Vuosia kest’nyt opiaattihelvetti ohi, kiitos onnistuneen katkaisuhoidon…
Tervehdys ja onnittelut!
Missä olit katkaisuhoidossa? Kyllä minä olen sitä mieltä, että taistelu jarruja vastaan jatkuu koko loppuelämäsi!
Kerran jarru nisti, niin on aina riski retkahtaa…
Arpa
paakaupunkiseudulla katkaisuhoitoasemalla, juu olen narkkari aina, mutta nyt tuntuu hyvalta…eli tuskinpa aloitan kovin helposti uudelleen…
En nyt haluaisi herätellä nyt mitään negatiivisia fiiliksiä, mutta oman kokemukseni mukaan vieroituksen jälkeen olo on kuin maailman kuninkaalla, mutta se ei jatku loputtomiin. Siksi onkin kiire etsiä elämään jotain niin mielekästä tekemistä, ettei tyhjyyden tunne pääse valtaamaan alaa.
jUURI NIIN silta tuntuu nyt…mutta paiva kerrallaan…
Onnea nyt alkuun, elämä näyttaa hyvät ja pahat puolensa joten ei tarvi pelätä et menis hyvin tai et menis huonosti. Sä olet sen suurimman pirun nitistäny ja jos joudut vanhoihin porukoihin niin sano heippa ku on menoa. Me kypsyy yksi kerrallaan ja kyllä ne sitten oman katkon jälkeen muistaa, tai sitten niinstä ei vaan ole kaveriksi, löydöt uusia ja saat pikkuhiljaa nämä ihan normaalit tavat takaisin ku niissäkään aina ole kehumista. Pohjanmaalta Onnea Sinulle.
Onnea.
Minulla on katkaisuhoidoista huonoja kokemuksia joten jouduin lopettamaan itekseen.
Lopetin samaan aikaan alkon joten voisin verrata kokemusta rekan alle jäämiseen.
Mut mitä siitä kunhan lopetit se on pääasia.
Opiaatit ovat tietääkseni ainoa kama johon ei pelkästään jää koukkuun vaan niihin rakastuu.
Riippuu tietysti vähän mitä kamaa se on…
Oxyt ehkä pahimpia ja dolkkarit tietysti.
Niihin jää koukkuun mitkä tuntuu hyviltä.
Onnittelen! 
Todella hieno homma. Ja veikkaan että sen helvetin ku on kestänyt, niin ei ihan helpolla retkahda.
Kerrotko hoidostasi/taustastasi vähän enemmän. Mitä käytit, minkälainen katkasusuunnitelma ja kuinka pitkä hoito yms… Itsellä sama edessä. Tiedän että kun näistä helvetin ropeista pääsen, niin en koske pitkällä tikullakaan enää kyseisiin.
Tämä on mielenkiintoinen lausahdus. Itse nimittäin en ole “rakastunut” mihinkään psykoaktiiviseen aineeseen, kuin oksikodoniin. Olen sitä vain kerran saanut jalkamurtuman johdosta suoraan kanyylilla suoneen. Vielä kolme annosta, yleensä yksi annos tolettomalle riittää. Minulla ei ole toleja, mutta nyt jostain syystä vasta kolmas annos teki jalastani kivuttoman.
En ole kuin kodeiinia ja tramadolia käyttänyt, nekin tuntuvat hyvälle, mutta toi kovempi jarru oli jotain totaalisen “flipauttavaa” euforian määrässä. Voin vaan kuvitella itse toipuvana alkoholistina (ei tee mieli tippaakaan viinaa), millaisen rakkauden/riippuvuuden, psyykkisesti opiaatit voivat aiheuttaa.
Minulla nimittäin on varmasti elinikäinen muistijälki tuosta tapahtumasta.
Kivunhoito on tietysti vähän eri asia ja kun jalassa on esim. avomurtuma tai puukko kyljessä se grammainen paracetamoli ei riitä. Suomessa ollaan vähän jäljessä kivunhoidossa ja WHO:ssakin tuosta on mainintaa.
