Pakko myöntää: olen viikonloppujuopon puoliso

Kotikanava
21

Kaikkis, tarinasi kuulostaa niin tutulta. Aika samanlaista settiä meilläkin oli avomieheni kanssa. Nyt olemme onneksi eronneet. Sanon onneksi, koska meille se oli ainoa oikea ratkaisu. En siis neuvo mihinkään suuntaan, tiedät itse parhaiten mitä tehdä.

Katoamistemput ovat kammottavia. Kaikki se huoli, epätoivo ja raivo! Mieheni teki niitä aika pitkään, kunnes jostain syystä lopetti.

Tämänkin olisin voinut itse kirjoittaa vielä joitakin kuukausia takaperin. Takaraivossa naputti se ääni, joka sanoi ettei mies oikeasti halua ikinä muuttua. Se toinen, läheisriippuvainen ääni roikkui edelleen kiinni kuvitelmissa joihin oli rakastunut ja odotteli että mies tulee ns. järkiinsä ja ihana elämä voi vihdoin alkaa :unamused:

Minulla oli tosi vahva tunne, että exäni oli sielunkumppanini. En osaa selittää sitä. Meillä oli erityinen yhteys, mutta osittain se johtui siitä, että traumamme yhdistivät meitä. Yritin parantaa häntä, jotta olisin itse samalla parantunut. Näin hänessä sen loukatun ja hätääntyneen pienen lapsen, jota en itsessäni pystynyt silloin näkemään. Olen edelleenkin sitä mieltä, että meidät oli tarkoitettu toisillemme. Vain täysin eri syistä kuin olin kuvitellut. En tiedä ilmaisinko nyt itseäni mitenkään ymmärrettävästi :open_mouth:

Joka tapauksessa tosi hyvä juttu että olet havahtunut asioiden tilaan ja menet al-anoniin. Itsestään huolen pitäminen on kuin pistäisi rahaa pankkiin, ellei parempaa! :wink:

22

Tämä päivä on ollut hirveä. Olen huomannut itsessäni kertarysäyksessä, itsetutkiskelun jälkeen, sekä työuupumuksen merkkejä että pahemman luokan läheisriippuvaisuutta ja kontrollifriikkeyttä. Nyt vain ahmin netistä tietoa, että mitenkä tästä eteenpäin. Yhtäkkiä tuntuu, että olen ihan hukassa itseni kanssa - eikä se johdu puolisosta! :open_mouth:

Kerroin miehelle päivällä viestillä ahdistuksestani ja hän sanoi, että ollaan vappu kotona. Että mulle tulisi paremi olo. Se rauhoitti jonkin verran. Sanoin kyllä, että hän voi mennä kuten haluaa, en voi kieltääkään, mutta hän vastasi, että idea on hänen, hän haluaa olla kotona kahdestaan peiton alla puhelimet kiinni. Ehkä tuo sittenkin vielä välittää.

Ylianalysoin itseäni ja omia tuntemuksiani ja se ahdistaa välillä todella paljon. Olen tehnyt päätöksen, että alan elää omaa elämääni ja tehdä enemmän itselleni mieluisia asioita. Rahatilanteemme on kohentumassa, voin siis hiukan “tuhlailla” itseenikin.

Silti pelkään aivan jumalattoman paljon, että se oman elämän eläminen sitten eriyttää meidät. Tämä on kai tuttua kaikille läheisriippuvaisille. Pelkään, että kun minä jäänkin oman mieleni mukaan kotiin, niin mies ei jää, vaan menee menojaan. Että hän ei halua jäädä. Että meillä kohta ei olekaan enää mitään yhteistä tekemistä, kun mies vaan makaa krapulassa sohvalla (nykytilanteessa maattaisiin molemmat). Ja että kaiken tämän jälkeen jäljellä on enää vain ero. Sitä minä pelkään. Toisaalta en oikein halua miestä mukaan tähän “eheytymisprosessiini”, vaan tuntuu, että tämä minun pitää nyt tehdä yksin.

Pelkään, että minun pitää erota sielunkumppanistani, ja etten löydäkään sitten ketään toista samanlaista - vaikka turhahan näitä on pohtia.

