Tässä kysymykseeni liittyy eritoten amfetamiinin ja kannabiksen käyttöön satunnaisesti arjessa ja mdma :n käyttöön erikoisjuhlatilaisuuksissa.
Edit: kuumottelen tunnistettavuutta, joten poistan kaiken ylimääräisen kirjoittelun. Tärkeä aihe kuitenkin! Jatkakaamme pohdintoja!
Olet ihan oikeassa siitä että ihmiset ovat erilaisia, jokaisen dopamiini- ja serotoniinitasot toimivat eri tavalla. Näin ihmiset koukuttuvat eri päihteisiin eri tavalla. Mua ei ole koskaan kiinnostanut pilvenpoltto tai opiaatit, jälkimmäisiä olen syönyt pariin kolmeen otteeseen kiputiloihin ja ollut lähinnä onnellinen kun lääkettä ei enää tarvinnut ja pääsi eroon siitä pöhnäolosta. Mä itse olen muodostanut vahvan psyykkisen koukun alkoholiin jo nuorena ja tiedostan että omaan ilmeisesti myös samanlaisen taipumuksen koukuttua stimulantteihin.
Eli vastaus tuohon viimeiseen kappaleeseen, on juurikin näin ja ei välttämättä. Toisilla on myös luonnostaan addiktioherkkyytä enemmän, ymmärtääkseni voi liittyä jotenkin mielihyvähormonien epävakauteen. Eihän kaikista alkoholia käyttävistä tule alkoholisteja tai kaikista suklaanrakastajista ylipainoisia, pätee myös huumeisiin. Toki itseään on ihan tervettä tarkkailla ja hyvä niin, jos huomaa jo yhden päihteen lähtevän lapasesta niin osaa tiedostaa sen riskin myöhemminkin.
^^ Kuten recklessroad sanoi, kaikista alkoholin käyttäjistäkään ei tule alkoholisteja. Itseasiassa suurimmasta osasta ei, vaikka bailaisivat nuorena tai joskus sopivan pikkujoulusuman sattuessa rankemminkin etanolin voimin. Tämä pätee yhtälailla muihin päihteisiin. Addiktoituminen on kiinni ihan muista asioista, kuin siitä, mitä ainetta käyttää, jos toki toiset aineet aiheuttavat voimakkaampaa fyysista riippuvuutta. Noilla sun käyttämilläsi substansseilla ei fysiologisen riippuvuuden vaaraa juurikaan ole, eikä se fyysinen riippuvuus millään aineella tule kerta-/satunnaiskäytöllä. Lisäksi fyysinen riippuvuus on lopulta pienempi paha, kuin psyykkinen.
Jos oma mahdollinen addiktoituminen mietityttää, kannattaa olla tyystin ilman jonkin aikaa, sanotaan nyt vaikka 2 kk ja tarkkailla fiiliksiään sillä ajalla. Jos homma menee helposti ilman mitään himotuksia ja hammastenkiristelyä ja muuta sisältöä ja mietittävää elämässä riittää ohi päihtymyksen, niin ei pitäisi suurempaa hätää olla. Jos se pari kuukautta menee kitkutellen, vähän väliä päihteitä miettien ja lähinnä sitä odotellen, koska niitä saa taas “luvan kanssa” ottaa, onkin enemmän syytä huoleen.
Katsoin tuossa juuri George Bestistä kertovan doku-mentin.
Kyseessä oli siis pohjoisirlantilainen juoppo, joka pelasi myös vähän jalkapalloa ja on nykyään melkoinen ikoni Manchester Unitedissa.
Pelaajauran jälkeen piisasi huolella aikaa ja rahaa itse olennaiseen, joten George joi maksansa tärviölle.
Sitä seurasi kolmen vuoden raitis jakso, kunnes ukko sai uuden maksan.
George kertoi kaivanneensa tuon kolmen vuoden ajan jokaikinen päivä viinaa, joten siinä vähän esimerkkiä alkoholin psyykkisestä riippuvuudesta.
Tuon jälkeen korkki narahti pian taas auki ja ukko kuoli 2005 eikä saanut enää kolmatta tsänssiä.
^ Yrjö ois ehkä nielassut sen uudenkin myrkkytehtaan.
Pallistina hyvin menestynyt legenda, muttei ois ehkä lätkässä tai vormuloissa tsoorssi pärjänny !