Tuollaisessa tapauksessa minulle kelpaa ihan mikä tahansa troppi ja mainitsit SoiKannel että vasta kolmas latinki teki jalasta kivuttoman ja sehän on pääasia vaikka se vähän kolahtaisikin. 
Onneksi sain tosiaan sen kolme annosta. Kirosin ambulanssi väelle niin perkeleesti. “Ottakaa nyt se vitun kipu helvettiin ja vähän äkkiä!”. Nyrkillä taoin lattiaan ja silmissä vaan välkky. Kipushokkiin ilmeisesti olin menossa. Ja kyllä kolahti niin julmetun lujaa 
Onnea täältäkin suunnasta!
Onnittelut todellakin, mutta muista, että nyt se todellinen taistu on vasta alkanut. Ei enää koskaan lisää. Pidä se mielessäsi. Opiaatteihin kyllä rakastuu, mutta viha alkaa valtaamaan alaa, kun vuosikausia on siinä helvetissä kitunut. Toivon, että vihaat opiaatteja, ja muistat kaiken sen pahan. Se auttaa melkoisesti tulossa olevassa taistelussa, joka valitettavasti kestää kai hautaan (tai uurnaan, sama se) asti. Onneksi se taistelu, ainakin omalta kohdaltani on jo niin pitkällä, että vetäisin kilon pussin 100% farmaseuttista diamorfiiniHCl:ää vessanpöntöstä kiireesti alas, jos sellainen tuohon viereen materialisoituisi.
Onnea ja menestystä ja voimaa.
Moi Junkie ja kaikki.
Takuulla muistan sen säätelyn enkä kaipaa sitä aikaa. Tietty tässä on vasta vuosi mennyt mutta tunnen olevani aika vahvoilla (liian vahvoilla?) muttei ole tehnyt mieli edes olutta.
On niin paljon muuta tekemistä ja terapiassakin käyn edelleen.
Kun lopetin ominpäin niin eniten nautin siitä että lääkärit saivat shokin.
“Eihän ilman heidän lupaa saa päättää omasta hoidostaan”, “pitäis tulla kusinäytteeseen ja muuten näyttäytymään että on kunnossa”.
Kiitosta vaan mutta ei kiitos.
Jälleen sanon että mitä enemmän joutuu kärsimään tuskaa lopetuksessa sitä paremmin tehoaa ja jää muistiin.
Tuo on tietysti vaan minun mielipide eikä edelleenkään kovin terveellinen tapa lopettaa.
Kyllä mullakin menis kamat pöntöstä alas sen verta niiden paskojen kanssa joutunut taistelemaan.
On tarjottu ja kieltäydytty.
ps. Minä mainitsen aina tuon nimimerkin kelle kirjoitan kun en jaksa quotea vai mitä se oli.
Moikka! Kiitos kaikille positiivisista viesteistä. Joku kyseli tilannettani eli yli kymmenen vuotta meni kaikenlaisia opiaateja myös suonensisäisesti. Yhtenä aamuna päätin että nyt loppuu heitin lääkkeet pois ja lähdin a- klinikalle. Sieltä katkaisuun jossa olin kaksi viikkoa. Olisi pitänyt olla kauemminkin mutta elämäntilanteen takia en voinut olla kauempaa. Katkaisussa oli aivan mahtavat lääkkeet, en tuntenut kuin vähäisiä vieroitusoireita. Mutta kun lähdin niin aikaisin pois, vieroitusoireet kesti kotona noin viikon, eikä ne enää olleet sietämättömiä. Vieläkin olen varma etä en koske enää niihin ja kyllä vihaan niitä. Ei ole tehnyt mieli yhtään, mutta taistelu jatkuu sen tiedän…
Onneaa !
Paljon voimia, ei se taistelu taida koskaan olla lopullisesti ohi mutta tahdonvoima on valtti.
Toivottavasti ei mene kauaa, kun voin itse hypettää samoin!