Pakko purkaa johonkin

Valtti
1

Tein tänne joskus tunnuksetkin, mutta en enää muista niitä. Joka tapauksessa asiaan.

Pakko kirjoittamalla edes koittaa purkaa tätä kauheaa oloa. Kun vaihtoehto on enää ainoastaan päivien päättäminen.

Olen pelannut vuosia. Olen pelannut kaikki rahani, kaikki vipit mitä sain aikoinaan nostettua. Kaikki. Olen pelannut avioliittoni, hajottanut perheeni.

Rahaa ei ole yhtään. Itseinho on valtava. Tuli vakava masennus. Sen takia nyt pois työelämästä.

Itsemurhaa yritin jo kerran, mutta viime hetkellä peruin aikeeni. Pelit on nyt pelattu, mutta millä täältä suosta oikein noustaan? Millä elämää rakentaa, kun rahaa ei ole? Terveys on mennnyt. Eikä ole edes mitään syytä enää elää.

2

synkkä tarina, osittain hyvin tuttua ajatusmaailmaa.

millä ylös, kun elämässä ei ole mitään, sisältä jo kuollut ja millään ei ole mitään merkitystä, aika pysähtyy ja tuijotat apaattisesti eteenpäin, haluaisit itkeä pahan maailman pois, vain todetaksesi ettet kykene ilmaisemaan tunteita…

itsetuhoisia ajatuksia ja yrityskin?

tiedän millaista se on herätä teholta yrityksen jälkeen, sairaanhoitajien katseet ja ainoa ihminen joka tulee jutteleen on psykologi… mites mä päädyin siihen tilaan, oli työ, kavereita ja harrastuksia, kaikki oli hyvin kunnes humalassa kotiin tullessa kompastuin ja kaaduin lasioveen… alaosa lasista hajosi ja yläosa tippui suoraan jalkojen päälle, meinasin kuolla jo siihen.

vajaa sentti valtimosta, pisti miettiin asioita. jalka turposi ja oli lähes tunnoton pölkky kuukausia, kunnes tunto palasi ja samalla todettiin hermovaurio. jatkuvat kivut haittasivat ja lopulta oli pakko jäädä sairaslomalle. opiaatteja kipuun, mutta ei ne auttanu.

istuin kotona, kipu oli järkyttävä ja jotain oli pakko keksiä, mitä tahansa että kipu loppuu. nostelin lääkeannoksi itse ja lopulta pää oli niin sekaisin et kipu katosi. katosi myös se mitä seuraava vuosi piti sisällään. sen tiedän että lääkkeitä ja viinaa, sen että kaikki alko vältteleen mua ja kutsuttiin zombieksi.

3 vuotta meni ja halu tehdä elämässä jotain muuta alkoi nostaa päätä. sillä hetkellä tunsin vain laitapuolen kulkijoita ja ties ketä. nukuin paljon putkassa ja sairaalassa kun sammuin millon minnekin.

miten tuosta voi päästä takaisin normaaliin elämään, ei mitää mihin luottaa, ei rahaa, ystäviä…
jos nyt oikeen muistan niin eka a-klinikalle, mut he ei oikeen tienny mitä mulle tehdä. päädyin tuon itsemurha yrityksen jälkeen psykiatriselle suljetulleosastolle sairaalaan. siel lepäsin jonkin aikaa ja samalla sosiaalipuolelta joku alkoi tutkimaan tilannettani.

uo:ssa velkaa, ei juurikaan tuloja ja mielimaassa. pääsin myllyhoitoon ja sen jälkeen aloin itse tekemään mahdollisimman paljon muutoksen eteen töitä. pelastus oli se että perheellä siis vanhemmilla oli pieni mökki maalla jonne pääsin asumaan, kunnes toipuisin. hermovaurio on tälläkin hetkelllä, mutta sopeuduin elämään kivun kanssa.

