onko lähtöasetelmalla merkitystä?

http://www.hs.fi/elama/a1471315566812?ref=m-a-listat-3

Ei tälläkään kirjoituksella näin jälkikäteen merkitystä ole. Ei historiaansa muuttamaan pysty.

Mutta merkitys voi olla hiukan suurempi. Ehkä jokainen voi joskus ja jossain tilanteessa, tavalla tai toisella hiukan vaikuttaa siihen miten seuraavien nuorten mahdollisuudet jakaantuvat.

Joka tapauksessa, jotain muistikuvia tuo minunkin mieleeni toi. Onneksi sen verran kaukaisia ettei enää muisteleminenkaan satuta, surkeistakin jutuista nousevat jo pinnalle ne humoristiset puolet ja ne niinsanotut hopeareunukset mustien pilvien ympärillä. Mutta, aikaa ja matkaa onkin takana jo paljon…

Tuosta Rosa Meriläisen kirjoituksesta onkin hieman ollut keskustelua somessa.

Lähtöasemalla on merkitystä, mutta Suomessa mitkään ovet eivät sulkeudu vääjäämättä syntyperän tai vanhempien vähävaraisuuden vuoksi. Moni pienituloisen perheen kasvatti on luonut itsellleen menestyksekkään uran ja/tai opiskellut pitkälle.
Esimerkiksi eräskin “helsinkiläiseksi kermaperse-bimboksi” leimattu nuori kokoomuspoliitikko onkin oikeasti pohjanmaalaisen duunariperheen tytär.

Kasvatus ja kotiolot toki vaikuttavat lähtökohtiin. Hajallisista ja turvattomista kotioloista tuskin kasvaa ihan ehjää aikuista vaikka miten tsemppaisi. Ja milläs tsemppaat jos nuoresta lähtien on iskostunut ettei pärjää muuten kuin ns. epäsosiaalisilla keinoilla, jos niilläkään.

Mitä tulee vanhempien varallisuuteen, niin minunkaan vanhempani eivät kovin varakkaita olleet, johtuen siitäkin että olivat hyvin nuoria ja isä lisäksi viinaanmenevä.
Peruskoulustahan minäkin pääsin läpi armosta, sysipaskalla arvosanalla, mutta ei se ovia sulkenut elämässä, kiitos mm. maamme laadukkaan aikuiskoulutusjärjestelmän.

“Tuosta Rosa Meriläisen kirjoituksesta onkin hieman ollut keskustelua somessa.”

Tuosta jäi pois se olennainen seikka, että jos on syntymästään saakka ollut twat&moron (halventavassa merkityksessä typerys) kuten minä joka jeesuksen asiassa niin tuhoaa elämänsä ja aiheuttaa ympäristölleen lähinnä tuhoa väärillä valinnoillaan ja joutuu umpikujaan ja hylkiön asemaan - siinä ei auta jos on isällä olisi miljoonia vaan pitäisi olla jo satoja miljoonia että saisi kunniallisen työpaikan perheyrityksestä tai voisi firman itsellensä ostaa.

Tuhon tie on mennä lukioon. Kauppaopiston käymällä olisi päässyt 4 kertaa suuremmalla prosentilla oikeustieteelliseen ja työpaikka olisi ollut satavarma. Kaupallisella alalla kilpailu konttoritöistä on raaka - aina on yli 100 hakijaa (naapuri jolla ei ole rahapulaa on hänkin pitkäaikaistyötön).

Tuhon tie on mennä armeijaan kaupallisen alan tyyppinä jos on pienikin mahdollisuus siihen, että RUK jää suorittamatta. Nallelle ja Jorma Ollilalle järjestettiin paikka eliitin erikolis-RUK:n (joka on lakkautettu), jossa mm. suunnistukseen tutustuttiin kävelemällä. Jos erikois-RUK:ta ei olisi aikanaan ollut olisi Suomen taloushistoria kokonaan toisenlainen. Kunniallisin tie olisi hankia seteliselkärankaiselta lääkäriltä todistus “selkävaivasta” a la Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo, joka on kovan luokan urheilija. “Selkävaiva” on merkki syntymänohevuudesta, mutta ei sitä kukaan minulle kertonut.

Lähes aina suuren organisaation työpaikkaan valitaan kaupalliselta alalta RUK:n suorittanut. Politiikka on täynnä RUK:ta suorittamattomia kaupallisen alan tyyppejä Stubbista Bryggareen. Pienessä työpaikassa taas pitää oikeasti osata eikä niihin tahdo päästä ilman työkokemusta.

Maamme tärkeimpiin kerhoihin mm. Hermanni–kerho, useisiin firmoihin ja julkisen sektorin organisaatioihin (esim. eräs koulutarvikeyritys, Unilever, Suonenjoen verotoimisto) on tai on ollut ehdoton porttikielto ilman RUK:ta. Jos kaupallisen alan mies pääsee töihin hän käytännössä juuttuu merkonomitasoisiin tehtäviin ilman RUK:ta ja diplomi-insinöörit ilman RUK:ta yleensä tahkoavat samoja hommia kuin insinöörit elleivät ole poikkeuskykyjä (teknisessä suunnittelussa tiimeissä yksi tai kaksi ovat niitä, jotka sen lopullisen muodon taitavimpina antavat). Eno RUK:ta suorittamattomana kaupallisen alan miehenä (sai potkut RUK:sta) juuttui suoritusportaaseen ja traumatisoituneena maalasi kuolemaansa asti kenraaleiden muotokuvia. Veijo Meri traumatisoitui niin, että kirjoitti sota-aiheista ikänsä ja kilahti heti jos kyseli hänen sotilasarvostaan (noin kävi eräällä kirjastovierailuilla jossa oli yleisön tentattavana).

RUK seulana on nerokkain mahdollinen - se on maapallon historian nerokkain. Matrikkelit löytyvät jokaisesta kaupunkikirjastosta (Hailuodon kokoluokkaa olevasta kunnasta rekrytoija voi aina soittaa esikuntaan).Valevänrikkinä ei voi koskaan esiintyä päivää pitempään - joskus ei varttia pidempään. Valelääkäreitä on ollut monta, valelentokapteeneita myös, minä esiinnyin psykiatrina psykiatripäivillä ja täydestä meni, valetradenomeja on ollut, valepoliiseja piisaa, valetohtoreita (tutkinto annettu laitoksella lähes suorituksetta tai väitöskirjan tehnyt ghosr-writer) on lukuisia.

Armeijalla tai RUK:lla ei ole mitään sotilaallista merkitystä koska:

  1. Venäjä voi käyttää taktisia ydinaseita, se ehkä voi pysäyttää Suomen sähkönjakelun (Suomen etupäässä Eatoniin perustuvat varavoimalaitteet eivät riitä kovin kummoiseen tuotantoon). Suomen tärkeimmät tietokoneet ja paperit ovat noin 30 metriä maan sisässä eikä ole kartoissa (olen parissa paikassa käynyt) ja ne jäävät Venäjälle käyttökuntoisina taktisen ydinaseiskun jälkeen.

