Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa edessä kuin täysraittius, olen vuosikaudet kokeillut kohtuujuomista, mutta siitä ei seuraa mitään, neljän siiderin jälkeen se alkoholi alkaakin vasta maistumaan. Nyt takana kolmen vuorokauden putki, siinä samalla ahdistuneisuuden/sosiaalisten pelkojen vuoksi, poissa koulusta… työharjoittelusta… syynä selkäsärky. Huomenna pitäisi yrittää jaksaa mennä harjoitteluun, vieläkin on sätky olo… (kärsin sosiaalisesta pelosta/ahdistuksesta) tuntuu että miten hemmetissä pystyn menemään ihmisten pariin, kun ainoa asia tuon kolmen päivän putken jälkeen on nukkuminen. Opintoni olisivat loppusuoralla, tämä kuukausi… tuntuu että kun vaan jaksais… syy siihen että aloin juomaan (olin melkein kuukauden raittiina) oli se, että huomasin taas masennuksen vaikuttavan opintoihini ja voimani tuntuivat loppuvan… sosiaalinen elämä käytännössä on kuollutta, joten haen alkoholista lohtua ja rohkeutta elämääni, jotta saisi edes hetken kokea olevansa ihminen muiden joukossa… ikää minulla on jo 43 vuotta, eikö tässä iässä pitäisi jo osata elää… mä en osaa… hirvee morkkis juomaputkesta ja ennenkaikkea siitä että jouduin olemaan krapulan vuoksi poissa töistä… mä mietin eilen kun kävelin ulkona että kun en opi elämään, aina tulee näitä sortumisia niin mitä jos hyppäis sillalta alas, loppuis kaikki… en tiedä mikä on ettei kantti riittänyt, mielenterveysongelmat ja alkoholi on vihonviimeinen kuvio jota suosittelen kenellekään, en tiedä… kai se on pakko yrittää huomenna harjoitteluun, hirvee ahdistus ja tärinä päällä… kun ei olis enää kuin tää kuukausi… elämä on… tänään se on helvetti… kunhan kirjoitin tuntui että pää räjähtää voi olla ettei kukaan lue tätä, ja olen yksin tämän asian kanssa… mutta näin… en tiedä mitä tehdä jatkaako elämää vai sanoa ei tästä mitään tuu ja heittää hanskat kehään…
Hävettää myöntää että olen tosiaan alkoholisti… mulla on riippuvuus joka on alkoholi. Onko se leima jonka kaikki ihmiset näkevät minussa… miten helvetissä sen kanssa voi elää… 
Se tärkein ensin; älä ainakaan heitä hanskoja kehään. 43v tarkoittaa sitä että toiset samanverran on jäljellä, hyvää elämää.
Huominen tietysti jännittää, mutta sinne vaan, ei maailma kaadu tuohon.
Ja hyvä että kirjoitit, valmiita neuvoja ei taida löytyä (tai juu, löytyy, mutta niistä on sitten kuitenkin itse valittava mitkä olis itselle sopivia)
Masennukseen, noniin, turhaa minun on sellaisiakaan neuvoa, tiedät varmasti ennestäänkin että apua on saatavissa.
Samoin alkoholiongelmaan, mutta tärkeintä on varmasti alkoholin suhteen tuo että olet itse päättänyt että muutos tarvitaan.
Siitä se lähtee, ja jos vaan hiukankin tuntuu helpottavan niin pura nyt tänne oloasi, täällä on porukkaa jolla on aikaa aina muutama sana vaihtaa.
Voimia sinulle! Kyllä se siitä lähtee, huominen voi olla se ensimmäinen paremmman elämän päivä!