palasin työelämään ja se teki hyvää et sen 8h ei tarvinut miettiä tilannetta. vähitellen elämä parani, mut ei varmaan ois onnistunut entisessä osoitteessa, kaikki oli aloitettava alusta…
mitä se vaatii? halua ja kovaa työtä, uusia ihmisiä tulee elämään pikku hiljaa…

et menetä mitään jos yrität tosissaan. rohkeasti vain vaikealle polulle, jossa saa hävetä, itkeä ja tuntea itsensä idiootiksi. et ole ainoa ja se että tulet tänne kirjoitteleen meille on jo parempaan suuntaan. jos tänne on hankala kirjoittaa, kokeile suljettua vertaistukiryhmää, pelivoimapiiriä, jollaisessa itsekin olen. tarvit vain puhelimen, viestit on ilmaisia…

apua on tarjolla, jos et tiedä mistä alkaa niin suosittelen a-klinikkaa

3

Siis mä olen jo “hoidon piirissä” (psyk. plk), ja lääkityskin on. Mutta silti tuntuu, ettei tämä etene.

Talouskin on sillä lailla “turvattu”, että mulla on se (vaki)työpaikka olemassa ja isohko perintö tulossa (eli velatkin saa kuitattua).

Ei se silti auta tähän hetkeen, kun ahdistaa niin, ettei saa henkeä. Kun ruoka ei mee alas ja yöt menee valvoessa. Miksi miksi miksi? Ja mitä se kysely auttaa? Se olen mä joka pelasin ja pilasin kaikki.

Tän häpeän kanssa on mahdotonta selvitä!

4

ok, no toihan kuulostaa jo paremmalta.

miksi pelasin ja pilasin kaiken? mä vähän luulen et moni meistä miettii samaa tälläkin hetkellä.

itse purin pahimmat patoutumat terapiassa. oletko kokeillut sitä?
lisäksi olen muiden juttuja lukiessa huomannut että siellä on monia tapoja hoitaa ongelmiaan. valitsin itse yhden monista reiteistä. joku toinen tarvii erilaista apua.

masennukseen olen itse syönyt lääkkeitä, mut lopetin kun opin ottamaan elämän ilon muualta.
uskon et sinulla on hankalaa nyt, mut toivon että ajan kuluessa pahaolo väistyy, ja saat voimia aloittaa kaiken alusta…

miksi kannattaa kysellä miksi…

täällä on muitakin keskustelemassa, osa ei osallistu keskusteluun, mutta saattavat hakea neuvoja omiin ongelmiinsa, jollakin saattaa olla juuri sama fiilis kuin sinulla, autat samalla meitä muita kun pohdit et miksi…?

toivon kaikkea hyvää sinulle, kirjoittele meille, mekin kirjoitellaan sinulle ja kysellään kuulumisia :slight_smile:

5

Sitä minäkin hoen, että miksi pelasin ja menetin aikaa, rahaa, itsekunnioitusta ja kaikkea muuta, mutta yhä enemmän kysyn siksi, etten palaisi samaan vanhaan. Etten sittenkään, kun tunnen itseni yksinäiseksi tai turvattomaksi uudessa paikassa tai kun elämä tuntuu kaatuvan päälle ja epämääräinen paha olo iskee, rahattomuus vaivaa ja tekisi mieli rikastua äkkiä tai kun saa hyvää palkkaa ja olisi varaa turhuuteen, kuten pelaamiseen. Etten sittenkään enää aloittaisi uudestaan tuijottelemaan niitä vaihtuvia kuvioita tai kortteja. En tiedä onnistunko, mutta kaikkeni teen sen eteen.

Välillä on ollut niin paha olo pelaamisesta ja muusta, että hetkittäin on tuntunut selviääkö, mutta toistaiseksi on selvinnyt. Kun oppi itkemään, sekin laukaisi sisältä niitä epämääräisiä möykkyjä. Rentoutumistekniikkoja on myös hyvä opetella, hengittämään syvään, niin pääsee pahoista hetkistä yli. Jaksaa sitten parempina hetkinä ajatella ongelmien ratkaisuja ja keinoja päästä eteenpäin. Itse mietin kerran, haluanko elää ylipäänsä ja kun vastaus kerran on kyllä, niin silloin vain pitää yrittää tehdä elämästä itselle mahdollisimman hyvä. Ei se helppoa ole, mutta yksi asia mihin ainakin voin yrittää vaikuttaa on, etten anna pelaamisen pilata loppuelämääni, kun menneisyyteen en voi enää vaikuttaa.