23

Kaikkis, kirjoituksesi kosketti minua niin läheltä että päätin myös kommentoida.Meillä ollut lähes kaikki viikonloput yleensä puoliso humalassa jo vuosia,mutta nyt pari viimeistä viikonloppua on jollain lailla pystynyt tsemppaamaan ja ottanut vähemmän.Viikolla kun on selvinpäin niin kaikki on hänen mielestään ihan ok,mutta minun tunteet ovat jossain,en tiedä onko olemassa…ahdistaa hirveesti kun ei ole varma mistään,lupauksia ei edes enää anna kun minä kuulema en kuitenkaan niihin usko.Ei ole väkivaltainen,mutta ei myöskään halua asiasta tehdä mitään kompromissiä eikä ole valmis kokonaan lopettamaan juomista.Olen muuttanut omaan asuntoon,mutta helppoa ei ole sekään ,koska puhelin soi…ja pyytelee tulemaan .ja onhan se suuri muutos elämässä kun pitkään ollut yhdessä.Tämä on niin tunteiden vuoristorataa että tuntuu että pää sekoaa välillä.Voi kun joku tietäisi miten pitäisi tehdä olen solmussa…

24

…lisään vielä edelliseen.Olen myös itse sairastunut läheisriippuvuuteen,kontrolloin kaikkea hänen tekemisiään,puhetta,eleitä,etsin pulloja ym.ym joka vaan lisäsi ahdistusta .Päätin myös elää omaa elämääni puuttumatta hänen elämään,mutta se oli tosi vaikeaa kun saman katon alla asuu.Aika näyttää mihin tämä ratkaisu johtaa…

25

Nyt menee aika mukavasti. Vappuaatto oltiin kotona, vaikka mies ihan selvästi olisi halunnut lähteä rilluttelemaan. Mietin, että pitäisikö päästää mies tuskastaan ja sanoa, että “mee vaan”, mutta sitten ajattelin, ettei se ole minun asiani. En siis kieltänytkään, mutta ajattelin, että menee jos menee, ei ole minun päätettävissäni. Ei mennyt. Jälkeenpäin mies sanoi, että olisi halunnut baariin, mutta siinä yhdeksän aikaan se intokin sitten jo hellitti.

Vappupäivänä lähes patistin miestä menemään kaverinsa luo saunomaan, itse menin oman kaverini luo. Ajattelin, että se on mukavan terapeuttista molemmille. Mies olikin jutellut pitkään kaverinsa kanssa.

Viikonloppu oltiin kokonaan kotona, miehen toiveesta. Eikä siis juopottelua, lauantai-iltana mies osti 12 packin (mikä on parannusta entiseen 24 packiin). Ei meillä tosin rahaakaan olisi ollut, mutta ei se miestä ennenkään ole haitannut… Ja minä en valittanut mistään, vaan olin vaan hyvällä tuulella. Ihan kuin yhtäkkiä olisin vaan ymmärtänyt, ettei toinen juominen ole minun vastuullani! Mieskin vaikutti koko ajan iloiselta ja rennolta. Minusta tuntui jopa oudolta, ettei hän maannut krapulassa sohvalla tai sopertanut humalaisia juttuja… Silti koko ajan mietin, että jos mies yhtäkkiä sanoo lähtevänsä baariin, niin eipä hetkauta. Enkä varmasti mene perässä.

Tulevat viikonloputkin pitäisi olla rauhallisempia. Mies haluaa säästää rahaa uuteen tatuointiin ja on lauantai töissä, joten tuskinpa jaksaa lähteäkään. Eipä sillä, en minäkään halua kotona istua kuukautta. Mutta saanpa pitkiä lauantaipäiviä ihan vaan itselleni! :slight_smile:

26

Hei taas kaikille!

Elämä tuntuu yhtäkkiä valoisammalta. Ihan kuin jostain napista vääntämällä olisin oivaltanut asioita. En jaksa stressata miehen juomisesta tai juomattomuudesta. Juokoon jos juo. Eikä toisaalta ole juonutkaan siihen malliin. Kun olen vähän antanut “liekaa”, niin mies on vähentänyt ihan itse. Tänään varmaankin mennään kyllä viihteelle, jos mies nyt jaksaa mihinkään lähteä.

