Paljon vähentyneet, enää 1-2 iltaa viikossa, painokin tippunut ja nauttinut normaaleista päivistä.
Henkinen krapula on muuttunut vaikeammaksi sietää, vaikkei mitään mokaisikaan (muiden silmissä, omissa kyllä jo kun ylipäätään juo). Kuin heräisi peitettynä paksuun kuoreen, jonka alta ylös murtautuminen vaatii kunnon ponnistusta. Sitten koko päivä kuin aivot olisi sammuneet.
Olen lukenut tätä palstaa, kuunnellut kirjoja jne. Silti yksi hetki vie toiseen, oluthylly jne. Ei kovaa himoa, vaan sellainen ei-tässä-mitään, kyllä tää on ok ja päkki on ostoshihnalla..
No, kirjoitin nyt jotain, oon niin raittiuden tarpeessa. Mikään ei ole niin arvokasta kuin oma mielenterveys, sitä yritän itselle hokea tuonne alitajuntaan. Ja olut on sen suurin tuhoaja.
En löytänytkään vuosia sitten kirjoittamaani aloitusta, olenkohan häpeissäni poistanut..
Olen 4-kymppinen perheenäiti, juonut vuosia. Ensin oluet auttoi pidentämään päivää, jaksoi puunata ja “suorittaa”. Nykyisin en ymmärrä miten jaksoin aamut ja arjen pää suhisten, jotenkin kai kun luovuttaa ei voinut vaan hoitaa “velvollisuudet” sisintä oloaan peitellen.
On varmaan lahja, ettei enää pysty samaan. Syksyllä elin kriisiä, joka vei ruokahalua ja uni kärsi. Silloin en juonut, mistä olin tyytyväinen. Tai join, mutta en niin usein. Vaaran paikat on niitä kun on helpompi vaihe.
Varasin ajan terveydenhuoltoon, saan alkukartoituspuhelun vasta ensi kuussa. Mutta ei se haittaa, onpa se askel otettu.
En tiedä vastasinko oikein ketjuuni, hieman huono tekniikassa.
Heipä hei olen täällä samasta syystä kuin moni muukin. En ole ennen kirjoittanut tai puhunut ennen yleisesti alkoholi ongelmastani. Käyttö minulla on reilua tissuttelua monta päivää peräkkäin, olen työelämässä mutta vapaat menee oluen merkeissä.
Alkoholin käyttö alkaa ja on vaikuttanut perhe- elämääni ja suhde alkaa olla jo karilla tai ainakin huonossa jamassa. Haluaisin lopettaa alkoholin käytön kokonaan, kun kohtuu käyttäjäksi minusta ei ole. Olen ns. 90 luvun nuori jolloin kaljan kanssa löträys tuli opeteltua perusteellisesti ja sitä kulutettiin siihen aikaan kaikkialla ja joka hetkessä.
Minulla on takana muutamia pidenpiä raittius jaksoja 1kk- 6kk, mutta aina kun antaa periksi juomiselle mopo karkaa hiljalleen käsistä ja sen jälkeen tulee morkkis ja masennus. Ei kait mulla oikein muutakaan ole kirjoittamista asiasta yritän parantua tästä ja toivoisin näkeväni ajan ilman alkoholia. Kesä on tulossa ja hirvittää valmiiksi kun kiusauksia auringon paisteella ja lämpimässä riittää yhtään kesää en ole onnistunut olla juomatta, mutta ensi kesänä aion kokeilla tosissaan niin kuin aina.
On jo iso askel otettu, kun myöntää olevansa alkoholin liikakäyttäjä. alkoholisoitunut, alkoholiriippuvainen mitä näitä nyt on. sanoisin kyllä alkoholisti.
Se kun tuon myöntää ja syntyy oma tahto lopettaa juominen ollaan jo hyvässä alussa.
Kannattaa ottaa selvää kaikenlaisesta itselle sopivasta avusta.
Alku on kaikilla hankalaa.
Päivä päivältä, viikko viikolta, kuukaudesta toiseen kun kouluttaa aivojaan muutokseen, niin ne alkaa mukautua uuteen.
Tekee asiat eri tavalla, ei otakkaan sitä muka lohduttavaa ryyppyä, vaan miettii muuta tapaa selvitä tilanteesta.
Tää plinkki on hyvä tapa purkaa ajatuksiaan omaan ketjuun. Voi myöhemminkin käydä niitä lukemassa ja pohtia selviytymistä riippuvuudesta.
Muitten ketjuja lukemalla saa paljon vertaistukea. Kaikilla on omannäköisensä polku, mutta muitten vinkkejä kannattaa miettiä ja soveltaa niitä itselle.
Mukavaa raitista kesän odotusta.
Nyt sataa räntää ja tuuli riepottelee puittenlatvoja.
Sisällä on lämmintä ja hyvä mieli, kun ei oo viini ajatuksissa.
Hei ihan sama tunne on myös minullakin, eihän tässä mitään järkeä ole kun pää on tokkurainen koko ajan. Ja kuten sanoit aina vain löytää itsensä uudelleen ja yhä uudelleen kaljahyllyn välistä tosi tuttu kuvio. Yritin vastata Orkidealle mutta en oikein tainnut onnistua. En ole oikein sinut tälläisten keskustelualustojen käyttössä.
Täällä ollaan, ilman parannusta. Mistä tietää löytäneensä pohjan? Join julkisesti eilen ja häpeä on vieläkin suurempi kuin muulloin, vaikken mitään ihan erityistä koheltanutkaan. Saa miettiä moniko näki jne.
Aloitin käynnit päihdehoitajalla, mutta soimaan itseäni kun en silti onnistu. Tuttu toimintatapa yllättää, en tiedä päivää etukäteen. Se jyrää ja taas mennään. Se ei ole himo tai halu, se on jokin muunlainen, kuin pakonomainen tapa toimia.
Kirjoitan tähän silti, häpeän alta. Mun täytyy itse löytää keinoja, ottaa avoimemmin tukea vastaan.
Kiitos kaikille kommentoineille ja pahoittelut kun jäi omanapaiseksi. Kuulunee taudinkuvaan ainakin vielä </3
Eiköhän sen oman pohjansa tiedä vasta kun on jo matkalla ylöspäin. Häpeä ja itsensä soimaaminen kuuluu tähän sairauteen. Mutta riippuvuus on ihmismieltä vahvempi, siksi on niin tärkeää hakea ja vastaanottaa apua.
Sinulla hoitokontakti on, pidä siitä kiinni. Etsi myös uusia tapoja. Joko kokeilit AA:ta? Kirjoittele tänne ajatuksiasi, sekin auttaa. Voit sitten palata alun mietteisiin myöhemmin ja varmasti saat myös vertaistukea.
Kiitos Teme vastauksestasi. Kyllä aion pitää kiinni saamastani päihdehoitajan avusta. Aa:ta kokeilin joskus, en osaa selittää miksei tunnu omalta.
Olen ankara itselleni, mutta tässä se ei toimi vaan tönäisee kielekkeeltä tyhjään, nonstop madness..
Pohdin taas tänään mitä toivon, vähentämisessä on auttanut unelmointi ja osittainen toteutuminen (raittiiden päivien ja aamujen antama vahvistuminen).
En osaa toivoa muuta kuin päihteetöntä elämää itselleni. Kaikkea tavallista hyvää, mitä sillä saisi.
Sitten soimaan itseäni, pelkkä toivominen on liian passiivista! Toki muutakin olen tehnyt (paljastaminen päihdehoitajalle ja puolisolle). Lukenut, kuunnellut podeja (saa vinkata materiaalia, jos joku viitsii, vaikka löytyyhän niitä muidenkin ketjuista).
On tehtävä jotain vielä aktiivisempaa. Valmistautua paremmin, ei jähmettyä ja odottaa sitä hetkeä kun jyrä alkaa lähestyä.
Nämä mietteet vielä tänään muistiin. Toivoa kyllä, mutta sen rinnalle vaivannäköä enemmän.
Vieläkin olo on ahdistunut, häpeilevä, pelottaa tulevat helpommat päivät. Miten absurdia. Pelkää normaalimpaa elämää? Kyllä, koska siellä se päätös punnitaan. Antaako alkon voiman tönäistä itsensä kielekkeeltä rotkoon.
Nyt onkin aika päättää keinot, joita käyttää hyvän päivän tullessa. Olen hyvä unohtamaan ja vähättelemään näitä alakuloja, häpeää, turvattomuuden tunnetta silloin kun ne ovat väistyneet.
Testiin vielä tänään: mindfullness YouTubesta. Turvapaikkaharjoitus. Unelmointi konkreettisista asioista, jotka toteutuvat kun ei juo. Sen lähestyvän jyrän muisteleminen: miltä se tuntuu, miten haluan toimia kun se uhkaa tulla tai jopa tulee? Löytyykö mielestä linkkiä edellä mainittuihin harjoituksiin? Jos ei riitä, täytyy hyväksyä jyrän tuoma vaikea olo, kunhan ei lähde kierteeseen. Kierteen tuska on suurempi kuin pidättäytymisen.
Eilen alkoi tulla pieniä kuiskauksia, josko olutta. Lähtivät helposti vielä tiehensä, edelliskerran häpeä auttaa vielä jonkin matkaa.
Huomenna on riskialttiimpi päivä, perjantai ja ostoskierros kaupungissa. Suunnittelen, mitä hankinnassa ja mitä EI.
Olen onnellisempi näin, parempi uni, pöhö jo laskee. Katsoin Marko Jantusen elämään perustuvan leffan. Miten hyvin voikaan samaistua niihin heräämisiin, jolloin kaikki paska on päällä ja lisää vyöryy.. mitä on kateissa, mitä ehkä rikki, mitä tuli tehtyä, kuka näki.. lamaannus, jonka alta on päästävä ylös esittämään normaalia. Reipas askel - käy!
Puoliso kun tietää, se auttaa ostoskierroksella. Ja ne leffan heräämiskohtaukset, jotenkin teki konkreettisemmaksi itselle, itsestä kun ei videota tai kuvia niissä tilanteissa luojan kiitos ole..
Ostosreissu lähestyy. Mieli kuiskailee, aivot eivät oikein tiedä miten suhtautua kun tiedossa ei ole pikapalkintoa illalla. Yritän mieltää itseni freesiksi, sellaiseksi kuin haluaisin olla. Laitoin ripsiväriä ja kynsilakkaa, yritän nauttia päivästä rauhallisin mielin. Jos aikoisin ostaa, se veisi vähintään puolet aivokapasiteetista jo ostoksilla. Kellon tuijottelu, odotus, mistä kehtaa ostaa tällä kertaa.
Haluaisin vapauttaa siis ajatuksista ja oloista tilaa muulle kuin sille jankkaukselle. Nyt konkretisoituu nimittäin se miten paljon kaistaa yksi ostoksille lähtö vie. Jos pystyn, sanon vaan ei ja sillä selvä, en lähde koko “keskusteluun”.