  2. Merkel on jo tunnustanut Krimin osaksi Venäjää ja vaatinut EU:ta tunnustamaan sen. Saksalle Suomen liittäminen Venäjään on etu koska maa on sitoutunut luopumaan ydinvoimasta ja Saksa ja sen teollisuus on täysin riippuvainen Venäjän energiasta. Suomi osana Venäjää stabilisoi kaasuputken tulevaisuuden ja Venäjän suojaisa meritie Pietariin on Saksan energiahuoltovarmuuden ykkösasia.

  3. Ruotsin vientiteollisuudelle ja siten Ruotsin kansalle Suomen liittäminen Venäjään on etu koska Suomen vientiteollisuuden tuotteet ovat etupäässä samoja kuin Ruotsilla ja Suomi on Ruotsin viheliäinen pääkilpailija. Tekemällä YYA-sopimuksen siitä, ettei Ahvenanmaata käytetä liipaisimena kohti Tukholmaa mahdollistaa Ruotsille rahakkaat kauppasopimukset Venäjälle.

Ranskalle, USA_lle ym. kaukaisille maille Suomi on yks hailee ja suhteet Venäjän kanssa eduksi. Okeastaan Suomen kansan olemassa ololle ei ole perusteita jos ajatellaan globaalisti. Tilanne on sama kuin Fassbinderin elokuvassa Kauppias kaiken aikaa. Subjektin kuolema on kaikille muille osapuolille eduksi.

Venäjä järjestää jalkapallon MM-kisat 2018 → siihen asti varustelu jatkuu matalalla profiililla. 2020 -luvulla ei ole enää mitään turvallisuustakeita.

JOHTOPÄÄTÖS

Osalle krooninen alkoholismi ja/tai vakava masennus lähes kroonisen alkoholismin kera on henkilön itsensä kannalta sekä yhteiskunnan kannalta optimitila jo siksikin, että kulauttaa 80% rahoista veroina valtiolle ja makaa lamantuneena sängyn pohjalla sekä kuolee aikaisemmin.

Yhteiskunnan mätäpaiseille kuten minä pitäisi myydä lääkkeeksi pirtua eurolla litra ja jos ei joka päivä juo vähintään litraa laitetaan lepositeisiin ja annostellaan etanolit tappavana annoksena suoraan suoneen.

Suomessa 12% kansalaisista onnistuu nousemaan lapsuutensa sosiaalista statusta ylemmäksi, Amerikasssa vastaava luku on 8%.

Kai sitä voisi sitten sanoa, että 90% varmuudella suutarin lapset pysyvät Lestijoella. Nämä elämän eväät asetellaan varsin pitkälle ensimmäisenä kouluvuonna, eikä lähtökohdat sielläkään kovin reiluja ole - lukeneiden vanhempien lapset osaavat lukea ja laskea tullessaan kouluun. Kotona arvostetaan opiskelua ja oppineisuutta sekä huolehditaan siitä, että läksyt tulevat myös tehdyksi. Yksi näkökulma koulunkäyntiin onkin, että tutkinnot legitimoivat yhteiskunnallisen eriarvoisuuden.

Elokuvia ei tietenkään tehdä niistä suutareista, jotka tyytyvät osaansa ja jäävät sinne Lestijoen ran taan asumaan. Niinpä julkisuuden antama kuva asiasta on hieman vinoutunut. Onhan se tavallaan hienokin asia, että on olemassa jonkinlainen, ainakin näennäinen toiveikkuus tasavaertaisuudesta elämän edessä.

Se on sitten kovastikin toisenlainen asia, minkälainen elämä on toisenlaista elämää jotenkin parempaa ja arvokkaampaa. Näin iän karttuessa jotenkin alkaa hiljalleen syntyä sellainen käsitys, että ihmisen ainoa todellinen omaisuus on lapsissa ja lastenlapsissa. Aika kolkkoa on kahdeksissa kymmenissä tuijottaa seinäkellon heiluria ja odottaa olemattomia käymään.

“Yksi näkökulma koulunkäyntiin onkin, että tutkinnot legitimoivat yhteiskunnallisen eriarvoisuuden.”

Yo-kirjoitukset ovat ehkä ainoa tasavertainen arvostelu. Pärstäkerroin ei vaikuta, numeroita ei voi nuolla, opettajien erot eivät vaikuta (tiukka ope antaa vitosen siinä missä lepsumpi kasin) ja koulujen erot tasoittuvat. Metsurin pojan Lavin paperit Posiolta ovat kovempi sana kuin uittoneuvoksen pojan B:n paperit SYK:sta. Tämä on yhteiskunnallista tasa-arvoa.

Yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa ei ole kansallista yhtenäistä päättökoetta, jossa rikkaan ja köyhän lapset saavat samanlaisen tasa-arvoisen sokkoarvostelun. Nyt tilanne on se, että helsinkiläistä oppilatosta jossa homma hoidetaan puolivillaisesti niin sen päättöpaperia arvostetaan > kuin vaikka joensuulaisen laitoksen, jossa tosissaan satsataan opiskelijoihin. Tämä on epäkohta.

Ja tutkinnot kestävät liian pitkään. Esim. psykiatri ei tarvitse sitä peruslääkärin pohjatutkintoa. Ja tärkeää on se, mikä on oppilaitos; eräs poliitikko sanoi mediassa, ettei palkkaisi Rovaniemeltä valmistunutta kuin lumitöihin. Tampereen yliopiston status on punayliopisto, vaikka ei siellä tänään politiikka ole tapetilla. Turun kauppakorkean opetus on arvioitu parhaaksi, mutta Heölsingin kauppakorkea nauttii enoiten statusta olipa se sitten paras tai ei.

Perustutkinto on alalle pääsyn estämiseksi. Se millä leipä lähtee voi olla vain yksi tentti esim. KHT tai pari kirjaa esim. erikoislääkärin tutkinto.

Mielenkiintoinen tieto. Olisiko tästä lähdettä?

Ja onko huomioitu, miten vaikuttaa esim. se, että meillä on mahdollisus nostaa ns. sosiaalista statusta myös vasta aikuisiällä. Esim. minun äitini oli kouluja käymätön ja pienituloinen kun minä synnyin, mutta on kypsemmällä iällä opiskellut lisää ja tehnyt uraa. Jossain määrin olen niin tehnyt itsekin.
Isäni pysyi kuitenkin kuolemaansa asti kansakoulupohjaisena sekotyömiehenä. Tai oli hällä joku maalarin kurssi.

En ihan osta tätäkään. Lukemaan oppimiseen vaikuttaa paljolti muut seikat kuin vanhempien koulutus. Esimerkiksi jos lapselle luetaan ääneen samalla kun lapsi voi seurata tekstiä, hän oppii todennäköisesti lukemaan ennen kouluikää. Minulle kävi näin jo 5 -vuotiaana, kiitos sen että minulle luettiin Aku Ankkaa.

Koulutusmahdollisuudet eivät lisää yhteiskunnan eriarvoisuutta, vaan vähentävät sitä. Meillä on kaikilla samat tsänssit kouluttautua missä elämän vaiheessa tahansa.

Niin… taitaa kuitenkin olla niinkin, että monella yksinäisellä vanhuksella on kyllä lapsia, mutta eipä heitä kovin usein vierailulla näy. Itselläni ei ole lapsia, mutta jos kävisi niin hyvä flaksi että toimintakykyä ja vireyttä pikkuisen piisaisi, niin osaisin kyllä kehittää vanhanakin jotain kivaa askaretta ilman jälkeläisiäkin (joita mankua turhaan käymään).