Minulla on ollut hirveä tarve suunnitella ja tietää esimerkiksi viikonlopun menemiset tarkkaan. Jos MINULLA on ollut lauantaina sellainen olo, että haluaisin viettää kivan illan kotona, niin on ollut valtaisa pettymys jos mies onkin halunnut baariin. Perjantaina mies on voinut sanoa, että huomenna voisi olla kotona, ja minä otan sen aina lupauksena. Vaikka eihän se sellainen ole. Olen yrittänyt myös ajatella toisinpäin - entä jos itse halusinkin lähteä vaikka jonkun bändin keikalle muista suunnitelmista huolimatta. Miltä tuntuisi, jos mies vetäisi raivarit että “sähän lupasit!” Ahdistaisi varmasti. Olenkin nyt saanut käännettyä itseni sellaiseen tilaan (vähitellen), että jos mies haluaa mennä niin menkööt, minä voin jäädä kotiinkin eikä maailma siihen kaadu.

Osittain tämä läheisriippuvuudesta lukeminen on ollut ahdistavaakin: mistä tiedän mikä on aitoa välittämistä ja rakkautta ja mikä läheisriippuvuuttu? Hiukan pelkään edelleen, että väliltämme katoaa jonkinlainen yhteys. Olen aina elänyt vahvasti muiden ihmisten kautta, enkä ole oikein oppinut seisomaan omilla jaloillani. Nyt olisi siis opittava, ja aion sen toteuttaa vähitellen. Toivottavasti tuo mies pysyy matkassa mukana.

Olemme keskustelleet miehen alkoholinkäytöstä ja olen pahoitellut aiempia kilareitani ja kontrollointiani. Tämä kontrollointi on johtunut osittain myös suhteemme alusta, jolloin mies petti ja valehteli todella paljon. En ehkä ole täysin päässyt niistä yli, vaikka mies on muuttunut niistä ajoista valtavasti, seestynyt. Tiedän että hän rakastaa minua todella. Mies on nyt jutellutkin, että “ehkä sitä voisi haluta useammin olla kotonakin”. Se kuulostaa hyvältä. :slight_smile: Enää en vain ota niitä puheita lupauksina jostain, vaan ajattelen, että mies sittenkin välittää minusta ja minun hyvinvoinnistani ja haluaa osoittaa, että meillä voisi olla yhteistä tulevaisuutta. Meidän tapauksessa en pelkää mitään “retkahduksia”, koska en ole koskaan vaatinut täysraittiutta, ainoastaan sellaista fiksua käytöstä. Ja onhan niin käynytkin, esimerkiksi viime lauantaina kävimme vain veljeni luona pelailemassa lautapelejä ja joimme pari lasia viiniä. Sellaisia sivistyneitä iltoja minä haluan, en sitä järjetöntä dokaamista niin usein. Joskus sekin on ok.

27

Kaikkis,kuulostaa niin tutulta.voisi olla sanasta sanaan minun kirjoitukselta!on se ihana huomata että on muitakin ketkä painii samojen asioiden äärellä.minä otan kaikki rikotut lupaukset myös hyvin raskaasti…ne kaikki pettymykset mitä on saanut kokea kerta toisensa jälkeen.ja läheisriippuvuus on niin petollista.olisi niin vapauttavaa päästä siitä eroon.

28

Hei taas! Puoli vuotta vierähti edellisestä kirjoituksesta. Tilanteemme ei ole muuttunut miksikään paitsi että olen muuttamassa ensi viikolla pois. Miehen juominen pysyi entisellään,jopa paheni ja tällä hetkellä hänen elämäänsä kuuluu edelleen joka vkl kännit milloin kotona,milloin missäkin kissanristiäisissä. Lisäksi päälle yhdet arkikännit. Minä olen valittanut,vaatinut ja tehnyt kaikkea mitä ei pitänyt ja lopputulos on tässä:en enää jaksa. Mies ei näe tavoissaan mitään väärää,ei vaikka kerran jo pakkasin kamani ja tein muuttoa. Mikään ei auta kun toinen ei tule puolitiehen vastaan.

Eniten surettaa lapset:teenkö oikein? Miten elämäni järjestyy? Olenko yhtään onnellisempi yksin? Huoh. Sekavaa mutta toisaalta tiedän ettei muita vaihtoehtoja ole tai sekoan kohta itse lopullisesti.

