meni hermot noihin kaikkivaltiaisiin narkomaaneihin tuolla saunan puolella ja sit pistin tulemaan täyslaidallisen…ja bannit tuli… Nyt olen porttikiellossa vain yhdelle foorumille
Joskus saunassa on liian kuumaa…
Saunassa on varmasti kivenkovia lääketieteen käytännön asiantuntijoita.
Mutta hyvä ettet retkahtanut. Joskushan voikin joillekin käydä niin päin, että ensin tulee retkahdus ja sitten vasta banni.
Sauna noin muuten yleiskäsitteenä on makee paikka, jossa virvoittuu sekä ruumis että mieli. Sauna on myös siitä erikoinen, että siihen ei liity mitään eroottista vaikka siellä ollaan alasti.
Sauna on pyhä paikka. Parhaimmillaan tietysti jossain kesämökillä tai sitten kuntosalin/uinnin jälkeen.
Mutta mitäs tykkäätte infrapunasaunasta?
Lauteilla tavataan:
youtube.com/watch?v=EDpFlRjlfEU
Herra Kalsari,
Oikein hienoa ettet retkahtanut.
Toisaalta jos retkahduksen aiheuttaisi (itseaiheutetut?) bannit jollekin forumille, niin voi miettiä kuinka vakaalla pohjalla koko homma on ollut ylipäätänsä?
Katselin hieman noita sun juttuja tuolla saunan puolella ja totuuden nimissä taisit ihan itse heittää tietoisesti/tiedostamatta hieman liikaa löylyä? Jos ei pidä kuumuudesta ei pidä heittää liikaa löylyä Noin yleisesti ottaen Plinkissä kirjoittelevilla ihmisillä on aivan riittävästi ongelmia ihan muutenkin, eli niitä ei tarvitse oikein tekemällä tehdä lisää - itselleen tai muille.
Pahimmassa tapauksessa tuo forumtaistelusi olisi saattanut aiheuttaa sekä sinun retkahduksesi - parahin Kalevi - että jonkun toisen retkahduksen? Jonkun jolla vaan meni hermot sinun juttuihisi? Eikö täällä ole tarkoitus antaa vertaistukea eikä vertaistukistusta?
Anteeksi jo etukäteen mikäli ei olisi saanut kritisoida tekemisiäsi.
Huomenta. Kursivoitu menee kokoelmiini! Tekstin eka osa takaraivooni. Hyvä, että muistutit. Yritän juuri siksi käyttäytyä nimmarini mukaisesti. Oli aikanaan kasvattavassa mielessä tehty valinta.
no perskeleen hyvin hoideltu…
saunan snobit ja aineet samalla kerralla…
ne niin tietää ja jos et ole aina ihan mielestään oikeassa ja tiedä ihan ja et
tajua olla hiljaa, niiltä saat vittuilua, mikä on heidän heikkous, …
hööm…eli, mitähän piti sanoa…
hieno hommeli, kk, päihteittä vaikka taistoon saunalaisia ja systeemiä(=on toimitus ja
moduulit ja undulaatit) vastaan…jopa tuulimyllyjä vastaan…jeps ja jou…
Saunahan on enemmänkin sellainen vertaisvetopalsta. Yhteisessä ymmärryksessä ja hyväksynnässä polla sekaisin. Ohjeita ja vinkkejä kaikkien mahdollisten aineiden päihdekäyttöön sekä sekavaa kuvausta kulloisistakin oloista. Jos ihminen ratkeaa ryyppäämään tai muita päihteitä käyttämään minkään täällä palstalla tapahtuvan vuoksi, niin sitten ratkeaa. Raittiuden perusta on jossain muualla.
Jottei mene yksipuoliseksi tää leuhotus täällä, niin tietäkää jotain,
ennekuin mouhootte höpöhöpöjä – En voi vaieta, sillä
eräs nimimerkki Saunassa kuun alussa KUOLI ikäänkuin saappaat jalassa, lopetti bentsot ja elämän.
Kuka haluaa, että muistoketjuun mennään vittuilemaan, oli sitten sauna tai melopettajat tai mevähättelijät…
Se kun koskee paljon muitakin ihmisiä… Näin mä ainakin käyttäytymiseni ymmärrän täällä tai kadulla where eva
→ Ansaitut bannit ja → hyvä ettei huikka maistanut.
Eteenpäin ja puhtoiset kalsongit jalkaan,
mäkään en tarvinnut kuin yhden mahdollisuuden ja kaks ja viiskytä ja sata.
Eipä ole kantaa mulla Kalevin banneista, kun en ole käynyt tutkimassa asiaa. Saunasta yleisesti olen kuitenkin tuota mieltä ja siksipä sieltä poissa pysynkin, kun ei ole mitään annettavaa. Vittuilu yhtään missään ketjussa ei liene tarpeellista. Rauhaa vainajalle ja omaisilleen.
Lopettajista puhumattakaan.
Tolla suhtautumisella varmaan ihan hyvä, että sait ne bannit - vaikkakin toiminta oli monien muidenkin osalta aika ala-arvoista. Tsemppiä jatkoraitisteluun kuitenkin
Heh, nousit sitten kuolleista kuin Jeesus haudastaan kolmen päivän totaalirännin jälkeen. Tervetuloa elävien kirjoihin!
(ja sorry tää jesse-läppä, rehti uskovainen kun taidat olla - Ei muuta kuin respekiä jos (vaikka pelkästään tänään) raittius pitää!!!)
