Olen suboxone korvaushoidossa ja lääkärissä käydessäni lääkäri sanoi, että testeistä näkyy minun käyttäneet myös subutexiä. Näin olen kyllä tehnytkin, mutta olen myös sen myöntänyt 2 kk aiemmin. Olen texiä käyttänyt koska minulle ei myönnetä isompaa annosta suboxonea oheiskäytön vuoksi ja reflat ovat jo melkoise alkuillasta (lääkkeet saan aamulla klo - en hakeakseni minkäänlaisia oloja, joita en edes päivittäisen xoneannoksen vuoksi saa jos toleranssi ei muka olisi jo niin korkea. Olen parikin viikkoa yrittänyt sinnitellä peruslääkkeellä mutta ei olo parane sen enempää, silloin pakko on turvautua alkoholiin tms että kykenee edes nukkumaan. Olen yrittänyt myös xonea ostaa mutta se ei ainakaan tuntemieni jälleenmyyjien kanssa ole oikein suosiossa…
Onko huumetesteillä tosiaan mahdollista erottaa subutexin ja subuxonen käyttö? Käyttääkseni ovat kuitenkin sama aine sillä erotuksella, että jälkimmäinen sisältää naloksiinia. Kunhan haluaisin tietää, että josko minulla joskus olisi mahdollisuus saada normaalielämään sopiva korvaushoitoannos.
(Olen myös pyytänyt, olisiko mahdollista päästä osastolle missä voitaisiin säätää kh-annos sopivaksi mutta ei kuulemma ole varaa minunlaiseeni henkilöön tuhlata kun ei muita ongelmia kuin satunnainen oheiskäyttö ole. Pitäisi varmaan alkaa raivolla piriä vetämään…)
^ Väistämättä tulee mieleen, että lääkäri vain sanoi noin, koska tietää tuosta aiemmasta Subutexin käytöstäsi ja halusi nyt saada sut tunnustamaan mahdollisesti jatkuneen oheiskäyttösi.
Mä en tiedä, onko olemassa jotakin testiä, jolla erottaa Subutex ja Suboxone, mutta vähän epäilen, koska A) samaa bupreahan ne ovat ja B) vaikka sellainen olisikin, niin kuinka paljon sitä käytettäisiin silkan hinnan vuoksi. Naloksonin toki näkee, jos se halutaan tutkia, mutta jos ja kun olet kuitenkin kaiken aikaa käyttänyt myös Xonea, niin tietty naloksonikin sitten näkyy, toisin, kuin näkyisi, jos olisit pelkkää Texiä vetänyt. Myös pitoisuudet on mahdollista tutkia, eli se, paljonko buprea elimistössä pyörii ja vastaako se KH:ssa määrättyä annosta, mutta en tiedä, kuinka paljon tuotakaan tehdään yllämainitusta kustannussyystä.
Jostakin HuumL testistä on sittemmin puhuttu (ilmeisesti tämä), mutta en kyllä tuostakaan löytänyt tietoa että erottaisi teksin xonesta.
Tietysti jos nuo pitoisuudet mitataan voi olla mahdollista että jotain viitteitä näkyy ylimääräisestä käytöstä. Suuria määriä en teksiä käytä, 0,5-1,5 milliä päivässä. En tiedä sitten miten kertyy elimistöön, minulla on kumma kroppa, aikoinaan kahdella eri katkollakin näkyi bupret 10 ja 12 päivää (en käyttänyt siellä mitään, yritin todella lopettaa), sanoivat jopa silloin toisella kertaa ettei minua pitäisi päästää pois normi 14 päivän jälkeen kun pää on vasta “selvinnyt”. Ihan normaalit vieroitusoireet aina tullut kyllä jo toisena päivänä.
Pelottaa vain, tässä kun vähän moni asia pelissä, lapsen tapaamiset ym.
Ei oo mahdollista erotella näitä kahta lääkettä toisistaan katsomalla seulatuloksia (paitsi toisinpäin texi → xone).
Sit teoriassa: jos olet ollut esim. 8 mg annoksella pari vuotta + alla useampi laaja seula pidemmältä ajanjaksolta, niin lääkäri voisi toki vertailla bupren pitoisuuksia. En pitäisi todennnäköisenä.
Noissa pipetti-kusiseuloissa taas ei ole mitään “hätää” missään tapauksessa.