Olen ollut ja totesin kahdessa päivässä, että ei ole minun paikka.
Paniikkihäiriöiselle lähes mahdoton paikka, kaikkea pitäisi iloisesti keskenään tehdä ja sivuun jäämistä ei sallita. Typeriä mieliharjoituksia, esimerkkinä pimeässä istuminen ja jonkun mongerruksen kuunteleminen.
Jutellaan, pelataan lautapelejä ja tehdään mieliharjoituksia tai mitä nyt ovatkaan.
Minulla olisi ollut 3kk jakso, mutta jätin kesken.
Täällä ei taida olla (tai sitten en tiedä, jos systeemit ovat muuttuneet), erikseen päiväsairaalaa, vaan silloin, kun itse olen ollut sairaalassa, samalla osastolla oli päiväpaikalla olevia ja sitten meitä, jotka oltiin kokopäiväisesti. Silloin, siellä, päiväpaikka ymmärtääkseni oli pehmeä lasku kotiinpaluulle. Eli kokopäiväpaikalla ollut potsku ei lähtenyt suoraan kotiin, vaan oli ensin päiväpaikalla, jos halusi ja tunsi epävarmuutta kotona pärjäämises. Sillä osastolla ei kovin kummoisesti ollut ohjelmaa, mutta jos on, minusta se kuulostaa hyvältä. Kyl mä silloin, kun viimeksi luin alkuviestin, ajattelin, että pentele, mä haluun ja! Mutta nyt ei tarvi. Kyl sellaisessa luulisi voivan saada otetta elämään, jos kovin ajelehtii ja kärsii siitä. Tilannettasi en tietenkään tiedä, Teekuppi, enkä utele.
Olen ollut 10 vuotta tekemisissä huumeiden kanssa enkä ikinä ole kuullutkaan termiä “päiväsairaala”. Minkälaisesta hoidosta on kyse? Ilmeisesti sairaalaan mennään aamulla ja lähdetään pois aina illalla? Ja tämä jatku… Kuinka pitkään? Mitä erikoista tuossa hoidossa on verrattuna johonkin laadukkaaseen katkoon verrattuna?
Päiväsairaala tai päiväosasto. Helsingissä Auroralla on ja sitten näitä malmi, laakso, kulosaari. Olivat ihan ok ennen ja niissä pyrittiin luottamuksellisen hoidon takaamiseen, johon siis kaksoisdiagnoosillakin uskalsi mennä…
Nyt homma on muuttunut ja ainakin Laakson mielialahäiriökeskuksella ja kai useimmiten Aurorassakin tehdään ihan jokaisesta lastensuojeluilmoitus ja erittäin kattavilla potilastietojärjestelmästä mielivaltaisesti poimituilla huolilla ja muutenkin on otettu tällainen “pakko-hoito-interventiot” ovat hyvää hoitoa- asenne.
Käsittämätöntä, kun tämäkin hyvä juttu piti mennä pilaamaan!
Tuo aiempi keskustelulinkki, jossa tarkemmin ruodittiin sitä Laakson ja ehkä Aurorankin linjausta tehdä kaikista lastensuojeluilmoituksia ja kutsua sitä hoidoksi ja avuksi, vaikkei siis oltu edes kokeiltu muita perhettä tukevia matalankynnyksen ja yhteistyöhön perustuvien järjsetelmien kautta on tuolta suomi24.fi poistettu…
Surullista, ettei näistä saa edes keskustella ja kertoa, että varokaa!
Luultavastihan joku päiväsairaalakin vielä ehkä Malmi tai Kulosaari voisi ollakin hyvä paikka. En tiedä onko jollakin niistä viime kuukausilta kokemuksia? Psyk.polilta kovasti toivoisivat, että päiväsairaalaan voisin mennä, kun niissä on aina tuntuvasti tilanne lähtenyt kohenemaan, mutta vaikkei psyk.polilla tehdä lastensuojeluilmoituksia kuin todellakin syystä ja yrittävät kannustaa, ettei noissakaan syyttä tehdä - niin jos syyksi riittää pelkkä erityissairaanhoidon tarve kuten näissä joissain paikoissa on päätelty - niin ei se ainakaan minua innosta.
Tietysti on joku, joka on sen lastensuojeluilmoituksen jälkeen jotain uusia suuntiakin löytänyt elämässä, että kai se joskus voi toimiakin, jos ei kovin räikeästi ole loukattu ihmisten moraalintajua sitä tehdessä, vaan kuitenkin joku määrä turvallisuudentunnetta ja itsekunnioitusta jätetty.
Päihdehommissa vain kun on kaksoisdiagnoosi, niin se on paljon vaikeampi se yhteistyön aloittaminen “pakko-intervention” jälkeen, siis lasu-ilmon jälkeen. Voi kun joku panostaisi niihin perheen auttamisen muotoihin, joihin kuka tahansa voisi uskaltaa mennä apua pyytämään!
Jos jollakin on tietoa noista muista päiväsairaaloista ja niiden tilanteesta, niin kertokaa ihmeessä!
Mä olen 2(?) kertaa elämässäni kokeillut päiväsairaalaa ja molemmilla kerroilla lopetin touhun heti alkuunsa, aivan omasta päätöksestäni. Mulla oli ongelmana juuri se, että olin sen verran huonossa kunnossa, ettei multa löytynyt sitä kuuluisaa motivaatiota toimintaan osallistumiseen. Oma motivaatio on se avainsana päiväsairaalahoidossa IMO. Toki sen oman motivaation perään jaksetaan huudella myös ihan suljetussa sairaalaympäristössäkin ja muissakin MT-palveluissa, mikä on melko perseestä, sillä vaikeasti sairaalla ihmisellä sitä motivaatiota tai voimia sen löytämiseen ei yksinkertaisesti ole , mutta silti jossakin suljetulla osastolla on huomattavasti helpompaa, kun mihinkään aktiviteetteihin ei ole “pakko” osallistua, vaan saa vaikka maata päivät pitkät, jollei muuhun kykene. Yleensä ne aktiviteetit(esim. kuvataide- ja musiikkiterapia, mahd. puutarhatyöt ulkona…) alkavat jossakin vaiheessa kiinnostaa, jos osastolla joutuu viettämään pidemmänkin aikaa ja pelkkä makaaminen, tupakanpoltto ja television katsominen käyvät jo turhan tylsiksi. Päiväsairaalassa sen sijaan pitäisi innostua siitä kellontarkasta toiminnasta ja esim. ryhmissä olemisesta jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Monille päiväsairaalassa olo on ollut suurimmaksi osaksi positiivinen kokemus ja he ovat hyötyneet ko. hoidosta runsaastikin, mutta nämä ihmiset ovat yleensä olleet jo valmiiksi sen verran hyvässä kunnossa, että he ovat juuri kaivanneetkin sitä toimintaa päiviinsä. Mielestäni päiväsairaala on jatkokuntoutuspaikka, eikä se todellakaan sovi akuutissa kriisissä oleville ihmisille . Yksilökohtainen juttu toki tämäkin on.