Eli, siis oon käyttänyt oksatseopaamia yli 6vuotta. Välillä on ollut parin viikon tai parin päivän taukoja käytössä. Mut muuten oon olen syönyt vähintään yhen päivässä. Lääkärin määräämänä siis. Mä en oo pitkään aikaan elämässäni pystynyt tekemään asioita ilman oksaa. Mä en pääse luennolle, en töihin, en ylipäätänsä ulos kotoa tai et saisin tehtyä mitään muuta ku maata sängyssä jos en ota oksaa. Käyn psykoterapiassa, missä myös oon käynyt 6vuotta. Mut sit äitikin kuoli tos terapian aikana ja en uskaltanu ees ulos mennä vaik lääkettä oli, olin vuoden ihan pihalla äidin kuoleman jälkeen. Et välillä se oksa on ollu mulle ihan elinehto. Nyt se on elinehto silleen et en pystyis lähtee kotoa mihinkään tai tehä mitään ilman sitä.
Mut siis mä tunnen itteni niin huonoksi ihmiseksi ku mul on tää salaisuus josta ei voi puhua kellekkään. Ihmiset näkee vaan iloisen ahkeran tyypin duunissa ja koulussa. Ja kukaan ei arvaa et mul on paha lääkeriippuvuus. Halusin ehkä siitä tänne avautuu. Terapeuttini tietää siitä toki, mutta hän ei ota lääkkeisiin kantaa. Psykiatri vaan kirjottaa kaikkee mitä haluun eikä hänkään mitään oo sanonu vaik oon 6 vuotta syönyt lääkettä päivittäin jota pitäs syödä vaan joku pari kuukautta maksimissaan.
Mut sit mietin et jos en ottais sitä lääkettä? Sit varmaan en pääsis ovesta ulos kauheen ahdistuksen takia ja ottasin saikkua duunista tai lintaisin luennolta. Se et saan tehtyä mulle tärkeitä asioita jotka lisää kuitenkin mun henkistä hyvinvointia ehkä vaikuttaa siihen et joskus pystyn vähentää ja lopettaa oksan syönnin.
Mut siis onko ketään vastaavassa tilanteessa? On mielenterveysongelmia mutta suorittaa elämää kuitenkin silleen ettei kukaan näe sitä ulospäin eikä kukaan tiedä että syön rauhottavia ja muita psyykelääkkeitä vaikka kuinka paljon? Ois kiva löytää kohtalotovereita tai muuten kuulla ihmisten ajatuksia tästä mun tilanteesta.
Kiitos Lucrezia kun vastasit mun kirjotukseen. On jotenkin helpottavaa tietää et on muitakin samassa tilanteessa kun minä.
Mä olin viime kesän muistaakseni kaksi viikkoa ilman oksaa. Olin mökillä yksin miettimässä asioita. En muista et ois ollu fyysisiä oireita. Pystyn välillä olee päivänki ilman oksaa. Mut sinä päivänä en yleensä saa mitään aikaseks. Ärsyynnyn helposti ja mua ahdistaa.
Mul on menny kans lyricaa annoksella 300mg aamulla ja 300mg illalla. Nyt oon vihdoinki päässyt siitä eroon koska musta tuntu et se ei auttanut enää. Auttoi ehkä alussa mutta ei pidemmän päälle.
Mun avopuoliso tietää et mä syön oksia mut ei kyl tiiä tarkalleen kuinka paljon mä niitä syön ja kuinka usein. Jotku ystävät tietää kans. Mut en niillekkään haluu kertoo miten paljon syön. Terapiassa asiasta välillä avaudun.
Tuntuu et pitäs olla pidemmän aikaa vakaa ja terve olo ennenkuin alkaa lääkkeitä vähentää tai lopettaa. Mut mul ei oo ikinä sellasta. Joskus oon vähentänyt väkisin ku oon halunu olla “Normaali”. Siitä on seuranu vaan kauhee romahtaminen ja oon joutunut alottaa kaikki lääkitykset uudestaan. Ärsyttää olla tällänen vamma joka ei pärjää ilman nappeja ja niidenkin kanssa on silti välillä vaikeaa jaksaa elämää.
Mul meni kans xanor-depot aikoinaan. 1mg aina aamusin. vähensin 0,5mg:aan ja sit lopetin. Mut jäi iso käyttämätön paketti kaappiin joita oon suureksi häpeäkseni napsinut joskus alkholin kanssa kun alko on loppunut ja kauhee ahdistus tullut laskukännin myötä. Joka kerta ku teen sen mietin et ei enää ikinä. Mut sit taas uudestaan kuukauden pari päästä… no toi nyt ei liittynyt aiheeseen. Piti tostakin synkästä salaisuudesta avautua.
Mut siis jos sul on oikeesti kriisi täl hetkellä Lucrezia niin pistä vähentäminen ees hetkeksi tauolle. Jos väkisin lopettaa ja vähentää lääkkeitä mitä tarvii voi lopputulos olla kauhee romahtaminen niinku mulle kävi viime talvena. Sain vakipaikan duunista ja sitä edelsi lääkärintarkastus, huumetestit ym. Aloin lopettaa psykiatrini ohjeistuksella kaikkii lääkityksiä kun pelkäsin että siel muuten pidetään mua iha hulluna ja sopimattomana hoitajan työhön. Mut nopeammin lopetin ku mitä psykiatri neuvo ku tuli kiire ku lääkäritarkastus läheni. No tulihan musta iha sopimaton kun masennuin ja dokailin vaan yksin himas tuloksena tosta lääkevähennyksestä
Kiitos Lucrezia, ymmärryksestä ja tsemppauksesta. Arvostan todella paljon!
Mä en tiiä pääsenkö bentsoista eroon myöskään ikinä. Mut jos vaik 1-2 pilleriä riittäis päivässä 15mg oksaminia niin ois hyvä. Ja sit ku pitää välipäiviä joskus (jotka sit aina on sellasia et makaa sängyssä, välipäivät ei voi olla koulu- tai työpäiviä, koska muuten en selvii), niin auttaa et oksa viel vaikuttaa ettei tartte koko aika nostaa annosta.
Hallitsematonta se on kyl silleen että just vedän noita överikänneja kera lääkkeiden vaikka en halua tehdä sellasta niin silti aina toistuu. Noh nyt oon ollu kuukauden juomatta. Ja tänää en oo ottanu oksaakaan. Mut oon ollu jotenki tosi down. En meinanu millään jaksaa mennä kauppaan… Ei mun elämä mitään erityisen paskaa oo. Mut ei mitään erityisen hyvääkään. Mä vaan selviin päivästä toiseen. Ja tuntuu et oon täynnä jotain raivoa. Oon passiivisaggressiivinen ja ärsyynnyn jostain syystä ihmisistä helposti. Sillon kun en ota oksaa. Puhun rumasti ja loukkaavasti mun rakkaille ihmisille. Puol vitsillä heitän kaikkee ilkeetä. Mä en kestä millanen ihminen mä oon
Onks sul Lucrezia lääkehoidon lisäks mitään terapiaa tai jotain?
Mä oon tunne-elämältäni iha jumissa. Emmä kykyne itkee. Ahistaa ja masentaa vaan. Sit ahmin ja pakenen kaikenlaisella eskapismilla koko aika.
Mä käyn yksityisellä terapeutilla ja kelan tuki on loppunu jo aikaa sitten eli maksan omasta pussista. Ja sen takia joudun käymään kauheesti töissä, kun samalla opiskelen tai ainaki yritän opiskella, mut en saa opintotukee enkä mitään muitakaan tukia. Mut sehän mulle sopii. Ku on koko aika duunissa ei ehi tuntee tai ajattelee mitään. Eskampismia sekin. Huoh.
pystyykö mitenkään lähettää yksityisviestejä? kun mä haluisin lucrezian kanssa jutella tai tutustuu jotenkin muutenkin? mä en oikeesti osaa tääl yksityisviestii lähettää, tai sit sitä ei vaan pysty lähetää
Mä olin melkein vuoden ilman mitään bentsoja. Sit en enää pärjänny. Nyt on taas oksa ja tenox käytössä.
Ei vaan jaksa elää ilman niitä. Olin jo ihan varma että oon päässy kokonaan eroon niistä. Mutta ei.
Mä en ainakaan tällä hetkellä jaksa kuvitella, että pääsen niistä joskus eroon.
ja niidenkin kanssa on silti välillä vaikeaa jaksaa elämää.
no toi nyt ei liittynyt aiheeseen. Piti tostakin synkästä salaisuudesta avautua.
