Useamman viikon raittius katkesi kun eilen ratkesin taas ryyppäämään. Ja seuraukset sen mukaiset, homma vaan pahenee ja kiihtyy jokaikinen kerta. Hävitin käytännössä kaiken mukana olleen omaisuuteni: kännykän, lompakon, avaimet, meikit, matkalipun, kortit jne. Tämän lisäksi myös toisen kenkäni. Heräsin parkkihallista vieraassa autossa tietämättä mikä vuorokaudenaika mahdollisesti on. Paljain jaloin halki kaupungin duunipaikalle missä olin “säntillisesti” klo 9:00. Onneksi oli vaihtovaatteet ja toiset kengät työpisteellä…
Vitutuksen määrä: suunnaton
En usko että saan omaisuuttani enää takaisin, KAIKKI pitää hommata uusiksi. Ja kaikki lähti duunin bileistä ja itsekusetuksesta “kyllähän minä voin pari lasillista ottaa”. Mä olen niin helvetin väsynyt ja kyllästynyt tähän touhuun, mutta silti mä vaan repsahtelen… Todellisuus on tarua ihmeellisempää kun miettii näitä mun ryyppyreissuja, vauhti vaan kiihtyy ja homma muuttuu hurjemmaksi aina vaan. Fiilikset on nyt tosi alamaissa mutta ei tässä auta muu kuin yrittää ponnistaa taas ylöspäin. Ja laittaa se korkki kiinni, toivottavasti tällä kertaa lopullisesti…
Ei tosiaan hyvältä näytä, mutta positiivista kuitenkin, että olet hengissä ja silloinhan kaikki on edelleen mahdollista, jopa raitistuminen. Laita tosiaan korkki kiinni, niin silloin tommosta ei enää pääse tapahtumaan. Meille alkoholisteille kun viina ei sovi
Vituttaa alkaa ensi viikolla järkkäilemään asiota: uusi puhelin, korttien tilaaminen, avaimet jne. Mä oon ihan rikki… Viikonlopuksi kuivumaan vanhempien luokse, on taas syytä olla tyttärestä “ylpeä”. Mä niin en enää jaksaisi tätä hommaa, mä oikeasti kuolen tähän viinaan jos en saa lopetettua. Ihme on että olen vielä hengissä ja paikat suhtkoht ehjänä…
Eipä se oman kokemukseni mukaan enää muutu hehkeän auvoiseksi
kuvittelemamme fiilis dokatessa, kun jonain kertana voi kadottaa
lopullisesti itsensä ja ainiaaksi, parempi vaan pysyä ilman alcoa,
tuolla reseptillä nimittäin oon saanut jopa vuoden raittiutta ja
se aika on ollut aina parempaa kuin ärvellys-sähläys tiedottomana.
Ihan alkoholistin normimeininkiähän tuo on. Kohdallasi se ei ikinä tule parempaan suuntaan muuttumaan. Näin uskallan sanoa. Olet mennyt jo sen rajan yli josta paluuta ei enää kohtuulliseen alkoholikäyttöön ole. Tasan kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyä asia ja ottaa nuo materiaaliset tappiot vain oman elämän alaskirjauksina tai sitten lopettaa juominen kokonaan.
Kokonaan lopettaminen tuskin onnistuu sinulta(kaan) aivan yksin. Pelkästään toivomalla se ei onnistu,toivomalla saa tässä elämässä korkeintaan vain finnejä takapuoleen. Asia vaatii päättäväistä toimintaa. Hoitotoimenpiteitä ja hoitokanavat varmaan tiedätkin. Tuumaksi ja toimeksi !
suurella myötätunnolla Vinetto
P.S Luin nyt noita sinun aikaisempia viestejäsi ja huomasin että AA on sinulle tuttu paikka. Mene sinne takaisin vaikka jo tänään palaveriin. Jos ryhmä jossa viimeksi kävit ei tuntunut hyvältä niin voit aina mennä johonkin toiseen ryhmään. Ihan hyvinhän sulla näyttää elämä kulkeneen kesällä. Nyt takapakkia vaan mutta asian voi ottaa vaikkapa alkoholismin vakavana varoituksena.
Ajan mittaan kyllä nuo tämän päivän morkkikset häviävät ja uusia ei tule ainakaan alkoholismin takia jos vain saat raittiudesta kiinni. Ja miksi et saisi jos minäkin olen saanut ! Heräilin milloin mistäkin ja hävitin ties mitä…mutta kännykkää en oo ikinä hävittänyt koskapa viimeinen putki tuli juotua heinäkuussa 1988
Vähän näin ironisesti todeten: Tuo juominen me “osataan” jo, miksipä enää kerätä kenttäkokemusta lisää.
