Ajattelin aloittaa tällaisen ketjun kaikkien niiden ihmisten lohdutukseksi, jotka eivät vielä ole Al-Anonin piiriin päässeet. Toivon, että te joilla kyseinen kirja on, osallistuisitte talkoisiin. Ajatukseni on, että kirjoitetaan yhteen viestiin yhden päivän ajatelma, ja otsikoksi sen päivän nimi ja kuukausi. Olisi mukavaa saada viestit aikajärjestykseen.
Niille, jotka ovat kokeneet fyysistä väkivaltaa haluan vielä sanoa, että Al-Anon periaatteet eivät missään tapauksessa kannusta läheisiä kohtaamaan tai hyväksymään väkivaltaa. Päin vastoin: ensisijaista on kerätä rohkeus pelastaa itsensä ja päästä turvaan.
Niin ja ps. Al-Anon on paljon muutakin kuin nämä tekstit. Ne eivät korvaa mielestäni varsinaista ryhmässä käyntiä, ja Al-Anon on siis muutakin kuin nämä päivittäiset mietelauseet. Mutta ehkä tämä voi tuoda Al-Anoniin menon kynnystä vähän lähemmäs.
Oletteko mukana?
[b]" Tämä kirja ehdottaa elettäväksi päivän kerrallaan ja osoittaa tavan, miten voimme joka päivä saada rajattomasti lohdutusta ja tyydytyksen tunnetta.
Tämä varoittaa hautomasta menneitä erehdyksiä ja pettymyksiä sekä kuvaa tulevaisuuden vain uusien päivien sarjaksi, joista jokainen tuo uuden mahdollisuuden tutkia itseämme ja kasvaa.
Tämä päivä on vain pieni helppohoitoinen ajanjakso, minkä aika vaikeuksiemme ei tarvitse meitä nujertaa. Tämä vapauttaa sydämemme ja mielemme menneisyyden ja tulevaisuuden raskaanta painosta."[/b]
Tosi ihania ja lohduttavia ajatuksia tuossa Päivä kerrallaan -kirjassa. Ja hieno idea sinulta julkaista tekstejä. MUTTA se taitaa olla tekijänoikeuslain vastaista. Julkistettua teosta saa siteerata hyvää tapaa noudattaen ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Käsittääkseni se tarkoittaa vain omiin tarkoituksiin ja ihan lähipiirin käyttöön. Nettilevitys on liian laajaa.
Kirjasta voisi sen sijaan poimia hyviä ajatuksia ja kirjoittaa niiden pohjalta omia pohdintoja täällä Kotikanavalla.
Hmm, taidat olla oikeassa. Ajattelin että nuo on niin vanhoja juttuja, ettei ne olis enää tuon piirissä, mutta näyttääpä olevan kannessa maininta. Pitänee tehdä niin, että joko pitää kysyä lupa tai sitten alkuperäistä ajatusta pitää jotenkin muokata.
Hei,
Jatkan tätä toisella tavalla. Tämä kirja on ensimmäinen Suomessa julkaistu (1969) Al-Anon-kirja www.al-anon.fi ja siksi monessa kohtaa jo hieman vanhanaikainen. Sen syvin viesti on rakkaus itseä ja toisia ihmisiä - myös alkoholistia kohtaan.
pv Tammikuuta
Tässä tekstissä puhutaan siitä, kuinka väärä suhtautumistapani lisää ongelmiani.
pv.
Tekstissä puhutaan siitä, pitäisikö minun loukkaantua, jos joku sanoo minulle jotain epäystävällistä.
Jumala, opeta minua irrottamaan
ajatukseni siitä, mitä toiset sanovat,
paitsi ottaessani heiltä
hyödyllistä oppia ja ohjausta.
pv
Tekstissä puhutaan siitä ajasta, jolloin alkoholisti on saanut raittiuden lahjan, sekä läheisen pelosta, ettei raittius kestä.
Rukoilen, että oppisin
iloitsemaan siitä hyvästä,
minkä jokainen päivä tullessaan tuo
ja etten olisi peloissani
tulevaisuudesta, joka on Jumalan käsissä.
9 pv.
Tekstissä puhutaan kapinoinnista Jumalaa vastaan Hänen epäoikeudenmukaisuutensa johdosta.
pv
Al-Anonissa jaamme kokemuksmme, voimamme ja toivomme. Alussa useimmat meistä haluavat vain saada alkoholistille raittiutta, mutta pian ymmärrämme sen olevan suorituskykymme ulkopuolella. Al-Anonissa saamme tyyneyttä antamisen ja jakamisen avulla. Omasta elämästämme tulee rikkaampi, kun autamme toisia.
11 pv
Tekstissä kerrotaan joka suhteessa hyvin onnettomasta naisesta. Hän puhui koko ajan kärsimyksistään. Hänen ystävänsäkään eivät enää jaksaneet kuunnella häntä. Kaikki olisi tietenkin ollut hyvin, jos hänen miehensä ei olisi juonut.
Al-Anonissa tämä nainen oppi hymyilemaan. Jopa sellainen ihme tapahtui, että hänen miehensä meni AA:han.
pv
Tekstissä joku henkilö kärsii kaiken entisen riemun ja mielihyvän katoamisesta. Häntä kehotetaan hakemaan pieniä iloja arkielämästä - musiikista, hyvästä kirjasta, lapsen puheesta jne.
pv
Olenko salaisesti mieltynyt tuntemaan itsesääliä tai tuntemaan itseni marttyyriksi? Minun on opittava pysymään lujana ja pitämään kiinni päätöksistäni auttaakseni itseäni ja koko perhettä.
Jumala, ohjaa minua tekemään
oikeita päätöksiä ja anna minulle
rohkeutta pysyä niissä kaikesta
painostuksesta ja suostuttelusta huolimatta.
pv
Minun pitää tutkia omia tekojani, jos joku on minulle vihainen . Samalla saan harjoitusta rehellisyyteen itseäni kohtaan.
Jumala, auta minua välttämään
kiusausta pettää itseäni puolustelemalla
vääriä tekojani.
Tämän päivän teksti oli yksinkertaisen ytimekäs.
Tosiaan on syytä miettiä, onko ne sittenkin itsekkäitä syitä, minkä takia sitä suostuu elämään pelossa, epävarmuudessa ja levottomuudessa. On kiva olla marttyyri ja odottaa että saa kiitosta -asioista, joita kukaan ei ole alunperin pyytänyt tekemään, mutta joista on tullt itsestäänselvyys kun marttyyri ksuunuaan kiillotellen on niitä puuhaillut.
Tämän päivän tekstissä on aivan huikaiseva ajatus: Vastenmielisen tilanteen selkärangaton hyväksyminen on epäedullista omalle itsekunnioitukselleni. Olenko maitovelliä vai orja, jota siraan ihmisen tahto hallitsee? kysytään tekstissä.
Tunnistan itseni tästä. Pitkän roikuin sairaassa suhteessa kykenemättä irrottautumaan, vaikka se ei tehnyt hyvää itsekunnioitukselleni. Tuijotin vain alkoholistin tekemisiä ja tekemättäjättämisiä enkä huomannut, että oma toimintani oli aivan sairaalloista. Tein aivan selvin päin kaikkea järjetöntä alkoholistin takia.
Onneksi silmäni vähitellen avautuivat Al-Anonissa ja pystyin tekemään päätöksiä omaksi parhaakseni. Olen arvokas ihminen, jolla on oikeus hyvään elämään. Minun on vain tehtävä itse töitä sen eteen.
Tänään kirjassa puhutaan nimettömyydestä, johon myös liittyy se, ettemme oman nimemme lisäksi paljasta ryhmätovereittemme nimiä ja salaisuuksia kenellekään.
Otan tähän lainauksen eräästä toisesta Al-Anonin kirjasta. Se antaa nimettömyydelle toisen ulottuvuuden.
“Nimettömyysperinne rohkaisee meitä elämään omantuntomme mukaan. Emme toimi suosion, kiitoksen tai huomion toivossa vaan teemme niin kuin katsomme olevan oikein. Se tuottaa meille iloa ja kohentaa itseluottamustamme. Nimettömänä tehdyt tekomme saattavat itse asiassa olla kaikkein arvokkaimpia saavutuksiamme. Juuri ne vahvistavat parhaiten myönteistä minäkuvaamme ja identiteettiämme.”
Kyseessä on myös ns pyyteetön rakkaus, jonka opetteluun Al-Anon tarjoaa oivan mahdollisuuden.
Tämän päivän tekstissä puhutaan siitä, kuinka hyödytöntä on yrittää hillitä alkoholistin juomista. Se on kuin seisoisi merenrannalla ja yrittäisi komentaa vuorovettä.
“Kun lakkaan sekaantumasta alkoholistin asioihin ja puolustelemasta hänen tekojaan, hän saattaa tajuta, että raittius on hänen henkilökohtainen ongelmansa, jota kukaan muu ei voi hänen puolestaan ratkaista.”
Tämän päivän tekstissä keskustellaan siitä, miten ryhmässä tulisi auttaa vastatullutta.
Al-Anon-ohjelma on itsensä kehittämisen ohjelma. Tärkeinta on ystävyys, toisistamme huolehtiminen ja syvällinen keskustelu Al-Anonin periaatteista askeleiden, perinteiden ja iskulauseiden pohjalta.
“Jos elämäni on yhtä ahdinkoa,
etsin syitä itsestäni ja mietin, miten korjaisin tilanteen
ja poistaisin virheeni kahdentoista askeleen avulla.
Jos ryhmämme ei ole elävä ja toimiva,
etsimme siihen syitä yhdessä ja korjaamme asian
kahdentoista perinteen avulla.”