Ei mun nähdäkseni ole oikein käyttöön liittyvää kohtuullisuutta olemassakaan, överiksi menee sata % tai sitten delaa tai vain lopettaa.
Kiitos viesteistä ja mietintään osallistumisesta 
kaikkien aivothan toimii eritavalla ja kiva, että jotkut teistä on sitä mieltä, ettei satunnaiskäyttö ole ihan tuhoon tuomittua. Olen nähnyt niin saakelin monella lähtevän käyttö lapasesta pelottavan pahasti viime aikoina, että alkaa vähän epäilemään itseään. Tietenkään en itsekään kaikkia vuosikausia sitten itselleni tekemiä lupauksia ole pitänyt (Max. 1krt/3kk, ei koskaan muuta kuin “kahdestaan” yms.) Oikea aika, paikka ja seura on ollut tarpeeksi, että rikkoisi nämä tiukkissäännöt. Minulle on kuitenkin aina ollut tärkeää stimujen kanssa se, että vaikka muut vetää, mun ei tartte jos ei o just mulle oikea aika eikä paikka. Winston ehdotti tossa, et kokeilisin pari kuukautta nollalinjaa. Siitä inspiroituneena nyt ainakin Tammikuun loppuun nollalinjalla. Helmikuunkin jos se tuntuu kuun vaihteessa hyvältä idealta. Kaffee, tupakkia as much as ever, holia maks. Lasi viiniä ruuan kera.
“Edit: kuumottelen tunnistettavuutta, joten poistan kaiken ylimääräisen kirjoittelun. Tärkeä aihe kuitenkin! Jatkakaamme pohdintoja!”
Tänään tehtiin hetki duunia hirveässä krapulassa ja duunista ukolle lähdettyämme mies imutteli taas bongia kuin viimeistä päivää. Minä kieltäydyin kauniisti. Yhdeksän aikoihin ajoin omaan kotiini. En jaksanut enää katsoa sitä pelleilyä.
Onko kenelläkään ajatuksia mitä tämän miehen kohdalla voisin tehdä? En halua hänestä luopua, mutta en oikein osaa tilannetta ratkaistakaan 
^ Etpä sä kovinkaan suuria voi tehdä miehesi tilanteen ratkaisemiseksi, koska jokainen hoitaa ihan itse huumeiden käyttönsä tai sen lopettamisen. Tukena tietenkin voi ja saa olla, mikäli pää kääntyy siihen suuntaan, että nyt asioille pitäisi tehdä jotakin, mutta sen päänkäännöksen on tultava kyllä miehen omasta aloitteesta. Suosittelen kyllä kertomaan suoraan, mitä ajattelet hänen meiningistään ja että olet huolissasi, etkä tykkää tilanteesta, koska mielestäni avoimuus ja puhuminen yleensä kannattaa parisuhteessa. Jos ei muuten, niin oman mielenrauhan ja henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Mihinkään vaatimuksiin, uhkailuun, kiristämiseen ja nalkuttamiseen en kehoita ryhtymään, koska jos toinen haluaa huumeita käyttää, nuo keinot eivät johda, kuin korkeintaan kaikenlaiseen salailuun, selän takana säätämiseen ja turhaan riitelyyn. Hyvä homma tuo, että asutte eri osoitteissa, niin sun ei tarvitse katsella ukkosi touhuja kaiken aikaa ja saat tilaa omille jutuillesi. Eihän mikään estä olemasta kevyemmässä tapailusuhteessa, jos kuitenkin pääasiassa tyypistä diggailet, mutta sellaisen suhteen varaan ei tokikaan kannata rakennella kovinkaan kummoisia tulevaisuuden kuvia kera lasten, kultaistennoutajien, farmariautojen, punaisten tupien ja perunamaiden tai mistä nyt ikinä elämässäsi haaveiletkaan.
^^ Sähän olet jo tehnyt paljonkin, kun muutit pois teidän yhteisestä kodista. Emmä muutoin osaa sanoo mitttään. W on varmasti edellä ihan jäljillä.
Parempaa tätä vuotta !