Sleepille kiitos, autat minua ja monia muita täällä kertomalla elämästäsi ja aloittajalle uskoa tulevaisuuteen!

6

hei, mites täällä menee?

vieläkö häpeän tunne on yhtä vahva vai onko mahdollisuus sittenkin selvitä?

…hyvä jos on ollut apua, mielellään kerron enemmänki jos siit on jolleki apua :slight_smile:

7

Hei!
Täällä edelleen. Ei muutosta. Eikä sitä täällä tulekaan. Asun siis (olosuhteiden pakosta) vielä samassa taloudessa puolison kanssa, joka on jo sanonut suhteen irti.

Ei kulu päivää, ettei hän muistuta, että mä olin se joka pilasin kaiken. Niin varmaan suurimmaksi osaksi olinkin, mutta ainahan suhteessa on kaksi ja harvoin (jos koskaan?) vika on vaan toisessa.

Mun täytyis päästä täältä pois, mutta rahattomana ja luottotiedot paskottuna se on mahdotonta. Siksi se “lopullinen poistuminen” tuntuukin niin houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Melkoisessa umpikujassa. Mutta on se ihmisessä vaan sitkeä tämä ajatus, että elää pitää vaikka olis kuinka paskaa

8

jotenki mulle tuli mielee et sä oot menettäny jo kaiken…?

eli jos halu elää on viel voimissaan nii mitäpä jos kokeilet käydä a-klinikalla…
et voi menettää mitään :slight_smile:

ja kerro kuulumisia muutenki, en varmaa oo ainoo jota kiinnostaa tietää miten sul menee…

9

Miten sen nyt ottaa, menettänyt kaiken. En ehkä kuitenkaan.

Mähän en voi tietää, mitä elämä mulle on vielä varannut, ellen sinnittele ja katso, mitä tuleman pitää.

Itsekunnioitus on mennyt. Ja tilalla inhoa ja häpeää.

Mä asun pahaisella peräkylällä, en tiedä esim. tuon a-klinikan toiminnasta täällä. Pitää koittaa selvitellä. Ei kai se mitään ota jos ei annakaan. Kiitos kun luette ja kommentoitte. Melkein kun joku välittäis <3

10

Välitetään kyllä mutta eikö sieltä pahaiselta peräkylältä pääsis millään pois ja kokonaan ? :frowning:

11

Vähän hankala täältä on oikein kauas lähteä. Täällä on kuitenkin työ… Oon ymmärtänyt, että työt on vähän kiven alla nykyään, että eipä tuota arvaa lopputiliäkään ottaa.

Ja lapset. Niin järkyttävää kun se onkin (siis se, että ihminen, jolla on lapsia vastuullaan edes ajattelee päiviensä päättämistä) niin mä ajattelen lapsia. Puoliso on ehkä mua kohtaan tyly, mutta lapsille hyvä.

Ja hyvä kai mullekin tavallaan, että laittoi kovan kovaa vastaan. Jos mua olis vaan ymmärretty niin en ehkä olis heränny todellisuuteen ollenkaan? En tiedä. Ihan karmea olo. 24/7. Oon varmaan ansainnu tämän.

12

mulla on a-klinikalle matka 35km, maalla kun asun. kaupunkiin pitää siis ajella , mikäli apua haluaa, mut on se kyl kannattanu… :slight_smile:

niin, ihmiset reagoi eri tavoin, toiset ymmärtää ja toiset ei. toisaalta se että joudut koville saattaa olla hyväkin asia, jos pääsisit kuin koira veräjästä niin se ei auttaisi asiassa.