Vaikka välillä tuntuukin, että vihaan kaikkia ihmisiä, varsinkin krapulassa, niin on se vaan hemmetin hienoa että ihmisiä on olemassa, uskon jopa että samassa veneessä seilaajia löytyy, mutta kun omat ongelmat ahdistaa pirusti, ei osaa auttaa muita vaikka siitä juuri saisikin voimaa… mä kävin AA-ryhmässä, mutta tunsin niin ulkopuoliseksi itseni ettei siitä tullut oikein mitään (siitä on jo aikaa kun kävin), en tiedä pitäis varmaan yrittää uudelleen… kaikille ei sekään sovi, mutta jo se oman alkoholisminsa kohtaaminen se vaatii rohkeutta, katsoa peiliin ja myöntää se… välillä menee hyvin, mutta sitten taas… sitä vaan romahtaa samaan paskaan… jos alkoholia ei olis keksitty maailma olis parempi paikka elää…
Selviäselvänä73 kirjoitti
Kun olet joskus käynyt ryhmässä, huomasit varmaan, että joukossa oli ihmisiä, jotka olivat selvinneet hyvinkin rankoista paikoista. Sinulla on samat mahdollisuudet jos lähdet mukaan uudelleen. Kun rehellisesti näet oman alkoholismisi, se on luja pohja ottaa vastaan vertaistuen tarjoama apu. Ja vertaistukena olet toisille avuksi jo sillä, että tapaat heidät kasvotusten. Et ole toivoton tapaus, asioilla on raittiina taipumus järjestyä yksi kerrallaan.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Minä en ainakaan mitään huomaa (joten siis ainakaan kaikki eivät huomaa). Tosin harrastuksiini ei kuulukaan istua maanteiden varsilla alkoholisteja bongailemassa. Ihmiskunta on tuottanut sen sata tappavaa myrkkyä ja kemikaaliota. Alkoholistien ja juoppojen ja päihderiippuvaisten tapauksessa niitä hirvityksiä on yksi enemmän.
Alkoholismi on yhdellä tapaa onnekkain sairaus mitä onkaan. Kas kun käypä hoito on kerrassaan edullinen - ei mitään. En tässä halua vähätellä ongelmaa, voi se käypä hoito joskus vaatia vähän muutakin, mutta tämmöisiä olen joskus tullut pohtineeksi.
Minua ei hävetä alkoholismi tai juoppous tai päihderiippuvuus yhtään, en kuitenkaan osaa antaa vinkkejä kun en oikein tiedä itsekään minne se häpeä on livahtanut.
Hei ja hieno juttu, kun olet löytänyt tiesi tänne plinkin sivuille. Usko vaan, että täällä on monia jotka lukevat kirjoitustasi vaikka aivan kaikki eivät vastaakaan. Jostakin pitää lähteä taisteluun viinaa vastaan ja juuri se, että tiedostaa oman tilanteensa, on hyvä lähtökohta. Viina voi olla joko syy tai seuraus masennukseen ja ahdistavaan oloon ja siksi vai olemalla sitä ilman, voi tilannettaan parantaa. Tarvitset tiukan päätöksen olla ilman viinaa ja tämän päätöksen jälkeen siihen keskittyminen ja sen toteuttaminen tunti tunnilta. Yritä jotenkin päästä työharjoitteluun vaikka ”päälläsi seisten”. Lopulta kuukausi on lyhyt aika ja kun saat opintosi valmiiksi, voit löytää aiheen tuoda iloa elämääsi. Kuka sanoo, missä iässä pitäisi osata elää elämää? Emmekö me opettele elämään elämää koko ikämme? Välineet tähän opetteluun voimme valita aina itse ja sen ymmärtäminen, että alkoholi se ei ainakaan ole, on tärkeä askel. Yritähän pärjäillä ja tule kirjoittamaan ajatuksiasi tänne. Jakamalla ajatuksia muiden samaa kokevien ja kokeneiden kanssa, saa ainakin hetken helpotusta välillä hyvin epätoivoisiinkin ajatuksiin
Kuvaa hyvin omaa olotilaani kun kirjoitin ensimmäistä viestiäni tänne vajaa kuukausi sitten. Ensimmäisen askeleen olet jo ottanut kun kirjoitit tänne, siitä se lähtee. Ahdistus helpottaa kyllä, jos se tuntuu ylitsepääsemättömältä niin pyydä lääkäriltä jotain mietoa rauhoittavaa pahimpaan hätään. Meitä on täällä monen ikäistä ja kaikilla varmasti tuo sama fiilis välillä eikö tässä iässä jo pitäisi osata elää. En usko että se on osaamisesta kiinni, meillä kaikilla on sairaus eikä sillä ole osaamisen tai järjen kanssa mitään tekemistä.