Tietysti jos käy niin huonosti, että meitä kohtaa jokin vanhuuden muistisairaus niin ettemme edes tunne lapsiamme, on saman tekevää onko heitä.

Eipä niin. Tamperelainen fb-kaverini Sofia Vikman (Kok.) voisi otaksuttavasti pitää entistä opinahjoaan ihan sinivalkoisena yliopistona.

"“nostaa ns. sosiaalista statusta myös vasta aikuisiällä.”

Mahdollisuus saada töitä voi olla vain kerran elämässä. Tilintarkastustoimistot rekrytoivat juuri valmistuneiden parhaat kerran vuodessa, samolin konsulttitoimistot jne. Jos ei ekalla onnaa → bussikuski, puliukko, rikollinen, merkonomitasoiset tehtävät sikasäkällä. Jos opiskelee toisen tutkinnon niin firmat ajattelevat, ettei tyyyppiä kiinnosta työ vaan opiskelu ja julkkarilla hakemukset lentää Ö-mappiin kun ajattelevat, että se on hypersurkimus kun ei ole firmoihin kelvannut niin se yrittää julkkarille - ei käy. Tienata voi yrittäjänä (harva pystyy), osakkaana (harva huolitaan), ostamalla firman (henkilökohtaisen konkurssin riski ja ulosotossa 20 vuotta) tai opettelemalla itsenäisesti sellaisen homman, mitä harva osaa ja josta ei ole isoa työpaikkailmoitusta Hesarissa. Maalla hommat jaetaan yleensä suhteilla oman kylän/kaupungin tytöille ja pojille.

“ns. sosiaalista statusta”

Minä (ja useimmat) arvostavat sitä, jos ilmoittaa osaavansa vähäsen ja vain yhtä asiaa kuten Räikkönen ja Kilmister. Sama tiedepuolella - esim. myynnin professori Parvinen painottaa, ettei tiedä markkinoinnista juuri mitään.

“Esimerkiksi jos lapselle luetaan ääneen samalla kun lapsi voi seurata tekstiä, hän oppii todennäköisesti lukemaan ennen kouluikää.”

Ruotsissa sukulaisen lapsi toi satukirjan ja halusi, että luen ääneen niin ihan H. Moilasena oli, että mitä? Jos Ruotsissa puhutaan nopeasti en ymmärrä siitä juuri mitään. Suomenruotsia luullaan joskus Gotlannin murteeksi.

“Meillä on kaikilla samat tsänssit kouluttautua missä elämän vaiheessa tahansa.”

Sivari jos junailee itsensä yliopistolle valmistuu vuotta varusmiestä nopeammin ja jos on laitoksella sivarina niin valmistuu paljon nopeammin tohtoriksi jos on “hyvä tyyppi” kuin laitoksen ulkopuolinen mies tai nainen.

Ikärajat tulevat vastaan poliisiksi, kapiaiseksi, lentäjäksi, balettitanssijaksi ym. haettaessa suoraan sanottuna vaatimuksena ja koska ikärasismia ei saa paperilla aina olla lukuisilla aloilla epäkirjallisesti.

Isän/äidin ammatti auttaa. IAS-isännöitsijän lapsi tai HTM/KHT-tilintarkastajan lapsi voidaan kotivalmentaa tulevaksi isännöitsijäksi/tilintarkastajaksi. Monissa konttorityönhakulomakkeissa kysytään isän ammattia syystä, että hakijan isällä voi olla suhteita taikka ammattitaitoa, joka on ilmaiseksi tuotavissa työnhakijan mukana konttorin käyttöön. HY:ssä jylläävät vanhat akateemiset suvut → professorin lapsi saa sellaista tiedeammattioppia nuorena ja nopeasti ettei muut millään.

Jos on piireissä saa kesätöitä. Jos ei muualta saa hyvää paikkaa niin sukuyhtiöstä saa (tossa yksi lukion luokkakaveri oli noin ja kun möi firman miljoonilla sai johtajan paikan kaupan päälle). Korruptio Suomessa on sitä, että jaellaan työpaikkoja ja paikkoja hallintoelimissä - esim. poliitikkojen lapset saavat paikkoja. Riihikuivaa rahaa ei siirry. Mm. naapuri otti minut kesätöihin ohi parempien hakijoiden.

/// Sinun kirjoituksistasi saa sen käsityksen, että Suomi on meritokratia. Onhan se tavallaan; jos ei ole ilkkakanervamainen ihmissuhdeohjus, syntymänero, manuaalinen huippu, malli/mannekiini tai RUK:n käynyt niin on vain turhana painolastina ja verorasitteena joko virassa tai syrjäytyneenä. Työpaikkapula on ollut aina 1800-luvulla > 300 t Amerikkaan ja 60/70 -luvuilla sama satsi Ruotsiin. Työttömiä on > 400 t ja m. tradenomeista 40% on koulutusta vastaamattomissa tehtävissä. EU-aikana pakolaistulva lisää nettoveronmaksajoien verorasitusta → liikaväestön likvidointi vaatii kantaväestön surkimusosan tuhoamisleirit. Ammuttaan aamun koitteessa = wanha venäläinen tuomio hallinnollisessa järjestyksessä. Se on humanismin korkein kunkingasmuoto. Nyt ja tulevakisuudessa.

Arska, maalaamasi kuva kuulostaa hieman joltakin Väli-Amerikan pikkuiselta diktatuurivaltiolta, tai ehkä joltakin Afrikan “kehittyvältä tasavallalta”.

Ellei ihminen ole erityisesti työkyvyltään rajoittunut esim. jonkun sairauden vuoksi, hänellä on kyllä mahdollisuus saada töitä koko työikänsä. Ihan jokaiseen hommaan ei tietysti pääse, mutta jotain valinnanvaraa on.
Ikärajoja en ole tullut itse ajatelleeksikaan, mutta empä ole ajatellut pyrkiäkään poliisiksi tai balettitanssijaksi.

“Turhia painolasteja” tai “verorasitteita” meillä ei minun mielestäni olekaan, vaan kaikki ovat ihmisiä ja kansalaisia. Ja yhteiskunta on olemassa ihmisiä varten eikä toisinpäin. Toisaalta yhteiskunnan jäsenellä on velvollisuus edes pyrkiä kantamaan oma kortensa yhteiseen kekoon, ja yhteiskunta tarjoaa vastineeksi mm. verovaroin tuotettuja palveluita ja huolehtii kansalaisten perustarpeista. Täten yhteiskunnan tulee huolehtia myös niistä ihmisistä, kansalaisista, jotka eivät siihen itse pysty.

“hänellä on kyllä mahdollisuus saada töitä koko työikänsä.”

Siis asentajaksi tai sahalle ei pysty ellei ole manuaalinen huippu. Jäteasemalla olen pörräillyt ja epämanuaalisiin oikeisiin töihin on paljon hakijoita. Työtä kyllä saa (kampawiineripuolelta) mutta palkkaa ei. Mauri on tehnyt tehtävänsä - Mauri saa mennä. Sanoo sananlasku. Vakituiseen työhön otetaan “hyvä tyyppi”. Minun (pakinamaiset) jutut ovat kaikki totta. Muutenhan olisin Suomen Rawlings.

“maalaamasi kuva kuulostaa hieman joltakin Väli-Amerikan pikkuiselta diktatuurivaltiolta.”

