Päivistä viikkoja, viikoista kuukausia ja kuukausista vuosia

Päivälleen 10v sitten astelin elämäni ensimmäistä kertaa peliongelmaisten vertaistukiryhmään. Olin juuri hävinnyt todella suuren summan rahaa, jota minulla ei ollut. Samalla päättyi yli vuoden kestänyt valehtelu siitä, kuinka vuotta aikaisemmin raitistuttuani olin jättänyt myös pelaamisen. Vuosi meni löytää oma pohja. Siis se henkinen tuskatila, mitä alemmas ei enää halunnut vajota. Tuona elokuun iltana, astuessani uusien ihmisten keskelle, pelkäsin kuollakseni kaikkea. Silti koin että olin tullut paikkaan jossa minua ja ongelmaani ensikertaa ymmärrettiin. Kiinnityin ryhmään kuin hukkuva pelastusrenkaaseen, enkä tuota päätöstäni ole joutunut katumaan.

Vaikka aivan samoin kuin jokainen meistä riippuvuuksista kärsivistä ihmisistä, pidin päivä kerrallaan ajatusta alkuun naurettavana. Kunnes ajan myötä pelaamattomista päivistä kasvoi ensin viikko. Viikosta kuukausi. Kuukaudesta vuosi ja samalla itseeni tutustuen. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, että tuo naurettavalta tuntuva päivä kerrallaan ajatus olikin lopulta se minkä sisäistämällä selvisin tuolta pimeydestä valoon. Kyse on vain tästä päivästä. Tämän päivän pelaamattomuudesta. Oli olosuhteet tai elämä mitä tahansa, riittää kun pidän huomen tästä päivästä. Tuolla tavalla ajatellen noita päiviä kerrallaan on karttunut nyt siis vuosikymmen.

Kun mietin sitä kuinka sairaalloisen pakonomainen pelaaja olin, tuntuu yhä ihmeeltä se, että tuosta pakonomaisuudesta saa tänään olla vapaa. Tuon vapauden säilyttämisen edellytys yhä tänäänkin on vain tämä päivä ja sen pelaamattomuus. Niin kauan kuin pidän huolen tästä päivästä, ei minulla ole hätää. Huominen pitää huolen itsestään, eilen jäädessä taakse. Siis vain tämä päivä on se, jolla on kohdallani kaikki avaimet hyvään elämään.

Miksi siis murehtisin puolen vuoden päästä odottavia asioita, saati surisin jotakin kaukaa menneestä. Pysytellessäni tässä päivässä, mieli on huomattavan paljon rauhallisempi.

Kiitos kaikille matkallani mukana olleille. Matka jatkuu yhä ja maisemat vaihtuu. Vaikken täällä viimeaikoina kovin tiiviisti olekaan ehtinyt viihtyillä, tuota matkaseuraa aina kaipaa ja muistelee lämmöllä. Yksin kun en olisi mitään, mutta yhdessä pystymme mihin tahansa.

Hei Kaaleppinen! Olipa mukava lukea välillä jonkun viesti joka oikeesti on onnistunut tuossa taistelussa pelipirua vastaan, kiitos siitä! Itse rämmin vasta alkumetreillä, mutta jonkinlainen polku on sentään jo löytynyt. Itsekkin odotan tota erilaisien tukiryhmien alkamista. Lopettamista olen yrittänyt lukemattomia kertoja, mutta tämä on jotenkin erilainen. Ennen olen mm. aina jättänyt veikkauksen auki, koska olin jo vuosia maksanut vain sitä yhtä riviä hitaisiin peleihin, ja näinollen ajattelin ettei nuo hitaat pelit ole minulle ongelma, vaan (tällä erää) nettikasinot. Nyt ensimmäistä kertaa lopetin myös sen. Lopetin kaiken pelaamisen. Ei peliaddikti voi pelata mitään peliä. Tää nollatoleranssi on saanut mut jo ensimmäisestä kuukaudesta yli. Ja päivä kerrallaan mennään täälläkin, keskittäen voimansa vain tähän päivään…

Hyvä 67anne67! Olet aivan oikeilla jäljillä, tuo kaikkien rahpelien lopettaminen on minusta järkevää, olen tehnyt niin itsekkin…
Minulla on nollatoleranssi sekä pelien että alkoholin suhteen. En ota osaa edes oman firman MM kisaveikkauksiin.
Raja mitä ei kertakaikkiaan voi ylittää pitää olla kristallin kirkas. Jatketaan anne samaa maliin.