Älä vielä heitä hanskoja tiskiin.
Kiitos kaikile tsempanneille, jotenkin tänään ei olekaan niin huono fiilis kun eilen… menin sinne työharjoitteluun sen ryyppyputkeni jälkeen, tuntui että kaikki katsoo mua että olen ollut dokaamassa ja minulla on sairaus nimeltä alkoholismi, mutta ei kukaan ainakaan sanonut mitään, taas omia kuvitelmia…
ei niin että joisin viikolla, vaan niin että jos alan juomaan en saa sitä lopetettua ennenkuin voimat loppuu… ja sit ne vieroitusoireet ja krapulat ja kaikki hemmetin syyllisyydentunteet että olen paska ihminen iskevät täydellä teholla vasten tajuntaa… olen monta kertaa sanonut itselleni että ei näissä krapuloissa ole mitään järkeä, eikä siinä etten osaa käyttää alkoholia oikein, kolmen jopa neljän rankan valvotun yön ja ryyppyputken jälkeen… silloin ainoa keino on lopettaminen.
Mun ympäristössä myös pyörii ihmisiä, jotka ovat alkoholin kanssa paljon tekemisissä, niiden kuvioista pitäisi heittäytyä kokonaan pois, ne vievät kyllä nopeasti mennessään… kokopäiväjuopoksi en vielä ajatellut alkaa, vaan mieluiten sitten se täysraittius… ei se elämä varmaan selvinpäin olekaan tylsää esim. viikonloppuisin vaikka sitä kuvittelee niin…
Hävettää mitä pahaa on tullut kännipäissään tehtyä, en tiedä jaksanko niitä muistoja kantaa elämäni loppuun saakka, mutta tehtyjä ei tekemättömäksi saa, joten niiden kanssa on vain elettävä, tuntuu jo että kännisekoilujeni takia olen leima otsassa mapitettu mappiin ö, eli surkea ihminen… mutta kukapa meistä osaisi niin virtaviivaisesti tätä elämää elää, tai kuka meistä olisi niin puhtoinen pulmunen… tuskin kukaan… ehkä kun ymmärtää että alkoholismi on sairaus, osaa antaa itselleen enemmän anteeksi, mutta se ei oikeuta jatkamaan juomista vaan hakemaan siihen apua ellei omat voimat riitä voittamaan tuota sairautta itse, alkoholismissa varmaan tärkeintä on olla ottamatta sitä ensimmäistä ryyppyä… ja jos vituttaa ne asiat pitäisi käsitellä muulla tavalla kuin alkoholilla… no joo tämmöistä tänään… kiva kirjoitella vaikkei kukaan lukiskaan… ;-I
tässä voimautumis- harjoitus: mene peilin eteen ja ala oikein tarkasti katsella, mikä
kaikki on sinussa totaalisen pielessä. naama kuin apinalla, eikö. joka paikka roikkuu.
silmät verestää ja luomet pullottaa. kädet vispaa ja vapisee. hiukset kuin hyeenalla.
silmät tyhjät kuin syvän kaivon nielu. päätä särkee, kroppaa särkee. jalat kipeät,
selkä lukossa. ajatus mataa, asioita unohtuu…
kertakaikkiaan mikään ei voisi olla enää pahemmin. jos osakin sattui, niin sitten voit
ajatella olevasi ihan surkea, kaikkein surkein. vaan ei hätää, meitä on muitakin.
kun oikein surkeilee,alkaa ihan pikkuisen hymyilyttämään. eihän näin surkealle
voi kuin hieman hymyillä.
ihan surkean hienoja ollaan, hienon surkeita…
ja muista myös…jos on surkeista surkein, niin ylöspäin ei paljon vaadita. pelkkä surkea
riittää…
jaksele, moi
Joo… kutakuinkin noin… ei ihan, mutta ulkonäöllä ei niin väliä kunhan muuten pääkopan sisus pysyis kasassa 
Hiukset ku hyeenalla 
Mutta joo. Turhaan mietit nyt noita sekoiluja, meistä jokainen on varmasti aivan yhtä paljon sekoillut tuolla ihmisten ilmoilla, osa jopa pahemmin. Ne asiat hävettää, kyllä, mutta ne unohtuvat ajan mittaan. Itse en vielä tässä vaiheessa raittiutta edes halua niiden muisteloihin paneutua, ehkä joskus.
Muista myös, että vaikka ne omat hölmöilyt tuntuisivatkin omasta mielestä maailman suurimmalta asialta, voivat ne sivustakatsojalle olla jo unohdettuja. Ja kun meitä ihmisiä on täällä suomessa miljoonia, jokainen silmäpari ei tuijota sinun “huonommuuttasi”.
Yritä nyt keskittyä negatiivisten asioiden sijasta siihen, mikä elämässäsi on hyvin. Jaksamisia.
Usvakumpareen paarustaja wrote:
“Minua ei hävetä alkoholismi tai juoppous tai päihderiippuvuus yhtään, en kuitenkaan osaa antaa vinkkejä kun en oikein tiedä itsekään minne se häpeä on livahtanut.”
Tätä minäkin olen ihmetellyt, että missä se minun häpeäni on. Kun ei sitä ollut alussakaan. Aikalailla heti kun pahempia ongelmia alkoi ilmaantua, myönsin että oli ongelmia ja halusin selvittää niitä. Ei ollut sitä kieltämisvaihetta, mikä monilla voi kestää vuosiakin. Olen kai sitten “hävytön”…
Nyt lueskellut näitä ihmisten juttuja, niin varsinkin naisihmisillä se estää avunsaantia, kun häpeävät niin kovasti. Ehkä minulla on sitten se häpeämättömyys on estänyt avunsaantia. On ajateltu, että olen syvemmällä kuin olen, kun olen kertonut rehellisesti. Meillä vain äiti opetti; jos hän epäili minun tai siskoni puheissa vilppiä hän sanoi: “Kato silmiin ja sano uuestaan.”. Jos narrasi, niin kyllähän se nauratti. Nauratti se äitin totinen ilme joskus muutenkin, vaikka ois puhunut tottakin. Kun olin ihan nuori ja jonotin puoli vuotta mielenterveystoimistoon ja sanoin siellä päihteistä kysyttäessä rehellisesti, että viikonloppuisin juon alkoholia ja saatan kannabistakin polttaa niin, koska suurin osa salailee ja vähättelee näitä asioita, niin sanomisteni tulkinta oli: “käytän viikonloppuisin alkoholia ja joskus kannabista” tarkoittaa todellisuudessa; “käytän joka ilta alkoholia ja aamusta iltaan poltan pilveä”. Siksi en tuolloin voinut saada mielenterveystoimistoon aikoja, ellen “katkaise välejä kaikkiin ihmisiin jotka käyttävät päihteitä” (90% suomalaisista käyttää alkoholia). Nykyään en tahdo saada päihdekuntoutusta, jos en suostu käymään mielenterveystoimistossa. Ikinä ei kelpaa. “Et saa terapiaa, jos et syö lääkkeitä”, “et tarvitse terapiaa, jos kerran syöt lääkkeitä”, “Et pääse katkolle, jos et halua terapiaan”, “Jos olet ollut katkolla, ei terapia kuulu sinulle”. Onneksi on A-A, vaikka ryhmiin harvoin pääsenkään ja olen sielläkin outolintu.
Kyllä kai se häpeäkin on ihan tervettä. Ite vaan kai on niin sairas. Jos jaksaisin hävetä niin paljon, kun mun ois syytä, kuolisin siihen. Elämänhalu on liian kova. Kuolemanhalukin on toisaalta kova. Siitä riippuvuus on osoituksena.