kauniilla ilmalla siellä on pihalla koko kylä yhtä aikaa ja mua ei huvita törmätä kehenkään ihmiseen, jos on vähänkin ahdistusta päällä. Tuntuu siltä, että kaikki kyttäävät mua ja puhuvatkin musta ja ties mitä ja AHDISTAA. No, mä olenkin ihan pöpi… Välillä iskee kyllä joku kummallinen sosiaalisuuden puuska ja silloin ei haittaa yhtään, vaikka kaikki tulisivat juttelemaan. Voisin höpöttää aivan ventovieraidenkin kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Silloin sinne ulos pitääkin lähteä ja kiireellä, kun on tuollainen olotila, että saa otettua siitä kaiken irti, eikä se ehdi mennä ohitse.
.
