Onko kukaan lopettajista pettynyt raittiuteen

Alkoholi tässä vajaa puolivuotta sitten vain jäi pois.
Mieli ei ole tehnyt,mutta yllätyksenä on tullut ettei mitään kovin hyvää ja tyytyväistä oloa ole tullut.

Vuosia meni viikonloput ja vapaat viihteellä.
Työt aina hoidettu ym laskut ja velvollisuudet myös.
Vuosi,ehkä ylikin tuli nautittua useita kertoja viikossa,kunnes vaan alkoi riittää.

Olo huonompi kuin otto aikoina psyykkisesti ja ruumiillisesti.
Tai ainakin tuntuu siltä ,kun kohtaa elämän selvinpäin.
Tajuaa miksi on ottanut alkoholia,kun ei oikein sovi tähän oravanpyörään ja kilpajuoksuun,missä kaikki kauniita ja rohkeita.

Asiat kaikki muuten hyvin ,mutta selvinpäin vaan ei näe tässä maailmassa paljoakaan iloa.

Onko muita joille raittius ei olekkaan niin hienoa.
Tietysti on paljon hyviä asioita ja helpompi katsoa peiliin.

Kestääkö vaan keholla ja päällä kauemmin tottua päihteettömyyteen.

Tsemppiä kaikille

Kai mä olen elävä esimerkki pettyneestä lopettajasta.

Tosin ei dokaamattomuus mulle ole sen suurempi pettymys kuin elämä ylipäätään.

Mutta sankaritarinat kirjotetaan joistain toisista.

No hyvä tietää etten oo ainoo jolle kumpikaan tie ei sen parempi

En mä sitä sulje pois, etteikö sulle vielä “taivaat aukenis”, käsittääkseni aivokemioilla ottaa aikansa asettua.

Ja juomattomuuden edutkin on kiistattomat. Mutta.

En ole. Minun elämäni muutui ainakin 200% paremmaksi. Eikä se niin huonoa ollut ennenkään kunnes alkoholi otti voiton ja alkoi hölmöilyt ja laiminlyönnit. Sain suoritettua työn ohella erittäin vaativan kansainvälisen tutkinnon, monia haavelemiani matkoja olen tehnyt ja monet btavoitteet ovat toteutuneet nopeammin kuin osasin arvatakkaan.

En ole pettynyt millään tavalla.
Yllättynyt kyllä kaikesta siitä mitä olen saanut kokea raittiina.

Viikonloppuna istuessani ystäväni siunaustilaisuudessa ymmärsin kuinka onnellinen olen kun ei enää tarvitse juoda.

Moi, ja kyllä, itselle raittius on ollut hienoa, ihmeellistä, vapauttavaa ym kaikkea hyvää, mutta vastaan silti :smiley:

Kyllähän ne tietyt samat ongelmat jatkuu elämässä edelleen, mutta helpompi käsitellä niitä ja kohdata ne kun on ollut raittiina.
Ensimmäisen vuoden söin mielialalääkkeitä kun lopetin juomisen. Joten jo karkeesti ajatellen ei se raittius mitään valtaisaa onnenryöppyä tms sellaista tuonut mun elämään ainakaan heti. Edelleenkin mielialat heittelee aika voimakkaasti joten en voi sanoo, että elämä olis ihanaa tai kokisin siitä jotain suurta ihmeellistä nautintoa nytkään. Mutta osaan kyllä erotella ne asiat mitkä mun elämässä on tavallaan vinksallaan ja mitä niille pitäisi tehdä, jotta asiat menee parempaan suuntaan. Ja jos mä joisin edelleen, niin asiat olisi paljon huonommin enkä varmaan kykenisi näkemään asioita selkeästi tai toimiin, jotta ne menisi parempaan suuntaan.
Mielestäni ei voi oikein odottaa, että se raittius parantaisi asioita mitä kullakin siellä sisimmässään on, mutta se takuulla auttaa sua tarttumaan niihin ja prosessoimaan niitä niin, että jossain vaiheessa ehkä se elämä onkin ihan hyvää ja helpompaa elää. Näin mä ainakin uskon.
Ja oon tässä itekseni miettinyt semmoista, että onko joku antanut meille jonkun lupauksen jossain että sen elämän pitäisi olla hyvää ja tyydyttävää? Oon alkanut ajattelemaan enemmän nykyään niin, että se on mitä se on, ja mä yritän tehdä siitä hyvää ja tyydyttävää, mutta hyväksyn sen, että se ei välttämättä tuu olemaan sellaista. Tästä huolimatta koen, että oon tosi optimisti ja elämänmyönteinen ihminen, joka nauttii aamusin pilvimuodostelmien katselusta ja kuvaamisesta :mrgreen:
Tsemppiä sinulle ja eiköhän ajan kanssa asiat ala muuttaa muotoaan ja löytyy keinoja, joilla muuttaa elämäänsä tyydyttävämpään suuntaan.