Moi vaan kaikille, lauantain jäljiltä taitaa serotoniinit olla hukassa kun mieli on maassa ja tuntuu että oon mokaillut oikein huolella.
Pieniä asioita olisi voinut jättääkin sanomatta/tekemättä mutta nyt on lisääntymään päin nämä masentavat monta päivää kestävät ahdistukset.
Ja ahdistus tulee vaikka mitään ei olisi mokaillutkaan.
Vähentämäänkö sitte vai?
Normaalisti viikossa menee noin 3 kertaa viikossa pari kolme pintti/0.5 saunakaljaa ja isommin viihteelle nykyään tosi harvoin.
Oma suhde alkoholiin on se että se kyllä maistuu ja jos en perheellinen olisi niin joisin varmasti joka viikonloppu.
Onko nämä ahdistukset/serotoniini vajeet merkkejä riippuvuuden kehittymisestä vai onko se vaan iän tuoma ominaisuus?
Määrät viikossa eivät kuitenkaan mene suurkulutuksen yli.
Viihteellä vaan tuntuu että jossain siinä 6 pitkän jälkeen lähtee homma käsistä.
Edellisessä elämänvaiheessa laskeskelin tarkkaan etten ylitä jotain riskikulutuksen rajoja, ainakaan paljoa tms… nyt kun mietin, että pitäisi sellaiset määrät kiskoa joka viikko, tuntuu melko hiton isoilta ne määrät! Elimistöhän tottuu ja juomamäärä nousee huomaamatta ja taitaa ihmismieli olla myös sellainen, että vähättelee mielellään määriä tässä tapauksessa?
Yritin siis sanoa oikeastaan, että riskikulutuksen raja on aika pienen oloinen silloin kun sitä hipoo, mutta kun pääsee kokeilemaan elämään ilman jatkuvaa alkoholin läsnäoloa, alkaa riskirajat kuullostaa… RISKIRAJOILTA. Tämä vain oma hajatelma omista kokemuksista.
Nuorempana tuli juotua useammin ja suurempia määriä mutta nämä juomisen jälkeiset ahdistukset on tullut kuvioihin vasta muutamia vuosia sitten.
Aluksi mökkiviikonlopun jälkeen kun oli paripäivää vedetty aamustailtaan, silloin ei yhdestä illasta vielä tullut ahdistusta.
Se on kyllä totta että määrät nousee huomaamatta, ennen sattoi hakea 2 pientä saunakaljaa mutta nykyään aina pintit.
Itselleen voi kuitenkin uskotella juovansa vaan kaksi
Pitääpä koittaa tarkkailla määriä enemmän, saattaa olla että niitä tulee itselleenkin vähäteltyä.
Nyt alkaa elämä taas pikkuhiljaa voittaa.
Juhanin tapaukseen voin helposti samaistua.
Mieli tekisi korkata nytkin mutta onneksi vaimo jarruttaa juomishimoja vaikka ei mitään sanoisikaan vaikka nyt avaisin.
Aiemmin on joutunut puuttumaan kun on karannut liian usein käsistä.