Winston on varmasti oikeilla jäljillä siinä et kevyempi suhde vois olla ihan mahdollista ja ettei yhteistä tulevaisuutta ehkä kannattaisi lähteä rakentamaan tämmöisessä tilanteessa… ongelmana se, että tulevaisuutemme jo on kovinkin yhteen kietoutunut…
Mies on yhä sitä mieltä, että hänen käyttönsä on hallinnassa. Hän kuitenkin vetäytyy kokoajan enempi omiin oloihinsa ja aiheuttaa huolta niin minulle, perheenjäsenille kuin kavereillekin jättämällä vastaamatta puheluihin yms. Mun on vaikea luottaa siihen, että hän saa työt tehtyä ja pitää lupauksensa. Vaikka hän olisi lupautunut tapaamisiin tms minä joudun aina varautumaan siihen, että hän ei vain saavu paikalle. Tänäänkin meillä oli tapaaminen 11.30. soittelin hänelle aamusta ja ei yhteyttä. 11.20 olin hakkaamassa hänen oveaan. Avasi oven tokkuraisena ja kysyi mitä mä riehun. Sanoin, että tulin checkaan jos hän on hengissä ja lähdin yksinäni tapaamiseen. Eihän tässä ole mitään järkeä!!
Olen aina ollut riskinottaja ja hetkessä elijä, mistä koitunut uskomattoman hienoja kokemuksia. Nyt alkaa kyllä kuitenkin tämä sekava elämäntilanne ja kaikkien narujen kasassa pitäminen pikkuhiljaa tuntua liian raskaalta. Päihteet ovat tavallaan auttanut tässä matkan varrella minua pitämään pääni kasassa, jos niin voi sanoa 0,o Täydellinen aivot narikkaan nollaus kun aivot on työtyötyö loopissa on oikeasti aika ajoin tehnyt todella hyvää. Ganja on auttanut nukahtamaan kun laskuja ollut enemmän, kuin rahaa tilillä. Nyt kuitenkin työstressi alkaa helpottamaan, rahatilanne tasoittamaan ja näin, eli en tunne tarvitsevani huumeita enää samalla tavalla. Nyt jos/kun aineiden kanssa pelleilen, se tarve päästä pois ei ole niin vahva ja jotenkin tämä on ehkä vähentänyt nautintoa aineiden kanssa? Voiko olla näin? Morkkista en ole koskaan potenut käytöstä muusta syystä kuin siitä, että olen joutunut valehtelemaan perheenjäsenille ja ystäville. Valehtelemista mun on todella vaikea sietää niin itsessäni, kuin toisissa.
“Edit: kuumottelen tunnistettavuutta, joten poistan kaiken ylimääräisen kirjoittelun. Tärkeä aihe kuitenkin! Jatkakaa me pohdintoja!”
Onhan niitä. Vävy on hyvä esimerkki. Paiskoi duunia 24/7 piripsykoosissa. Hän käytti huumeita oikein. 
Ootko Elämän keinu tosissasi vai oliko tämä sarkasmia? Piripsykoosissa ei kyllä kukaan voi pystyä toimimaan vastuullisesti ja edistää omaa elämäänsä? Onko vävysi vielä elossa? Jos on, niin onko hän tänä päivänä hyvinvoiva? Saiko hän huumeiden vauhdittamana rakennettua itselleen sen elämän, mistä haaveili vai onko elämä täynnä valheita, epäilyä, morkkiksia ja huonoa oloa niinkuin huumeiden liikakäyttäjillä yleensä? Voiko huumeita oikeasti käyttää oikein?
Ei vaadi suuria salapoliisin taitoja arvatakseen, kuka siellä taas kerran höpöttelee. En ole koskaan ollut piri- tai muussakaan psykoosissa. Amfetamiini on hyvä työhuume tiettyyn pisteeseen asti, se vaan vaatii käyttäjältään todella paljon itsekuria. Minulla se johti lopulta avioeroon ja varsin mittaviin taloudellisiin menetyksiin, koska meillä ei ollut avioehtoa. Se on kuitenkin sanottava, että maksoin velattomaksi omakotitalon 30-vuotiaana, jollaista monet parit maksavat vielä viisikymppisinäkin. Lopulta talo myytiin alihintaan, joten eipä siitäkään juuri jäänyt lapsille kerrottavaa. Kasvatin myös osakesalkkuni ikävuosina 21-32v ehkä hieman yli tonnista 160 000€:n. Lopputelema on täysin omaa syytäni, enkä siksi ole katkera lainkaan. Minullahan oli kuviossa kaikenaikaa myös amfetamiinin myyminen ihan puhtaasti ahneudesta, koska eihän kukaan halua niitä jokapäiväisiä pirejä omistaan maksaa, mikäli ei ole pakko. Todella moni yrittäjä käyttää jotain, koska on vaan pakko. Yrittäjä on Suomessa niin ahtaalla, että töitä on tehtävä oli tilanne mikä hyvänsä. Ei mitään väliä onko sairas, onko vaikka puoliso tai vanhempi kuollut. Ei mitään armoa, monien pienyrittäjien tapauksessa seitsemäni päivänä viikossa yli 10h.