Näin infrapuna-saunaneitsyenä sanoisin että kuullostaa yhtä jänskältä kuin mikroaaltouuni, mutta toki voisin kokeilla, jos jollakulla semmoinen olisi käytettävissään. Näin susirajan takaisena asukkina kuitenkin kunnon punaisena hehkuva halkosauna, silmiin pistävä savunhaju, ja kiukaasta läpitunkevat keltaiset liekit ovat semmoinen yhdistelmä että en usko minkään hightech-infrapunan vähään aikaan murtautuvan läpi suomalaiseen saunakulttuuriin…
Sitäpaiti kun olutta heittää kiukaalle, tulee semmoinen palavan ohran tuoksu, että sen puolesta voisi melkein kuolla… Palanut viljapelto, tuoksuu melkein voitolta… Saa keskiaikaisen miesgeenin virkoamaan…
Minä pidän isoista puusaunoista Middle of the Nowhere…mutta järvi pitää olla vieressä. sähkösaunat ovat rectumista…
Juu, ei käydä lukemassa Saunan juttuja, mutta silti tiedetään varsin hyvin, että se on sellainen “vertaisvetopalsta”, jossa vain jaellaan ohjeita ja vinkkejä kaikkien mahdollisten aineiden päihdekäyttöön ja ollaan hyvässä yhteisymmärryksessä polla sekaisin .
Jos olisit Saunan kirjoituksia tarkemmin lukenut, niin olisit kyllä huomannut, että siellä annetaan runsaasti ohjeita ja vinkkejä myös päihteistä irtipääsemiseen ja tuetaan aidosti niitä, jotka yrittävät päästä kuiville, sekä varoitellaan eri aineiden/kombojen/koukkujen vaaroista. Lisäksi siellä keskustellaan paljon myös ihan muista asioista, kuin päihteistä ja monet keskustelijat vaikuttavat oikein fiksuilta ja tiedostavilta ihmisiltä . Suurin osahan Saunan porukasta on jossakin koukussa, mutta suuri osa heistä on myös jo ajat sitten tajunnut, ettei huumeiden käyttö mitään hienoa olekaan. Sitä ei vain välttämättä ole kovinkaan helppo lopettaa, kun sen on kerran kunnolla, tyhmyyksissään ja heikkouksissaan, aloittanut. Aivan sama juttu, kuin alkoholinkin kanssa. Kovasti se tuntuu tälläkin puolella olevan pyristelyä ja retkahtelua monen kohdalla, vaikka riittäähän täällä toki noita “helposti” korkin sulkeneitakin, jotka eivät sitten tunnu oikein tajuavankaan, miten helvetin vaikea ja mahdollisesti loppuikäinen taisto se taisto päihderiippuvuuden kanssa on .
En suinkaan kiellä, etteivätkö Saunassa kirjoittelisi myös ne hehkuttelijat, jotka yrittävät mitä hulluimmilla tavoilla vetää päänsä oikein kunnolla sekaisin, hauskaa se kuulemma vain on ja mitään ongelmaa ei muka ole. Näiden tyyppien jutuille en ainakaan minä anna suuremmin painoarvoa ja olenpa huomannut, että heilläkin on alkanut hymy hyytyä jossakin vaiheessa .
Jokainenhan saa toki lukea, mitä huvittaa ja pitää yllä ennakkoluulojansa, niin minäkin monesti teen, mutta eipä moinen välttämättä hyvä asia ole.
Kalevin bannit olivat täysin ymmärrettävät ja paikallaan IMO , mutta sen verran mun on nyt Kalea kompattava, että kyllä puusauna(en tarkoita nyt Saunaa ) on paras .
Muistan kun kävin Saunassa isolla S:llä siis joskus aikoinaan vuoden 2007 alussa ja olin niin vihreä ja viaton, että en edes tajunnut että se on joku HUUUMEpalsta!
Jossain topikissa kyseltiin että mitkä aineet nyt vaikuttaa, ja mää kirjottelin että kahvi ja Belmontti.
Paljon on vettä virrannut 6½ vuodessa. Tai paljon muutakin kuin vettä.
Hieno huomata ettei tällä kalevi rassukalla ole muuta elämää eikä ystäviä kun tämä päihdelinkki missä käy taas parempana juoppona haastamassa riitaa narkkien kanssa virtuaalisesti saunan puolella. No onhan kalevi nyt kova 81 fani ja siteeraa alibista lukemia juttujakin saunan puolella 81:en touhuista. Mutta kalevi rassukka kun ei tajua että ei ne asiat aina ihan niin ole kuin alibi lehti kirjoittaa oikeassa elämässä. Kalevilla kun ei ole oikeaa elämää vaan tämä internet elämä. Nyt kalevi saa taas sinoli psykooseissaan täällä kirjoitella hetken aikaa kunnes saa taas porttikiellon noista idioottimaisista jutuistaan. Mut on tosissaan säälittävä tapaus tää kalevi näin selväpäisenäkin katsottuna. Ja näin selväpäisenä mua ei tänne tän enempää kiinnosta edes kirjoittaa kun mulla on kalevi katsos ihan OIKEA ELÄMÄ ILMAN NETTIFOORUMIA JA KULJEN JUURI NE 200 EURON RAY BANIT PÄÄSSÄ EDELLEEN KUN VAAN AURINKOINEN KELI SATTUU OLEMAAN. Jatka sä täällä tätä sun säälittävää ehkäpä suurimmalta osin vielä keksittyä elämääsi ja örveltele tuolla ihmisten ilmoilla sitten ne kuset ja paskat housussa kun saat taas vähän viinaksista rohkeutta lähteä ihan oikeiden ihmisten pariin ulkoilmaan. Tässäpä tärkeimmät ja näkemiin kalevi…