Päivä kerrallaan?

Moi

Ajattelin nyt aloittaa uuden aiheen, olen siis täällä aloittajana ja ajattelin kertoa oman tarinani…

Olen 29-vuotias nainen, vakituisessa työssä, koulutus kunnossa, asun yksin kahden lemmikin kanssa, eli ns peruselämä kunnossa…n 3 vuotta sitten alkanut paha unettomuus/ahdistuneisuus kierre, joka paheni ja sain paniikkikohtauksiakin. Siitä sitten lääkäriin josta sain masennuslääkkeet ja unilääkkeet/rauhoittavat ja pääsin terapiaan. Minulla todettiin vaikea ahdistuneisuushäiriö. Edelleen masennuslääkitys päällä, mutta pahin vaihe on jo ohi, tosin uskon tällä hetkellä, että tulen tarvitsemaan lääkkeitä vielä pitkään :frowning: Tuossa kesän aikana huomasin että rupesin lääkitsemään itseäni kuningas alkoholilla ja siitä se alamäki alkoi :frowning: siitä asti joka viikonloppu vetänyt kamalat kännit ja sitten n kuukausi sitten aloin juomaan myös arkisin, en isoja määriä, mutta esim n 4 puolen litran siideriä, ja useamman kerran oon ollut krapulassa töissäkin…Viimeisin pisara tuli viime viikonloppuna kun jätin tärkeän menon väliin krapulan takia, tajusin että tässä ei ole enää mitään järkeä, en ole pitkään aikaan saanut alkoholista irti mitään hyvää, ainoastaan itseinhoa, häpeää, syyllisyyttä, pahaa oloa… en voi enää jatkaa tällaista elämää :frowning: Onneksi sain ajan päihdetyöntekijälle…

Heippa ja tervetuloa!

Itsekin aika uunituore kaveri täällä :slight_smile:

Kuulostaa ikävän tutulta tuo sinun tilanteesi, itse aloitin tuon kuningas alkoholin kanssa
läträämisen aikanaan erään erittäin traagisen tapahtuman johdosta, ja se vei mennessään.
Kaikki ei sentään ole omalla(vielä vähemmän sinun;) kohdalla mennyttä, mutta työsarkaa riittää.

Tsemppiä! ja SUURI hatunnosto sinulle siitä ettei ylpeys seisonut orastavan ongelman myöntämisen tiellä!

-Nick

Huomenia

Älä jää tuleen makaamaan vaan hae apua ongelmiisi. Voin lämpimästi suositella A-Klinikkaa, sieltä saa ystävällista ja asiantuvaa apua eikä siellä syyllistetä niinkuin tk:ssa tms.

Hyvää jatkoa sulle,

-Kannusaarinen, selvä päivä nro 295

Kiitos vastauksista ja tsemppauksista Nick ja Kannusaarinen :slight_smile:
Tänään kävin päihdetyöntekijällä vihdoin, hän suositteli että menisin johonkin
ryhmätapaamiseen ja suostuin,
onko teillä muilla minkälaisia kokemuksia esim ryhmäterapiasta, A-klinikoista ym?
Vai mistä koette olevan eniten apua ?
Mukavaa ja raitista viikonloppua kaikille :slight_smile:

Ihan itse se päätös olla juomatta on tehtävä. Kukaan ei voi päättää sitä puolestasi. Voi toki antaa neuvoja, jota minäkin tässä (yritän)…tsemppiä ja jaksuja. Muista ettei alkoholi auta mihinkään asiaan, se vaan pahentaa niitä. On tosi tyyppillistä, että liiallinen juominen johtaa paniikkihäiriöön ja masennukseen, joita sitten lääkitään, vaikka oikea lääke olisi alkoholin pois jättäminen.

Sinä, Alkoholiton, kysyt mistä koette olevan eniten apua (raitistumiseen). Omalta kohdaltani vastaan lyhyesti: AA:sta. Enkä ole ainoa sieltä apua saanut. Saattaisi auttaa sinuakin, mutta itse sinun on sen piiriin astuttava menemällä palaveriin.