29

Luinkin tätä keskustelua ja mietinkin mitkä tilanteet ovat tällä hetkellä. Harmi että noin kävi…
Itselläni parisen vuotta ollut taistelua samaisen ongelman parissa,viimeisen vuoden aikana tilanne pahentunut entisestään. Vähintään 3/7 päivää viikossa puoliso otilla ja lopun aikaa sitten krapuloissaan ärhentelee ym. Monta kertaa sanonut että kyllä meillä on aikaa selvittää asiat. Mitään muuta selvitettäväähän tässä ei ole kuin hänen alkoholiongelmansa.
Meni vihdoin katkolle ja toivon mukaan häntä erittäin paljon tukien alkaa pienillä välietapeilla päästä irti suurkulutuksesta. Täyttä raittiutta en odotakaan mutta pieniä tavoitteita kuuluu olla. Mies hyvinkin sitoutunut hoidon jatkumiseen ainakin vielä.

Tästä se lähtee, saa nähdä kumpaanko suuntaan. Toivottavasti parempaan… !

30

Sirzz, miten ihmeessä sait miehen hakeen apua?! Tai no,tyhmä kysymys… Itsestähän se kuulemma aina lähtee eikä me voida asiaan vaikuttaa :confused:

Mies yritti vielä eilen puhua,että eihän tän tarvii olla lopullista että pidetään vaan tauko ja katsotaan miten tilanne etenee. Halusi myös että jätän sen takia ison osan huonekaluista ja tavaroista hänen kotiin,ei vielä jaettais rahoja yhteisistä autoista jne. Tilannehan on se,että kun vien omani pois,taloon ei jää käytännössä mitään. Hän joutuu myös maksamaan minulle muutaman tonnin muuhun omaisuuteen liittyen.

Ja mitä se tauko muuttaisi? Ei mitään. Sen,että mies saisi ryypätä talossaan rauhassa ja voisi käydä panemassa ja moikkaamassa silloin ku joutaa. Thanks but no thanks. Olen aina ymmärtänyt,ettei pelkkiä rusinoita voi saada pullasta?!? :imp:

31

Hei Helmiljanen ja muut!

Muistan omakohtaisesti hyvin sen tilanteen, kun seurasin miehen juopottelua, yritin sitä rajoittaa säännöistä sopien, keskustellen, vedoten ja uhkaillen. Kyllähän normaalista avioliitossa perheen yhteisistä asioista yhdessä sovitaan, ja sopimuksia pyritään noudattamaan että kaikilla on hyvä olla, eikö?

Aika moni vasta palstalle tullut mielellään kirjoittaa juoduista määristä tai kännipäivistä tai juopottelupaikoista, ja koittaa sitä kautta peilata mikä on ns. Normaalia alkoholinkäyttöä vrs. Riskikulutusta vrs. Alkoholismia. Luultavasti jokainen läheinen pohtii, onko itse kohtuuton vaatimuksissaan. Kuitenkaan päihdeongelma ei ole kiinni mistään noista määrällisistä tekijöistä, vaikka päihdeongelmaisella yleensä alkoholia paljon kuluukin: päihdeongelma on olemassa silloin, kun jonkun läheisen mielestä päihde on ongelma :bulb: Sen kummempia määritelmiä tai alkoholin riskikulutustajoja ei tarvita.

Päihdeongelmilla on tapana muuttua ajan myötä, ja siksi esimerkiksi se, että joku juo kohtuuttomasti vain viikonloppuisin ei todelakaan tarkoita sitä, etteikö kyseessä olisi alkoholisti. Alkoholismi on etenevä sairaus, mikä tarkoittaa että eri aikoina alkoholisti käyttäytyy eri tavoin. Vaikka hän ei tähän päivään mennessä esimerkiksi olisi piilottanut pulloakaan, voi hän jo ensi viikolla alkaa niin tehdä, kun oma juomisahdistus ja sairaus on edennyt askeleen pidemmälle. Esimerkkejä taudin kehittymisestä löytyy sivulta minnesota-hoito.fi/sairauden-eteneminen.

Helmililjanen on vetänyt johtopäätökset suht’ lyhyessä ajassa ja siinä mielessä toiminut mielestäni viisaammasti kuin moni meistä muista: otat etäisyyttä päihdeongelmaiseen ja seuraat omasta asunnostasi, miten tilanne kehittyy ja onko todellista muutoshalukkuutta ilmassa. Minä uskon, että tällä tavalla sinulla on todellakin mahdollisuus säästyä paljolta mielipahalta, ahdistukselta, väsymykseltä ja omien voimavarojen loppuunkuluttamiselta. Mikäli juoppo kykenee aitoon muutokseen ( eikä siis vain puheisiin muutoksesta), niin sittenhän tilanne on paras mahdollinen kaikkien kannalta! Mikäli taas ei, niin etpä joudu siitä samalla tavoin lapsiesi kanssa kärsimään, kuin jos asuisitte yhdessä.