Kyllä tässä myötätunto on puolellasi ja toivon kovasti, että löydät tahdon ja keinot pysyä irti pullosta, sillä tavalla elämäsi voi muuttua vain paremmaksi, ryyppäämällä se muuttuu vain huonommaksi.
Ikavia uutisia…edellisen selvan ajanjakson paalle on kuitenkin hyva rakentaa. Repsahdus ei ole maailmanloppu - siita voi jopa oppia jotain sen sijaan etta ruoskii itseaan liikaa.
Se on raahattava taas luunsa AA-palaveriin. Ei tästä jumalauta tule muuten mitään…
Viikonloppu saunomista ja sienestämistä. Akkujen lataamista ja lepoa. Maanantaina taas uusin voimin ja toivottavasti paremmalla mielellä normiarkeen. Mulle on antanut voimia erään AA-veteraanin sanat: jos jätät viinan niin muutkin asiat kyllä järjestyvät tavalla tai toisella. Ensimmäinen asia on siis sen viinan jättäminen. Viina on tuonut mun elämään jo niin paljon surua, tuskaa ja tuhoa että eiköhän tämä ole jo nähty…
Nti Kulaus,
Sinulla on nyt hyvä pohja, jolta ponnistaa. Tunnetkin jo AA-ryhmiä. Nyt sinulla on sopiva aika omaksua aa:lainen elämäntapa. Sinulla ei ole syytä vaipua itsesääliin. AA on sinuakin varten, ryhmänä ja kummitoimintana.
Pääsin kotiin vanhempien luokse noin tunti sitten. Täällä on rauha maassa, kohta saunaan pesemään pois synnit. Täysin rehellisesti kerroin mitä on tapahtunut, täällä mua ei onneksi tuomita. Mä olen onnekas, taustatukea saan ihan joka suunnasta, siitä tämä raitistuminen ei ainakaan ole kiinni. Nyt kun vaan itse pysyisi tähän, itse se lopullinen työ on tehtävä, tiedän sen niin hyvin.
Huomenna aamulla lenkille ja sitten metsään sienestämään ja marjastamaan. Jospa maanantaina olisi parempi pössis. Jos jotain positiivista haetaan tästä päivästä niin selvisin sentään duuniin, oli jokunen kollega “sairaana” eilisen jäljiltä eli en ollut toki ainoa joka eilen astui korkin päälle. Nämä tapahtumat vaan on niin uskomattomia mitä mulle tapahtuu että niitä ei normitavis edes voi kuvitella. Mulle on AA:ssa sanottu jo aiemmin etten saa soimata itseäni liikaa, ei muuten pääse prosessissa eteenpäin. Mä yritän olla itselleni edes vähän hellempi. Päivä kerrallaan tätä elämää on elettävä. Mä tykkäään itsestni niin paljon enemmän raittiina, en tajua miksi menen aina sössimään sen hyvä fiiliksen repsahtamalla?! Mä olen sairas.
Hei Nti kulaus ja lämpimästi tervetuloa takaisin.Ihan ensiksi haluan kiittää että tulit kertomaan repsahduksestasi.Kertomus toi elävästi mieleeni itseni,sen mitä minullekkin todennäköisesti kävisi jos korkin aukaisisin.Ja tänään Se on mielessäni pyörinyt.Joten sinun tarinasi osaltaan auttaa minua tänään pysymään selvänä.
Toivottavasti tämä oli sinulle Se viimeinen niitti,kauhukokemus jota kelpaa muistella aikojenkin päästä jos suu yhtään napsaa.Toisena hyvänä apukeinona suosittelen antabusta.Itse käytän sitä vain silloin kun tiedostan tulevan vaaranpaikan.Esimerkiksi jos olen lähdössä johonkin juhliin tai tapaamaan kavereita viikon loppuna.Saa olla ihanan rauhassa kun ottaa yhden antabuksen samana aamuna,ei tarvitse ajatella että mitä jos…
Toivotan sinulle voimaa tehdä oikeita päätöksiä,kyllähän jo tiedät miten hyvä olo siitä tulee!
Taudin kuvaan juuri kuuluu tuo että hyvistä aikomuksista huolimatta se alkoholi salakavalasti iskee.Tietyissä tilanteissa oma tahdonvoima ei pysty vastustamaan ensimmäisen huikan ottamista.
Pyydä ryhmästäsi lainaan tai osta itse AA:n perusteos “Nimettömät alkoholistit” ja lue sieltä huolella 3.Luku “Mitä alkoholismi on”. Se ainakin aukaisi omat silmäni aikoinaan.
Muista kuolettaa kadonneet kortit,kännykät jne.
Kyllä sinulla hyvin alkaa menemään. Ota tämä raittiusasia nyt ykköseksi elämässäsi. Yritä verkostoitua AA:n naispuolisten jäsenten kanssa jos ko. ladyt vaikuttavat muuten kanssasi samalla aaltopituudella olevan .
Vinetto, mulla on tuo kyseinen teos itselläni. Ja olen sitä lukenutkin, kaikki mitä siinä kirjoitetaan osuu ihan totaalisen täydellisesti omalle kohdalle. En mä sitä ole enää piiiitkään aikaan kieltänyt ettenkö olisi alkoholisti. Olen sitä isolla Aalla.
Mä en aio luovuttaa, jotenkin toivo elää että saan tämän(kin) ongelman vielä selätettyä. Vaikean tien kautta se vaan näyttää menevän, hirveää rimpuilua ja rämpimistä tämä on ollut. Suoraan sanottuna hävettää aina palata uudelleen ja uudelleen AA:han, vaikka tiedän että sinne voi aina palata. Mä tajua miten jotkut on voineet raitistua kertaheitolla kun ovat kävelleet AA:n ovesta sisään. Miksi mun pitää rimpuilla tän homman kanssa näin paljon?! Miksi mä en saa tätä asiaa iskostettua itselleni? Mulle ei viina vaan sovi, piste. Kaikki ollaan vissiin niin yksilötä tässäkin, ei tällä ole mitään tekemistä järjen kanssa. Ihan henkimaailman hommia. Mä vaan haluaisin että saisin viimein armoa ja pääsisin balanssiin tämän homman kanssa… Uutta kohti nyt vaan kuitenkin, ei voi jäädä tuleen makaamaan. Se perusarki ja rutiinit on mulle parasta lääkettä, ja tietty ne AA-palaverit. Niissä pitää vaan käydä, ei se muuten toimi. Pitää yrittää viimeiseen asti vältellä KAIKKIA erityistilanteita missä saattaa olla vaarana repsahtaminen. Ja antabukset käyttöön, välittömästi. Ensi viikolla on myös tapaaminen sovittuna A-klinikan kansa missä olen siis käynyt jo 1,5v. Ensi viikolla olisikin jo seuraava erityistilanne, messujen jälkeinen vastaanotto. Jos otan antabusta niin eiköhän siitäkin selvitä…
Kiitos kaikille tuesta ja ymmärryksestä, olette mun “kainolokeppejä” ja “ensihoitajia”
Ymmärrän tuon fiiliksen mutta turha se kuitenkin on. Eikä sinun välttämättä tarvitse raportoida mitään mitä et halua mutta ylivoimaisesti suurin osa AA:laisista ei pidä ihmeenä että kompuroit vielä tässä vaiheessa. Jotkut saavat kiinni heti kerrasta, toiset eivät koskaan ja useimmat muutamia kertoja haparoituaan.
Itse yritin siis myös monta vuotta ja sitten sain pysyvän raittiuden 33-vuotiaana. Keskity nyt alussa vain yhteen päivään kerralla äläkä mieti tulevia. Kyllä noista alkoholipitoisista tilanteista aina selviää, itse olen ollut työmatkoilla Päiväntasaajan toisella puolella useita viikkoja joskus ja periaatteessa olisi joka ilta pitänyt juoda viiniä päivällisellä mutta minä otin vettä Ei se ole kuin lyhyt lausahdus "Ei kiitos " jolla valinnasta selviää kunhan asia ja motiivi on omalle itselle selvitetty. Olen ehkä pitkän raittiuteni aikana sanonut about 200 kertaa “Ei kiitos” eli itse asiassa aika vähällä olen selvinnyt
Hyvä kun olet linjoilla taas. Harmi, että mennyt juomisen puolelle. Mutta moittimaan en tullut, tsemppaamaan kylläkin! Minullakin on kokemusta tuosta, kun ei meinaa saada asiaan otetta. Ensi kertaa havahduin asioihin 2007, jolloin kirjauduin tänne ja koitin raitistua. No eihän siitä mitään tullut, viisi vuotta join sitten aikalailla karmeita määriä ja minullakin on takana ihan kamalia holtittomia reissuja tavarat olen onnistunut aina pitään ihme ja kumma kasassa mutta siihen ne hyvät puolet ovat jääneetkin… Muuten on oltu tosi sekaisin! No siis kuitenkin, sitä menoa jatkui ja jatkui, kunnes sain edes jotakin otetta ja lopetin ne ihan kamalimmat kuviot miltei kokonaan. Sitten minusta tuli kotijuoppo, ihmisten ilmoillakin tuli edelleen väliin käytyä, mutta viimeajat olen enemmän ryypännyt pienemmissä piireissä/yksin/miehen kanssa.
Vuosi sitten oli taas sen verran railakas reissu takana ja krapula, jossa olin varma että kohta lähtee henki… Se krapula kesti tosi pahana fyysisenä kolme päivää, henkisenä kauemmin. Sillon sain oltua juotua kuusi viikkoa kunnes repsahdin. Sitten repsahtelinkin enemmän ja vähemmän koko talven ja kevään, kunnes taas jotenkin keräsin itseäni pikkuhiljaa. En ollut YHTÄÄN varma haluanko loppupeleissä edes raitistua vaikka niin sanoinkin, saati olisiki minusta siihen? En ollut kai koskaan ollut yhtä epävarma! Samalla tiesin, että jos en vielä halua, niin ainakin haluan haluta itseni raittiiksi ja se olisi vähän pakkokin, ei tuollaista menoa voi ikuisesti jaksaa ja jatkaa… Niinpä viimein menin sopimaan kunnon hoitoapua itselleni klinikalle, sellaista että kävin siellä tiiviisti ja käyn edelleen keskustelemassa. Pointtina siis juuri se sitovuus. Ensimmäistä kertaa sovin jotain sellaista. Päätin ylipäätään tehdä kaikkeni etten joisi enää, mitä se sitten olisikin. Jos ei tule klinikka riittään, sitten haen lisää apua ja kokeilen muutakin.
Pysyhän linjalla täällä. Itseään ei kannata soimata tapahtuneesta liikaa, mutta vähän kantsii pitää mielessä kuitenkin. Ettei käy niin, että tavallaan unohtuu koko juttu ja antaa asian liikaakin anteeksi. Tai en minä tiedä, mutta omalla kohdallani toimii kun vähän jättää “anteeksi antamattakin” jos ymmärrät mitä tarkoitan
Minä olen ollut nyt kolme kuukautta raittiina. Aivan saakelin pitkä aika! Minulle siis, muuten tietenkin aika alussa mennään vielä jos pidemmällä tähtäimellä ajattelee. Elämäni yhtä parasta aikaa kyllä ehdottomasti.
Menehän takaisin aa toimintaan ja käy siellä vaikka liikaakin ja pitkään, älä jätä menemättä. Antabus on kanssa kiva apu alkuun. Niin ja kirjoittele paljon tänne, sekin auttaa. Tsemppiä!
Moikka Kulaus! Täältäkin tukea sinulle. Voin kuvitella tuon huolen ja ahdistuksen, mitä tuommoisen reissun jälkeen voi kokea. Minullakin on kerran kadonnut koko käsilaukku baarireissulla. Aamulla sitä ei vain ollut. Olin sentään kotiaivaimet pitänyt taskussa, että olin päässyt omaan kotiin nukkumaan. Mutta voi sitä tuskaa ja ahdistusta. Siinä kävi kuitenkin niin hyvin, että laukun löytänyt vastasi puhelimeen kun siihen soitin ja sovittiin treffit. Minä todella sain laukkuni sisältöineen takaisin silloin. Onnea matkassa. Siihen reissuun tosin liittyi paljon pahempaakin tuskaa, olin nimittäin loukannut itseni sillä reissulla. Verta valuvana olin mennyt kotiini vain nukkumaan ja aamulla menin tikattavaksi vasta päivystykseen. Kävelin ensin kaverini luokse että voin soittaa hänen puhelimestaan, ja muistan ensimmäiset sanani kun hän avasi kauhistuneena oven: “En jaksa enää tätä!” Ja rupesin itkemään. Ja silti jaksoin vielä monta vuotta. Hyi kamala, tuo on jotain ihan käsittämätöntä nyt kun miettii. Onneksi siitä on jo 15 vuotta.
Minulla herää muuten vahvoja tunteita, kun luen tätä omaa tekstiäni. Ja kiitollisuus siitä, että mun ei tarvitse enää jaksaa. Tuli mieleen, että kannattaisiko sinun kirjoittaa oikein tarkkaan nyt kaikki tunteet, joita sinulla pyörii tällä hetkellä. Sanoita kaikki ahdistua ja muu oikein tarkasti, niin kuin se sinulle tällä hetkellä on totta. Voit sitten joskus myöhemmin palata lukemaan kirjoituksesi, kun tulee seuraavan kerran mieleen ajatus juomaan lähtemisestä. Sen tuskan todella voi unohtaa tai ainakin tunkea johonkin mielen perukoille häiritsemästä hyvää ryyppyreissua, mutta mustaa valkoisella on vaikea kieltää.
Mene ihmeessä sinne AA:han takaisin. Sinä olet tärkein, ei se mitä muut ajattelee. Vaikka tuskinpa toiset alkoholistit sitä ihmetteleekään, jos toinen retkahtaa.
Moro Kulaus! Yksin et ole vaan meitä joillle tuo viina tekee juuri noita kertomiasi typeryyksiä on muitakin,kuten minä.Hyvä,kun kerroit tapahtumistasi se taas karvaasti muistuttaa minuakin siitä millaisia tekoja takuulla tapahtuu,jos otan ensimmäisen ryypyn.Hyvä,kun hengissä selvisit ja täällä asiantuntijat kertovat,mitä viina usein aiheuttaa ja lisäksi täällä,myös saa lukea miten hienoja asioita voi raittius antaa.Olen niin varma,että tulet onnistumaan,niin rehellisesti kerroit tapahtumistasi.Tsemppiä Kulaus! t.akkari
Kiitos kaikki ihanat jotka olette kirjoittaneet tähän ketjuun ja tsempanneet. Fiilikset jo paljon paremmat kuin eilen, tulin juuri sienimetsältä ja loppupäivä menee rauhallisesti akkuja lataillen ja saunoen. Täällä vanhempien luona on ihana rauha, jos voisin niin muuttaisin tänne vähäksi aikaa mutta valitettavasti se ei ole mahdollista duunien jne. vuoksi. Jatkossa tulen kuitenkin tänne aina kun mahdollista, kun tuo sienestyskausikin on alkanut. Kyllä, olen ihan fanaattinen sienestäjä/marjastaja, tässäkin varmaan joku addiktio!
Vituttaa ajatuskin että pitää maanantaina alkaa järjestämään asioita, hankkimaan uusia kortteja, puhelinta jne. En jaksa ajatella sitä juuri nyt, ehtii murehtia ihan tarpeeksi maanantaina. Pumpkinin ajatus asioiden paperille laittamisesta on kokeilemisen arvoinen. Nyt kun retrospektiivisesti asiaa miettii, niin mulla on viinan takia mennyt asiat koko ajan kiihtyvällä tahdilla päin persettä. Aina kun olen pulloon tarttunut siitä ei ole seurannut mitään muuta kuin infernaalista paskaa. Ei suju duunit, en saa minkäänsortin miessuhteita toimimaan, hommat jää roikkumaan, ei pysty treenaamaan, kämppä on kuin sikolätti, mieliala todella alavireinen jne. Siis pelkkää schaissea eikä mitään muuta! Onneksi en ole vielä sössinyt mitään peruuttamatonta, en ole menettänyt duunia tai sekoittanut raha-asioita, en loukannut itsenäni vakavasti fyysisesti tms. Vielä voisi siis kääntää tämän aluksen suunnan ilman pohjamudissa kiemurtelua. Ja mahdollisesti selvitä tästä entistä vahvempana ihmisenä. Mä vaan en enää jaksaisi näitä kännisekoiluja enää, tuntuu että olen ihan hukassa itseni kanssa joka kerta kun viina ottaa musta vallan. Olenkin ystävilleni sanonut, että he muistuttavat aina mua siitä kuka mä oikeasti olen tsemppaamalla ja valamalla uskoa että tästä helvetistä vielä joskus selviän. Onnekas ja siunattu olen kun on ympärillä välittäviä ihmisia vaikka muille jakaa!
tavarat olen onnistunut aina pitään ihme ja kumma kasassa mutta siihen ne hyvät puolet ovat jääneetkin… Muuten on oltu tosi sekaisin! No siis kuitenkin, sitä menoa jatkui ja jatkui, kunnes sain edes jotakin otetta ja lopetin ne ihan kamalimmat kuviot miltei kokonaan. Sitten minusta tuli kotijuoppo, ihmisten ilmoillakin tuli edelleen väliin käytyä, mutta viimeajat olen enemmän ryypännyt pienemmissä piireissä/yksin/miehen kanssa.
Hyi kamala, tuo on jotain ihan käsittämätöntä nyt kun miettii. Onneksi siitä on jo 15 vuotta.