Onko ero ainoa ratkaisu

Olen jos useamman vuoden pähkäillyt mitä tehdä miehen alkoholin käytön kanssa. Monia keskusteluja asiasta on käyty ja aina mies on saanut puhuttua niin että minusta on tuntunut että ylireagoin. Alkoholi kuuluu kaikkiin juhlatilaisuuksiin ja loma-aikoihin päivittäin. Mies ei yleensä vaikuta selkeästi humalaiselta mutta määrällisesti juo mielestäni paljon eli useampi iso oluttölkki päivässä menee. Samoin viikonloppuina mielellään ottaa muutaman oluen ja punaviiniä ruuan kanssa. Ei suostu tästä tavasta luopumaan, vapaaehtoisesti ei olisi yhtään viikonloppua täysin selvinpäin ja minä olen se joka joutuu asiaan puuttumaan. Esimerkiksi lomilla ei ole suostunut olemaan päivääkään ilman alkoholia. Humalapäissään on myös telonut itseään esimerkiksi kaatunut ja saanut haavan päähänsä ja viime syksynä kun asiasta keskusteltiin myönsi kovan väännön jälkeen että kesän juominen oli liiallista. Lupasi sitten parantaa tapansa ja vähentää juomista, mitään selkeää rajausta esimerkiksi annosten suhteen ei halunnut tehdä. On kuitenkin lipsunut nopeasti takaisin vanhoihin tapoihinsa. Nyt taas ei näe itsellään mitään ongelmaa asian suhteen olevan.

Itse en halua juoda enkä pystykään, jo pienikin määrä alkoholia vaikuttaa yöuneen ja seuraavaan päivään. Meillä on isot lapset, toinen jo nuori aikuinen ja olemme olleet yhdessä 30 vuotta (ei naimisissa), silti ero tuntuu raskaalta vaihtoehdolta ja taloudellisesti mies tienaa huomattavasti minua enemmän. Tuntuu vaikealta miettiä konkreettisesti asumisjärjestelyitä ym. Toisaalta en haluaisi loppuelämääni käyttää jumiutuneena tähän samaan. Enkä usko että mies tuosta tulee muuttumaan kun ei selvästikään näe että itsellä on ongelmaa. Jos pystyisin suoraan hyppäämään tilanteeseen jossa olisi erottu, tekisin sen tai jos joku tekisi kaikki käytännön järjestelyt puolestani. Tunnen itseni myös tyhmäksi kun kerta kerran jälkeen uskon miehen tarinoihin juomisen vähentämisestä, tosin nyt ei ole enää paljon tarinoinut kun sanoin etten jaksa enää valehtelua vaan haluan näyttöjä. En myöskään usko että pystyy ilman apua irtaantumaan alkoholista. Olen myös jotenkin tottunut tilanteeseen ja välillä tuntuu että vaadin liikaa, varsinkin kun luen täältä tarinoita joissa käyttö on ihan päivittäistä. Itseltäkin on jo vähän hämärtynyt käsitys siitä mikä on normaalia alkoholin käyttöä. Mistä saisin voimia nähdä tilanteen selkeästi ja tehdä jonkun päätöksen ja vielä pysyäkin siinä…

Hei,

Tuttua tekstiä, täysin samanlaisia tunteita ja keskusteluja on omassakin elämässä ollut aikoinaan. Minäkin olin niin väsynyt, että toivoin puolisoni vain katoavan tai lähtevän hoitamalla itse kaiken ja minä voisin jatkaa elämääni normaalisti. En vieläkään tiedä, miksi en ollut kykenevä lähtemään itse. Kaikki tuntui niin raskaalta ja lamaannuin täysin.

Sinun tapaasi myös minä painin pitkään sen kanssa, että missä ongelma loppupeleissä on. Meilläkään käyttö ei ollut päivittäistä tai välttämättä edes viikottaista, mutta tunsin jotain silti olevan pielessä. Myös minulla oli alkoholin kanssa ongelmia, vaikka en alkoholisti olekaan. Se sumensi näköäni lisää. Koin, että raittiuden vaatiminen on liikaa ja lukemattomissa keskusteluissa aina jätettiin takaportti auki kohtuukäytölle. Mutta eihän alkoholisti voi kohtuukäyttää.

Ihminen ei tarvitse alkoholia mihinkään, joten miksi pelkäämme vaatia sen käytön lopettamista? Ihan kuin se olisi suurikin rankaisu. Tottakai juovalla on yhtälailla oikeus päättää, että hän ei lopeta juomista. Sama kuin tupakoitsija ei halua lopettaa polttamista. Heidän keho, heidän säännöt. Meillä jokaisella on oikeus päättää, kenen seurassa aikaamme vietämme ja millaisia ihmisiä itse haluamme olla.

Alkoholistin kanssa on hankalaa käydä rehellistä keskustelua, sillä hän ei halua luopua mistään. Ei alkoholista, ei perheestä, lämpimästä, siististä kodista ja rakkaudesta. Hän haluaa kaiken.
Jos mies ei halua lopettaa juomista niin sitten hän ei lopeta. Meillä lukuisten ylilyöntien jälkeen puoliso aina kertoi vähentävänsä, käytännössä se ei tarkoittanut yhtään mitään.

Otsikon kysymykseen, ei ero ole kaikille oikea ratkaisu. Sinä päätät itse mikä sinulle on parasta. Älä tuomitse itseäsi tai pidä itseäsi tyhmänä, et sinä ole tyhmä. Haluamme uskoa hyvää muista ihmisistä ja varsinkin läheisistämme, ei se ole tyhmää. Sinun ei tarvitse nyt heti tehdä yhtään mitään muuta kuin hyväksyä pikkuhiljaa se, että et kykene muiden tekemisiin vaikuttamaan. Se ei tarkoita, etteikö suhteenne voisi jatkua, jos niin haluat. Kerta miehesi ei murehdi omaa sairauttaan niin turha sinunkaan on siihen tuhlata aikaa. Koita keskittyä mieleisiin asioihin joista saat itsellesi voimaa. Pyri miettimään itseäsi ja omaa hyvinvointiasi. Kirjoittaminen ja muille puhuminen auttaa hirveästi, kun ei tarvitse pitää kaikkea sisällään.

Miehelle voi tottakai puhua hänen alkoholin käytöstään jatkossakin, ehkä jopa ehdottaa hoitoon lähtöä. Kyllähän jo se paljastaa ongelman, että käytön lopettaminen ei ole vaihtoehto. Tätähän ei alkoholisti sulata vaan kääntää sen niinpäin, että läheisellä on ongelma kun tuolla tavalla kyttää. Älä silti pelkää puhua aiheesta, sairauden piilottelu edesauttaa sen etenemistä.

Itseäni on auttanut lukeminen, muiden kokemukset niin läheisinä kuin alkoholisteinakin sekä artikkelit jotka sisältävät tietoa alkoholismista sekä läheisriippuvuudesta. Myös Syvällä-podcastille kannattaa antaa mahdollisuus, löytyy Suplasta ilmaiseksi.