kerran vuosia aiemmin olin kusessa lainojen takia ja pelatakin piti. kun tuli ns seinä vastaan, ruikutin kaverille tilanteestani ja siitä et jos hän suostuis lainan takaajaksi, niin selviäisin…

kyllähän se pari kk meni ihan oikein, mut sit kuitenki päädyin takaisin pelien ääreen kun se oli mahdollista. ehdotin sitä ennen kaverille et ottaa avainlukulistan, mut se sano luottavansa muhun…

parempi vaan et kova kovaa vastaan, mutta kyllä sitä silti tarvii myös ymmärrystä. jos sitä et muualta koe saavasi niin ota se sit meiltä, samassa veneessä ollaan. lisäksi asiasta puhuminen/kirjoittaminen auttaa ja varsinki se et ymmärretään mistä puhut helpottaa kynnystä kirjoittaa.

samaistumisesta voisin heittää esimerkin myllyhoidossa ollessani.

en tuntenut ketään, olin henkisesti ihan rikki. päädyin sinne koska oli lääke/alko ongelmaa. ehkä alussa vähän pelottikin. mut aika pian olo helpottui ja tuntui turvalliselta. en nyt tarkkaan muista, mut uskoisin et aamuisin kokoonnuttiin isoon saliin jossa istuimme ympyrässä, niin että kaikki näkivät toisensa ja meitä oli varmaan +40 ihmistä. siellä kerrottiin päivän ohjelma ja jakauduttiin pienempiin ryhmiin.

ryhmissä keskusteltiin kaikenlaista häpeästä, surusta, masennuksesta ja muista tunteista joita riippuvaisella on. siellä oli mukana 1 päihdetyöntekijä, joka antoi meille lisäksi tehtäviä, kuten se että tee taulukko jossa näkyy koko elämäsi, kerro mitä käytit missäkin vaiheessa ja esitä se ryhmälle. hävetti ja olin ihan hermona.

sen jälkeen oli kuitenkin paljon helpompi olla. tauoilla keitimme kahvia asuntoloissamme, miehillä oma, naisilla oma. ja ne taukokeskustelut. kukaan ei kehunut juomamääriään tai mitä nappeja oli vetänyt. siellä puhuttii asiaa koko sen tauon ajan. pikku hiljaa porukka alko hitsaantuun yhteen, oli samanlaisia kokemuksia ja kaikki ymmärsi toisiaan.

lisäksi tiettyinä iltoina kokoonnuimme saliin NA kokouksiin. taas istuttiin ympyrässä, mutta nyt keskelle sytytettiin puupalikan päälle kynttilä ja valot sammutettiin. sen jälkeen sanoimme nimemme vuorotellen sekä mitä olimme. eli tyyliin janne addikti, tuomo addikti, saana addikti jne. tunnelma oli aika hämärä koska iso sali ja vain se 1 kynttilä. puheenvuoron sai viittaamalla ja sitten sai kertoa mitä halusi, toiset kuunteli ja joku jatkoi aiheesta omilla kokemuksilla. pakko ei ollut puhua, mutta sai jos oli asiaa.

kun kenelläkään ei ollut asiaa, pidettiin lopetus"seremonia", en muista miten se meni…
samaisessa salissa myös kuultiin surullisia tarinoita miten joku oli pilannut elämänsä. kaikkien piti kirjoittaa omaelämänkerta vihkoon, kaikkine hirvityksineen ja lukea se ääneen muiden kuunnellessa ja katsellessa. osa ei pystynyt, koska itkivät vuolaasti, joku muu luki puolesta. sen jälkeen kaikki vuorollaan halasivat tarinan kirjoittaja.

voin sanoa et sen jälkeen kun oli kertonut kamalan elämänsä muille tuli alaston olo, mutta silloin myös tunsi kuuluvansa joukkoon. joka päivä 1 tarina. porukkaa tuli ja toisesta päästä meni, hoito kesti 1 kk. tavallaan oli surullista katsoa kun joku hyvä tyyppi lähti, mutta uusia tuttavuuksia tuli lisää.

lauantai iltaisin pidimme leikkimielisiä kilpailuja ja muuta ohjelmaa, siinä tutustui vielä lisää. kokemuksena tosi mahtava ja oli tosi haikeeta lähtä sieltä pois… :slight_smile:

lopuksi voisin todeta että saman kokeneille on paljon helpompi purkaa tuntojaan, koska asian ymmärtäminen on eri tasolla kuin läheisillä joilla ei ole asiasta omaa kokemusta.

