Hei! Aloin nyt kirjoittamaan otsikon aiheesta jotain. Mulla ostosriippuvuus tuli aika salaa hiipien ongelmaksi, enkä ensin edes tiennyt, että se voi olla addiktio. Ajattelin vain, että puuttuu tahdonvoima lopettaa sellainen käytös. Olen pohjimmiltani addikti melkein kaikkeen, mihin vain voi syntyä riippuvuus. Alkoholiongelma on ollut vaikea ja päihitin sen, mutta sen jälkeen aloin tilaamaan verkkokaupoista vaikka mitä. Vaatteita, kenkiä, meikkejä, sisustustavaroita, kirjoja, kortteja ym. ym. ja kaikista hävettävintä tässä on se, kun olen niin paljon lahjoittanut kirppikselle ja olen heittänyt suoraan roskiin tavaraa. Velkaa tuli ja jouduin ulosottoon. Kun kodissani katsoo ympärilleen, niin en tiedä, huomaako sitä ylipäätään missään, että olen shoppaillut. Viha rakkaussuhde materiaan. Onkohan kenelläkään muulla tällaista? Olen tutkinut itseäni ja olen tullut siihen tulokseen, että shoppailu yrittää paikata jotain omissa tunteissa, mitä on vaikea aina itsessään ymmärtää. Ajattelen aina, että kun saan tuon ja tuon jutun, niin elämäni on kasassa, eikä puutu mitään ja kun heitän pois jotain, yritän kai päästä jostain tunteesta eroon. Ihan älytöntä. Ja se vielä, että tajuan, että kysymys on omista tunteista ja mikä on joskus mennyt pieleen, mutta tarvitsisin jotain tolkkua käytännössä, sillä rahapäivä lähestyy 
Olen itse ollut huumeista riippuvainen ja kun pääsin korvaushoitoon mulle kehittyi shoppailuriippuvuus. Ostelin kaikkea mahdollista ja usein. Etenkin käytin vinted-sovellusta. Sain sen hallintaan kun puhuin aklinikan työntekijälle ja tajusin aivan täysin mistä oli kyse kun olin edellisestä riippuvuudesta jo selviytynyt. Se auttoi sitten ajattelemaan asiaa eri näkökulmasta kun sain paljon kommentteja osteluistani. Lopetin sen itse sitten mitään sen kummempaa mut voin kuvitella sen olevan vielä pahempaa. Ja ymmärrän jos siitä ei pääse irti.
Hei Ellinoora1 ja kiitos vastauksesta 
tuli mieleen kysyä, kun sanoit, että ostosriippuvuus voi olla pahempi kuin huumeriippuvuus. Mikä siinä mielestäsi tekee sen? Paljosta olet myös sinä selviytynyt. Tämä ketju on ostosriippuvuudesta, niin en nyt muuta sitä muuksi, vaikka voisi olla jotain jaettavaa noista muistakin. Ehkä mulla siinä myös se, kun ei oikein ole kavereita täällä ja äiti ja sisko asuvat kaukana. Ihme, jos ne vastaavat johonkin mun tekstiviestiin. Mä olen ihan varma, että se vaikuttaa että äiti oli yksinhuoltaja. 7-luokalla mulle sanottiin kouluterveydehoidossa, että en saisi olla yhtään laihempi. Kotona ei aina ollut liikaa ruokaa kaapissa. Avioerot köyhdyttävät. Muutin vuosia yhteiseen kaksioon puolison kanssa. Olimme melko vasta vihitty aviopari ja olin täynnä hyvää odotusta, minähän kestänyt loppuun asti. Meillä oli postereita seinillä, no, hänen sisko sanoi ne sanat “teillä on köyhän näköistä”. Muuta ei tarvittu, kun verkkokauppojen sivustat alkoivat silmissä vilistä…
ai köyhää? Sitä ei sielu sietänyt Itse olen tehnyt päätöksen alkaa tilaamaan, mutta joskus saattaa sattua tällaisia. Shoppailunhimo on pahimmillaan ne pari kolme, neljä päivää. Sitten se laantuu mulla, kun ei kunto kestä, koska sairastan COPD:tä.