Suomi on banaanitasavalta. Vientituotteiden jalostusarvo on alhainen. Vahvoja kuluttajabrändejä ei ole kuin Fiskarsilla, joka on ostanut pk-yrityksiä ulkomailta. Ainoa vaatetusalan pörssiyhtiö Suomessa on Marimekko. “Kovina” pidetyt miesten vaatevalmistajat Turo (entinen tj oli tuttu) ja Petrifun eivät vie ulkomaille juuri mitään. Neste jalostetun venäläisen öljyn viejänä on suurin viejä ja USA:n viedään eniten paperia ja sellua.

→ Silleen, tälleen ja tolleen - mutta minä sanon pelkistetysti. Tai niin, että pitää avata - mutta en jaarittele.

Teen myös omaa tutkimusta. Se vie tunteja tai päiviä. Monesti lasken tilasto-ohjelmilla (PopToolsista ja RealStatista löytyy ihan samat kuin SPSS:tä) tai Excelillä. Ja noin myös oli virkatyönä. Minua kiinnosti fragrance -problematiikka. Fragrantica ja Basenotes ovat ne sivustot, josta voi alkaa tutustumaan. Laskin (tuntien urakka) Excel työkirjan avulla mitä miesten sarjoja maailmalla julkkikset käyttävät eniten.

Kahden selvä kärki oli: Creed (vanha klassinen merkki (joskin erittäin kallis ja minulla ei ole kokemusta), jota mm. David Beckham käyttää) ja Guerlain (LVMH:n toinen päämerkki Diorin ohella. Itse käytin Guerlainin Habit Rougea ja David Bowie muoti-ikonina tiivisti: "anything from Guerlain). Ei noi varmaan merkkeinä ole naisillekaan huonoja valintoja. Joskus oli Unisex tuoksu (discontinued) Haschis pour Homme, jota naiset sitten nimen takia käyttivät siitä pullosta.

Mexxin Energizing Manissa (Procter&Gamlen valmiste) ja Diorin Higher Energyssä (oman firman valmiste) ei ole sitä basenotea isosti.

Minulla ei ole varaa ostaa lukuoikeutta Hesariin joten en voi lukea kolumnia. Mutta Katriina Järvinen ja Laura Kolbehan kirjoittivat 2014 kirjan tästä aiheesta nimeltä Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Hyvä kirja kandee lukea. Tärkeä aihe ja ajankohtainen.

Minusta on päivänselvää että tausta määrää aika paljon sitä mihin suuntaan elämä lähtee kulkemaan jo kasvuiässä. Vaikka teoriassa yhteiskunta olisi pyritty rakentamaan siten että kaikilla on samat mahdollisuudet niin kyllä se tausta vaikuttaa paljon siihen millä tavalla niitä mahdollisuuksia pystyy hyödyntämään. Toisaalta tätä keskustelua käydään yleensä siitä oletuksesta että kaikki ihmiset haluavat elämältään samoja asioita. Pitäisi ehkä kysyä että kaikilla ihmisillä pitäisi olla samat mahdollisuudet mihin? Kaikki eivät halua samoja asioita. Kaikilla ei ole samoja ihanteita ja tavoitteita elämässään. Kaikki eivät ole kunnianhimoisia eivätkä pidä sosiaalista arvostusta mitenkään ehdottoman tärkeänä asiana saavuttaa. Jotkut pyyhkivät lähinnä perseensä kaikenmaailman statuksilla ja rahakin on toisille vain väline saada esimerkiksi vapautta ja riippumattomuutta. Jotkut valitsevat ihan itse esimerkiksi askeettisen elämäntavan koska se tuntuu paljon paremmalta kuin normien perässä juokseminen.

Kyllä. Rahalla on minullekin vain välineellinen arvo. Sitä tarvitsee elämiseen, mutta en välitä haalia sitä. Tuskin muuten kävisin töissä kun minulta ulosmitataan 1/3 jokaisesta palkasta, ja käteen jää juuri sen verran että sillä elää. No, siinäpähän lyhenee vanhat velat pikkuhiljaa

On aika paljon muitakin työpaikkoja kuin saha tai asentajan työ. Eiköhän riitä kaikkiin töihin että osaa hommansa ja ehkä on siihen koulutettu, ilman mitään “manuaalista huippuutta”.

Banaanitasavalta, jonka elintaso ja sosiaaliturva kuuluvat maailman kärkeen. Banaanitasavalta joka on ollut edelläkävijä mm. sukupuolten tasa-arvossa (täysi äänioikeus naisille ensimmäisenä maailmassa). Banaanitasavalta jonka pisa-tulokset ja koulujärjestelmä saavat ihailua maailmalla.
Banaanitasavalta, jossa jopa minunlaisellani, peruskoulusta armovitosilla pääseellä luuserilla on ollut tsänssi kouluttua aikuisena mieluisaan ammattiin ja työhön.

Turha syyttää “banaanitasavaltaa”, jos itse hukkaa omat mahdollisuutensa.

Olen tuota minäkin seurannut, vähän pitemmälläkin aikavälillä. Sillä, mikä nyt minulla on mahdollista ollut.

Lähtökohdistani ja samalla seudulla samaan aikaan elämänpolkunsa aloittaneista minulla jonkinlaiset muistikuvat ja tiedot tämän päivän tilanteesta on.

Tottakai, otos on kovin pieni, eikä sillä siksi mitään isompaa todistusarvoa ole.

Mutta, jospa kuitenkin ne havaintoni kerron.

Meitä aloitti kansakoulun 1960-luvun alussa siinä kotikylän koulussa kolmisenkymmentä räkänokkaista (no, joo, tytöt oli oppineet nenänsä niistämään) ja ulkomuodoltaan aika samantyyppistä kakaraa. Näkyvä ero oli lähinnä siinä että toisilla oli vaatteet kuluneemmat, toisilla sitten taas paremmat, harrastusvälineitä osalla oli, osalla ei.

Joukossa oli neljä-viisi sellaista joiden kohdalla oli tieto siitä että kotoa ei tule rahallinen tuki polun tasoittamiseen loppumaan, osalla niin ja näin, ja osa sellaisia joille ei varaa ollut edes kunnon kenkiin. (aika moni meistä kulki tallven niissä hyvissä hiihtokengissä, monoissa, ne kelpasivat kaikkiin tilaisuuksiin, ihan hyvin)

No, tänä päivänä se yksi mukava kaveri, jonka vanhemmat omistivat puolen pitäjän maat ja metsät, omistaa nyt itse puolen pitäjän maat ja metsät. Pari kuorma-autoa omistaneen autoilijan poika autoilee nyt itse -tai oikeastaan ei aja, rengit niitä autoja kuljettavat. Harvojen sivistyneitöperheiden lapset ovat kumma kyllä hekin yleensä seuranneet vanhempiensa jalanjälkiä. Koulut on käyt, ja toimitaan mukavissa viroissa -tai eläkkeellähän noistakin jo osa on.
Keskiluokkaisista perheistä lähtöisin olevat kävivät parhaasta päästä ammattikoulua , “valmistuivat” levyseppähitsaajiksi ja sorvaajiksi, useimmat saivat ihan kelvollisen työpaikan ja ne jotka ovat onnistuneet vuosikymmenet säilyttämään säännöllisen toimeentulon, ovat nyt sellaisia pikkuvarakkaita, pärjäävät vallan hienosti.
Muutama tällainen minun kaltaiseni, ne olemassaolevatkin mahdollisuudet missannut, joukossa on. Osa on ollut aina välillä selvänäkin, ja heillä sitten tietysti jotain kertyi plussankin puolelle… aina jotain jää kun kovasti yrittää.