huomaan et tästä vois kirjoittaa paaaaaaaaljon pidemmän version, muut kohta pitää lähtä töihin.

hyvää päivän jatkoa teille kaikille ja jutelkaa toistenne kans, se helpottaa :slight_smile:

13

Kiitos taas edellisestä kirjoituksesta, Sleep! Ehkä olet kertonutkin jossain, mutta kysynpä kuitenkin: onko pelaamisesta irrottautuminen vaikeampaa kuin muista riippuvuuksista ja miten peliongelman kanssa taistelu poikkeaa päihderiippuvuuksien kanssa taistelusta? Olen ymmärtänyt kyllä, että vaikeaa on, kun olet kerran tietokoneestakin joutunut luopumaan.

Aloittajalle jaksamista, että pääsee eteenpäin. Jollakin tavalla ne pelaamisen syyt ja seuraukset pitää saada käsiteltyä jäämättä kuitenkaan siihen häpeään vellomaan, mennyttä kun ei voi muuttaa eikä peliongelma tee sinusta muuten huonoa ihmistä. (Elämän)muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä, mutta tulevaisuuden kannalta hyvä olisi mahdollisuuksien mukaan tehdä niitä asioita, jotka lisäävät omaa (ja perheen) hyvinvointia kuin niitä, jotka lisäävät pahoinvointia. Itse yritän sisäistää tätä ajatusta ja siinä ensisijaisesti sitä, että entisenkaltainen pelaaminen selkeästi lisää pahoinvointia ja siksi sitä en tulevaisuudeltani enää halua.

14

Mä oon varmaan outo, kun ei mulla näin rahattomana oo minkäänlaista ongelmaa peleistä. Ei vaivaa yhtään. Tiedän, että todellinen haaste tulee siinä kohtaa, kun rahaa taas on.

Jotenkin oon kuitenkin pystyny itselleni järkeilemään, että nyt kun putki on saatu hyvin poikki, niin pidetään tää. Nyt käytän sen energian, joka on viime ajat menny pelaamiseen, uuden elämän rakentamiseen.

Edessä on kohta puoliin paluu töihin pitkän sairasloman jälkeen ja se vähän mietityttää. Toisaalta on hyvä päästä taas liikkeelle ja ihmisten ilmoille. Toisaalta vähän pelottaakin, että mitä jos taas tulee voinnissa takapakkia. Tosin kevyesti alotan, vaan 60% työajalla. Ja sitä myöten myös 60% palkalla. Mutta paljon rahaa sekin on verrattuna siihen, millä viime kuukaudet on pitäny pärjätä.

Ja mä olen tottunut tulemaan vähällä toimeen.

Haaveena olis hankkia koira. Ajattelin että nyt kun on pelit pelattu niin vois joka kk laittaa pari sataa sivuun ja ostaa sitten sen koiran puolen vuoden päästä. Sit mulla olis taas yks syy lisää pysyy hengissä. Jotain tämmöstä “pitkän tähtäimen suunnitelmaa” on pakko tehdä, että jaksaa edes yrittää. Niillä rahoilla mitkä oon hävinnyt pelaamalla viime vuosina, olis saanut vaikka kokonaisen kennelin, mutta kun ne on nyt hävitty, niin haaveilen edes yhdestä koirasta.

15

et suinkaan, itselläni oli kans helpompaa ku ei ollut rahaa, mut tilipäivinä taas mentiin…

työssä on se hyvä puoli et sen ajan oot varmasti pelaamatta ja ehkä et edes ajattele ongelmiasi sillä hetkellä.

koirasta on varmasti paljon iloa sinulle. joku on sit kokoajan seurana. ulkoilu koiran kans on rentouttavaa ja taas olet poissa pelien ääreltä. toivon että saat säästettyä ja löydät sopivan koiran itsellesi.

ja hyvää alkanutta viikonloppua :slight_smile:

16

joo, tuossa pikaisesti yritin ettii sitä mitä oon viimeks sanonu mikä on pahin, mut en löytäny. voisin kuvitella et olen ollut sitä mieltä et lääkkeistä oli hankalin, koska myllyhoidos ne oli sitä mieltä et se on mun suurin ongelma ollu. kaivelin vähä menneitä ja sieltä löyty tällasia ajatuksia…

