Okei, päätinpä tehdä tällaisen ketjun, johon kaikki voivat postata erilaisia outoja tai eriskummallisia faktoja esim. luonnosta tai historiasta.
Ensimmäinen fakta: Geenitekniikalla on mahdollista tuottaa koe-eläimiä joilta puuttuvat opiaattireseptorit kokonaan. Tällainen eläin ei saa mitään vaikutuksia morfiinista tai muista opioideista, eikä voi tulla niistä riippuvaiseksi. Muuten eläinten elintoiminnot ovat normaalit.
Toinen: Galileo Galilei, yksi aurinkokeskisen aurinkokuntamallin kehittäjistä, vapautettiin lopulta kirkonkirouksesta vasta 1990-luvulla.
Ps. Eikös ihmisten pitänyt vielä tuohon maailman aikaan olla jotain metsästäjäkeräilijöitä jotka eivät missään nimessä mene yhdessä mitään kivipaaseja turhan päiten pystyttelemään varsinkaan tuossa mittakaavassa…?
^ Aika jännä löydös, eikös Intiassakin ole jotain lähes yhtä vanhoja merkkejä kulttuurista ja uskonnosta?
Fysiikkaan liittyvä fakta: Useimmat aineet ovat matalassa lämpötilassa kiinteitä ja sulavat lämmitettäessä. Nestemäinen 3-Helium on kuitenkin poikkeus tästä, riittävän suuressa paineessa se käyttäytyy siten että sen saa “jäätymään” kuumentamalla ja sitten kun kuumennusta vielä jatketaan lisää niin jossain vaiheessa se sulaa uudestaan.
Alkoholipolitiikkaan liittyvä fakta: Monissa maissa ja paikkakunnilla on erilaisia lakeja jotka koskevat julkijuomista ja humalaista häiriökäyttäytymistä. Sen sijaan USA:n Nevadan osavaltiossa, paitsi että viinaa myydään kaupassa 24h, on lisäksi säädetty laki jossa nimenomaisesti sanotaan että julkinen humalassa esiintyminen ON sallittua.
Tänään kuulin asian jota en aiemmin ymmärtänyt itse. K9 tarkoittaa “Keinain.” Ja se on vissiin latinaa ja tarkoittaa koiraa. Englanniksi lausutaan tuo niin että kirjoitetaan “Canin”. Eli joku koirasukuisuus. Canis Lupus on susi. Ja melkein koira. Canin Royal on koiranruokaa. Sen vuoksi koirapoliisiautoissa on K9. Helppo kirjoittaa eikä vie paljon tilaa.
No siis ei vaines, tuo on vain alatyylinen ilmaisu jolla yrittää saada huomion.
Eli kolmella reiällä tarkotetaan, että todellakin ihmisellä on 3 samanlaista sulkijalihas"reikää", yksi takapuolessa ja kaksi muuta mahalaukun ylä- ja alaosassa. Mahalaukku sääntelee sulkijalihaksen avulla ohutsuoleen kulkeutuvaa tavaraa. Jokainen tietää taas happamista röyhtäyksistä ettei just sillon ole se sulkijalihas toiminut vatsalaukun yläpäässä.