Ja kumma kyllä, suurin piirtein kaikki niistä resuisimpien monilapsisten ja jo silloin sosiaalihuollon avun varaas olleiden perheiden lapsista näyttää jääneen, kuten sanonta kuuluu, luojalta saaliiseen… eipä heistä oikein ole paria poikkeusta lukuunottamatta yhteiskunnan ylemmille oksille noustu.

Tämä voi olla tietysti sattumaa, että just siinä kyläkunnassa meni noin, silloin. Ja yhtenä selityksenä voidaan tarjota sitä, että tottahan, kun älykkyys, tarmokkuus, kyvykkyys seuraa geenien mukana niin onhan se selvää että menetyneiden vanhempien lapsetkin menestyvät. Siihenkin selitykseen kyllä on tutkijoilla ollut vähän huomauttamista…

Ihan yksilötasolle mennäkseni, onhan tässä minunkin elämässäni ,mahdollisuuksia joskus olut, ja joskus taas ei.
Olen ollut ihan oikeasti köyhä, pitkäänkin. Siis sellainen todellinen köyhä, jolla ei omaisuutta ole enempää kuin mitä pariin muovikassiin mahtuu eikä mitään varsinaista tulonlähdettä -ne avustuksetkin kun olivat aikoinaan vähän hakusessa, kun elämä rempallaan oli. Tulihan siinä silloinkin välillä mieleen jotain yrittää, ja yritinkin.

Ensimmäisen yrityksen, edustusliikkeen, perustin ilman lanttiakaan. Entinen koulukaveri, varatuomari, teki paperit, muistan edelleen että ne maksoivat viisikymmentä markkaa (ei ollut ihan normaalitaksa, halvalla tuli) ja sen pystyin hänelle maksamaan vasta viisi vuotta myöhemmin. Ei se ihan helppoa ollut, ja siinä ja siinä se oli, että senkin touhun kanssa leivän syrjässä kiinni pysyin. Sen minkä pysyin, pankrottihan siinäkin tuli.
Ja kai siinä osansa oli silläkin että toimistotilan puutteessa funteerasin asioitani usein kapakassa, se ehkä ei olut paras osoite liiketoiminnalle.

Ja sitten, on tässä ollut aikoja jolloin rahaa on ollut, sanotaan nyt yli sen välttämättömän tarpeen, kuten tälläkin hetkellä.
Ja jotenkin tuntuu siltä että paljon enemmän tässä on mahdollisuuksia… aika paljonhan niitä nyt olisi, erilaisia.
Jos nyt ei kovin korkealle, mutta jotain valinnan varaa kuitenkin. Hyvin pienissä rajoissa, myönnetään, onhan tässä pysyttävä lestissään… mutta ei toisaalta ole pakkoa oikein mihinkään.

Tänään menen tuohon verstastilaani väkertämään arvokkaaseen kulkuneuvooni eli mopoon semmoista sivulaukkua jossa vähän tarvekaluja ja kauppatavaratkin kulkisivat mukavammin kuin selkärepussa.

Hmm… en sit ole tainnut päästä oikein mihinkään. Huonoa mopoa korjailin olemattomalla ammattitaidolla jo heti hiukan toisella kymmenellä ollessani… kovin on lyhyeksi tämä minun luokkaretkeni jäänyt. Ehkä nyt on vähän enemmän työkaluja kuin silloin, siinä se taitaa olla.

Mähän olen suht hyvin toimeentulevan alkoholistiperheen lapsi. Äiti kokopäivä juoppo, isä tuurijuoppo ja kova tekemään töitä, enenevässä määrin jälkimmäistä nykyisin.
Osasin lukea kohtuullisen hyvin jo ekalle mennessä ja kirjottaa ja laskea ja muistan kuinka tuskastuin ekan luokan tavutettuun aapiseen joka oli kaikenlisäksi kirjoitettu isoilla kirjaimilla. Taloudellisestihan meillä ei siis ollut mistään pulaa, aina oli ruokaa jääkaapissa, puhtaat suht uudet vaatteet ja paljon (uusia) leluja.

Opin kotoota kyllä sen että täytyy olla töissä jotta on jotain muiden silmissä ja niimpä sitten hiukan vastahakoisesti hankin ammatin heti peruskoulun jälkeen, ammatin jota en ole päivääkään tehnyt. Sitten itse alkoholisoiduin… Mutta jo joskus teininä päätin että mähän en jää pelkäksi numeroksi tilastoihin, vaan teen elämästäni jotain, oman näköisen, ei ehkä mitään isosti räväkkää joka jää historiankirjoihin, mutta kuitenkin sellaista että jos edes yksi ihminen muistaa mun kuolemani jälkeen et “TON asian teki Memetsi!” niin hyvä!

Mullahan on siis alunperin ajoneuvoasentajan paperit ja olen jo omalta osaltani tehnyt osittain historiaa valmistuttuani kait ensmmäisenä naisena koulustani siltä linjalta, tai niin meidän osastonjohtaja väitti sillon. Mutta aijon jatkaa samalla linjalla ja tehdä jotain vielä räväkämpää joskus. Vaikka pysyisin perus duunarina niin jotain pienesti räväkkää pitää voida tehdä vielä… Mullahan on vielä hyvin sellaset vajaa 30v. työikää jäljellä jos vaan saan jostain koulupaikan ja duunia sen jälkeen.

Minä puolestani synnyin miljonääriperheeseen maanpälliseen paratiisiin joka oli paras paikka mitä on. Sitä parempaan paikkaan ei voi ihminen tässä mailmassa syntyä. Ei riittänyt että olin syntynyt lottovoittosuomeen. Olin tuplalottovoittaja koska olin niin onnellisessa asemassa että olin saanut syntyä uskovaiseen kotiin. Triplalottovoittajan minusta teki se että meillä ei juotu viinaa. Minun ilmoitettiin olevan maailman onnellisin ja kiitollisin lapsi. Elämäni oli yhtä iloa onnea plus riemua täynnä. Minussa oli myös jännittävää eksoottista verenperintöä jota ei muissa suomalaisissa ollut. Kaiken tämän onnekkuuteni ja erityislaatuisuuteni vuoksi olin valmis kokonainen ihminen jo syntyessäni, minulla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia eivätkä eri ikäkausiin liittyvät murroskaudetkaan koskeneet minua. Kun toisilla oli uhmaikä tai murrosikä minulla ei saanut olla koska minun tehtäväni oli olla kiitollinen kaikesta, maailman valo. Tiesin kaikki vastaukset kaikkiin kysymyksiin koska totuus löytyy raamatusta ja näin minulle delegoitiin maailman pelastajan pesti. Tehtäväni oli jo päiväkerhossa puollustaa kiusattuja, kouluttaa muita siitä ettei parempia ja huonompia lapsia ole, pelastaa kaikki sorretut ja auttaa aina heitä joilla on vaikeaa. Voittaa Herralle ne jotka pimeydessä vaeltavat.

Myöhemmin opin että perheeni oli siis työväenluokkainen duunariperhe. Karun ja köyhän taustan vuoksi tehdastyöstä saatu palkka muuttui varsinkin isän puheissa lähes miljoonaomaisuutta vastaavaksi rikkaudeksi. Minussa ei niinikään virtaa mitään ihmeellistä eksoottista verta. Siinä kohtaa kun normaalit nuoret lentävät pois pesästä minulle valkeni etten tajua mistään mitään. Kun he joilla oli vaikeaa koska he eivät ole uskovaisia, soljahtivat omituisen helposti yläasteen jälkeen lukion tai amiksen kautta normaaliin elämään, piti minun alkaa opettelemaan maanpäällisen elämän aakkosia. Miten bussilla kuljetaan, miten Mc Donaldsissa käyttäydytään, miten korttia pelataan mikä on bilis ja mitä Beavers tarkoittaa kun jollakin oli beavers merkkiset farkut eikä se merkinnyt minulle mitään. Ja mitä ihmeen kieltä noi muut edes puhuvat? Miten noi kaikki muut ajattelee? Että ota nyt tästä sitten selvää. Koska politiikkakin oli sielunvihollisen työtä etenkin isovanhempieni mielestä kesti piiitkälle aikuisuuteen ennenkuin aloin hahmottaaa esimerkiksi mitä eri puolueet merkitsevät. Mitä tarkoittaaa olla porvari tai vasuri jne.

Myöhemmin olen oppinut että tulen siis suvusta joka on ollut köyhä, on sairastettu keripukit ja oltu paremmiksi itse itsensä julistaneiden perheiden kynnysmattona, mielisairaiden kansakoulunopettajien paskalaarina ja talvisinkin on kävelty kouluun ilman sukkia. Siitä on minun sukutaustani tehty. Ja siitä sukutraumasta jatkumona syntyi tämä maanpäällinen paratiisitarina. Vaihtoehtoinen todellisuus, uudelleen luotu parempi maailma inhottavan reaalimaailman sisällä. Sekä ikuiset kiitollisuudenvelat siitä että edes hengitän.

Onko lähtöasetelmilla merkitystä?

Minä en enää paljoa mieti että entäs jos olisin syntynyt jonnekin muualle miten se olisi vaikuttanut juonenkäänteisiini. Joskus se tulee kuitenkin mieleen. Varsinkin silloin kun käy kääntämässä jossain matalapalkka- alan paskaduunissa ja miettii mitenköhän selviää ensi kuun vuokranmaksusta. Mutta minusta on hienoa olla juuri tästä suvusta ja olla osa juuri tätä tarinaa ja jatkumoa. Mielestäni ihmisellä kuitenkin pitäisi alusta asti olla oikeus tietää mistä oikeasti tulee ja kuka oikeasti on. Tavallaanhan tämä lähtölaukaus elämään oli vähän samanlainen kuin noilla Nepalin Kumareilla. Ensin sulle uskotellaan ties mitä jumalallisia mahtipontisia juttuja erityislaatuisesta osastasi. Ja sitten vedetään matto alta. Joku voisi sanoa että kusetusta kaikki tyynni. :unamused:

kerranelamassa.fi/nepal/kumari-k … jumalatar/

Kun erikoinen prinsessasatu päättyy, entisen jumalattaren on aivan ensimmäiseksi opeteltava kävelemään.

Kiitos Fernetti ja Memetsi, mukavaa oli juttujanne lukea.

En muuten minäkään ole aikaani siihen käyttänyt että olisin ihan vakavissani ryhtynyt penkomaan ja repimään josko niistä lähtökohdistani saisin syitä ja reposteltavaa omien tekemisieni selityksiksi.

Se oli sitä aikaa, työläisperheestä lähdettiin, nälkäisiä ja vaatetettavia nuorempia lapsia kun riitti, heti kun mahdollista. Ei siinä vanhemmat makselleet ajokortteja tai asuntoja opiskellessa tai “itsenäistyessä” .

Pikemmin se oli kuin linnunpojilla, emo potkaisi pesästä kun oli aika oppia itse lentämään.

Ja hyvä niin, lentämään opittiin. Kukin tavallaan.

Toisten oli helpompi lähteä omaan elämään kuin toisten, ja joillekin oli se eläminen jo taloudellisesti turvattuakin. Toisilla taas ei ollut mitään.
Mutta, siitä se ei parane jos alkaa syyllisiä omista vanhemmistaan tai isovanhemmista tai niinstä muista kymmenestätuhannesta esivanhemmasta joiden nimet on mahdollisuuksien rajoissa selvittää.
Heillä lienee ollut ihan tekeminen oman elämänsä elämisessä, omassa lentoonlähdössään, kenellä helpommin, kenellä vaikeammin.

Sukututkimus on muuten ihan mielenkiintoista hommaa. Sieltä sitä löytyy, jos jotakin. Perintötekijöiden nimiin vannovat saattavat yllättyä, kun huomaavat miten laidasta laitaan heilläkin niitä perintötekijöitä on. Jokaisen esivanhemmista löytyy, kuten minultaklin, niin kerjäläisiä, tilanomistajia, usein aatelisiakin, ja joukossa on aivan varmasti juoppoja, varkaita, huorintekijöitä jos kohta sitten ikänsä ilman isompaa pahantekoa läpitaapertaneita maan hiljaisiakin. Alenevaa säätykiertoa löytyy ilman muuta, jo siksikin että ensinnäkin tytärten asema ei aikoinaan ollut oikein minkäänlainen, ja pojistakin perinnön sai yleensä vanhin, ihan vaan siksi että hän oli vanhin. Vanhimmasta pojasta siis saattoi hyvin tulla ison talon isäntä isänsä jälkeen, ja ne nuoremmat lähtivät rengeiksi, ruotusotamiehiksi, kalastajiksi, kuka minnekin.
Yleneminen taas oli vaikeampaa. Minunkin esi-isissäni on paljon lampuoteja eli maanvuokraajia. Niitä, jotka vuokrasivat tilan kokonaisena kartanonherralta, kruunulta tai aateliselta jolle se oli läänitetty tai muuten vaan useita tiloja omistavalta. Toimivat siis yrittäjinä, palkkasivat siihen rengit ja piiat, maksoivat useinkin puolet maatilan tuotosta vuokrana omistajalle ja melkein saman verran veroja kirkolle ja pikkuisen kruunulle. Lopuilla sitten elettiin, luultavimmin syötiin yhtä huonosti niin “isäntäväki” kuin rengit ja piiatkin.

Ja kovin, kovin vaikeaa näytti olevan siitäasemasta nousta omistavaan luokkaan.

Eikä laiskuudesta tainnut olla kysymys, kai siinä oli tehtävä ihan niin paljon kuin suinkin jaksoi.

Syytä nyt tässä sitten jostain noita menneitä sukupolvia.

