Asun maassa, jossa on tapana juoda päivällisellä viiniä. Omaksuin sen tavan itsekin kuusi vuotta sitten. Tein toisin sanoen tietoisen päätöksen, että rupeaisin juomaan joka päivä, koska ”kaikki muutkin” joivat.
Join viime vuoden marraskuuhun asti päivittäin. Lukuisista yrityksestäni huolimatta en pystynyt katkaisemaan kierrettä ennen kuin osallistuin Päihdelinkin ”Uusi alku” -verkkokurssille. Se sai minut vähentämään kertaan viikossa.
Ensimmäisinä päivinä viini pyöri mielessäni kirjaimellisesti ympäri vuorokauden, siis myös unessa. Neljästä kuuteen olivat vaikeimmat tunnit, koska tapanani oli ollut korkata aikaisintaan neljältä, viimeistään kuudelta. Luulin, ettei kärsimykseni loppuisi koskaan, mutta palasin yllättäen jo viikossa omaksi itsekseni. Yksinäiset illat tosin tuottivat pidempään vaikeuksia, mutta lopulta niihinkin liittynyt korkkaamisen himo katosi.
Koska se olin ollut minä, joka korkkasi, kaatoi ja tarjoili, mieheni joutui myös sopeutumaan uusiin sääntöihin (viinikaappi ei tosin ole lukossa…). Tapoihimme oli kuulunut istua illat kotiterassilla juoden ja jutellen. Olen miettinyt monesti jälkeenpäin, että olisi luullut vähemmänkin riittävän. Vai puivatko muka muutkin illasta toiseen syntyjä syviä?
Olisin halunnut jatkaa ”vain kerran viikossa” -käytäntöä, mutta en valitettavasti pystynyt. Ongelmani ei nimittäin alun alkaen ollut pelkästään ”kuinka usein?”. Se oli myös ”kuinka paljon?” Sain eilen vastauksen jälkimmäiseen kysymykseen. Liikaa.
Olin juuri sulkemassa konetta, mutta pakko tulla vielä toivottamaan sinut lämpimästi tervetulleeksi lopettajiin!
Itse vähentelin viime vuoden enemmän ja vähemmän menestyksellä, mutta loppuvuonna kyllästyin itseni kontrolloimiseen, tarkkailuun ja lipsahteluun ja laitoin korkin kiinni. Päätin käyttää toivottavasti lisääntyvän energiani mieluummin muuhun. Päätös tuntuu todella hyvältä ja oikealta.
Vaikuttaa siltä, että asut jossakin lämpimämmässä kohteessa, kadehdin. Mutta ymmärrän, että tuo viinikulttuuri tuo varmasti omat haasteensa. Kovasti tsemppiä, Black Cat!
Tervetuloa Black Cat! Kuulostaa, että vähentämisesti/lopettamisesi on alkanut todella hyvin. Eilinen on eilinen ja hyvät aiemmat päivät varmasti auttavat palaamaan samaan.
Joskus nuorena onnistuin pohtimaan syntyjä syviä ihan absolutistina. Söin baarissa jäätelöä ja nautin tanssimisesta.
Tulisipa se ilo vielä takaisin!
Morjeksia sinne jonnekin, tiettävästi lämpimämpään mestaan.
Hyvä että tulit tehneesi päätöksen. Alussa voi olla ilkeempää, mutta ajan saatossa tulee jotain muuta,
jota ei vielä oikein pystyne hahmottamaan. Sen aika on sitten aikanaan. Ja tämän projektin kaikki joutuvat käymään,
ensin sen fyysisen puolen herkkyyden ja sitten henkisen. Sitten on sellanenkin vaihe, ettei oikein tiedä, mikä se vaihe on nimeltään.
Jossain vaiheessa tunnelmat menevät tunne-elämän osalta hieman vaikeiksi ja tulee fiiliksiä, joista ei tiedä, että mitäkummaaneovat.
Siinä kohtaa on jo edistymistä tapahtunut. Kärvistelyä ja hienoista edistymistä.
Jättiharppauksia ja pienoista hapuilua, jopa luisua onnellisuutta päin.
Kannattaa pitää kiinni hyväksi havaitsemastaan metodista ja se on kyl mulla ainakin ollut kirjoittaminen. Ihan kaikkia tuntemuksia
ei ehkä julkisen anonyymille palstalle voi tai tarvii suoltaa, mutta onhan meillä nämä kätevät, tekniset välineet mukanamme kaikkialla.
Ei ollut tämmöstä 1982 ! Alkoholismin ja suurkulutuksen kaavat ja anatomia on kuitenkin vanhempia “keksintöjä”.
Irtipyristely hermomyrkystä on mahdollinen, vaikka tauti on karmea.
Ei se touhu hölskyvän parissa ajan saatossa lempeemmäksi muutu.
Ja liian myöhäistä ei ole, mutta elämässä on rajallinen määrä aamuja ja iltoja.
