Onnistunko koskaan?

Me Lopettajat
1

Olen miettinyt alkoholin juomisen lopettamista jo pitkään. Lopettamisessa kuitenkaan onnistumatta. Mutta nyt. Enää en voi juoda. En tippaakaan. Muuten menetän kaiken mitä olen onnistunut rakentamaan. Yksikin tippa voi tappaa. Pelkään alkoholia kuin hullu puuroa. Pelkään niin etten voi juoda enää koskaan.

Ystäväni vitsailevat, että olethan sinä halunnut aina lopettaa, haha. Eivät tietenkään usko kun olen ennenkin puhunut useita kertoja lopettavani enkä ole sitä tehnyt. Miksi he eivät voi tukea minua tässä? Miksi he naureskelevat minulle tyyliin: usko minua, ei sinusta absolutistia tule. Onko tuo edes ystävyyttä? Miksi en saa sanotuksi heille, että tarvitsen tukea lopettamiseen. Tarvitsen rohkaisua valitsemalleni tielle. Yksin olen niin heikko.

Jouduin sairaalaan pitkän putken jälkeen. Luulin kuolevani. Koko kroppa kärsi, kouristeli, puutui, hengitys oli katkonaista. Silti, olen työelämässä menestynyt. Kukaan ei tiedä, ei vielä. Mutta kulissit voivat romahtaa. Sitten jäisi jäljelle vain tyhjää. Sitä en halua. Pelote on liian kova. En halua menettää tätä kaikkea.

Kuka edes tukisi kaltaistani tässä maassa, jossa alkoholi on osa kansallisidentiteettiä? Mitä voi raitis tehdä? Missä tapaa toisia raittiita? Missä voisin tavata raittiin puolison? Haluan perheenkin.

Mutta minulla on yksi mutta. Se on perintöni menneestä, äitini masennus jota hän hoiti alkoholilla. Olen perinyt mallin hoitaa itseäni alkoholilla. Nyt haluan tämän katkaista. Pelottaa, etten onnistu. Että sorrun. Etten ole tarpeeksi vahva. Mutta tipankin ottaminen on tällä hetkellä niin suuri pelote, että tiedän jos sen tipan otan, koko elämä luisuu hyvin suurella todennäköisyydellä käsistä. En halua menettää elämääni. Haluan oppia uuden tavan elää. Olen uuden edessä ja se pelottaa. Vastuun ottaminen itsestä pelottaa.

Voisitteko kertoa minulle, miten raittius voisi onnistua? Haluan sitä enemmän kuin mitään muuta tähän mennessä elämässäni. Elämänlanka on niin ohut nyt.

En halua juoda. En halua. Eihän minun tarvitse?

Anteeksi, jos kirjoitan sekavia. Tuntuu, että koko elämä meni uusiksi viikko sitten. Rukoilen, että tästä heikkoudesta syntyisi uusi elämä. Uskallanko kysyä tukea täältä? :frowning:

2

Nenna,
tottakai sinä voit pyytää tukeä täätä, se on tämän palstan tarkoitus.
Minulla on sinulle hyviä uutisia: Myös sinä voit raitistua. Se on mahdolista ihan kaikille. :smiley:

Omalla kohdalla raitsituminen lähti totaalisesta kyllästymisestä, väsymisestä ja pahoivoinnista. En ollut menettänyt perhettä tai työtä, mutta tuo kuvaamasi tyhjyys oli minun sisimmässäni. Sielun autiomaaksi olen sitä tunnelmaa ja olotilaa täällä kuvannut, jossa elin viimeiset ajat ennen lopettamista.

Tukenani on ollut AA ja terapia. Kaikki eivät tuollaista patteristoa tarvitse, omalla kohdalla se on ollut hyvä ja ehdoton juttu nykyiselle voinnilleni. Pelko juomisen estäjänä ei välttämättä ole kovin pitkälle vievä juttu. Pelolla on tapana hälvetä ja sitten maistuu taas. Tartu siihen, että et halua juoda enää, siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Kuulostaa kyllä siltä, että tilanteesi on sikäli vakava, koska sairaalan asti olet putken päätteeksi joutunut ettei AA ole liian järeä ase ollenkaan sinun tilanteeseen. Lueskele näitä ketjuja, täältä löytyy erilaisia polkuja kohti raittiutta. Mene ryhmään, toimi nopeasti, tao kun rauta on kuuma.

3

hei nenna,
tervetuloa joukkoon :slight_smile: Itsekin olen aika tuore lopettaja, tarinani on tuolla “omaman lopettamispohdiskelut”- ketjussa.

Lähdetään me tuoreet lopettajat kokeneempien neuvoilla liikkeelle. Vähitellen se raitis elämä alkaa luonnistua meiltäkin. :slight_smile:
Nämä neuvot olen täältä plinkistä viisaammilta saanut: Riittää, että juuri tänään en juo alkoholia. Eikä mitään niin pahaa tai hyvää voi tapahtua, että minun olisi pakko juoda. Täällä voi tilittää ja pohtia, vertaistuki toimii. Itse olen saanut täältä palstalta todella paljon tukea, pysy linjoilla. Rohkeutta!

4

Apua saa monesta paikasta, jos sitä suostuu ja nöyrtyy ottamaan vastaan. Suurin kynnys monesti onkin se, ettei kehtaa hakea apua, vaikka kehtaa kyllä mokata kännissä ja vihata itseään aamuisin. Ei kehtaa sanoa ääneen “olen alkoholisti, tarvitsen apua”, vaikka se säästäisi monelta surulta. Tänne kirjoittaminen on siksi hyvä ensiaskel avun hakemisessa.

A-klinikka tukee alkoholin käytön vähentäjää, mutta aika moni täällä on kokenut, että lopettamiseen sen tuki ei riitä. Sieltä voi kuitenkin aloittaa. Kannattaa kuitenkin tehdä hyvin selväksi, että hakee apua totaalilopettamiseen.

AA-palavereissa tapaat muita raitistuneita alkoholistea. Palavereissa käy ihmisiä laidasta laitaan: lääkäreistä ja it-duunareista eläkeläisiin, opiskelijoihin ja työttömiin. Osa katkokävelee ja on juonut terveytensä ja kulissinsa, osalla on kaikki vielä tallella. Osa on tyylikkäitä ja laitettuja, osa epäsiistejä. Kaikki ovat tervetulleita. Kaikki ovat kyllästyneet siihen, miten alkoholi vie miestä/naista ja halunneet elämänsä takaisin. Ainoa pääsyvaatimus on vilpitön halu raitistua. Mihinkään muuhun ei tarvitse uskoa kuin siihen, että on mahdollista pysyä päivä kerrallaan raittiina.

Laitoshoitoa tajoavat mm. Minnesota- ja Myllyhoito. Molemmista on myös avoversio, jossa kokoonnutaan useamman kerran viikossa iltaisin (itse bisnesnaisena kävin tällaisen). Kallista, mutta A-klinikalta voi saada maksusitoumuksen. Ja kalleuskin on suhteellista: saman rahan voi tuhlata joko hoitoon tai takseihin, viinaan, krapulasafkaan ja morkkisshoppailuun.

Omalääkäri tai työterveys voi kirjoittaa antabusreseptin. Osa alkoholisteista hakeutuu päihdepsykiatrin vastaanotolle tai terapiaan joko julkisen puolen tai yksityisen kautta.

Joillekin riittää tämä palsta ja/tai oma päätös. Mutta yksin ihminen on heikko: itselleni tärkeintä on ollut virtuaalisen olkapään lisäksi mahdollisuus tavata muita alkoholisteja palavereissa, kasvokkain. Olen saanut raittiita ystäviä ja paljon puhelinnumeroja joihin soittaa, jos ahdistus kasvaa liian suureksi. Olen saanut ihmisiä, jotka tukevat kun ystävät soittavat suutaan eivätkä tue raitistumisessa. (Omalla kohdallani suunsoitto johtui osin siitä, etten kertonut kenellekään miten TOSISSANI olen asian kanssa, en itkenyt kenellekään kun puhuin asiasta. Eiväthän ihmiset sellaisesta suutaan soita mistä tajuavat, että nyt on tosi kyseessä.) Ja ennen kaikkea tiedän joka ikinen päivä, että tänäänkään en ole yksin raittiudessani. En ole friikki. En ole Suomen ainoa raitis nainen. En ole sairas ja epänormaali, vaan vain yksi monista joille alkoholi ei sovi. Se helpottaa.

Kiinnostava fakta on muuten se, että kaikki Suomessa eivät juo niin kuin me juomme/joimme. Stakesin mukaan suomalaisista naisista raittiita on 13%, harvemmin kuin kerran pari kuussa juo 21%, kerran pari kuussa juo 32%, viikottain 16%, pari kertaa viikossa 13% ja useammin vain 4%. 66% naisista siis juo korkeintaan kerran pari kuukaudessa. Miehillä vastaava luku on 49%. Sattuneista syistä omat kaverini vain olivat niitä, joiden vapaa-aikaan ja elämään juominen aina kuului. Aina oli mukana viiniä tai skumppaa. Edes piknikille ei menty ilman. Vasta raitistuttuani olen tajunnut, että tosi monet eivät todellakaan juo mitään noilla reissuille. Itse tuurijuoppona saatoin kyllä kieltäytyä, mutta jos aloitin, join tolkun pois ja monta iltaa/päivää peräkkäin. Tuntuu älyttömältä ajatella nyt, että pidin juomistani jotenkin “normaalina” ja tavallisena, tai että kaverini ajattelivat niin. Tilastojen valossa se ei ole normaalia.

Juomisen lopettaminen onnistuu, kun lopetat juomisen. Teet mitä tahansa, että pysyt raittiina. Jos se tarkoittaa kaveriporukan uusimista, niin uusi se. Katso, ketkä ovat aitoja ystäviä. Jätä menemättä riskitilanteisiin. Pidä hyvää huolta itsestäsi syömällä hyvin, nukkumalla, liikkumalla. Kohtele itseäsi kuin toipilasta. Hakeudu hoitoon, investoi itseesi ja loppuelämääsi. Tee pelottavia asioita, unohda kasvojen menettämisen pelko, puhu ongelmastasi vieraille ihmisille, kerro ulkopuolisille että olet peloissasi ja tarvitset apua. Et varmasti kadu. Itse en ainakaan ole katunut hetkeäkään.

5

Hei Nenna,

Minäkin voin luvata saman kuin Basilica. Toipuminen on mahdollista, vaikka nyt se tuntuisi uskomattomalta. Kuule, kaikki ovat lähteneet siitä, mikä on ollut kunkin yksilöllinen pohja. Sinulla se toivottavasti oli tuo sairaalareissu.
Monet, jotka pärjäävät hyvin töissä, eivät pärjää ollenkaan alkoholin kanssa.
Tuki on tosi tärkeä useimmille, minulle se on ollut vertaistuki AA:ssa, sieltä saa raittiita ystäviä. Myös tämä plinkki on tärkeä. Pitkien juomaputkien jälkeen toipuminen vie aikaa, alkuun tulee erilaisia vieroitusoireita. Ne menevät aikanaan ohi.

Raitis ihminen voi tehdä tuhat asiaa enemmän kuin juova, elämä aukeaa ihan uudella tavalla väreissä. Sinä voit lopettaa sukupolvelta toiselle siirtyvän historian. Myös minun äitini oli alkoholisti.
Päivä kerrallaan, alkuun hetki kerrallaan ja ovi sinne juovaan elämään lopullisesti kiinni. Siitä se lähtee.

Oikein paljon tsemppiä sinulle :smiley:

6

Hei Nenna,

Olit hädissäsi mistä löydät tukea. No niinkuin muutkin jo kirjoittaneet, ainakin vertaistukea on tarjolla, siitä ei tarvitse olla huolissaan. :slight_smile:
Siellä missä on alkoholia ja alkoholiongelmia, siellä on vuorenvarmasti myös AA. On myös muita vertaistuen muotoja, mm. A-kilta ja A-klinikoillakin on omia vertaistukryhmiä.

On totta, että edelleen juopottelevat kaverit saattavat suhtautua pilkallisesti raitistumispyrkimyksiin tai edes asian vakavaan pohtimiseen. Sellaiset eivät kuitenkaan ole oikeita ystäviä, vaikka hauskaa ryyppy- ja bileseuraa olisivatkin.

Huiskiksella oli muuten mielenkiintoisia prosenttitietoja viestissään. Minusta oli yllättävää kun hiljattain sain tietää, että eniten juova 10 % suomalaisista juo peräti 50 % kaikesta Suomessa juodusta alkoholista.
Suurkulutuksen keskittyminen näinkin pienelle osalle kansaa oli minusta tosi yllättävää.

A-klinikka tarjoaa monenlaista tukea (onhan tämä Päihdelinkki-sivustokin tietopankkeineen ja foorumeineen yksi A-klinikan palveluista :smiley: ) , ja sieltä voidaan tosiaan konsultoida hakeutumista johonkin itselle sopivaan hoitopaikkaan.

Raittius voi tosiaan onnistua, toipuminen voi onnistua. Ja kun hakeudut avun ja tuen piiriin, sinun ei tarvitse olla vahva yksin. :slight_smile:

Raitista viikonloppua!

toivoo: Yxi yökkönen yön sylissä. : )

7

Nenna ei muuta kuin kohti raittiutta! Itselläni takana pitkä juomahistoria. Elämän perusasiat kuitenkin vielä kasassa, mutta olen joutunut myöntämään, etten hallitse enää juomista, kun sen aloitan. Se yksi lasillinen kuohuvaa (jonka yhden siis muka vaan voin ottaa), yleensä laukaisee heti aivoissa tarpeen juoda lisää!

Vaikka viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut suurimman osan ajasta juomatta, niin näitä “kokeiluja” on tullut tehtyä. Olen muutaman kunnon dokauspäivän jälkeen kyllä saanut homman katki, mutta olen myös työstänyt tätä elämistä ilman alkoholia jo pitkään. Olin vuoden alusta nelisen kuukautta juomatta, sitten retkahdus, taas juomatta, retkahdus ja nyt on mennyt kuukausi ilman. Eli kovasti alussa olen, mutta esim. viime kesään verrattuna tilanne on paljon parempi.

Olen käynyt vuosien varrella a-klinikalla ja ammatti-ihmisen juttusilla pitkään ja tietty täällä käyn usein, vaikken niin paljon kirjoittelekaan. Päivä kerrallaan ja kannattaa tehdä itselleen suunnitelma, käydä läpi ajatuskuvio, kun menee kauppaan, tapaa ystäviä terassilla, menee juhliin, työmatkalle jne. Ei se aina ole ollenkaan helppoa, mutta joka kerta, kun onnistun (ja nykyään yhä useammin), niin olen todella tyytyväinen itseeni. Mukaan vaan raitistumaan :wink:

8

Hei Nenna ja tervetuloa joukkoon!

Itse löysin plinkin vasta vähän aikaa sitten, mutta olen saanut täältä jo paljon apua! Itse ehdottaisin, että etsisit käsiisi Lilli Loiri-Sepän kirjan nimeltä Selviytymistarinoita. Siinä hyvin monenlaiset alkoholistit kertovat erilaisista selviytymisistään raittiuteen. Minä sain kirjan lainaan juuri raittiuteni ensimmäisinä päivinä ja se oli minulle elintärkeää. Näki sen, että meitä on tosiaan monta, erilaisia ihmisiä, joilla on sama sairaus. Ja sen, että siitä todella VOI selvitä! Sinäkin voit! Tärkeintä on todella haluta sitä. Kyllä Sinä onnistut!

Kaunista kesää toivottaa Uusi Elämä!

9

Minulla alkoholitonta elämää on jatkunut ihmisikää mittatikkuna käyttäen vain tovi, nelisen kuukautta (huomenna tulee päivämäärissä tuo 4kk). Pelko oli minunkin päällimäinen tunteeni silloin kun lopetin, lähes hysteerinen pelko (kts ketjuni “Kulissit kunnossa”).

Vähitellen, mitä kauemmin viimeisestä ryypystä on, alkaa olo helpottamaan. Pahimmat fyysiset viekkarit noin viikko, sen jälkeen tapauksesta riippuen erilaisia oireita useita viikkoja / kuukausia (minulla tietynlainen väsymys ja saamattomuus).

Taannoin katsoin ensimmäisiä kirjoituksiani ja omaa päiväkirjaani. Mietin, että noinko paljon pelkäsin. Mikä valtava helpotus, että enää ei tarvitse. Tai jos pelkää, niin ainakin eri asioita.

Ei sinun tarvitse. Sekin on valtava helpotus, kun lopulta tajuaa että ei oikeasti tarvitse, voi luovuttaa kokonaan, ei tarvitse edes leikkiä kohtuukäyttäjää vaan saa antaa olla. Antaa muiden hoitaa se homma. Taivas ei putoa niskaan, vaikka lopettaa - mutta toisaalta, ei vastaan tule unelmien työpaikkakaan, ainakaan heti. Raittiinkin ihmisen elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä, mutta tuntuu hyvältä myös tuntea ne.

Raittiuden opettelu on juomisen lopettamista, mutta ennen kaikkea sitä, että etsii itseään ja sitä, mitä elämältä haluaa, miten haluaa käyttää kaiken sen ajan ja energian, joka aiemmin kului juomiseen ja sen suunnitteluun.

AA:n vertaistuki olisi sinulle varmasti oiva apu ensi alkuun. Moni on sanonut, että ensimmäinen ryhmä ei välttämättä natsaa, kannttaa kokeilla toistakin. A-klinikan tms terapeutti voisi sinullekin tuoda lisävarmuutta, kun perhetaustassakin on alkoholismia.

Tämän päihdelinkin kotikanavaakin kannattaa kurkistaa, sieltäkin voit löytää tuttuja tarinoita alkoholistin läheisen (lapsen) näkökulmasta.

Älä epäröi ottaa yhtäkään apukeinoa käyttöön! Malttia ja lempeyttä itsellesi: siedä se, että elimistö vaatii toipuakseen lepoa. Pidä tavoite niin kirkkaana mielessä, että vaikka matkalla tulisi töyssyjä niin ponnistelet eteenpäin, kyllä se kannattaa! Rohkeutta ja uteliaisuutta etsiä sitä oikeinta itseäsi!

Kovasti virtuaalihalauksia, takerru toivoon äläkä pelkoon, vaikka se pelko sinut nyt alussa sysäsikin oikeille urille!