Jos näen omien vanhempien kohdalla ja sitä vanhempien sukupolvien kohdalla syitä ja seurauksia olosuhteissa niin tottakai minun pitää sama suoda myös itselleni. En mä ainakaan niin laupias ole että päästäisin menneisyyden sukupolvet joilla on usein ollut järkyttäviä asennevammoja omia lapsiaan kohtaan ja kohdelleet lapsiaan pahimmillaan hävyttömän törkeästi, kuin koirat veräjästä ja omalla kohdallani kantaisin kaikesta syyt ja vastuut itse. Ei menneisyydessä kaikki olosuhteet olleet huonosti. Jos ajattelen omia isovanhempiani niin kyllä he aika pirun leppoisaa elämää viettivät ison osan, ehkä jopa suurimman osan elämästään. Mummo kun leipoi vähän munkkia tai kutoi sukkaa hän oli mielestään tehnyt taas “niin paljon töitä” ja uhrautunut oman perheensä eteen. Oikeastaan jos rehellisesti katsoo matriarkkamummo oli luonut omasta perheestään melkein kuin oman hovin itselleen.

Jos menneisyyden sukupolvia ja iäkkäämpiä suomalaisia katsoisi nykyisen psykokulttuurin valossa niin voisi väittää että he potivat ja ehkä potevat vieläkin ihan kollektiivista narsistista persoonallisuushäiriötä. Heidän puheidensa sisältökin on pääasiassa pelkkää itsekehuskelua. Menneisyys muuttuu joko urhoolliseksi selviytymistaisteluksi tai sitten se oli kultainen aika jolloin “kaikki oli paremmin” aina sen mukaan missä valossa he itse vaikuttavat erityisen erinomaisilta sukupolvilta. Lapset tehtiin pääasiassa täyttämään vanhempien tarpeita.

Tuo oli varmaan aika voimaannuttava kokemus loppujenlopuksi sinulle itsellesi? Kun opit lentämään pystyit olemaan tyytyväinen itseesi ja sait kokemuksia siitä että pärjäät itse?

Se mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on tabuaihe tässä aihepiirissä ovat vanhempiensa lapsipanttivangit. Sympatiat menee heille jotka potkittiin ulos pesästä jo lapsena. Mutta niiden “peräkammarin poikien ja tyttöjen” kohtaloksi koituu myös se että he ovat yleisen pilkan aiheita. On paljon suomalaisia joille lapsuuskodista on muodostunut vankila. Heidät on alunperinkin synnytetty ansaan. Aika monia vanhempia voisi syyttää oikeastaan vapaudenriistosta. Siellähän sitten mietiskelet pyhien vanhempien peräkammarissa että oliko lähtöasetelmilla merkitystä elämälleni? No enpä syyttele vanhempiani mistään. Turha sitä menneisyyttä on penkoa ja retostella ei sillä varmaan mitään vaikutusta ollut elämääni. Kylläpä tämä yhteisöllisyys on niin ihanaa.

Joiltakin on käytännössä kusetettu koko heidän oma elämänsä. Kohtaloksi on koitunut itsekkäiden vanhempien oman elämän sivurooli. Monet lapset ovat vain vanhempiensa elämän rekvisiittaa. Kaikessa on ollut kysymys vanhempien omasta elämästä, ei lasten.

Että syytä siinä sitten menneitä sukupolvia ja vanhempiasi.

Kyll vaan. Minun suvussani on mm. linnakundeja suoraan alenevassa polvessa, kun vankilassa jonkin aikaa istuivat sekä isä että isoisä. Iskä legendaarisella Konnunsuolla, vaari Kivisaaressa, En tiedä edes tarkkaan mistä kepposesta, mutta iskä leuhki joskus humalapäissään olleensa tekemisissä huumeiden salakuljetuksen kanssa 70-luvulla.
Isoäidin isä puolestaan kuulemma oli Savon kovin pirtuntekijä kieltolain aikaan, mutta jollain sukupuun oksalla istuu kuulemma myös itse J.V. Snellman.

Itse en ole tosin sukututkimusta harrastanut, eikä minulla ole varmoja tietoja isovanhempiani edeltäneiden sukupolvien kohtaloista.

Poliittiselta taustalta isovanhemmat oli lievästi vasempaan kallellaan (kuinkas muuten kun tehdastyöläisiä), mutta sodan muistot olivat vielä sen verran lähellä, että sosialismia sentään kavahdettiin. Sosiaalidemokraattien viiri muistaakseni isovanhempien kirjahyllyssä kuitenkin nökötti.

Käsitteet kuten “omistava luokka” tuntuvat minusta hieman ummehtuneelta marxilaiselta sanastolta. Tilalliset, rengit ja piiat puolestaan liitän agraariyhteiskuntaan, jonka aikakausi päättyi jo ennen syntymäämme. Omat duunari-isovanhempani rakensivat oman talon omalle maapläntille, jolloin heilläkin siis oli kiinteää omaisuutta. Myöhemmin isoäitini vaihtoi sen kerrostalokaksioon,

Me olemme teollistuneen ja kaupungistuneen Suomen kasvatteja, jotka hyppäsimme sujuvasti ja nopeasti YYA-ajasta EU-aikaan.
Suomalaiset eivät olekaan kovinkaan jähmeitä, vaan osaavat vaihtaa suuntaa varsin pikaisesti tarpeen vaatiessa. Tasan 72 vuotta sitten, kesällä 1944 hypättiin ihan yht äkkiä Hitlerin leiristä Stalinin leiriin ja käännettiin pyssyt toiseen suuntaan, niin että saksalaiset waffenbroderimmekin olivat hetken haavi auki , ja sitten hätäpäissään polttivat Lapin. :astonished:

Mutta loisten aikakausi ei ole päättynyt vieläkään. :unamused:

fi.wikipedia.org/wiki/Loinen_(yhteiskunta

Tästä suomalaisesta eetoksesta jätetään aina kertomatta toinen osa samaa tarinaa. Esim. kun Suomi kaupungistui se ei tarkoittanut että koko maaseudun väestö muutti kaupunkeihin. :bulb: Osa jäi maaseudulle. Ja jos nyt on vähän Suomea kiertänyt voi huomata etteivät suomalaiset “kaupungit” oikeastaan ole edes kaupunkeja. Ne ovat pikkuruisia kyliä joissa elää se sama maalainen kulttuuri ja mentaliteetti kuin siinä menneisyyden Suomessa joka se agraariyhteiskuntakin oli. Suomi on kehittynyt köyhyydestä hyvinvointivaltioksi niin nopeatempoisesti että on aivan turha odottaakaan että ihminen itse muuttuisi yhtä nopeasti. Minulle metsänreunan miehen kielenkäyttö on ihan tuttua renkeineen ja piikoineen ja minä olen Valtio- miestäkin kymmenen vuotta nuorempi. Olen kasvanut 80- luvulla mutta vielä isäni kielenkäyttö ja oikeastaan se koko maailma jossa hän mielensisällöissään eli oli agraariyhteiskuntaa. Siitä miten “sujuvasti” olemme koko kansakuntana hyppäilleet vanhasta uuteen Suomen upeassa kehityskaaressa ryysyistä rikkauksiin (nykyisin “rikkaudet” ja “hyvinvointi” kai tarkoittaa velaksi elämistä? :unamused: ) voidaan olla montaa mieltä.

Näiden loistavien kansallisten menestystarinoiden ongelma on se ettei iso osa itse kansakuntaa pysty edes löytämään itseään ja omaa paikkaansa siitä.

^ Ehkäpä Suomi sitten onkin sen verran suuri, että siihen mahtuu monta erilaista Suomea. Minun Suomeni on hieman erilainen kuin mitä Fernetti kertoo, ja myös hieman erilainen kuin Metsänreunan miehen kuvaama.
Niin saa ollakin, koska Suomeenkin mahtuu useammanlaista infrastruktuuria.

Kantakaupungissa budjaavan stadilaisen näkymä yhteiskuntaan ja Suomeen on erilainen kuin Ivalossa asuvan poroisännän, ja 1000 asukkaan pitäjässä maaseudulla asuvan näkökulma hieman erilainen kuin vaikkapa minun laiseni Espoon lähiössä asuvan. Lähiöni on Espoonlahti, ja jos se olisi itsenäinen kaupunki, se olisi asukasluvultaan samaa sarjaa ehkä Kouvolan ja Lappeenrannan kanssa.

Kyllä Suomessa on kaupunkeja, ja suurimmat kaupungit ovat tänä päivänä sen verran monikulttuurisiakin, ettei agraariyhteiskunnan homogeenisyydelle ole juurikaan tilaa.
Monikulttuurisuuteenkin Suomi on joutunut sopeutumaan nopeasti. Vasta 1990-luvulla Suomi muuttui maahanmuuttomaaksi, kun sitä ennen täältä oli lähinnä muutettu pois.

Itse olen kotoisin pikkukaupungista, joka oli teollisuuskaupunki, eikä maanviljelyspitäjä. Jo isovanhempani olivat koko ikänsä tehdastyöläisiä, eivätkä siis maatalouden parissa. Mummo meni Enso-Gutzeitille töihin 15-vuotiaana, ja pysyi siinä eläkkeelle pääsyyn asti, mikä on melko pitkä rupeama teollisuuden parissa.
Piioista ja rengeistä olen kuullut lähinnä vanhoissa Suomi-filmeissä.

Tuollaista artikkelia ei wikipediassa näytä olevan. :question: “Loinen” on ikävä haukkumasana, jollaisella on kutsuttu yhteiskunnan tukien varassa eläviä työnvieroksujia. Itse en moista käyttäisi kenestäkään ihmisestä, sillä me kaikki tässä yhteiskunnassa olemme ihmisiä ja kansalaisia.

PS. Mielenkiintoista perspektiiviä Suomeen antaa aina muualta muuttaneen, mutta hyvin Suomen tuntevan ulkomaalaisen näkemykset. Itse olen viime aikoina lukenut paljon Roman Schatzin kolumneja ja pakinoita Suomesta, jotka piirtävät meistä melko tarkan kuvan. Tämä saksalainen on asunut Suomessa vuodesta 1986, ja ehtinyt nähdä siis monia viime aikojen vaiheita kehityksessämme. Esim. kirjansa “Voi maamme” ja “Saksalainen rakastaja” ovat hersyvää luettavaa. :slight_smile:

No kappas linkki ei toimi. Toimii kuitenkin googlettamalla itse ja siellä sanotaan näin:

[i]Loinen eli koturi, joutolainen tai kesti tarkoitti maatalousyhteiskunnassa erään sen alimmilla tasoilla olleen ihmisryhmän edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan vaan eli työnantajansa tiloissa. Suomessa nimitystä käytettiin etenkin Savossa.

Sääty-yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: sääty-yhteiskunta
Sääty-yhteiskunnan säätyihin kuuluivat lähinnä säätyläiset eli kolme perinteistä säätyä (aateli, papisto, porvaristo) sekä Suomessa manttaaliin pantua maata omistavat talonpojat. Maaseudulla tilaton väestö jäi säätyjärjestelmän ja siten yhteiskunnallisen päätöksenteon ulkopuolelle. Tilattomaan väestöön kuuluivat muuan muassa vuokratilalliset eli torpparit ja mäkitupalaiset sekä maaseudun palkkatyöläisinä toimivat itselliset, muonamiehet ja loiset. Torpparit viljelivät päätilalta vuokraamaansa maata, mäkitupalaisten vuokratonttiin kuului ainoastaan tupa ja ehkä pieni maatilkku. Muonamiehet saivat taloista ruoan ja jonkinlaisen yöpaikan työtä vastaan. Loiset olivat yleensä tilapäistyövoimaa, maaseudun työvoimareserviä, jotka tekivät töitä lyhytaikaisesti mahdollisesti useammallekin taholle ja asuivat talojen tai torppien nurkissa. Palkolliset (joita saattoi olla torppareillakin) olivat piikoja ja renkejä, jotka sopivat pestin vuodeksi kerrallaan.[/i]

Lois- termi otettiin puhekieleen uudestaan joskus siinä 90- luvun laman jälkeen kun suomessa alkoi olla pitkäaikaistyöttömiä tarpeeksi paljon ja jollakin tavalla heitä - meitä - piti lyödä, halveksia ja rangaista huonosta tilanteestaan. Tätä tarkoitan sillä ettei me nyt ihan NIIN sujuvasti olla hyppelehditty Suomen nopeatempoisessa kehityksessä yhdestä aikakaudesta toiseen tuosta noin vain hopitihoi iloisesti ilman mitään vaikeuksia

Kun minä tapaan silloin tällöin kissanristiäisissä sukulaisiani tai heidän ystäviään ja tuttaviaan niin joidenkin kohdalla todella tuntuu kuin sukeltaisi johonkin Gallen- Kallelan maalaukseen. Vaikka perjaatteessa eletään vuotta 2016, niin joillakin paikkakunnilla ja joissakin ihmisryhmissä on Suomessa vielä sellainen tunne että aika on pysähtynyt. Ihminen kantaa historiaa omassa olemuksessaan. Se näkyy esim. juuri kielenkäytössä ja tavassa suhtautua asioihin. Onhan siitä puhuttukin miten esim. kaupungistuminen oli joillekin suomalaisille hankala prosessi. Tähän muutoksen tuomaan ahdistukseen monet alkoivat esimerkiksi juoda ihan vitusti viinaa. Olihan se varmaan vaikeaa sopeutua maaseudun jälkeen johonkin pieneen tehdasmiljööseen. Ja sitten toisaalta vanhemmilla ei ollut ehkä edellytyksiä valmentaa omia lapsiaan muuttuneeseen yhdeiskuntaan. Ei ollut tietotaitoa miten muuttuneissa olosuhteissa eletään jne. Varsinaisia kaupunkejahan Suomessa ei ole muuta kuin Helsinki. Muista kaupungeista suurimmissa on edelleenkin aikalailla maalainen henki. Todistaa vain sen että ei oo hyvä jos muutokset tapahtuvat liian nopeasti. Ihminen ei itse ehdi mukaan ja sitten pitää keksiä negatiivisiakin sopeutumiskeinoja. Ehkä keksiä jopa ihan oma muusta yhteiskunnasta eristynyt maailma.

Tää saattaapi olla muuten maahanmuuttajienkin kohdalla ajankohtainen riskitekijä. Pahaa pelkään että esim. sellaiset kulttimaiset kasvuolosuhteet lapsilla alkavat lisääntyä jos liian erilaisista taustoista tulevalta edellytetään että pitäisi tuosta noin vain minuutissa sopeutua kaikkeen uuteen. Ei ihminen nyt sentään ihan mikään tuuliviirimäinen olento ole joka muuttaa vaivattomasti suuntaa ulkoisesti vaihtuvien tuulensuuntien mukana. :unamused: