Pitkän tauon jälkeen Neiti/Fräulein palaa linkkiin rouvana ja muutaman kerran retkahtaneena. Useampi vuosi meni täysin juomatta, mutta viimeisen vuoden sisällä on otettu noin 7 kertaa. Ilman isompia onnettomuuksia, joskus on ollut jopa kivaa. Ongelmana kuitenkin, että määrät ovat samanlaisia kuin hulluina vuosina. Pulloa suun eteen ja muisti pois 
Ja se häpeä ja nolotus. Se on palannut takaisin. Eipä tuon kai yllätyksenä pitäisi tulla, mutta hölmökö kun on, niin kaikki on kokeiltava itse. Nyt on taas linjana, että korkki kiinni ja siksi paluu plinkkiin. Eli terve vaan!
Tervetuloa takaisin. En kyllä oikein saanut selvää mitä retkahdusta tarkoitat. Seitsemän juomiseen liittyvää on mielestäni vielä raameissa. Jos kyse on miehistä niin asia on hieman toisella lailla. Tai ei oikeastaan. OK- kuka lupasi olla läppäilemättä? 
Yksi valitettava tosiasia on, että kerran sisäänajetut juomistavat määrineen ja rituaaleineen säilyvät vuosikymmeniä päihdemuistissamme. Mietipäs jopa millä lailla “nautit” annoksesi. Ihan laseja ja juomistyyliäsi myöten. Melko varmasti havaitset samankaltaisuutta entiseen. Itselleni ainakin kävi näin. Ensin hienosti siemaillen, mutta ennen pitkää en enää lasiakaan tarvinnut. Näin se menee.
Onnittelut sekä avioitumisesta että uudesta yrityksestä. Tsemppiä ja kiva kun olet mukana! 
Retkahdus on ehkä väärä sana, koska kyse on ollut seitsemästä tietoisesta valinnasta. Mutta mitä tulee vanhoihin juomatapoihin, se pitää täysin paikkansa.Tahti on sama mutta toleranssi heikompi. Huonoa jälkeähän siiä syntyy. Jos jokin on muuttunut, niin toisena päivänä ei tehnyt enää mieli ottaa. Mutta luultavasti tämäkin seikka muuttuisi vanhojn kaavojen mukaiseksi, jos jatkaisin. Nyt olen tyytyväinen tähän päätökseen jatkaa nollattomalla linjalla.
Oikea päätös. Mielenkiintoista, että puhut tietoisesta valinnasta. Yritä selvittää itsellesi minkälaisissa tilanteissa ja mielialoissa toteutit valintaasi. Auttaa tunnistamaan karikot.
Tietoinen sikäli, että ajatus, että hyvässä seurassa voisin joskus ottaa, muhi mielessä jokusen kuukauden ennen kuin sellainen tilanne tuli eteen. Ja hyvinhän nuo keikat menivät, ainakin ensi alkuun. Sitten loppuilllasta katosi muisti, mutta oli aina saattaja mukana, toisin kuin vuosia sitten. Mutta pari kertaa olen ottanut jo yksin ja se on huono merkki. Noita kertoja on pohjustanut väsymys ja tylsistyminen yhdistettynä vapaapäivään “home alone”. 
Suomessa on mielestäni yleisempää sellanen “kaveria ei jätetä”- henki kuin täällä (Saksassa). Oman vastuun pakoilua loppujen lopuksi. Olen iloinen, että tunnistat yksinryyppämisen vaarat. Halua poistaa sosiaalikontrolli valvomasta. Seuraava vaihe voisi olla työstä poissaolot. Tai tolpilleen päästäkseen aamuinen pelastuskulaus. Kierre kiihtyy…
Hei rouva O!
Olen vakuuttunut, että vanha juomatapa tulee nopeammin kuin huomaatkaan ja muisti tulee lähtemään jokainen kerta kun otat, jos otat. Minulla on kokemusta siitä, että mitä enemmän yrittää kontrolloida, sitä enemmän brenkkua kuluu kunnes ei ole enää muistissa mitään. Mikään ennakkopäätös ennen juomista ei enää auta, juot niin kauan kun juomaa riittää ja joisit sitä enemmänkin mutta joko sammut tai ajaudut nukkumaan.
Minulla juomispäätöstä siivitti kahta karmeampi kännääminen, tuntui kuin että nyt on vielä juotava kun vielä pystyy. Onneksi (?) mokasin riittävän hyvin kahtena peräkkäisenä päivä niin, että ymmärsin hävetä ja tajusin että tarvitsen apua. Ei oikeastaan tapahtunut kummempaa, kuin että syöksyin koulutuksen jälkeen suoraan hotellin baariin, imuroin lasin kerrallaan 3:ssa vartissa ison pullon skumppaa ja ihmettelin kun sitä ei myyty minulle lisää. Ja kello ei vielä 18.00. Känniääliö ratkaisi probleeman marssimalla seuraavaan ravintolaan, siellä kaadoin naamariini toisen pullon ja riensin tyhjentämään baarikaappia huoneeseen. Ja aamulla koulutukseen! Seuraavana päivänä saman toisto. Ja SUPeRNOLO OLO. TAjunnan laajentuminen että ei ollut muuten hauskaa, meni muuten törkeä määrä rahaa ja kolmanneksi… en voi tulla jatkossa enää tähänkään hotelliin! Minulta alkavat hotellit kohta loppua, olen kohta kaikissa dokaillut ja mokaillut suurin piirtein pikkukakkosen aikoihin!
Korkki kiinni, ei ole muita vaihtoehtoja. Vähimmällä vaurioilla näin pääsee.
Kiitos Crowmoor kokemuksesta. Näitä on taas terveellistä lukea pitkästä aikaa. Niinhän se menee. Vaikka joisi vaan kerran parissa kuukaudessa, niin eipä tuo ole sen aiheuttaman häpeän arvoista. Eivät nuo ihmiset tuolla ajattele, että eipä tuolla ihmisellä ole hätää, kun hän juo niin harvoin. Kännissä ääliöinti syö varmasti muutakin uskottavuutta. Pysytään päätöksessä olla ottamatta
Moi O!
Minulla vähän samanlainen tausta, joskin retkahdukseni kesti kuutisen vuotta. Siis se sellainen eestaas venkslaaminen, että mitä tässä nyt tekisin. Oma “paluuni” osoittautui jotenkin monimutkaisemmaksi kuin raitistuessani ekan kerran noin 9 vuotta sitten. Pitkissä kantimissa on ollut, mutta onneksi olen nyt päässyt jo pahimman yli.
Pitkään kaipasin “paluuta” vuoden 2004 minääni, senaikaisiin asetelmiini, tunnelmiini ym. Muistan ne ajat ja raittiit vuodet elämäni parhaimpina. Rassasi kun ei aikakone toimi. Nyt on kuitenkin nyt ja tuntuu vapauttavalta raitistua tähän päivään, elää sitä ja siitä. On ihan eri kuviot, mutta menen nyt niiden kanssa eteenpäin enkä lainkaan koe enää tarvetta tehdä “paluuta” vanhaan. Tartun vain siihen, minkä tiedän minua kantavan. Valtavan iso oivallus minulle: minun ei tule kaivata entisestä elämästäni mitään, mikä on ollut eikä niinkään elää mennyttä kohti. Ei edes sitä hyvää kohti, mikä kerran oli. Kaikki merkitsevä ja todellinen on tässä ja nyt.
Tämän hötöfilosofisen ajatuksen sanoin, tervetuloa messiin ja lykkyä pönttöön 
Viisaita ajatuksia!
Itselläni on kohta 5 kuukautta raittiutta takana, nyt alkoi uudestaan tehdä mieli pitkän tauon jälkeen.
Riattiuden tiellä lohduttaa se, että viina ei lopu maailmasta, että sitä on varalla ja paljon, jos tulee kova jano!
Rankkaa on elää tällaista vähemmän heti-ylös-alas-joka-suuntaan -elämää.
Mistä se juotatus nyt tuli, osaatko sanoa? Mulle on viime aikoina tullut todella harvoin mitään juotatuksia, ehkä jotain 1½ kk oon nyt saanut olla ihan rauhassa ja sen viime juotatuksenkin kyllä hyvin ymmärrän, että miksi sillä fiiliksellä reagoin. Omalla kohdallani olen todennut, että se himo on todellakin vain seurausta jostain, yleensä jostain tunteesta. Mitäs luulet, Grape?
Hyvä, että olet suunnannut katseesi tulevaan. Vanhan kaipaaminen tai romahtaminen retkahduksesta on eräänlaista perfektionistista itseruoskintaa. Kenties mielen alitajuinen keino uskotella, että kun mokasit, se on sitten siinä. Kaikki hyvä on mennyt ja elämä on tästä lähtien vain alamäkeä. Eihän se niin onneksi mene. 
Nyt muuten tiivistit niin hyvin, että tuntuu aika hurjalta! Kiitos! Tota se just on!
Rva O. En sano, että hauska kuulla sinusta, koska sulla oli ikävää kerrottavaa, vaan siksi että olet palannut parantamaan tilannetta!
Bongasin äsken Hesarista kirjoituksen potkuista ja niiden jälkeisestä ‘uudesta elämästä’. Työpsykologi sanoo näin:
[i]- Kun on oikein vaikea hetki, Saarelma-Thiel kehottaa mielikuvaharjoitukseen, joka asettaa asiat mittasuhteisiinsa.
“Tee mielessäsi aikamatka kahden vuoden päähän. Näyttääkö elämä samanlaiselta kuin tänä päivänä, kun kaikki kaatuu päälle? Miten olet päässyt uuteen tilanteeseen, kuka tai mikä sinua on auttanut?”[/i]
Tämä kuulostaa oikein sopivalta meillekin, voi kuvitella raittiin elämänsä ja miltä se tuntuu. Mieli toimii niin, että se lähtee pyrkimään riittävän usein toistettua ajatusta kohti.
Tsemiä!
Sorry leikkely, mutta mulla menee täysin toiseen suuntaan. Ensinnäkin pystyin viime retkahduksen jälkeen toteamaan, etten ollut menettänyt mitään viikon putkesta huolimatta. Ulkoinen tilanne pysyi samana. Pikku takaisku, kuuluu prosessiin pääsääntöisesti. Ei pitäisi, mutta kuuluu silti. Retkahtelijoilla pitäis olla sama suunta kuin Suomen ja Saksan euroviisuilijoilla (solidaarisuutta surkean sijoittumisen takia) . Ainoastaan ylöspäin uuteen yritykseen. :mrgreen:
Tervetuloas mukaan, on mukavaa tavata uusia ihmisiä. Ja toivon pyrkimyksesi onnistuvan, itse kamppailen saman asian kanssa.
Eipä tässä hätää, koska en kärsi varsinaisesta viinanhimosta. Menemisen tarve on ollut täysin psyykkistä. Nyt nautin kukkivasta luonnosta ja kauniista kesästä. Ja varon yksinäisiä viikonloppuja.