"yep yep, tuttua hommaa, kävi samoin alku kesästä ja vauhti vain kiihtyi. Viinapullo oli paras kaveri,
se ei ikinä pettänyt. Aamusella käynnistysdrinksu ja sama kaava päivästä toiseen. Sit eräs kaunis
sunnuntai aamu konttasin kahville, se onneks tuotiin pöytään. Yritin nostaa kuppia vain todetakseni
etten kyennyt edes siihen. Jouduin pyytään tarjoilijalta pillin, enää ei tarvinnut miettiä ku että
pysyyköhän kahvi sisällä… "

"
sillon joskus kun kaikki oli viel päin honkia, eli istuin pimees kämpäs(sähköt oli poikki) ja nakkelin pillereitä naamaan…
posti kertyi lattialle ja mikään ei kiinnostanu. Ahdisti vaan koko elämä, eikä mihinkään kyennyt. Istuin vaan siel
kämpäs ja näin kaikkee kummallista…
Pikku hiljaa taistelin itteni lekurille ja monen mutkan kautta sain itteni jaloilleni, eli uskalsin jopa katsoa mitä postia sain. Helppoo ei ollu, kaikki tuntu halveksivan ja elämäki potki päähän. Yritin ottaa ilon pienistä asioista, koska isot
asiat, lähinnä vastuunotto kaikesta tekemättä jätetyistä asioista tuntu niiiiiin kamalalta…
Pari vuotta siin meni, helvettiä joka päivä, mut pikku hiljaa helpotti vaik ei se siltä sillon tuntunu, mut ny ku
kattelee taaksepäin ja miettii asioita, nii ois vaa pitäny rohkeasti toimia eikä murehtia siel pimeydes."

sit vähä tuoreempaa

"aikasemmin oon saanu kuriin alkoholin ja opiaateista ja muista lääkkeistä oon ollu irti 8v…
mut tää peliongelma mul on ollu yli 20v, joten eroon pääsy on ollu yhtä helvettiä viimeset 3v…

mun muutki riippuvuudet menee samalla kaavalla. join kunnes ei ollut enää rahaa,
tai mitään myytävää tavaraa. sama lääkkeillä, kaikki kävi. olen myös työnarkomaani
ja haluaisin olla siellä joka päivä. aiemmin kun oli vielä tietokone, pelasin sotapelejä verkossa niin
paljon että sain veritulpan pohkeeseen, kun istuin 10h joka päivä koneella."

läheiset sanoo et olen täysillä tai en mitään joka asian suhteen, välimuotua ei ole olemassa…

vanhojen asioiden kaivelu toi kaikenlaista mieleen, kaverien kuolemat olin jo unohtanut ja sekös nosti tunteet pintaan. paljon surullisia asioita näytti olleen mielessäni silloin, mutta jotain positiivistakin. mieliala vaihteli, tilanteet vaihteli suuntaan ja toiseen. jos vaikka luette tarinat osiosta “ajatuksia riippuvuudesta”, joka on minun kirjoittama, niin sen ja nykyhetken välillä on lukemattomia ylämäkiä ja alamäkiä. tekstistä saa sellaisen käsityksen että kaikki olisi menossa hyvään suuntaan, mutta sen jälkeenkin on “hölmöilty” oikeen urakalla. sen verran että käräjäoikeudessa istuin syytetyn penkillä…

jotta tämä ei nyt luisu vallan aiheesta, niin lopetan ja huomenna sit kotosalla alan työstämään mennyttä 2kk jaksoa, oikeestaan itsekin haluan nähdä millainen siitä tulee, kirjoittaminen ainakin on nopeampaa :laughing:

17

hei

joko olet palannut töihin?

ja muutenkin kiinnostaisi tietää missä mennään…

18

Jepulis. Eli osa-aikasella oon nyt alotellu työelämää taas. Ja se on ihan hyvä päästä ulos täältä ja ihmisten pariin.

Mä tykkään mun työstä ja oon siinä ihan hyvä, eli se antaa niitä onnistumisen elämyksiä, jotka on viime aikoina ollu vähän vähissä. Ja toki siitä saa sen nimellisen korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, jota palkaksikin kutsutaan. Tilipäivä on ens viikolla. Eli sitten katotaan miten käy.

Kelan rahat tuli viime viikolla mutta ne sijotin fiksusti ruokakauppaan, lämmitysöljyyn ja laskujen maksuun eli eipä mitään.

Muuten isommat asiat ei oo edenny (ero, asunnon ettiminen jne. jne.) mutta kaikki aikanaan, mihin mulla valmiissa maailmassa on kiire? Kaikki aikanaan.

Välillä on ihan hyviäkin hetkiä, vaikka enimmäkseen itsesyytökset painaa vielä rajusti. Kun itsensä kaivaminen tähän kuoppaan kesti vuosia, niin ei kai sieltä hetkessä noustakaan?

Nyt sentään jaksan jo (ainakin osittain) uskoa, että sieltä voi nousta. Sekin on jo jotain.

19

Helou!
Täälläpä on hiljasta. Ehkä se on hyvä merkki? Kaikilla menee hyvin?

Hyvin kai mullakin menee. Ainakaan ajatukset ei oo niin synkkiä, kun sillon tätä ketjua alottaessa. Oon huomannu, että mulla on elämässä (siis tässä oikeessa elämässä) asiat kuitenkin varsin kohtalaisesti. Monta hyvää juttua, joita ei edes nähnyt tai tajunnu sillon kun ajatukset pyöri pelaamisen ympärillä.

Talous on toki persiellään vielä pitkään, mutta raha on lopulta kuitenkin vaan rahaa Ja onhan mulla se perintö siellä turvaamassa tulevaisuuden ja ennen sitä hyvää aikaa opetella uudestaan käyttämään rahaa ja kantamaan vastuuta niin ku aikuisen ihmisen kuuluu.

Sitä ennen keskityn elämään tätä päivää ja nauttimaan pienistä asioista. Ja muistuttamaan itteäni siitä, että vaikka mä mokasin, niin mun ei ole pakko rangaista itteäni ihan 24/7 kuitenkaan.

20

hei :slight_smile:

hiljaista on välillä, vanhat lähteneet kun elämä taas kantaa, uudet joista tulee seuraavat vanhat hyvät kirjoittajat vielä hieman hämillään tapahtuneesta muutoksesta, mut kyllä uskon et tää tästä taas vilkastuu.

kiva kuulla että olet päässyt synkkyydestä eroon, se antaa uskoa muillekin tulevaan.

ja kuten sanoit, elämässä saattaa olla paljonkin hyvää, mutta niitä ei näe/koe tärkeiksi silloin kun vielä on kiinni pelimaailmassa. sit kun on vähän aikaa erossa peleistä, huomaa et eihän tää olekaan niin kamalaa kuin se siinä tappion jälkeisessä tilanteessa tuntui. elämässä hyvääki, mut ei ole vain arvostanut sitä.

ja ne pienet hyvät asiat auttaa lisää jaksamaan. senkin takia ois hyvä et arvoisat lukijamme vähän aktivoituisivat ja purkaisivat tuntojaan täällä. mulle tulee joka kerta hyvä fiilis ku kuulen et jollaki alkaa menee asiat parempaan suuntaan katastrofaalisen ekan kirjoituksen jälkeen :slight_smile:

älkää odottako ihmeitä, antakaa muutokselle aikaa ja sitte ku se tapahtuu kertokaa se muilleki, jonku on aina oltava esimerkki. sit jos tulee uusia synkissä mielissään tänne lueskelemaan ja huomaavat jonku olleen paljo pahemmassa kusessa ja selvinny kovalla työllä ja uhrauksilla, nii ehkä se toivonkipinä sillä hetkellä syttyy, jos toi on selvinny nii miks mä en vois, samat ajatukset silläki on ollu, pitää vaan ottaa lapio käteen ja alkaa töihin…

joka tapauksessa hyvää viikonloppua kaikille ja tsemppiä! :slight_smile: