Ero on totta, ollut jo kohta vuoden. Minun ei tarvitse enää kuunnella ja katsella kotonani juoppoa. Saan olla lasten kanssa ja elää ja hengittää vapaasti.
Toki olemme exän kanssa edelleen väleissä ja tekemisissä, mutta paine jonka kotona oleva juoppo aiheuttaa on poissa. Rankkoja kuuluvat reissut olevan ja lasten puolesta suren, isää kun ei voi korvata.
Mutta silti, nyt kaikki on hyvin ja minulla on onni. Miestä en tarvitse tai halua elämääni. Liian pitkään jaksoin, lähes 20 vuotta. Toisaalta saimme lapset, että kannattti kuitenkin. Mutta onneksi havahduin ja ymmärsin että vain minä voin rakastaa tarpeeksi itseäni.
Toivon kaikille meille läheisille voimia ja onnea. Jokainen meistä on oman onnensa seppä, myös juoppo, joten kannattaa valita niin että voi olla aidosti onnellinen.
Hieno juttu että kaikki on nyt hyvin,Viikuna.Tällaisia kokemuksia tarvitaan lisää.Kiitos että kirjoitit.
Olen iloinen puolestasi, Viikuna, koska tiedän omasta kokemuksesta, miltä tuntuu, kun pystyy taas hengittämään normaalisti, eikä elimistö ole koko ajan hälytystilassa juovan puolison kanssa.
Minulla erosta on jo yli kaksi vuotta, melkein 2,5, mutta edelleen olen ihan omasta tahdostani sinkku. Jotenkin koen, että ex-mieheni oli minulle “se oikea”, ja meidän yli 20 vuotta kestänyt yhteiselämä oli pääosin toimiva, tasapainoinen ja onnellinenkin. Valitettavasti juominen nosti miehessä esiin piirteitä, joiden kanssa en pitkän päälle enää kyennyt elämään. Suren menetettyä yhteistä vanhuuttamme edelleen, mutta entisen perään en haikaile. Tuo on kuitenkin yksi syy, miksei elämässäni ole tavallaan tilaa millekään uudelle parisuhteelle.
Nautin siitä, että aikuiset tyttäremme asuvat vielä kotona. Vietämme nykyisin iha eri tavoin yhdessä aikaa, kuin vielä silloin, kun isä oli mukana kuvioissa. Silloin tytöt viihtyivät omissa oloissaan talon yläkerrassa, kun me isänsä kanssa oltiin alakerrassa. Isä “valtasi” itselleen olohuoneen ja tv:stäkin tuli yleensä sitä, mitä hän tykkäsi katsoa. Tytöillä oli tv yläkerrassa. Nyt tosiaan katsellaan alakerran tv:tä yhdessä, silloin milloin menoiltamme ehditään 
Minunkin onneni on nyt, juuri tässä!
Tuli surullinen olo, kun tajusin itsekin tässä yhtenä päivänä että rakastin sitä juoppoani kovasti, eikä se eron jälkeen haihtunut vuosiin. Kun alku oli kuitenkin ihanaa ja mukavaa aikaa. Sitähän sitä muistelee, vaikka loppu olikin ihan jotain muuta.
Vuosia meni ennenkuin kykenin terveesti suhtautumaan miehiin. Nykyään olen jo parisuhteessa, mutta edelleen tulee takaumia, ja jotka onneksi tajuan johtuvan menneisyydestä, etten miestäni siit syytä. Siis esim. yhtenä päivänä pyöräilin ja olin jostain kiukkuinen, puhuin mielessäni itsekseni että vihaan kaikkia miehiä, inhoan niitä, inhoan sydämeni pohjasta. Se oli ihan kamala tunne, ja kun tajusin etten ollutkaan täysin tervehtynyt. Vai onkohan se ihan normaalia että vlillä vihaa kaikkea? Pettymyksiä tulee edelleen elämässä, niitä ei pakoon pääse.
ylireagoiminen on minulla vielä se ongelma johon tarviin apua.
Kyllä minä toki vielä mietin entistä rakastani ja suren hänen kohtaloaan. Kovasti kuitenkin irrottaudun läheisriippuvuudestani, minä vaan en voi mitään sille että viina vie miestä jatkuvasti enemmän ja enemmän.
Ymmärrän oman rikkonaisuuteni liittyen miehiin ja parisuhteeseen. Vaikka tiedänkin ettei exäni Sanomat haukkumasanat minusta ole totta niin silti epäilen olenko sellainen ihminen jonka kanssa voisi olla parisuhteessa jne. Onneksi teen paljon töitä ja vähän vapaa-ajan vietän lasten kanssa, en edes ehdi ajatella miehiä, saatikka rakentaa parisuhdetta.
Mutta kuten sanottu, minä pystyn hengittämään jälleen. Norsu ei enää istu rintakehäni päällä. Saan olla omassa kotonani rauhassa enkä siis joudu tahtomattani näkemään, kuulemaa tai haistamaan juoppoa.
On se vaan kumma, itse ei voi ymmärtää kuinka kukaan voi vaihtaa perheensä viinaan. Vaikka tuskinpa exänikään halusi, ehkä oli vaan pakko kun ei pysty lopettamaan juomista ja ajatukset eivät taivu niin että hakisi ja ottaisi vastaan apua.
Lapset ovat vielä aika pieniä, enkä ole keskustellut heidän kanssaan isän juomisesta. En oikein tiedä miten se tulisi tehdä koska tiedän että lapset huolestuvat isänsä puolesta ja tätä taakkaa en haluaisi heille antaa. 