Minulla on nykyään aika erilainen tilanne. Uusi perhe ja puoliso, jolle suuri talo ja uusi saksalainen laatuauto ei ole elämän tärkein asia. Teen myös huomattavasti vähemmän töitä, koska se on mahdollista. Sen on mahdollistanut se sairas vuosia kestänyt 12-14h/pv paahtaminen. Toki nykyäänkin tulee tehtyä useimmiten 6pv viikossa.
Amfetamiinin päivittäiskäyttöä työhuumeena en lähtisi suosittelemaan kenellekään. Se muuttaa persoonaa niin kamalasti, ja johtaa jonkinlaiseen loppuun palamiseen ennemmin tai myöhemmin. Niitä on parempiakin vaihtoehtoja, mutta en niitä käy tässä luettelemaan. Ymmärrän toki, että ihmisen on tehtävä asioita selvitäkseen, näitä esimerkkejä on paljon omassakin tuttavapiirissä. Mitään sossutorakka pirivietereitä kohtaan en edelleenkään tunne minkäänlaista sympatiaa
Hmm… Mielenkiintoista kuulla Vävyehdokkaan kokemuksia
En ole itse koskaan käyttänyt amfea työhuumeena toisin kuin mieheni, viihteellä vaan nollauksen apuvälineenä. Tai no koskaan… Kaksi kertaa vuoden aikana vauhdittaakseni 18h työpäivän loppurupeumaa päästäkseni nopeammin viihteelle 
Mies kuitenkin erityisesti loppukesästä käytti runsaammin myös töissä jaksaakseen. Tämä johti syksyllä väkivallalla ja itsemurhalla uhkailuun, kun seratoniinitasot nollissa. Yleisesti ottaen rauhaa rakastava puolisoni, kenet olen tuntenut kymmenen vuotta, muuttui syyllistäväksi draamaqueeniksi. Luulen, että monet kuvittelee voivansa päivittäiseen ja tämän tuovan sen lisäpotkun työntekoon, mutta uskon myös monien ajautuvan samanlaiseen mielentilaan kuin ukkoni.
Olen itse käyttänyt tarpeeksi usein huomatakseni mitkä olot ovat hormooniepätasapainoon liittyviä. Nämä olot täytyy osata tunnistaa ja myöntää niin itselleen kuin läheisimmille. Sitten täytyy vaan osata psyykata itsensä uskomaan parempaan huomiseen. Tiedän olevani vahva, aikaansaava ja vähän hurmaavakin 
IRL. Näihin ajatuksiin kun keskittyy vaikka välillä tulee epämiellyttäviä pohdintoja, yleensä sitä jotenkin saa itsensä psyykattua ja pysyttyä raittiina ja aikaansaavana vauhdittelun jälkeen.
Jos saa vävy kysyä, mikä lopulta ajoi suhteenne karille? Oliko puolisosi tietoinen käytöstäsi ja liittyikö hän siihen? Olitko vain niin loppuunpalanut vuosien rallittelun jälkeen ettet kyennyt tuntemaan normaalia ilontunnetta ja rakkautta? Ei tartte vastata, tää on vaan erittäin mielenkiintoista kuulla joltain, jolla on kokemusta…
Käyttäjäkavereita on kuitenkin elämäni täynnä. Suurin osa viihdekäyttäjiä vahvojen kanssa, päivittäiskäyttäjiä pilven kanssa. Harva tuttuni ryyppää. Aikalailla ainoastaan mieheni.
Musta vähän tuntuu siltä että Vävyn kaikki ihmisuhteet ovat ajautuneet karille juuri tämän huumeongelman takia. Etenkin pitkäaikainen spiidi “väärinkäyttö”. No ei siinä mitään pahaa ole, hauskaa että on saanut elämän taas takaisin kondikseen. Tarjoan paukut, pamit ja kylmän lonkeron jos nähdään.
Hyvää illan jatkoa.
Kiitos Elämän Keinu, uskon kuitenkin vävyn vastaavan itse puolestaan jos näin haluaa tehdä. Ja kiitos tarjouksesta katotaan jos joskus törmätään!