Tsemppiä toivottelee Ellis

32

Kiitos Ellis. Enkä tiedä, teenkö oikein vai en. Nyt yritetään silti sopia vielä sen kuuluisan viimeisen kerran, voidaanko tehdä mitään pelisääntöjä vai onko muutto todella edessä. Miehen on ollut koskaan vaikea luvata mitään. Tietää varmaan, että lupaukset voi rikkoontua eikä niitä sen vuoksi harrasta. Ei ole koskaan luvannut vähentää juomista. Nyt pyydän sitä häneltä viimeisen kerran. Yritän vielä katsoa viimeisen kortin, että jos hän lupaa yrittää vähentää, niin seuraako siitä mitään. Tämä on tosiaan meillä uusi tilanne, koska mitään lupauksia ei ole koskaan annettu asian suhteen. Tiedä sitten, muuttaako lupaus mitään vai ei mutta sitähän tässä ollaan selvittämässä. Minulla on sen suhteen onnekas tilanne, että omistan asunnon johon voimme pakata tavarat vaikka siltä seisomalta, kuin siltä tuntuu. Eli asuntoa ei tarvitse järjestellä, kun se jo on olemassa ja odottaa nyt vaan sitä, muutetaanko me sinne vai laitetaanko se vuokralle. Joten voiko tässä mitään menettääkään?

Rakastan miestäni, niin kuin kaikki meistä täällä. Hän on ollut hyvä isä lapsille vaikka nauttiikin juomistaan. Ei tee sitä lasten hereillä ollessa ja on kehittynyt isänä valtavasti pikkuisen ekan vuoden aikana. Arvostan häntä kyllä ja sen takia on niin vaikea luovuttaa, kun en hänessä muuta varsinaisesti muuttaisi muuta kuin tuon juomistavan ja -määrän. Tiedän, että moni olisi jo lähtenyt ja joku varmasti jäisikin. Minä olen kuitenkin noussut sen verran seisomaan, että tänä päivänä pidän myös omista rajoistani kiinni ja ehkäpä se onkin meidät tähän kriisiin ajanut. Vauvavuoden aikana ei ollut voimia muuta kuin murehtia omaa kohtaloaan enkä ollut vielä valmis tekemään mitään peliliikkeitä. Nyt on tekojen aika. Odotan mieheltä lupausta yrittää ja jos sitä ei tule, niin jatko on sitten selvä. Tiedän, ettei lupaus varmastikaan pidä mutta niin haluaisin nähdä, saisiko se aikaan MITÄÄN muutosta. Siitähän voi vetää myös johtopäätöksiä, kuinka tärkeä se viina miehelle on. Vai mitä? :open_mouth:

33

Ellis vielä piti kysymäni, että miten teidän polku menikään - mieskö itse tajusi tilanteensa ja halusi hoitoon? Sinun kontrollointiyrityksetkö oli turhia? Mikä sai muutoksen miehessä aikaan? Kiitos :slight_smile:

34

Hei,

Kuten Ellis sanoi, olet hyvin nopeasti ymmärtänyt jutun jujun.

Sairauden eteneminen alkoholistilla on vuoren varmaa. Itse katselin viisi vuotta, joihin sisältyi monta lupausta yrittää. Myös kaksi minnesotahoitoa, sekä päihdelääkäriä, psykiatria jne jne…Sitten oppi, että ei voi luvata raittiutta, kun se on “päivä kerrallaan”. Repsahti. Sitten kun ammattilainen sanoi, että repsahtaminen kuuluu kuvioon, meni heti juomaan. Juopon ketkut…

En olisi osannut kuvitella, miten kaavamaisesti kaikki eteni. Kohti lopullista tuhoa. Olisin paljolta säästynyt, kun ekasta olisin lähtenyt. Lopetin suhteen helmikuussa, ja sanoin, että minun tarvitsee toipua ja niin hänenkin. Hän jatkoi juomista ja hankki uuden suhteen. Jos oikeasti olisi alkanut toipua, merkit olisivat olleet ihan toisia.

Alkoholisti lupailee, niille ei kannata korvia lotkauttaa. Vain teot merkitsevät. Jos haluaa toipua, tarvitsee myös tilaa ajatuksilleen, havahtumista yksinolossa. Jos kestää sitä, on hyvä aloitus. Minulla kun mies ei sitä kestänyt, ei paneutunut omaan toipumiseensa.