Hei Peli Poikki! Sullakin näyttää jo hurjaa pelaamattomuusaikaa verrattuna muhun, onneksi olkoon! Täältä tullaan perässä kyllä :wink: Ja hatunnosto myös tuosta juomattomuudesta. Mulle se ei ole ongelma, mutta röökistä pitää jossain vaiheessa päästä eroon. Mut nyt keskityn pelkästään tähän pelaamattomuuteen. Itestäkin tuntuu että taikasana taitaa olla tuo nollatoleranssi, en mä osaa pelata vaan vähän, se tie on jo nähty. Mun täytyy tietoisesti olla pelaamatta yhtään mitään. Näillä mennään. Mukavaa ja pelaamatonta sunnuntaita kaikille!

Kyllä tämä aika reilu 7 kuukautta alkaa jo näyttämään miten paljon on ollut hyötyä pelaamattomuudesta.
Vaikkei pelivelka sinällään ole paljon lyhentynytkään mikä on nyt jotain 29K€ on muuhun elämiseen riittänyt raha aivan toisella tavalla. Ei ole laskuja rästissä ja muutenkin jokaisesta asiasta ei tarvitse tinkiä. Kun pelasi oli välillä rahaa ja välillä ei ollut ollenkaan ja silloinkin kun oli ajatteli että sillä voisi tehdä lisää rahaa pelaamalla jne, hullua aikaa voi sanoa jo nyt.
Kannustan 67anne67 sinua jatkamaan samalla tavalla, tulet aina enemmän huomaaman että kannatti. tupakan voti lopettaa seuraavksi järjettömänä riippuvuutena mutta ensin pelit kuten kerroit.

Jokainen päivä pelaamatta vie vääjäämättömästi kohti parempaa huomista.

Omalla kohdallani sekä nykyisessä työssäni erilaisista riippuvuuksista puhuttaessa, käännän katseeni erilaisiin tunteisiin. Mitä enemmän sisimmästään saa purettua pois, siellä piilossa olevia tunteita, tarve paeta niitä esimerkiksi pelaamiseen vähenee vähenemistään.

Ohessa tälle aamua “kirjoittamani” postaus riippuvuuksista ja tunteista.

Todella paljon Onnea Kaaleppinen! Minusta oli ihana lukea kirjoituksiasi. Uskallat tarttua asiaan ja osaat kuitenkin kirjoittaa nätisti pahoista ja vaikeista asioista. Huomaa, että olet sisäistänyt asiat ja nyt annat niitä eteenpäin työssäsi. Voimia työhösi, et nimittäin ole valinnut kaikkein helpointa kohderyhmää. Riippuvaisilla nimittäin aina välillä naksahtaa tuo mainitsemasi kierous aivoissa päälle ja silloin riippuvuus vie 6 - 0. Siihen väliin on vaikea päästä. Niinpä oma halu olla pelaamatta on tärkeä.

Olen vuosien varrella käynyt asioita läpi ja nyt tuntuu jo, että olen sujut traumojeni kanssa. Nämä on myös opettanut minua paljon matkan varrella. Olen oppinut arvokkaita asioita. Viimeinen möykky on ollut bipo sairauteni, jota en halunnut hyväksyä varsinkaan siitä seurannutta eläkettä. Se on ihmeellistä, että miehelle tämä ei ole yhtään ongelma. Hän vain tyynesti toteaa, nyt olet niin huonossa kunnossa, että pitää mennä sairaalaan ja lähtee viemään lääkäriin ja se on siinä. Tässä on vielä mulla käsiteltävää. En ymmärrä, miksi koen huonommuutta, kun sairaudelle ei voi mitään ja isällä oli tämä kanssa. Sitä paitsi onhan Mullakin hypomaaniset vaiheet, jolloin pystyn suunnittelemaan ison remontin, autotallin tai kesäkeittiön lyhyessä ajassa ja ne on kaikki toteuttamiskelpoisia.

Kiitos Niinuska-aa. Koen että omassa työssäni kuten elämässä yleensä, kyse on vain siitä että kykenen hyväksymään parhaani mukaan sen että asiat ei läheskään aina mene, kuten itse toivoisin niiden menevän.

Ehkä osa tuota kamppailusi sairauden kanssa, on se että meillä ihmisillä tuppaa olemaan omia suunnitelmia elämässä ja kun elämä järjestää meille jotakin sellaista, joka noita suunnitelmia sotkee, tuntuu hetkittäin lähes mahdottomalta kyetä hyväksymään se.

Minua elämä on höykkyyttänyt siinä määrin, että jo hetkittäin kykenen keskittymään tämän päivän elämään, ollen visioimatta kovin suuria. Mutta tuohon on tarvittu melkoinen määrä ravistelua ja yhä edelleenkin tahdon tuudittautua siihen, kuin itse olisin kirjoittamassa omaa elämääni sellaiseksi jollaisena sitä olisi mukava elellä. Kunnes taas havahdun ravisteluun, todeten, etten edelleenkään ole oppinut sitä itselleni tärkeintä oppia elämässä. Hyväksymistä. :slight_smile:

Tällainen luupää vain näyttää tarvitsevan kohtuuttoman määrän höykkyytystä, oppiakseen jotakin itselleen tärkeää elämältä.

Sillä lopulta ne kokolailla pienet asiat ja ideat ovat elämässä niitä tärkeimpiä. Ei ne suuret saavutukset, saati suoritukset.

Nyt Kaaleppinen mulle tuli kullan arvoinen oivallus siitä sairauden hyväksymisestä. Bipon hoito tarkoittaa tasapainoa, tasaista elämää ja säännöllisiä elämäntapoja. Ovat kaikki minulle aina olleet pahempia kuin kirosana! Nimittäin mulla on ollut nuoresta lähtien valtava elämän ja kokemusten jano. Siihen ei mahtunut avioliitto tai perhe-elämä. Koin ne paikalleen jäämiseksi, mitä pelkäsin yli kaiken. Pelkäsin uraantuneita tapoja ja tylsyyttä, koska elämässä piti tapahtua jotain suurempaa.

No nyt sairastuminen on yrittänyt opettaa näitä kaikkia minulle. Ihan konkreettisesti syvästi masentuneena en päässyt mihinkään vaan piti pysähtyä, jäädä paikoilleen :frowning: . Nyt tällä hetkellä kipeä kantapää rajoittaa liikkumista ja pakottaa minut pysähtymään paikoilleen. Paikallaan oleminen tarkoittaa minulle vain ja ainoastaan vihaamaani tylsyyttä. Aikaisemmin en sietänyt tylsyyttä vaan aina piti järjestää jotain hauskaa tekemistä, ettei joudu pysähtymään ja kohtaamaan tylsyyttä.

Nyt poikkeamat tasapainossa tai säännöllisissä elämäntavoissa kostautuvat heti minulle mielialan vaihteluina. Sairaus siis pakottaa minut kohtaamaan eniten vihaamani asiat ja hyväksymään ne, jos siihen pystyn. Aikaisemmin olen tehnyt mitä tahansa, ettei minun vaan tarvinnut kohdata tylsyyttä. Pelasin myös…

Olen yrittänyt käsikirjoittaa elämääni usein huonolla menestyksellä. Elämällä oli muita suunnitelmia mutta umpiluulle ne on vaikea hyväksyä ja päätä on tullut hakattua seinään. Kuitenkin olen huomannut, että elämä tietää paremmin, mikä on mulle hyväksi kuin minä itse omassa viisaudessani. Minunhan tarvitsee hoitaa oma puoleni tontista ja muut hoitavat oman osansa.

Hyvää viikon alkua.

Omalla kohdallani on ollut aivan samoin. Olen pienestä pitäen suunnitellut ja visioinut suuria. Rakastaen vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Inhonnut harmaan tylsää arkea ja kammoksunut kaikkea mikä vähänkään viittaa normaaliin elämään.

Mutta elämä päätti opettaa minulle kovemman kautta sen, että juuri ne pienet asiat elämässä ovat niitä tärkeimpiä. Kiireettömyys parempi kuin jatkuva kiirehtiminen johonkin sellaiseen, mitä ei edes vauhtisokeudessaan lopulta ymmärrä, kunhan päätäpahkaa säntää johonkin.

Vasta vuosikymmenten höykkytyytusten, loputtoman monien, itsetuhoisesti pakonomaiseksi käyneiden riippuvuuksien, eri mielenterveyden ongelmien ja vuosien totaalisen henkisen tyhjyyden jälkeen havahduin toteamaan sen, etten minä todellakaan tiedä mikä minulle on hyvästä.

Yksi kipeimpiä asioita omassa itsessä häpeän ja syyllisyyden ohessa oli kohdata se että minun oli pakko luopua oikeassa olemisen pakkomielteestä. Siis luonteen kieroutumasta, jonka olin kehittänyt, selvitäkseni elämässä paljastamatta todellista, herkkää sisimpääni. Kun kuvitteli tietävänsä kaikesta kaiken, ajan myötä siitä kehittyi sellainen suojamuuri, minkä läpi ei kukaan päässyt, vaikka kuinka yritti. Tarvitsin suunnattoman määrän henkistä ja fyysistä tuskaa, kyetäkseni luopumaan omavoimaisesta yksin taistelusta ja kohtaamalla väärän, sairaalloisen ylpeyteni, löytämään edes hitusen tervettä nöyryyttä suhteessa muihin ihmisiin ja elämään.

Tänään ymmärrän, etten yksinäni selviäisi. Onneksi ei tarvitsekaan. Sillä meitä saman kokeneita on lopulta kokolailla paljon. Mitä avoimemmin asioista uskaltaudun vääränlaisen häpeän takaa puhumaan, sitä enemmän löydän uusia samankaltaisia ihmiskohtaloita ja yhdessä toisten kanssa, selviämme lähes mistä tahansa.

Kirjoitit aikaisemmin hyväksymisestä. Se on tänään pyörinyt mielessä paljon eri kanteilta olen sitä pohtinut. Tuntuu, että olen ymmärtänyt väärin koko asian sekä siihen liittyvät asiat. Olen hakenut hyväksyntää mutta en ole omassa kierudessa ymmärtänyt mitä hyväksyminen tarkoittaa esim ihmissuhteissa. Omassa kieroutuneesta ajattelussa olen hakenut hyväksyntää melkein keinolla millä hyvänsä, kun minun olisi tarvinnut vain hyväksyä se, ettei minua hyväksytä ja niin asiat järjestyy niinkuin niiden pitää. Ei minun sitäkään tarvitse yrittää muuttaa mitenkään. Kun sairastuin, menetin monia ihmisiä, en edes tiedä miksi. He vain lopettivat yhteydenpidon. Se oli minulle surullista sairauden lisäksi. Mutta elämä on jatkunut ilman näitä ihmisiä. He ei olleet minua varten. Oikeastaan elämän laatuni on parantunut valtavasti, kun nämä ihmiset eivät vaatimuksineen ole enää elämässäni. Tämänkin elämä tiesi minua paremmin :smiley: .

Elämä on tuonut myös minulle monenlaista taakkaa. Aina joskus mietin, että mikä tarkoitus sillä on, että pitää käydä asioita läpi pohjamutia myöten. Mihin tarvitsen näitä kokemuksia? Toisaalta elämä on tarkoitettu elettäväksi, kuka mitenkin. Tänään löysin tatteja ja kanttarelleja. Nyt olisi se säilöntätyö edessä ennenkuin tulee puoliyö. Siinä jotain ihania pikkuasioita. Tatit ovat tosihyviä :smiley: . Mutta nyt töihin…

AI niin pelatessa oma kieroutunut ajattelu hamusi itselleen enemmän rahaa kuin mitä minulle on tarkoitettu. Elämä tietää tämänkin paremmin kuin minä. Sehän on vanha totuus, että jos menee toisten lompakolle, niin siinä yleensä käy huonosti. Tässä kohtaa kiero minä oli ahne ja mitä sanotaan ahneista, että heillä on paskanen loppu. No miten minun kävi?