Takaisin kuitenkin alkuperäiseen keskustelun aiheeseen, huumeiden käyttöä “kohtuudella”. Jäin vatvomaan liikaa omaa tilannettani, voin ehkä siitä myöhemmin, jossain vaiheessa, jossain toisella palstalla kirjoitella enemmän.
Kohtuuskäyttö on kuitenkin aihe, joka monia varmasti kiinnostaa ja josta monilla varmaan on kokemuksia. Pitkiä hyviä ja hetkellisesti huonoja jaksoja, joillain varmasti mennyt yli, jotkut lopettaneet, mutta joku on varmasti onnistunut jopa vuosikymmeniä.
Haluaisin kuulla tarinoita ja syitä, mistä huomaa kun alkaa mennä yli? Onko joku oikeasti onnistunut saamaan enemmän positiivisia vaikutuksia elämäänsä huumeista , kuin negatiivisia? Kuningas alkoholi ei kiinnosta minua aiheena juurikaan, se on tiedossa ettei alkoholista seuraa kuin krapulaa vaikka ilta viinan kanssa kuinka hauska olisikin ollut.
^^^Tottakai saa kysyä, itsehän asiaa aloin avaamaan. Ex-puolisoni tiesi käytöstä, mutta kesti monia vuosia, ennen kuin sen laajuus hänelle selvisi. Jos olisin ainoastaan käyttänyt asia tuskin olisi koskaan selvinnyt. Jossain vaiheessa hän sitten alkoi löytämään satojen grammojen myyntipusseja, ja niitä nyt on aika vaikea selitellä mitenkään. Itse hän on varsin varakkaasta ja konservatiivisesta perheestä, eikä omannut minkäänlaista tietoa tai kokemusta huumeista, tai niihin liittyvästä kulttuurista. Minun kauttani asia sitten jonkin verran aukeni hänelle, vaikka en mitään pahasti nipahtaneita lapsuuden kavereitani tietenkään koskaan hänelle esitellyt. Huumeet eivät lainkaan olleet ainut syy eroomme. Meillä oli aika perustavanlaatuisia eroja arvomaailmassa, tulevaisuuden toiveissa jne. Sitten saimme lapsen, jota kumpikin oli toivonut. Raskaaksi tullessaan hän ilmoitti, että kai ymmärrät että noiden huumehommien täytyy loppua kokonaan, tai tämä lapsi joutuu kasvamaan ilman isää. Minähän ymmärsin, ne loppuivat. Tosin samantien hain reseptin Tramaleille. Jos niistä hyvistä työhuumeista puhutaan, on Depot Tramal mielestäni Lyrican lisäksi paras. Niitä käyttävät todella monet tuntemani yrittäjät. Paljon yleisempiä, kuin vaikka piri. Lapsen synnyttyä hommat alkoivat melko heti menemään aika huonoon suuntaan. Minä olin joko töissä, tai sulkeutunut ja hiljainen, joka varmasti johtui siitä vuosien pirirallin lopettamisesta. Koin myös aikamoisia paineita pystynkö tarjoamaan perheelleni vaimoa tyydyttävän elintason. Hän tosiaan on varsin varakkaasta perheestä, ja odotukset sen mukaiset. Hänellä oli myös jonkinlaista synnytyksen jälkeistä masennusta, siihen yhdistettynä nuo minun vaikeuteni loivat melko erikoisen ilmapiirin siihen taloon. Lopulta aloimme molemmat olemaan sitä mieltä, että parempi jatkaa erikseen. Tosin aloite tuli häneltä. Itse olisin ollut valmis katsomaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vaikka hyvin hankalaa se usein olikin. Ero ja ositus sujui ihan asiallisesti, mutta myöhemmin hän on ollut äärimmäisen vihamielinen ja katkera, koskaan oikeastaan kertomatta varsinaista syytä. Minähän hoidan tyttöön liittyvät asiat pääasiassa hänen nykyisen miehensä kanssa, joka luojan kiitos asiallinen ja fiksu mies.
Tuohon miehesi tapaukseen sen verran. Noin siinä useimmille juuri käy, koska itsekuri ei riitä. Se on todella tarkkaa hommaa, itse käytin vuosikausia samaa, todella pientä päiväannosta. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että tavaran on oltava aina samaa. Joka taas on aika mahdotonta jollekin grammapusseja ostavalle henkilölle. Itselläni tilanne oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että olin kamppailuharrastuksen kautta tutustunut kohtuullisen kokoiseen tukkukauppiaaseen, jolta ostin tavaran sellaisena, kun hän sen sai. Tämä luonnollisesti edellytti myös sitä myymistä. Lopettiko miehesi sitten nuo pirileikit? Kuulostaa nimittäin siltä, että syytä olisi. Väittäisin tuon onnistuvan pidempään hyvin harvalla, moni minunkin tuttuni on pikkuhiljaa valunut kohtuullisen mennestyneestä yrittäjästä 24/7 pirinistiksi. Kaikki mennyt, omaisuus, perhe ja terveys
Elämän Keinulle eli Varpushaukalle se trollaus ja sivusta vittuilu maistuu, kuten aina ennenkin. Hienoa, että tässä kiivaasti muuttuvassa maailmassa on jotain pysyvää. Minulla ei oikeastaan ole ajautunut karille mikään muu ihmissuhde, kuin tuo mainittu suhde ex-vaimooni. Hyvin harva nimittäin tiesi huumeongelmastani. Ne jotka tiesivät olivat itsekin alan miehiä/naisia. Elämäni ei myöskään ollut missään vaiheessa mitenkään pois “kondiksesta”. Toki välittömästi eron jälkeen oli kaikenlaisia sekoiluja erinäisten naisten kanssa, jotka olisi saanut jäädä tekemättö. Myös päihteitä meni reilummin. Missään vaiheessa en kuitenkaan laiminlyönyt suhdetta tyttäreeni ja töihini. Nuo lienevät ne tärkeimmät. Nykyään menee kyllä oikein hyvin, arvot muuttuneet aika paljonkin ja parisuhde toimii huomattavasti edellistä paremmin.
Iltoja vaan sinnekin ja kiitos tarjouksesta, mutta paukut, pamit ja lonkero eivät erityisemmin uppoa. Menkööt parempiin suihin. Jottei ihan jeesusteluksi menisi, niin käytän kyllä vieläkin huumeita satunnaisesti. Lähinnä kokaiinia tai mietoja opiaatteja. Piriä en enää himoitse alkuunkaan.
Mä käytin buprenorfiinia monta vuotta säännöllisesti, tosin niin, että siinä kolmekymppisenä olin, herra yksin tietää mistä syystä, vuoden ilman. Lopetin kylmällä kalkkunalla ja sitten ei tehnyt vuoteen edes yhtään mieli, kunnes eräänä kauniina päivänä taas teki. Nyt olen ollut 2 ja ½ vuotta tyystin irti kaikista oppareista, todellakin tyytyväinen tähän tilanteeseen ja toivon tämän kestävän hamaan hautaan saakka. Mun on kuitenkin tunnustettava, että buprelle oli tilauksensa aikoinaan ja ilman sitä tuskin näpyttelisin tässä. Mulla on ollut koko ikäni pahoja MT-ongelmia, joiden vuoksi olen ollut eläkkeelläkin jo yli 10 vuotta. Olin nuorempana äärimmäisen vaikeasti masentunut, eivätkä minkäänlaiset ns. sallitut masennuslääkkeet auttaneet mitään. Joko niillä ei ollut mitään vaikutusta tai huomattavasti useammin tekivät mut kahta hullummaksi ja suorastaan vaaralliseksi 
. No, buprenorfiinipa auttoi masikseen mitä parhaiten. Mieliala koheni, toimintakyky parani ja oli sellainen olo, että kaikki on hemmetin hyvin, eikä huolta huomisesta, kuitenkin niin, etten mennyt siitä mitenkään sekaisin. Pääsin sitten pitkään terapiaan, joka todella auttoi mua ja paljon paremmin, kuin mikään kemia koskaan. Tuskin olisin kuitenkaan ollut terapiakunnossa, ellen olisi buprea vetänyt.
Bupre kääntyi kyllä sitten lopulta itseään vastaan, ts. kun mielialani koheni luonnostaan, niin huomasin, että se alkoikin lähinnä passivoida mua. Riippuvuus itsessään alkoi vaivata+lieveilmiöt, joita aina väistämättä tulee jossakin määrin, kun laittomasti säätää. Lisäksi käytin paljon I.V., jossa on AINA omat riskinsä, vaikka olisi kuinka tarkkana hygienian kanssa ja taitava neuloja. Niinpä päätin sitten lopettaa, kun en enää kokenut saavani aineesta irti muuta, kuin vieroitusoireiden poissapysymisen ja elämäntilanteeni oli muutenkin kaikinpuolin otollinen siihen hommaan. Tällä tiellä ollaan ja toivottavasti pysytään 
.