Nyt samalla voit hoitaa itseäsi ja rauhoittaa kaikkien elämää. Muista, että esim. kolmen kuukauden tienoilla on yksi vaikea kohta. Jos selvittää sen, seuraava puoli vuotta, vuosi ovat myös käännekohtia, joissa suurempi riski repsahtaa. Vuoden jälkeen alkaa olla normaalit ajatukset.
No, meillä miehellä takana varmaan muutakin, kun ei vaan pysty.

Itse olin täysin rikki, eikä meillä edes yhteisiä lapsia. Kyllä kierre vaan paheni, eikä siinä auttanut tuki, vetoaminen, ei mikään. Elliksen mies onneksi lähti toipumaan. Hyvin harvassa ovat nämä onnistumistarinat, surullisen harvassa…

Sinulle jaksamista ja selvänäköisyyttä, sitä olisi itse tarvinnut enemmän jo alkuvaiheessa.

35

Ihan samalla tavoin kuin alkoholistin tulee teoilla, ei pelkillä puheilla, näyttää, että hän avoittelee raittiutta, samoin läheisten tulee teoilla näyttää, että mihin he vetävät rakkaudella piirretyt rajat. Niin kauan kuin alkoholistin kanssa koittaa asioista sopia ilman että sopimusrikkomukset johtavat mihinkään oikeisiin seurauksiin, niin kauan tätä pelia kutsutaan “löysän antamiseksi”. Läheisen sietokyky juopon tolailuihin kasvaa siis samassa suhteessa kuin juopon sietokyky alkoholiin.

Minun juopponi sanoi kerran kun jälleen joku lupaus oli rikottu, että enkö tosiaankaan tajua, ettei hän voi minulle kertoa kun hänellä alkaa tehdä mieli juoda. Tämä kuvaa tilannetta hyvin: jos juoppo ei voi kertoa, ei hän pysty tilanteesta keskustelemaan eikä lupauksiaan pitämään. Juuri kukaan ei kykene raitistumaan ilman ulkopuolista apua, jota vertaistuki on usein se tehokkain.

Minun mieheni hakeutui hoitoon kun hän luki tekemäni yhteenvedon tänne kirjoittamistani teksteistä, päiväkirjan. Sitä edelsi tilanne, ettei hän ollut tullut eräältä kertausreissulta lainkaan kotiin. Kun hän kertoi, että hän oli ollut hotellissa “mietimässä” ilman että oli mitään ilmoittanut ja aiheuttanut minulle kohtuutonta huolta, minä siitä suivaantuneena ilmoitin että tämä oli se viimeinen pisara, ja että hänen tulee muuttaa pois. Mies oli ihmeissään: hän kerran jättää tulematta kotiin ja heti on avioero :open_mouth: Näytin hänelle päiväkirjan, koska hän, juova alkoholisti, ei kyennyt näkemään omaa tilaansa eikä sitä, ettei tämä ollut mikään yksittäinen kerta vaan että elämämme oli mennyt kuukausi kuukaudelta mahdottomammaksi. Kun hän luki päiväkirja, hän näki tilanteen eri valossa ja hakeutui ensin katkolle ja sieltä Minnesota -hoitoon Lapualle.

Vaikka tuo raitistuminen voi vaikuttaa suoraviivaiselta, se ei sitä ollut. Edeltävän vuoden olimme kulkeneet perheterapiassa, mies oli käynyt joitakin kertoja AA:ssa, olin kertonut kaikille läheisille miehen alkoholismista sitä yhtään kaunistelematta. Istutin miehen kaverit yksi toisensa jälkeen kuuntelemaan, millaista elämää meillä elettiin, ja mies joutui saman tarinan kuuntelemaan uudelleen ja uudelleen. En selitellyt hänen poissaolojaan enää hänen puolestaan, ja tein kaikki suunnitelmat vaitoehdoilla a) mies mukana b) minä yksin lasten kanssa. Yhtään kyläreissua tai lomareissua en jättänyt sen vuoksi tekemättä, ettei mies pystynyt lähtemään mukaan, ja omiin menoihini pyrin hankimaan lapsenvahdin, koska mies ei enää ollut juomatta edes ollessaan keskenään lasten kanssa. Aloin siis elää omaa, itsellistä elämääni juopon rinnalla, mutta vaikka se oli helpotus sen hetkiseen tilanteeseen, se oli silti henkisesti erittäin raskasta ja raastavaa, ja vei minut itseni huonoon kuntoon. Meidän perhe ei varmasti olisi kasassa, jos en itsekin olisi saanut hoitoa Minnen kautta, ja jo emme olisi kulkeneet vuotta jatkohoidossa käsittelemässä muuttuneita ja uusia tunteita ja opittuja asioita. Minun tarinani voi lukea ketjusta “Kuka meitä voi auttaa? (Selviytymistarina alkoholismista)”. Se on aika pitkä ketju, mutta varsinainen asia taitaa olla ensimmäisten 8 sivun aikana :slight_smile:

Halitsempit!

  • Ellis
36

Lisään vielä tuohon hoitoonhakeutumiseen: minun mieheni hakeutui itse hoitoon, mutta se “oma halu” ei ole välttämätöntä. Minnesota-malliseen hoitoon ei edellytetä juopon omaa halua raitistua tai sitä, että päihderiippuvainen henkilö osaisi olla juomatta jonkun tietyn ajan “osoittaakseen motivaationsa” niin kun ns. tavallisissa hoitopaikoissa, joita ovat suurin osa Suomen hoitopaikoista. Tämä jälkimmäinen tyyli osoittaa mielestäni aikamoista ymmärtämättömyyttä alkoholismia kohtaan, koska hoitoon hakeutuvalta edellytetään juuri sitä, mitä hän ei osaa: olla erossa päihteestä :unamused:

Minnesota-mallisessa hoidossa edellytetään vain, että juoppo tulee hoitopaikkaan tavalla tai toisella, eikä ole tullessaan nousuhumalassa. Kun juoppo on ollut hoitopaikassa 3-4 päivää hän yleensä jo haluaa sinne itsekin jäädä, oli motivaatiota hoitoon hakeutumiselle alunperin ollut tai ei. Niin kuin tuosta Himmun teksistä käy ilmi, niin valitettavasti kaikkia juoppoja tämäkään hoito ei pysty parantamaan, mutta yleisesti ottaen hoitotulokset ovat merkittävästi paljon parempia kuin monissa muissa hoitomuodoissa. Itse tunnen kymmeniä Minnen avulla raitistuneita alkoholisteja perheineen (!), joten tämä on keino jota ei mielestäni kannata jättää käyttämättä :slight_smile:

-Ellis

37

Kiitos Ellis :heart: Meillä minun viimeisimmän “päätöksen” sai aikaan lähes samanlainen tilanne eli mies jäi reissulleen vaikka oli kotona lapsen hoito odottamassa. Petti luottamuksen tällä tavalla ekaa kertaa. Ja siitähän minä suivaannuin ja nousin seisomaan että näin ei vain tehdä! Sitten ollaankin tässä viikon sisällä koettu monta erilaista juonenkäännettä: kotiin paluu ilmaan minkäänlaista katumusta tai tietoakaan siitä,että olisi tehnyt väärin,välinpitämättömyyttä minun puolelta,omaa pohdintaa mitä teen (muutanko nyt vai en),tiukkaa tekstiviestittelyä miehen kanssa työpäivien aikana (minä sanon että ehtoni on että juominen vähentyy ja hän sanoo että ok,tää oli tässä ja syyllistää minua) jne. Kunnes eilen sitten jotain erilaista tapahtui ja hän teki aloitteen: jutellaanko?

Ja niinhän me tehtiin ja olin todella positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta. Pitkästä aikaa juteltiin tapahtuneesta ja juomisesta yleensä ilman riitaa. En syyttänyt mutt kerroin,millaista parisuhdetta kaipaan ja miksi koen,että juominen milloin missäkin ajaa minun edelle. Hän ei myöntänyt että juominen olisi ongelma,en sitä sanonutkaan, mutta oli pahoillaan ja ymmärsi kerrankin miksi tunnen Niinkuin tunnen. Tilannehan meillä on se,etten ole varma onko miehellä jo riippuvuus ts. todellinen ongelma vai kipuileeko nyt elämänmuutosta,kun taloa tehtiin monta vuotta,vauva tuli ja roolit perheessä taas muutoksen alla. Kriisi,jota hän lääkitsee juomalla koska muut keinot on vähissä. Meillä ei varsinaisesti muita suuria ongelmia ole: hän rakastaa isosti,ottaa kainaloon, on positiivinen,rento lasten kanssa ja antaa minulle omaa aikaa. Seksiäkin on paljon ja se on hyvää. Mutta… :imp:

Luvattiin ottaa toisen toiveet huomioon jatkossa paremmin. En halua mitään “10 kaljaa viikonlopussa”-lupauksia koska olen itsekin menevä tyyppi ja haluan käydä ulkona kunhan se ei ole joka viikonloppuna ja meille jää myös perhe ja parisuhdeaikaa. Ihmiselle,jolle alko ei ole ongelma,tällainen juominenhan ei muodostukaan ongelmaksi vaan se on normaalia elämää. Kun vaan tietäisi miten käy miehen kohdalla… Kuten Ellis sanoit,ei ne puheet vaan teot. Eli nyt jatketaan päivä kerrallaan ja katsotaan,millaisia tekoja tulevaisuus tuo tullessaan. Sen verran skeptinen vielä kuitenkin olen,että jätän oman asunnon toistaiseksi itselleni tyhjäksi,jotta jos tilanne ei korjaannu niin minulla on olemassa paikka mihin siirtyä. Onko viisasta näin ystävät?

38

Helmililjanen; tiedät itse parhaiten, onko noin viisasta :slight_smile: Kukaan muu meistä ei tunne miestäsi eikä teidän keskinäisiä asioita. Emme pysty päättelemään, seisooko miehesi sanojensa takana vai mitä tulee tapahtumaan.

JOS tapauksessasi kyse olisi omasta elämästäni ja parisuhteestani (ex) mieheni kanssa, niin minä olisin ehdottomasti antanut hänelle mahdollisuuden. Meillä vaan ei enää tullut sitä hetkeä, jolloin mies olisi todella “ryhdistäytynyt” ja ottanut vastuun omasta käytöksestään. Tai no, tulihan se, mutta vasta eron jälkeen eikä paluuta yhteen kuitenkaan enää ole. Tuohon taas on syynä ihan muut asiat, kuin miehen satunnainen juominen…

Se, mitä tässä halusin sanoa, on, että luota itseesi ja siihen, että tunnet miehesi parhaiten. Jospa se hänen kipuilunsa olisi jäämässä taakse ja hän todellakin ottaisi vastuun tekemisistään eli vähentäisi juomista ja alkaisi keskittymään perheeseen.

Toivon siis teille kaikkea parasta, mutta pidä silti jalat maan pinnalla :slight_smile: !

39

Mä olen oppinut juopoista ja itsestäni sen, että minä en ole se kuka " antaa" mahdollisuuksia kenellekään.
Toisen valinta on hakeeko apua juomiseensa ja lopettaako juomisensa, minä voin esittää toiveen että voisi olla yhdessä ja ilmoittaa että mikäli juominen ei tavalla tai toisella lopu niin minä jään kelkasta.
Mutta sekään ei ole uhkaus “viina vai minä”
Siitä omasta vaikutusmahdollisuudesta ja toiveista pitää vaan hyväksymisen kautta oppia luopumaan, näin olen asian kokenut. Asia jota ei minulle tule, ei ole minulle koskaan kuulunutkaan, ja jos suhde onnistuu se on hienoa mutta jos niin ei ole tarkoitettu niin se en ole minä joka kenellekään jakelee mahdollisuuksia tai on jakelematta tässä elämässä.

40

Niin, ja se vielä että oman juomisen suojelemiseksi en jaksa ruveta tekemään diilejä juopon kanssa.
Jos jonkun ihmisen juominen on toistuva ongelma, niin se ei omaa juomista tule muuttaa miksikään ja jotta voi varmistua siitä että onko itselläkään puhtaat pullat pussissa niin on kyettävä elämäään ilman viinaa itsekin, mutta ei ole toki pakko. Se vaan, että on tosi vaikea rohkaistua vaatimaan alkoholiongelmaan ratkaisuja tai apua, jos itse samalla haluaa varmistaa, että oma juominen voisi jatkua häiritsemättä kerran se on vähemmän ongelmallista.
Eli se oma juominen omalla kohdalla kyllä piti erottaa toisen juomisesta ihan kokonaan. Valitettavasti ihminen joka ei usko elämään ilman viinaa, harvoin ottaa vastaan juomattomuus neuvoja henkilöltä joka juo.