Niin. On paljonkin kritisoitu päihteenkäytön katkaisemiseen tähtäävää hoitotyötä. On kerrottu bentsopusseista vakavain äänenpainoin.
Olemme päätyneet näissä olosuhteissa tulokseen, että hoidon tulisi olla ennenkaikkea raitistavaa. Raitistavaa!
Kas, päädymme kauhean kysymykseen; mikä on raittiutta?
Onko se kenties sitä ettei ota viinaa selvään päähän? Vai sitä ettei ota mitään päihdettä selvään päähän? Vai sitä, että muistaa istua tarpeeksi AA:n kokouksissa?
Onko raittius sitä että on vapaa riippuvuuksista? On, voi se olla.
Oi kyllä; AA-raittit, nuo punakasvoiset keski-ikäiset miehet ja naiset, joille ei koskaan ole tuhkakuppeja tarpeeksi. He, joiden verensokeri pauhaa diabeteksen tienoilla ilman tajuamista muusta raittiudesta kuin ettei oteta viina selvään päähän. Raittius voi olla muutakin.
Se teki minut alakuloiseksi jo keväällä 2007, kaikki se savu, kaikki se periksi antaminen aineriippuvuuksille. Tupakka! Yritin olla raitis, en jaksanut. Tupakan osalta toki jaksoin, mutta minun kohtaloni oli keppana, persettä penkkiin panneiden kohtalo oli nikotiini.
Who makes the sense? Olin epäonnistunut hetken ajan, mutta savuttomana pysyin.
Olen elossa ja keuhkoni ovat puhtaat. Heidän? Who knows.
Sairastin ahmimishäiriötä vuodesta 2003 vuoteen 2007. Olin lihava, tyytymätön itseeni, surullinen. Kun sain itseni tolpilleni siitä yhtä aikaa tupakasta irtirepäisyn kanssa, oli fiilis mahtava!
Onneksi jäljet on olemassa.
Nykyisin olen äärettömän onnellinen siitäkin onnettomasta kesästä, sillä se kaikki on auttanut minua kasvuun ihmisenä. Se on kai sitä laiffii.
Yleensä jaksan IRL motkottaa tupakoinnista uusille työkavereilleni (varma keino hankkia uudessa duunipaikassa ystäviä ja vaikutusvaltaa ) , mutta pointtihan on itse tietää, mitä on todella olla vapaa.
Mitä sinun mielestäsi on raittius?
Raittius voisi olla vaikkapa riippuvuuden vastakohta. Mistä sinä olet riippuvainen?
Minusta ei ole muuten paradoksaalisempaa käsitettä, kuin "tupakoiva raitis. "
Mitäpä mieltä olette muuten, eli millä lailla kukin käsittää raittiuden? Jokaisella on varmaan oma määritelmänsä, eikä ole yhtä oikeaa… Vai onko?
Tähän voisi esittää vastakysymyksen, mitä on alkoholismi?
Onko se riippuvaisuutta?
Itse olen erittäin helposti addiktoituva ja alkoholi on vain yksi monista aineista joihin jäin koukkuun.
Nyt, reilu vuoden raittuiden jälkeen on alkoholin tilalle tullut muuta, vähemmän haitallisia? juttuja, jotka tuovat sitä nautintoa ja iloa elämään.
Omalla kohdallani ne ovat tällä hetkellä yksi tietty tietokonepeli, näkkileipä juustolla ja lakritsi
Ja nikotiini, purkan muodossa.
Itse tupakkaa poltin viimeksi viime vuoden elokuussa, mutta maistui niin pirun pahalta, että parempi tapa, omasta mielestäni, on mässyttää sitä purkkaa niikotiiniriippuvaisuutta ruokkiakseni, säästyy ainakin keuhkot.
Yleensäkin ottaen, ihminen tarvitsee elämäänsä nautintoa tuovia juttuja, niiden terveellisyys on sitten oma juttunsa.
Omalla kohdallani pyrin tietoisesti hakemaan nautintoa sellaisista asioista, jotka eivät ole terveydelle haitallisia, ainakaan suuressa määrin.
Tietysti mikä tahansa, urheilusta piirtämiseen, saattaa olla terveysriski (fyysinen tai psyykkinen) jos sitä harrastaa kohtuuttomasti. Samoin syöminen, tupakointi jne.
Kohtuus ei vain ole helppoa joillekkin ihmisille, kuten minulle.
Alkoholi onkin siksi yksi haitallisimmista aineista kohdallani, kohtuuton nauttiminen johtaa terveyden “rappeutumiseen” huomattavasti nopeammin kuin kohtuuton juustonäkkärin syöminen, esimerkiksi
Riippuvaisuus on piirre johon ei ole ilmeisesti hoitoa keksitty, kohteen valitsemisessa kannattaa vain olla tarkkana jos haluaa viettää tervettä ja onnellista elämää
^ Ehkä maailman paras kysymys: onko alkoholismi riippuvuutta? No on kai se ainakin juovalle alkoholistille, ja sille on oma diagnoosinsakin: alkoholiriippuvuus.
Mutte eihän raitis ole enää riippuvainen, vaikka alkoholisti hän on edelleen. Kyseessähän on sekä AA-liturgian että lääketieteen perusteella parantumaton sairaus.
Itse olen riippuvainen hieman liikunnasta tai urheilusta, internetistä ja kahvista. : ) Tunnen toki myös aavistuksen alkoholismia jos erehdyn juomaan, sillä tulen siitä hirveän kipeäksi.
Minä surffailen välillä liikaa netissä ja syön ajoittain iltaisin aivan kohtuuttomasti. Nettisurffailu muodostuu ajoittain päämäärättömäksi muutamalla sivustolla harhailuksi, mikä ei ole hauskaa. Syöminen keskittyy makeaan, useimmiten karkkiin. Molemmista addiktioista haluaisin eroon, mutta koska ne eivät ole vielä johtaneet suurempiin ongelmiin, en oikein viitsi niihin puuttua. Jossain vaiheessa kurinpalautus tullee vastaan.
Aikaisemmin olen ollut jossain määrin addiktoitunut tietokonepeleihin, mutta siitä on hyvin kauan. Osoittaa kuitenkin sen, että kaikkea pitää saada kohtuuttomasti. Kaikki addiktioni aiheuttavat ainakin lievää tyytymättömyyttä itseeni, joten kohtuus tuntuisi pääkopassa parhaalta ja johtaisi onnellisimpaan elämään.
Alkoholia, tupakkaa tai lääkkeitä en käytä enää lainkaan. Kipulääkettä (buranaa tms.) otan muutaman kerran vuodessa, jos esim. selkää särkee. Noista kolmesta alkoholi oli minulle melkein kuolemaksi, mutta tupakkaa en ole pahemmin koskaan polttanut. Olin alkoholinkäytön pahimmissa vaiheissa myös kohtuullisen tanakassa unilääkekoukussa, mutta siitä pääsin eroon tahdonvoimalla (luojan kiitos). Olen erittäin tyytyväinen, että voin elää onnellista elämää ilman alkoholia, eikä se ole jättänyt tyhjiötä, vaan pikemminkin poistanut sen.
Raittiuden määritelmä…? En ole asiantuntija, mutta se voisi olla vaikkapa vapautta kaikista henkilökohtaisesti riippuvuutta aiheuttavista asioista.
En olisi aatellut ihanampaa kirjaa, kuin Allen Carrin “Stumppaa tähän” (Easy way to stop smoking). Olin tupakoinut yli 10 vuotta, 20 - 40 savuketta päivässä, luulin irrottautumisen olevan ylivoimaista ilman verta, hikeä ja kyyneleitä.
Allen Carr kertoi sivuillaan, miten voi olla vapaa riippuvuudesta, ja kuinka käsittämättömän ihana asia on olla vapaa.
Sen jälkeen ne vähäiset fyysiset vierotusoireetkin tuntui silkalta hupilta.
Lihavuudesta ja syömisestä:
Olin lapsena “mummon tyttö”, jolle isoäiti syötti pullaa, wiinereitä ja suklaapatukoita koska ne olivat rakkauden merkki. Eihän hän omassa nuoruudessaan ollut moisiin ylellisyyksiin tottunut. Paksua hiilihydraattia ja rasvaa kaiken aikaa.
Olin teininä urheilullinen (pelasin pesistä, kuulkaas enot! : ) ja aika timmi, mutta kismetit ja hiilarien ylitarjonta alkoi aiheuttaa lihomista kaksikymppisenä.
Nyt oon löytänyt vähä-hiilihydraattisen ruokavalion, joka on ihaninta mitä on. Luullaan että verensokeri laskee liian alas: ei se laske, koska se pysyy tasaisena ja haima osaa säädellä olla tuottamatta liikaa insuliinia. Haimamme reagoi syötyyn hiilairen määrään tuottamalla insuliinia, ja jos prosessi on käynnissä liikaa kaiken aikaa, haima sanoo hommat irti ja seurauksena diabetes!
Luullaan että Atkinsilla ei saa kuitua tai C-vitamiinia. Saa, voi kyllä saa! Kaalia saa syödä rajattomasti. Oi Atkins. Carr & Wilson, siinäpä meillä mestarit.
Ja mikä parasta; noudattaessani vähähiilihydraattista ruokavaliota saan syödä herkkujani kuten kalaa vaikka miten paljon. <3
Tämä pistää taas miettimään olenko alkoholisti?
Ikuisuuskysymys sekin
Tiedän että en voi/osaa ottaa yhtä. Kun otan, tarkoituksena on tulla humalaan, “parin” ottaminen on turhaa enkä näe siinä mitään järkeä.
Pystyn kuitenkin elämään hyvin ilman alkoholia (näköjään ) koska en halua enää kokea sitä humalaa, puhumattakaan sen jälkeisistä viekkaireista tai krapulasta. Ne on jo nähty.
En kiellä itseltäni alkoholia, en vain halua juoda sitä.
Mutta, jos ottaisin sen yhden , tiedän että sitä seuraisi toinen ja kymmenes, tuloksena perskänni ja armoton morkkis.
Ja lopettaminen, irtautuminen tavasta olisi varmasti vaikeaa…
^ Mulla sama juttu, että ei mua houkuttele mikään oikea kohtuukäyttö. Saattasin joo pystyä juomaan lasillisen viiniä ruuan kanssa ja jättämään siihen, mutta miks v…tussa pyrkisin siihen kun maito ja vesi on parempaa.
Oon aina ollut mieltä, että kun ryypätään, niin sitten ryypätään eikä lasketa annoksia. Sillai aika karju asenne.
Bentsot yms. lääkkeet. Mun kokemuksen mukaan eivät aiheuta riippuvuutta, yleisen tietämyksen mukaan aiheuttavat. Nautin bentsoja vuonna 2007 useempaan otteeseen 30 kappaleen pakkauksia, ja myös zopikliinia uneen.
Viimeisen bentsodiatsepiinini söin katkon viimeisenä iltana syyskuussa 2007. En sen jälkeen kokenut mitään vierotusoireita enkä aineen kaipausta.
Tuolla “Me Lopettajat” -alueen esittelyssä on alueen tarkoitus: “Onko tavoitteenasi tai elämäntapanasi täysraittius? Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia.”
Jos alkoholi aiheuttaa edelleen ongelmia, mutta siitä ei ole tarkoituskaan luopua, olisiko vaikka “me vähentäjät” oikea paikka? Ehkä ei sekään.
Kun alkoholismin yhteydessä puhutaan raittiudesta, niin oikeastaan aivan riittävä määritelmä on kyky pysyä erossa juomisesta. Tällainen määrittely pohjautuu ajatukseen alkoholismista geneettisenä, perinnöllisenä sairautena:
“Kun “normaali” aikuinen juo alkoholia, yksi annos hajoaa elimistössä tunnissa. Alkoholi muuttuu ensin hyvin myrkylliseksi asetaldehydiksi. Jos asetaldehydia kerääntyisi elimistöön enemmälti, yksilö tulisi hyvin pahoinvoivaksi ja saattaisi kuolla. Elimistö hankkiutuu eroon asetaldehydista muuttamalla sen ensin etikkahapoksi ja sen jälkeen parilla muuntoprosessilla hiilidioksidiksi ja vedeksi, jotka poistuvat elimistöstä munuaisten ja keuhkojen kautta. Kun alkoholisti juo alkoholia, tapahtuu edellä mainitun lisäksi jotain muuta. Pieni määrä myrkyllistä asetaldehydia ei poistukaan elimistöstä, vaan menee aivoihin, jossa siitä hyvin monimutkaisen biokemiallisen prosessin seurauksena tulee THIQ:ta. Alkoholistin aivot tuottavat THIQ:ta, ja tätä prosessia ei tapahdu “normaaleilla” alkoholia käyttävillä ihmisillä. THIQ on hyvin voimakkaan riippuvuuden aiheuttava aine. Toisen maailmansodan aikana THIQ:ta aiottiin käyttää kipulääkkeenä, mutta sen huomattiin olevan addiktoivampaa kuin morfiini, joten tiedemiesten piti luopua suunnitelmasta. THIQ:n kerran muodostuttua aivoihin se pysyy siellä.”
Jos ihminen on alkoholisti, aivoista löytyy THIQ jääämiä, joita taviksilla ei ole. THIQ jäämien muodostuminen aivoihin edellyttää alkoholinkäyttöä. Niinpä alkoholisti pysyy täysin oireettomana, kunhan ei ota viinaa selvään päähän.
Raittius hengellisessä mielessä on hieman toisenlainen asia. Sitä, mitä raittius on, on hyvin vaikea pukea sanoiksi. Raittius kuitenkin ilmenee ihmisessä muutamana tunnistettavana käyttääytymispiirteenä: Raittiuteen liittyy olennaisesti kyky rakastaa ja arvostaa toisia ihmisiä, kyky iloita pienistäkin asioista, rauhallisuus, sävyisyys ja kärsivällisyys, ystävällisyys toisia ihmisiä kohtaan, halu auttaa avun tarpeessa olevia, sekä luotettavuus ja itsehillintä.
Olennaista on, että nämä raittiuden piirteet ovat seurausta raittiudesta. Emme siis löydä raittiutta tavoittelemalla noita piirteitä. Alkoholistikaan ei hengellisessä mielessä tule raittiiksi lopettamalla alkoholinkäytön. Tupakanpolton lopettaminen vaikuttaa vielä vähemmän. Hengellinen raittius antaa kuitenkin hyvät eväät vastustaa alkoholin houkutuksia ja välttää ajautumista sellaisiin tunne-elämän tilanteisiin, jotka nostattavat viinanhimoa.
^ Kuulostaa hienolta, ja olen lukenut saman sivun josta tuo on copypeistattu.
Spontaani toipuminen tapahtuukin yleensä sellaisella psyykkisellä tasolla, jonka mekanismia asianomainen ei itsekään täysin ymmärrä.
Olen kuullut mielenterveyskuntoutujista, jotka ovat parantuneet lopetettuaan lääkityksen. Olen kuullut kroonisesti alkoholistiksi luulluista ihmisistä, jotka ovat pystyneet vähentämään alkoholinkäyttöä lopettamatta sitä kokonaan.
Maailmassa tapahtuu ihmeellisiä asioita yleisesti hyväksyttyjen dogmien ulkopuolella, dogmien kanssa ristiriidassa.
Vietnamin sodassa huumekoukkuun jääneistä jenkkisotilaista muistaakseni 60 % koki spontaanin toipumisen kotiuduttuaan siviiliin. Siis pääsi eroon huumeista ilman apua tai vertaistukea.
Mutta puhutaan edelleen raittiuden määritelmästä. Olen kuullut joskus kysymyksen: “ootkos raittiina ollut?”. Olen kuullut sen jopa ystävälliseen sävyyn kysyttynä kun törmäsin kadulla vanhaan AA-tuttavaan, joka kehui freshiä olomuotoani.
Vastasin ilkikurisesti että en vaan kohtuukäyttäjänä. Se oli huono vastaus eikä ihan totta sillon, mutta tulipas lipsautettua ihan läppänä.
Nykysin kun käy AA:ssa avopalavereissa ihan uteliaisuuttani, sanon yleensä olevani entinen alkoholi-ongelmainen. Vältän alkoholisti -termin papukaijamaista hokemista vain siksi, ettei siitä aikoinaan hyvää seurannut.
Täytyy kyllä sanoa, etten uutena jäsenenä ihan ymmärrä tätä väittelyn mielekkyyttä, mitä täällä näytetään käyvän tietyistä asioista (mitä on raittius, mitä tarkoitetaan alkoholismilla ja mikä on paras hoitomuoto jne.) Eikö tärkeintä ole se, että tavalla tai toisella saa avun itselleen ja kykenee raittiiseen - ja parempaan - elämään?
Itse addiktoidun kaikkeen: päihteisiin, liikuntaan, kulttuuriin, ihmisiin, työhön, elämään jne. Tupakoinnin lopetin lääkkeen avulla ja käytän lääkettä myös migreeniin. Jälkimmäisestä olen riippuvainen; ilman sitä olisin täysin toimintakyvytön ja kivusta lamaantunut vähintään kerran kuussa. Mutta sen avulla pystyn jopa käymään töissä ja hoitamaan lapsiani lähes normaalisti.
Viime aikoina olen juonut joka toinen vkl. Muuna aikana mieleni ei edes tehnyt alkoa. (en täytä alkoholistin määritelmää?) Mutta silloin kuin join, en pystynyt lopettamaan. (eikös tuo ole juuri alkoholismia?) Pisimmillään olen ollut viisi vuotta juomatta, kun ei tehnyt mieli. Juomattomuuteeni on riittänyt se, etten yksinkertaisesti juo. En siis tarvitse siihen lääkettä. Mutta aina kun “kokeilin” kohtuukäyttöä, epäonnistuin. Minulle on ihan sama, olenko alkoholisti vai en. Tiedän, ettei alko sovi minulle ja että sen käytöstä tulee enemmän huonoja kuin hyviä seurauksia, joten olen sitä ilman. En halua loukata ketään, mutta mietin vain, eikö tärkeintä täällä ole toistemme tukeminen alkoholista vapaaseen elämään?
Juuri tämän pitäisi olla tämän alueen tarkoitus, samoin alueen pitäisi olla tarkoitettu jo sivuston ylläpitäjänkin mielestä joko raittiille ihmisille tai heille, joiden tavoitteena se on. Suurin osa kirjoittajista on mielestäni täysin asiallisia ja ainakin itse luen mieluiten jo useita vuosia raittiina olleiden kirjoituksia, sillä heiltä voin varmasti oppia vielä paljon.
Juovana alkoholistina tunsin itse tietäväni asoista kaiken, eikä minua kukaan käynyt opettamaan esim. alkoholiasisoissa. Nyt raittiina aikana omaksuttu nöyryys (vaan ei nöyristely) on helpottanut sekä muiden tukemista että itselle tärkeiden asioiden omaksumista. Joidenkin kirjoittajien, sanotaan nyt vaikka Smokki_ja_Sikarin, mielipiteitä ja kirjoituksia luen todella mielelläni, koska hän selkeästi toipuneena alkoholistina pystyy olemaan provosoitumatta ja tuomaan sen lisäksi toipumistani vahvistavia ajatuksia esiin. Ja muitakin toki on paljon. Itselläni meinaa välillä palaa käämi, mikä osoittaa että toipumiseni eteen on tehtävä vielä paljon hommia
^ Mä olen samaa mieltä, että kaikkein eniten olen saanut iloa ja tukea lukiessani todella pitkän linjan raittiiden ja aktiivisten AA:laisten kirjoutuksista.
Heitä ei ole montaa, mutta uskallan nyt mainita ihan nimeltä Vineton ja Kahleettoman, nykysistä myös Cricketin. On ikävää, ettei kahta ensinmainittua enää foorumilla näy. Myöskin Kotivalo oli joskus hulppeaa kirjoitteluseuraa.
Nuista mainitsemistani kahta ensimmäistä luin aina hieman jopa auktoriteettina, vaikka heidänkin kanssaan joskus vähän tinkasin. Pitkä raittiuskokemus ja rosoinen elämänkokemus kuitenkin vakuuttivat.
Ihania ihmisiä on.
PS. Kaikenlaiset tuulesta temmatut “raitisumisprosentti” vänkäämiset puolestaan on aika hanurista, vaikka itse osallistun niihin kans aika intensiteetillä.
Olet täysin oikeassa siinä, että tällaisen inttämisen luonne on vähintäänkin hämmentävää. Sitä voi ehkä parhaiten ymmärtää pysähtymällä pohtimaan alkoholistista persoona ja raitistumisen luonnetta.
Alkoholistisen persoonallisuuden luonteeseen hieman kuuluu sopiva annos minä-keskeisyyttä ja riidanhaluisuutta. Itselläni on ainakin sen verran vahva oman arvottomuuden kokemus, että se tekee riidanhaluiseksi. Kun saa oikein mollattua toisia, niin olo on, kuin pissat housussa pakkasella. Hetken tuntuu ihan hyvältä. Ikävä kyllä tuo arvottomuuden kokemus vain syvenee.
Toinen syy inttämiselle on raitistumisen kokonaisvaltainen ponnistus. Oma raitistuminen on niin vahva kokemus, että sen suhteen omat ajatukset tuntuvat kertakaikkiaan niin oikeilta. Kestaa vuosiakin, ennenkuin ajatukset seestytvät ja asettuvat sovinnollisempiin uomiinsa.
Sitten täällä on mukana nämä nettipalstojen pakolliset provoilijat, jotka eivät ole raitistumista etsimässäkään, vaan haluavat kokea pätemisen tuntemuskia neuvomalla katsomosta käsin toisia.
Nettikeskusteluksi tämä on kyllä siltikin aivan kohtuullisen asiallista, jos sitä vertaa moneen muuhun keskusteluun.
Olemme kai SmokkiSikarin kanssa nyt samaa mieltä, että asiallisella ja ystävällisellä keskustelulla palsta toimii parhaiten. Ilman henkilökohtaisuuksiin menemistä ja loukkauksia.
Toki minullakin olisi hyvät aseet nettitinkaamiseen (olen suht lahjakas kirjoittaja ja ÄO:ni on Mensan testin mukaan 115), mutta ei semmosia lahjoja ole hyvä käyttää “juupas eipäs” väittelyihin.
Pystyisin toki olemaan paljon “ruoskivampi”, mutta en halua olla sellainen koska toivon palstaa lukevien onnistuvan elämänsä kohentamisessa ja raitistumispyrkimyksissään. Itse asiassa rukoilen sitä.
Mollaamisen jälkeen tulee huono maku suuhun. Riitely on typerää. Asiallinen, kohtelias väittely voi olla joskus tosi jees.
) , mutta pointtihan on itse tietää, mitä on todella olla vapaa.