Siinä tuli nyt sekä plussaa, että miinusta, mutta summa summarum: bupre toimi mulle oivana lääkkeenä ja luultavasti pelasti mut silloin, kun sille tarvis oli.
Edit: Kohtuukäytöstä nyt ei mun kohdallani voi tietenkään puhua, jos olin päivittäin käyttävä Subu-nisti, mutta huomattavasti paremmassa hapessa olin aikoinaan bupren kanssa, kuin ilman sitä, eikä buprea kattovaikutuksen vuoksi voikaan lopulta käyttää, kuin lääkinnälliseen tarkoitukseen.
Itselläni ei ole ollut vaikeuksia lopettaa päihdettä kun päihdettä jos vain itse päätän ja haluan että lopetan. Kaiken näköistä on vuosien aikana tapahtunut huumeiden takia mitä ei olisi tarvinnut nähdä tai kokea. Mutta silti olen sitä mieltä että “viisaasti” jos näin voi sanoa, käytettynä päihteet voi auttaa, sekä parantaa elämänlaatua. Tavallaan sellasta omanlaista itselääkintää jne mihin tarkoitukseen niitä nyt käyttääkään. Huumeet ovat myös tuoneet minulle itsevarmuutta, erilaisia näkökulmia ja tietynlaista viisautta ihmisten anatomiasta ja psykologiasta. Faktahan on se että suurimmalla osalla ei hommat pysy lapasessa ja se on ikävää. Välillä on pitkiä putkia itsellänikin, mutta ne loppuu siihen kun jossain vaiheessa vaan tulee se fiilis että ei kiitos. Tahdonvoimalla se kai onnistuu mistä minä tiedän
Mä olen vähän myöhässä taas sairasteluineni, mutta siis totta kai on. Urbaanilegendaa, että huumet olis tie turmioon ja riippuvuuteen heti kättelyssä. ENKÄ tällä nyt tarkoita mitenkään todellakaan puolustella huumeita, koska totta kai niissä on riskinsä, ja etenkin, kun niitä neuloo itseensä, joskaan ei se iv-käyttökään välttämättä riippuvuuteen johda.
Mulla on vähän samanlainen tarina kuin Winstonilla, joskaan en käytä buprea, vaan useinmiten Tramaleita. Joskin mulla ne on respalla. Hankittu puoliksi kyseenalaisin keinoin, mutta puoliksi siksi, että tarviin niitä oikeastikin (endometrioosi.) Nekin kohentavat mielialaa sen verran, että tuskinpa mäkään elossa olisin ilman. Nimittäin kärsin pahasta, psykoottisesta masennuksesta ja Tramalin + antipsykootin vaikutus on mulle mitä optimaalisin. Tosin en ole niin pitkällä, että olisin valmis luopumaan sen väärinkäytöstä. Kipujen takia tuskin pystyn koskaan lopettamaan ihan tyystin sen käytön. Tramaliakaan en käytä päivittäin, vaan ns. täsmälääkkeenä masennukseen oikein pahoina päivinä.
Tästä ja muiden kertomuksista voidaan vetää johtopäätös, että kyllähän niitä kohtuukäyttäjiä löytyy. :mrgreen:
Varmaan ihan totta, ja sehän on positiivinen merkki. Luulisin että on melko tyypillistä tukeutua päihteisiin hankalassa ja stressaavassa elämäntilanteessa, tässäkin kohtaa on addiktiotaipumuksen kannalta käytännössä sama puhutaanko kannabiksesta, mdmasta vai oluesta. Kun tarve suuremmalle käytölle(tai “pakenemiselle”) häviää, vähenee käyttökin. Näin siis ideaalitilanteessa. Toki on aina riski että huumeet jäävät tavaksi ja osaksi normiarkeakin, jonka vuoksi kuosailu ei ole mikään paras stressilääke.
Onhan tuota pohdittu ties missä rottakokeissa jopa heroiinin ja morfiinin osalta jotka ihan aikuisten oikeasti koukuttavat fyysisesti. Hyvissä elinolosuhteissa elävät rotat(ihan ne jyrsijät) eivät palaa enää huumeannoksen ääreen sitä kerran saatuaan, toisin kuin stressaavassa ympäristössä elävät.
